Molemat vanhemmat korkeakoulutettuja, isä lääkäri ja äiti tohtori.
Kotona oli painostava ilmapiiri, lukioon olisi pitänyt ja vähintään maisteriksi asti opiskella. Menin kuitenkin lähihoitajakouluun, josta seurauksena melkein vuoden pituinen välirikko perheeseeni.
Mua ihan selkeesti hävettiin, tuttaville ei mainuttu minusta mitään mutta veljeni, joka haki lukiosta oikikseen, kehuttiin maasta taivaisiiin ja nostettiin jalustalle.
Nyt, kun olen vaivautunut ne maisterin paperit hankkimaan, tilanne on edelleen sama. Hyvä ettei syljetty naamaan kun kerroin hakeneeni yhteiskuntatieteelliseen, isä toivoi etten pääse. Kun ilmoitin haluavani pääaineekseni sosiaalipolitiikan, äiti meinasi saada sydänkohtauksen; miten tyhmä minä olen kun luen moista turhuutta!
Nyt, kun työskentelen sosiaaliterapeuttina, tilanne on aina vain pahempi. Suoraa mollaamista, ammattini väheksymistä.