Kysymys teille, jotka valitatte ettei ole tukiverkostoa!

[pohdiskelija]

Te jotka valitatte ettei kukaan ota lapsia hoitoon, pyydä yökylään tai muuten vaan vietä aikaansa teidän lasten kanssa: kuinka monen muun ihmisen tukiverkostoon ITSE kuulutte? Ketä vanhusta käytte auttamassa ikkunan pesussa? Kenen kaverin muksuja otatte teille hoitoon? Kenen naapurin nurmikon käytte leikkaamassa kun ovat itse lomareissussa?

Eihän avun tarvitse olla aina vastavuoroista: Liisa hoitaa ensin sinun lapsiasi tunnin ja sitten sinä Liisan lapsia tunnin. Omaa apua voi tarjota sitä tarvitsevalle vaikkei sitä juuri siltä suunnalta saisikaan itse takaisin. Jos useampi ihminen ajattelisi näin, ihmisillä oli todellisia tukiVERKOSTOJA ja hyvinvointi lisääntyisi.

 

[Keittiönoita]

Mä luulen, että monella, jolla tosiaan ei ole lainkaan tukiverkostoa, ei ole myöskään asuinpaikkakunnalla niitä ystäviä, joiden lapsia voisi hoitaa. On ehkä muutettu satojen kilometrien päähän ja ystävät jääneet sinne vanhalle asuinpaikkakunnalle.

 

[vieras]

minulla ei ole tukiverkostoa mutta silti usein hoidan siskoni pientä lasta. En vaan omia lapsiani uskalla antaa sinne hoitoon hänen narsistisen miehensä takia

 

[hoh hoijaa]

No mä hoidan invalidisoitunutta äitiäni, autan miehen usein työreissussa olevia vanhempia viikottain jollain lailla. Otan lapsen ystävän meille leikkimään, mutta silti minun tukiverkostoni ei ole mistään suunnasta kasvanut.

 

[Tumpula]

Olen sanonut kavereille että mua voi käyttää lastenhoitoapuna tarvittaessa. Lisäksi hoidan mun pikkusiskoja aina kun mun äiti haluaa lähteä lomailemaan ilman lapsia.

Anteeksi vaan mutta ei mulla riitä energiaa naapureiden nurmikoihin tai mummojen ikkunoihin. Yritän olla omille lapsilleni hyvä äiti ja pitää oman kodin edes suht siistinä, se saa riittää.

 

[Peppari]

Mä olen hoitanut sukulaisten ja kavereiden lapsia. Myös minun lapsia on hoidettu. Autan kyllä muullakin tavoin, mutta minulla ei silti ole mitään tukiverkostoa.

 

[utelias]

Mä olen hoitanut sukulaisten ja kavereiden lapsia. Myös minun lapsia on hoidettu. Autan kyllä muullakin tavoin, mutta minulla ei silti ole mitään tukiverkostoa.

kuinka sulla ei ole tukiverkostoa, kun kuitenkin joku sun lapsia hoitaa?

 

[Keittiönoita]

Mä olen hoitanut sukulaisten ja kavereiden lapsia. Myös minun lapsia on hoidettu. Autan kyllä muullakin tavoin, mutta minulla ei silti ole mitään tukiverkostoa.

No onhan sulla silloin tukiverkosto =) Mutta nyt mitä ilmeisimmin pitäisi ensin määrittää, mitä sillä tukiverkostolla itse kukin tarkoittaa.

 

[vieras]

Mietipäs uudestaan, jos itse on aina kiinni pienissä lapsissa, niin moniko oikeasti jaksaa lähteä parin pienen lapsen kanssa toisten ikkunoita pesemään, kun omatkin on paskaiset?

Tai ottaa toisen lapsia hoitoon, kun itsellä pari pientä ja elää juuri raskasta lapsiperhe-eläämää.

Kun minulla ei ollut omia lapsia vielä, ja olin opiskelija ja miehen kanssa parisuhteessa, otin pyynnöstä aivan puolituttujenkin lapsia hoitoon ilmaiseksi, ja vielä kun itsellä oli vain yksi lapsi. Ja taas kun omani jo täysi-ikäisiä, uskon, että voimavarat riittävät jällen olla avuksi.

Mutta on aivan hullua väittää, että toisten tukiverkottomuus johtuisi siitä, että eivät itsekään auta. Tukiverkoottomuus johtuu muuttamisesta kauas sukulaisista, isovanehmmista. 99% ihmisistä apuna toimivat juuri lasten isovanhemmat, ja jos he puuttuvat, ei suurimmalla osalla ole ystävistä apua, koska ystävät ja sisaret ovat itsekin lastensa kanssa usein samaan aikaan täystyöllistettyjä, ja ne, jotkka ovat muuttaneet kauas isovanhemmista, ovat yleensä myöls muuttaneet kauas vanhoista ystävistä, joilta apua voisi pyytää.

