kysymys unikoulusta

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Dorde
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti

Dorde

Aktiivinen jäsen
01.04.2007
6 495
0
36
Vierotin 8kk ikäisen yötissiltä kun söi tunnin välein yöllä. Nukkui silloin perhepedissä ja samalla siirsin omaan sänkyyn kun vieressä nukkuminen ei enään onnistunut. Kaikki aina sanoo että viikossa pitäisi helpottaa mutta tuo on rääkynyt öisin jo 2 viikkoa, huoh. Herää siis useasti yössä huutamaan, välillä rauhoittuu itsekseen heti, useimmiten huutaa ja yritän tassutella ja hyssytellä, sylissä huutaa vielä enemmän kun ei saakkaan tissiä. Välillä joudun vaunuun nukuttamaan keskellä yötä kun mikään ei auta. Teenkö jotain väärin vai onko tuo tytsi vaan itsepäinen?
 
No, minä en varmaan ole oikea henkilö vastaamaan, kun en ole mitään tehnyt sääntöjen mukaan, mutta itse molempien tyttöjeni kanssa tein esim. silleen, että nukuin vieressä ja nostin nukkuvana sänkyyn (tiedän, että on sääntöjen vastaista, mutta toimi). Sitten tassuttelimme miehen kanssa, ja kyllä se meillä tehosi. Otin syliin, vaikka sekin kai on kiellettyä, mutta en puhunut mitään. Jonkin ajan kuluttua riitti, että sängystä käsin suhistiin: lapsi oppi yhdistämään sen nukahtamiseen ja nukahti itsekseen. Pitkkää pinnaa kyllä tarvitaan!
 
Alkuperäinen kirjoittaja mie:
Hampaita tulossa? Liikkuminen mielessä? Tuon ikäinen oppii niin monelaista, että usein yöt ovat risaisia.

oppii kovasti liikkumaan juu mutta mun mielestä tuo huuto öisin liittyy juuri tuohon tissittelyn loppumiseen öisin, nukuttiin tähän asti kainalokkain :|
 
No kuulostaa hieman epäjohdonmukaiselta, jos olet välillä nukuttanut jopa vaunuihin. Kyllä tuon unikoulun pitäis toimia, jos siinä pysyy tiukkana. Mutta jos välillä nostelet ym. niin lapsi alkaa vaatia sitä.

Luulen, että vieroituksen yhteydessä on vain pahempi kun äiti ottaa syliin, mutta ei annakaan tissiä. Tämä on vain minun mutu-tuntuma asiasta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Perkin Elmer:

Eli pitäskö antaa huutaa sängyssä ja tassutella ettei nosta ollenkaan pois vaikka kuinka raivoo? Kestän kyllä mutta mitenhän noi naapurit? :o
 
Alkuperäinen kirjoittaja Kreetta:

No niin mä tein, eikä sitä huutoa kestänyt yhteensä puolta tuntia pidempään ja se jäi siihen yhteen kertaan. Mutta itse varmaan tiedät parhaiten =)
 
Unikoulujakin on niin erillaisia.. Unikoulua pitäessä täytyisi vanhemman pysyä itse päätöksessään, eikä saisi lipsua siitä missään vaiheessa, jotta homma toimisi. Ikävää siitä tekeekin se, että se on erittäin rankkaa puhaa ja omat voimavarat väsyy. Helpompaa olisi jos unikoulua olisi pitämässä esim. 2 aikuista, kun toinen ei vaan jaksa, toinen jatkaa. Vierotuksessa vauva myös haistaa äidin, joten voi olla vaativampi tapaus jos äiti unikoulua pitää. On vaikea sanoa mikä on oikein ja mikä väärin, jokainen lapsi kun on erillainen persoona. Sun täytys laatia suunnitelma että näin sen haluan menevän, ja pysyt päätöksessä. Lapsen kuuluisi herätä samasta paikasta mihin on nukahtanutkin... Voimia :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Perkin Elmer:
Alkuperäinen kirjoittaja Kreetta:
Alkuperäinen kirjoittaja Perkin Elmer:
No kuulostaa hieman epäjohdonmukaiselta, jos olet välillä nukuttanut jopa vaunuihin. Kyllä tuon unikoulun pitäis toimia, jos siinä pysyy tiukkana. Mutta jos välillä nostelet ym. niin lapsi alkaa vaatia sitä.

Luulen, että vieroituksen yhteydessä on vain pahempi kun äiti ottaa syliin, mutta ei annakaan tissiä. Tämä on vain minun mutu-tuntuma asiasta.

Eli pitäskö antaa huutaa sängyssä ja tassutella ettei nosta ollenkaan pois vaikka kuinka raivoo? Kestän kyllä mutta mitenhän noi naapurit? :o

No niin mä tein, eikä sitä huutoa kestänyt yhteensä puolta tuntia pidempään ja se jäi siihen yhteen kertaan. Mutta itse varmaan tiedät parhaiten =)

No mä kokeilen noin, ehkä se ei montaa yötä enään jaksa

=)
 
Yhteistyössä