Kysymys teille myöhäisen keskenmenon saaneet/kuolleen vauvan synnyttäneet

[Kysyvä]

Ensiksi, otan osaa suruunne.
Toiseksi haluaisin kysyä, kun tuolla toisessa ketjussa joku kertoi että on hirveää kun joutuu julkisesti esiintymään sitten ilman mahas ja vauvaa ja ihmiset kyselee ja jokainen kysymys sattuu.

Kysyn ihan vilpittömästi että miten haluaisitte ihmisten suhtautuvan.
Sellaiset jotka ei tiedä kuolemasta, saattaa tulla onnittelemaan tai kysymään vauvasta, sitä ei varmaan voi millään estää.
Ja sellaisten osalta, jotka tietävät asiasta, onko parempi ettei sano mitään koko asiasta, vai onko se sitten epäkohteliasya?

 

[Micosa]

Omalle kohdalle en kaipaa mitään sanoja jos tuollaista tapahtuu.

 

[MLL]

Mun mielestä jos ei ole niin läheinen ystävä tai perheenjäsen, että tietää mitä haluan kuulla, niin on parempi pitää suunsa supussa ja olla kuin mitään ei olisi tapahtunut. Kun aikaa on kulunut enemmän voi varovasti kysyä, että haluaako toinen puhua asiasta tai jos keskustelu menee aiheeseen niin kuunnella ja ja tukea. Turha alkaa vääntämään mitään kliseitä, tiedän miltä susta tuntuu jne. jos ei ole vastaavaa kokenut.

 

[Tirsku]

Jos omalle kohalle sattuis, niin toivoisin tukea en sanoja.

 

[palma]

Pelkkä käsi olkapäälle voi olla uskomattoman tehokas ele. On niin vaikea aihe, että parempi olla puhumatta jollei tunne kunnolla.

 

[vieras]

itse synnytin pienen poikani rv23.
Koin, että ihmiset eivät uskasltaneet puhua minulle mitään tämän asian takia. Olisin halunnut puhua asiasta, mutta oli vaikea itse tehdä aloitetta, jotenkin ajatteli, että ihmisten in vaikea kuunnella. Oli minulla lähiperheenjäseniä, joiden kanssa sain jutella
Eihän vieraat ihmiset, jotka eivät ole kokeneet samaa voi tietenkään ymmärtää miltä keskenmenon kokeneelta tuntuu, mutta aina voi kuunnella.
Tietenkin sattui, kun vieraat ihmiset kyselivät. Minun mielestä surun ilmaiseminen ja osanotto ovat aina hyvät ja voi sanoa, että jos tahtoo puhua niin on kuuntelemassa

 

[kuolleen vauvan äiti]

Meiltä kuoli vauva, terveenä syntynyt, pian synnytyksen jälkeen. Diagnoosi oli kätkytkuolema.

Mielestäni toivottavinta oli silloin - ja on edelleen - että ihmiset antavat lapsensa menettäneen itse aloittaa keskustelun, jos hän haluaa, mutta antavat myös mahdollisuuden olla aloittamatta.

Jos kuitenkin haluaa jotais sanoa, niin parasta sanoa vaikka että "olette ajatuksissani" ja jatkaa sen jälkeen muuhun aiheeseen.

Törkeintä on ottaa asia puheeksi ja jättäytyä sitten itse lohdutettavaksi.

Nuo "tiedän miltä susta tuntuu" ja "kyllä se siitä" ovat sellaista ääliömäisyyttä, että sellaista ei kenenkään pitäisi päästää suustaan.