Itse ihmettelen, että ne, joill aon itsellä isovanhemmat apuna tai asuvat lähell, eivät yleensä auta toisia.

 

[ap]

Mutta on aivan hullua väittää, että toisten tukiverkottomuus johtuisi siitä, että eivät itsekään auta.

se ei ole tukiVERKKO jos avunsaanti on yksisuuntaista, toinen on aina vastaanottava ja toinen antava osapuoli.

 

[Keittiönoita]

Mietipäs uudestaan, jos itse on aina kiinni pienissä lapsissa, niin moniko oikeasti jaksaa lähteä parin pienen lapsen kanssa toisten ikkunoita pesemään, kun omatkin on paskaiset?

Tai ottaa toisen lapsia hoitoon, kun itsellä pari pientä ja elää juuri raskasta lapsiperhe-eläämää.

Kun minulla ei ollut omia lapsia vielä, ja olin opiskelija ja miehen kanssa parisuhteessa, otin pyynnöstä aivan puolituttujenkin lapsia hoitoon ilmaiseksi, ja vielä kun itsellä oli vain yksi lapsi. Ja taas kun omani jo täysi-ikäisiä, uskon, että voimavarat riittävät jällen olla avuksi.

Mutta on aivan hullua väittää, että toisten tukiverkottomuus johtuisi siitä, että eivät itsekään auta. Tukiverkoottomuus johtuu muuttamisesta kauas sukulaisista, isovanehmmista. 99% ihmisistä apuna toimivat juuri lasten isovanhemmat, ja jos he puuttuvat, ei suurimmalla osalla ole ystävistä apua, koska ystävät ja sisaret ovat itsekin lastensa kanssa usein samaan aikaan täystyöllistettyjä, ja ne, jotkka ovat muuttaneet kauas isovanhemmista, ovat yleensä myöls muuttaneet kauas vanhoista ystävistä, joilta apua voisi pyytää.

Itse ihmettelen, että ne, joill aon itsellä isovanhemmat apuna tai asuvat lähell, eivät yleensä auta toisia.

Mäkin siis ajattelin, että ne sukulaiset ja ystävät ovat jääneet jonnekin kauas. Mutta mitä tulee tuohon omiin lapsiin ja ystäviensä auttamiseen, niin se varmaan on aika yksilökohtaista. Hyvällä ystävälläni on 7 lasta, 6 oli silloin, kun mun lapseni oli pieniä. Ei tuottanut koskaan ongelmaa saada häntä ottamaan mun kahta lastani hoitoon, jos mulla oli jokin sellainen meno, että en kertakaikkiaan olisi voinut ottaa lapsiani mukaan. Sama juttu, jos ystäväni tarvitsi lastenhoitoapua. Mä en tosin voinut niitä kuutta meille ottaa, mutta otin omat 2 mukaani ja menin ystäväni kotiin hoitamaan koko kahdeksan lapsen revohkaa.

 

[Lisa]

Me autetaan meidän molempien vanhempia, minun mummoa ja pappaa, miehen tätiä ja siskoa, ja minun siskoani. Eli tehdään remonttia, leikataan ruohot, ikkunanpesut, lastenhoitoa, muuttoapua, juhlienjärjestelyä, kuljettamista yms. Joskus yksivuoroisuus väsyttää (silloin, kun toisella olisi mahdollisuus - mutta ei halua auttaa meitä vuorostaan (enkä laske mummoa ja pappaa tähän, vanhoja ihmisiä on luonnollista auttaa ilman toivetta vastavuoroisuudesta)), mutta ollaan ajateltu että eletään oma elämä niin että voidaan arvostaa itseämme. Auttaminen on kuitenkin itsessään jo palkitsevaa

 

[Lisa]

Tosin en minä hirveästi valita tukiverkottomuudesta (tai siitä ettei lapsilla ole sellaista hoitajaa joka niitä katsoisi).. joskus väsyneenä saatan murehtia yksinäni asiaa.

 

[Madicken04]

Ymmärrän kyllä ap:n idean siinä että tukiverkko on mahdollista luoda itse.

Mekin oltiin juuri muutettu uuteen paikkaan kun aloin pojua odottamaan eikä tunnettu täältä ketään. Meille ensimmäinen pelastus oli neuvolan perhekerho jossa meitä oli yhteensä kuusi juuri esikoisen saanutta perhettä, keskenämme sitten loimme omaa tukiverkostoa (monella muullakin sukulaiset kaukana). Alettiin hoitaa tarvittaessa toistemme lapsia, auttelemaan muutoissa, remonteissa, ja vaikka lomien aikana kukkienkasteluissa ja lemmikeiden hoidoissa. Avoimen päiväkodin myötä tuo tukiverkosto laajeni.

