Kysymys yksinhuoltajille, joilla pieni palkka?

  • Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti
vieras
Itse tulen saamaan palkkaa alle 1300 euroa. Vuokra on 600 euroa + netti ja puhelin, sähkö. Tuosta palkasta lähtee vielä verot. Näin ollen laskujen jälkeen ei jää rahaa kuin muutamia satasia. Saman verran kuin olisi työttömänä. Tulenko saamaan joitain tukia? Esim. asumistukea?

Tuntuu vaan hurjalta, että jää noin vähän rahaa käteen. Ei hirveästi motivoi työ tuolla palkalla. Mutta minkäs teet. En voi käsittää, miten voi olla noin huono palkka. Olen kuitenkin opiskellut tuon alan ammattilaiseksi ja työ on muutenkin aika rankkaa.

Niin tuo oli siis kysymykseni, että saako enää mitään tukia tuon todella huonon palkan päälle? Saa siis muutkin vastata, kellä vaan on tietoa.
 
dfdf
Alkuperäinen kirjoittaja .:
Toi palkka on ihan naurettava, en menisi töihin.
Töihin kannattaa aina mennä, koska työkokemus poikii uusia, parempia työmahdollisuuksia. Eläke karttuu.

Luulisi noin pienillä tuloilla saavan asumistukea ja mahdollisesti jotain muutakin.
 
.
Mistä työstä voi saada noin pienen palkan, siivoojakin saa enemmän ja sitä ka pidetään yleisesti huonoiten palkattuna hommana.

Häpeällistä että sellaisia palkkoja maksetaan kokopäivätyöstä jolla ei oikeasti edes elä.
 
vierailija
Alkuperäinen kirjoittaja .:
Mistä työstä voi saada noin pienen palkan, siivoojakin saa enemmän ja sitä ka pidetään yleisesti huonoiten palkattuna hommana.

Häpeällistä että sellaisia palkkoja maksetaan kokopäivätyöstä jolla ei oikeasti edes elä.
Mahtaako tuo ap:n 1300 euroa olla brutto vai netto...

Samaa mieltä siitä, että palkalla pitäisi pystyä elämään. Ja pitäisi myös olla mahdollisuus kokopäivätyöhön. Siivoojille tai vaikkapa kaupan työntekijöille ei aina ole täysiä tunteja.
 
ap
Brutto on, ja oikeasti siis hieman yli 1200 euroa. Laskin sillä kelan laskurilla ja tulen saamaan 150 euroa asumistukea. Jippii, tekisi mieleni hyppiä ilosta. Ja laskin tuntipalkan, 7,65. Voi helvetti mitä kusetusta! Sanokaa nyt jotain tekin!
 
ap
Alkuperäinen kirjoittaja re:
No se palkkahan siitä nousee jos työt jatkuu. Saat työ kokemusta kuiten ja asumistukea edes vähän. Voit saada paremman paikan nopeastikkin :)
No ei se varmaan kovin paljoa nouse. Ja en usko että työt jatkuu kovin pitkään. Ihan mielelläni tekisin töitä, jos ei palkka olisi noin turkasen huono.
 
ap
En nyt ihan tasan tarkkaan osaa sanoa, mutta näyttää siltä että vuokran maksun jälkeen elämiseen jää kuukaudessa huimat 400-600 euroa. Ja jossain vaiheessa pitäisi alkaa maksamaan opintolainaakin pois. Kannatti tosiaan opiskella!
 
Joo
Alkuperäinen kirjoittaja ap:

No kyllä sillä pärjää.

Voit tietty jäädä työttömäks ja pitää huolta siitä ettet koskaan työllisty, kun sullei oo työkokemusta.
 
ap
Alkuperäinen kirjoittaja Joo:

Pärjää pärjää. Mutta en minä pysty maksamaan opintolainaa tuolla palkalla. Vai pystynkö muka?
 
alma
Hei, olen kanssa yhden lapsen yksinhuoltaja.
Minulla jää noin 200 e enemmän palkkaa käteen kuin sinulla. Asumiskulut ovat pienemmät, mutta en saa asumistukea, joten jos saat tuon laksemasi menee minulla kuukaudessa enemmän vuokraan.

Joka kuukausi laitan tietyn summan säästöön. Joskus olen joutunut ottamaan säästöjä, kun tulot ovat töiden vähyyden takia puolet normaalista. Silti olen viimeisen vuoden aikana onnistunut säästämään ihan kivasti.

Olette varmaan tottuneet elämään niukasti? Kun olet opiskellut? Kun on tottunut elämään pienillä tuloilla ei arjessa osaa kaivata enempää.

mie
On miustakin tosi surullista, miten joillakin aloilla palkat on ihan paskaa. Tosi ankeeta, että sellasella pitäis ihan oikeesti tulla toimeen ja vielä elättää muitakin. En tajua, miksei työtä arvosteta, harmittaa siun puolesta :(
 
ap
Alkuperäinen kirjoittaja mie:
On miustakin tosi surullista, miten joillakin aloilla palkat on ihan paskaa. Tosi ankeeta, että sellasella pitäis ihan oikeesti tulla toimeen ja vielä elättää muitakin. En tajua, miksei työtä arvosteta, harmittaa siun puolesta :(
Muakin harmittaa. En minä liikoja pyydä. Jos jäisi edes tonni vuokran jälkeen. Mietin jopa, että yrittäisin saada lisäksi toisen työn. Jaksaisinko?
 
no mulla tulee taas sama tilanne eteen, kun töihin palaan. taloudellisesti yks hailee, oonko kotona, vai töissä, mutta en kuitenkaan ajatellut loppuiäkseni kotiin jäädä. 1,5vuotta vielä kotihoitoa jäljellä.
voihan olla, että saat sossuta vielä jotain lisää, en tiedä miten he huomioivat opintolainojen maksuja?...
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
En nyt ihan tasan tarkkaan osaa sanoa, mutta näyttää siltä että vuokran maksun jälkeen elämiseen jää kuukaudessa huimat 400-600 euroa. Ja jossain vaiheessa pitäisi alkaa maksamaan opintolainaakin pois. Kannatti tosiaan opiskella!
ootko tähän siis laskenu jo sen asumistuen, elatusmaksut, lapsilisän ja yh-korotuksen?
 
Miun palkka on 800-1200?, mutta saan soviteltua päivärahaa siinä sivussa max. 300?...
Just tuli uus asumistukipäätös (vuositarkastus ) ja saan 188? asumistukea (ennen tarkistusta se oli 215? ), miun vuokra on 651?... Ei paljon juhlita, mutta vielä ainakin on pärjätty...
 
Yhteistyössä