Tietysti tilanteet muuttuvat, alkuunhan oli helppoa kun jokaisessa perheessä oli se yksi lapsi ja kaikille oli helppoa ottaa siihen toinen vierelle hoitoon. Nyt sitten joka perheessä alkaa olla 2-3 lasta ja asutaan kuitenkin suht pienissä kerrostaloasunnoissa, jolloin voi tehdä luonnollisesti tiukkaa että siinä kolmiossa on pyörimässä neljäkin 3,5v ja alle ikäistä lasta. Mutta tarvittaessa sekin onnistuu.

Lisäksi me ollaan löydetty muutamia lapsettomia tuttuja tai sellaisia kenen lapset ovat jo isompia ja he näin ovat halukkaita joskus hoitamaan meidän lapsia. Me sitten puolestamme autellaan heitä joissain muissa asioissa. =) Eikä sitä aina odota vastapalvelusta noista pikkujutuista. Naapurin mummon loukattua jalkansa pidettiin tapana kauppaan lähtiessä käydä kysymässä tarviiko hän kenties jotain. Ei sen avun tarvitse aina olla niin iso asia. Kuitenkin lämmittää mieltä kun tietää että on ihmisä jotka ovat valmiita auttamaan tarvittaessa, vaikkei sitä tarvetta sitten edes tulisikaan.

 

[vinci]

ite oon hoitanu omaa kummilastani tosin vaan toista vaikka mun piti tänä vuonna se toinenkin ottaa meille kun sitä halusi kovasti mut sitten tämä kesä oli aika paha kunn veljeni kuoli jne surua oli niin ei sit "kiinnostanu" sillä hetkellä. tarvinnee joku loma ottaa kummityttö tänne jos vielä on tulossa.
miehen siskontyttökin oli tulossa mut sit ne vanhemmat ei päästäneetkään sitä kun oli jossain ollu juurikin viikon...
mummulla käyn haravoimassa ja sillon kun vielä asui omassa talossaan niin pesin ikkunat,imuroin jne hommaa tein. tänä vuonna siellä ei sitten olekkaan kuin omput ja luumut mitkä pitää kerätä ja sit haravointi...
omien vanhempien luona poimin marjoja.
jos joku tarvii tunnin parin hoitoa lapselleen niin olen ottanut.pidempiaikaseen mun rahkeet ei oikein tunnu riittävän!
kovin montaa kertaa vuodessa ei olla pyydetty lapsen hoitoa omille lapsille.tähän mennessä 1-2x vuodessa.
mut eipä niitä ole sitten kuin omat vanhemmat ja kummit joilta olen voinut kysyä...

 

[vieras]

Ymmärrän kyllä ap:n idean siinä että tukiverkko on mahdollista luoda itse.

Mekin oltiin juuri muutettu uuteen paikkaan kun aloin pojua odottamaan eikä tunnettu täältä ketään. Meille ensimmäinen pelastus oli neuvolan perhekerho jossa meitä oli yhteensä kuusi juuri esikoisen saanutta perhettä, keskenämme sitten loimme omaa tukiverkostoa (monella muullakin sukulaiset kaukana). Alettiin hoitaa tarvittaessa toistemme lapsia, auttelemaan muutoissa, remonteissa, ja vaikka lomien aikana kukkienkasteluissa ja lemmikeiden hoidoissa. Avoimen päiväkodin myötä tuo tukiverkosto laajeni.

Tietysti tilanteet muuttuvat, alkuunhan oli helppoa kun jokaisessa perheessä oli se yksi lapsi ja kaikille oli helppoa ottaa siihen toinen vierelle hoitoon. Nyt sitten joka perheessä alkaa olla 2-3 lasta ja asutaan kuitenkin suht pienissä kerrostaloasunnoissa, jolloin voi tehdä luonnollisesti tiukkaa että siinä kolmiossa on pyörimässä neljäkin 3,5v ja alle ikäistä lasta. Mutta tarvittaessa sekin onnistuu.

Lisäksi me ollaan löydetty muutamia lapsettomia tuttuja tai sellaisia kenen lapset ovat jo isompia ja he näin ovat halukkaita joskus hoitamaan meidän lapsia. Me sitten puolestamme autellaan heitä joissain muissa asioissa. =) Eikä sitä aina odota vastapalvelusta noista pikkujutuista. Naapurin mummon loukattua jalkansa pidettiin tapana kauppaan lähtiessä käydä kysymässä tarviiko hän kenties jotain. Ei sen avun tarvitse aina olla niin iso asia. Kuitenkin lämmittää mieltä kun tietää että on ihmisä jotka ovat valmiita auttamaan tarvittaessa, vaikkei sitä tarvetta sitten edes tulisikaan.

Mietipäs että muutat tilanteessa, jossa on jo 2 pientä lasta ja jo olet väsynyt.
Tuossa tilanteessa onkin viel ähelppoa luoda tukiverkkoja kun on lapseton tai vain yksi lapsi.

 

[Madicken04]

Ymmärrän kyllä ap:n idean siinä että tukiverkko on mahdollista luoda itse.

Mekin oltiin juuri muutettu uuteen paikkaan kun aloin pojua odottamaan eikä tunnettu täältä ketään. Meille ensimmäinen pelastus oli neuvolan perhekerho jossa meitä oli yhteensä kuusi juuri esikoisen saanutta perhettä, keskenämme sitten loimme omaa tukiverkostoa (monella muullakin sukulaiset kaukana). Alettiin hoitaa tarvittaessa toistemme lapsia, auttelemaan muutoissa, remonteissa, ja vaikka lomien aikana kukkienkasteluissa ja lemmikeiden hoidoissa. Avoimen päiväkodin myötä tuo tukiverkosto laajeni.

Tietysti tilanteet muuttuvat, alkuunhan oli helppoa kun jokaisessa perheessä oli se yksi lapsi ja kaikille oli helppoa ottaa siihen toinen vierelle hoitoon. Nyt sitten joka perheessä alkaa olla 2-3 lasta ja asutaan kuitenkin suht pienissä kerrostaloasunnoissa, jolloin voi tehdä luonnollisesti tiukkaa että siinä kolmiossa on pyörimässä neljäkin 3,5v ja alle ikäistä lasta. Mutta tarvittaessa sekin onnistuu.

Lisäksi me ollaan löydetty muutamia lapsettomia tuttuja tai sellaisia kenen lapset ovat jo isompia ja he näin ovat halukkaita joskus hoitamaan meidän lapsia. Me sitten puolestamme autellaan heitä joissain muissa asioissa. =) Eikä sitä aina odota vastapalvelusta noista pikkujutuista. Naapurin mummon loukattua jalkansa pidettiin tapana kauppaan lähtiessä käydä kysymässä tarviiko hän kenties jotain. Ei sen avun tarvitse aina olla niin iso asia. Kuitenkin lämmittää mieltä kun tietää että on ihmisä jotka ovat valmiita auttamaan tarvittaessa, vaikkei sitä tarvetta sitten edes tulisikaan.

Mietipäs että muutat tilanteessa, jossa on jo 2 pientä lasta ja jo olet väsynyt.
Tuossa tilanteessa onkin viel ähelppoa luoda tukiverkkoja kun on lapseton tai vain yksi lapsi.

Toisaalta kun se jolla on kaksi pientä lasta ja väsynyt törmää toiseen kahden pienen lapsen äitiin joka on myös väsynyt, voivat hekin keskenään auttaa toisiaan ja saada näin vapaahetkiä.

En tiedä millaisissa paikoissa ihmiset täällä elävät kun eivät koskaan törmää toisiin ihmisiin ja ovat näin tuomittuja olemaan yksin lasten kanssa. Kyllä meilläpäin vain kahden pienen lapsen äiditkin tapaavat käydä leikkipuistpoissa, avoimessa päiväkodissa, kaupoilla ym missä tapaavat muita vastaavassa tilanteesssa olevia.

(tässä yksi syy miksi en ikinä muuttaisi maaalle :ashamed: )

muoks. ja jos siis kuvittelisin että nyt muutettaisiin näin kahden pienen lapsen vanhempina uudelle paikkakunnalle, en kyllä ajattele että jäisin yksin neljän seinän sisälle istumaan lasten aknssa.

 

[joo]

Ja kuten sielläkin kerroin, käyn veljeäni ja mummoani sairaalassa katsomassa joka viikko. (siis he ovat siellä lopun elämänsä, ei tilapäisesti). Lapsen koulukaveri tulee usein meille, eli hoidan häntä ja ruokin lähes päivittäin. joo ja 2 kummilasta on planin kautta..

 

[mulish]

Mä luulen, että monella, jolla tosiaan ei ole lainkaan tukiverkostoa, ei ole myöskään asuinpaikkakunnalla niitä ystäviä, joiden lapsia voisi hoitaa. On ehkä muutettu satojen kilometrien päähän ja ystävät jääneet sinne vanhalle asuinpaikkakunnalle.

Meillä just näin. Mut en mä valita. Jos toinen haluu käydä jossain yksin niin toinen jää lasten kans kotiin. Ja yhteistä aikaa saadaan joka ilta =)