Kysymys te joiden oli/on pakko viedä alle 1-vuotias päivähoitoon!

[pohdin]

En halua v*ttuilla, arvostella tai provosoida, vaan ymmärtää, joten siksi kysyn: Kun monet käyttävät sanaa "pakko" kuvatessaan syytä laittaa vauva hoitoon, niin millainen se pakkotilanne oli? Oliko pakko niin ehdoton, ettette voineet kuukautta tai kahtakaan olla enää lapsen kanssa kotona? Eikö velanmaksua haluttu vähentää vähäksi aikaa, jotta kotona voisi olla? Tuliko jotain yllättäviä kuluja, jotka oli pakko maksaa?

Tarkoitan nyt siis lähinnä niitä, jotka eivät olisi välttämättä halunneet palata vielä töihin, mutta pakko oli. Yksinhuoltajatkin voisi jättää ulkopuolelle, koska heidän talousasiansa lienevät usein eri tolalla kuin kahden vanhemman perheissä.

 

["hissu"]

yh voi tienata tosi hyvin.. esim. kolmesta lapsesta lapsilisät yh-korotuksen kanssa n. 515 euroa, elarit vissiin vähintään 140 jokaisesta eli 420, siihen päälle kh-tuki 400 on 1335 + asumistuki...

jos yh lähtis töihin esim. sais käteen 1300 egee netto ja asumistuki pois niin tulot olis yht. 2635 euroa eli melkein saman verran mitä me saadaan kun mies töissä, minä kh-tuella ja meillä neljä lasta joista lapsilisä 534

 

["vieras"]

Oliko pakko niin ehdoton, ettette voineet kuukautta tai kahtakaan olla enää lapsen kanssa kotona? QUOTE]

Harvoinpa kyse on 1 tai 2 kuukaudesta. Tuskinpa lapseen hirveän paljon vaikuttaa viekö hoitoon 10 tai 11 kuukauden iässä. Siinä on mielestäni ero jos vie esim. 10kk tai 2 vuotiaan.

Itse en ole vienyt alle 1-vuotiasta, mutta vastaan silti. 1.5 vuotias vietiin siksi, koska opinto-oikeuteni oli vanhenemassa ja oli pakko saada tutkinto kasaan. Mieheni ei vetämänsä projektintakia voinut olla kotona paria kuukautta enempää.

 

["Vieras"]

No muutamassa kuukaudessa kyllä tapahtuu paljon. 9kk ikäinen on yleensä eroahditusiässä, ei kävele, ei juur ymmärrä puhetta. Hiekkalaatikolla syö lapioita ta makaa kuralätäkössä. 1vuotias usein kävelee, pahin eroahditus on helpottanut ja taaperon maailmanvalloitusvaihe alkaa. Lapio tai lusikka pysyy jo kädessä, ulkona voi keksiä kaikenlaista jännää tekemistä ja tutkimista, ymmärtää usein jo lyhyitä kehotuksia jne.

 

["vieras"]

En ole koskaan pitänyt pakollisena, että lapsi pitää hoitaa kotona 3 vuotiaaksi. Olen maaseudulta ja pienestä pitäen minusta on ollut normaalia, että lapset viedään pienenä hoitoon joko kodin ulkopuolelle tai isovanhemmat hoitaa. Lasten kanssa "vain" kotona olemista on pidetty lorvimisena ja laiskotteluna. Musta pienen lapsen vieminen hoitoon on ihan normaalia, elämään kuuluvaa eikä mikään pakko.

 

["aapee"]

[QUOTE="vieras";26846752]
Harvoinpa kyse on 1 tai 2 kuukaudesta. Tuskinpa lapseen hirveän paljon vaikuttaa viekö hoitoon 10 tai 11 kuukauden iässä. Siinä on mielestäni ero jos vie esim. 10kk tai 2 vuotiaan.[/QUOTE]

Mä taas ajattelen juuri päinvastoin, että jokainen kuukausikin on merkittävä ihan pienillä lapsilla. Tuleehan niitä merkittäviä etappeja ihan viikoissa, kuten kävelemään oppiminen, joten kehitys on kyllä huimaa nimenomaan pienillä.

 

["mamm"]

rankkaa se kyllä oli, pakko ja pakko, mutta halusin tarttua saamaani työtarjoukseen, sillä valmiina ei ollut työpaikkaa odottamassa. ehkä olisinki saanut sitä aloitusta pidennettyä, en tiedä.

 

[ghnklö]

Minä menin töihin kun lapsi oli 6kk, en vain jaksanut olla kotona. Hyvin pärjäsi hoidossa. Rahaa on vaikka muille jakaa että rahan takia en töihin mennyt takaisin niin aikaisin.

 

["tytti"]

[QUOTE="aapee";26846840]Mä taas ajattelen juuri päinvastoin, että jokainen kuukausikin on merkittävä ihan pienillä lapsilla. Tuleehan niitä merkittäviä etappeja ihan viikoissa, kuten kävelemään oppiminen, joten kehitys on kyllä huimaa nimenomaan pienillä.[/QUOTE]









Peesi tälle!

 

[opiskelut kutsui, ja työ]

Tulotasomme oli surkea kun lapsi syntyi, mies sai potkut kuukautta ennen vauvna syntymää ja minä olin työtön. Noh, ne 9kk sinniteltiin miten kuten, sen jälkeen mies sai töitä, jotka oli pakko aloittaa heti projekti työstä kun on kyse, ja minä aloitin opiskelut kuten oli suunniteltu ajatellen että mies olisi ollut kotona siihen asti että vauva olisi 1v. Mutta hyvin meidän 9kk pärjäsi heti alussa, osasi jo kävelläkin vähän ja oli aina ollut itsenäinen ja innokas tutkimaan ja tutustumaan kaikkeen uuteen. Että paljon siitä hoidossa pärjäämisessä riippunee lapsen persoonastakin.

 

["keltainen"]

[QUOTE="mamm";26846859]rankkaa se kyllä oli, pakko ja pakko, mutta halusin tarttua saamaani työtarjoukseen, sillä valmiina ei ollut työpaikkaa odottamassa. ehkä olisinki saanut sitä aloitusta pidennettyä, en tiedä.[/QUOTE]

Hyvä että otit työn. Ei niitä hyviä unelmatyöpaikkoja puissa kasva ja pahimmassa tapauksessa et olisi saanut mitään työtä pitkään aikaan! Näin minäkin teen jos äitiysloman jälkeen tulee hyvä työ eteen.

 

["jere"]

En ole itse joutunut viemään. Mutta lähelläni on ihmisiä jotka on. Yksi tekijä yhdistää: Yksityisyrittäjyys. Jos sinulla on pieni firma (vaikka sitten parturi-kampaamo) ei sinulla ole kuukauttakaan ylimääräistä varaa pitää sijaisi. Toisaalta et voi täyin lyödä lappuakaan luukulle että avataan kun lapsi on 3v. Ei toki optimaali tilanne - mutta he sentään tekevät oikeasti oman elannon eteen jotain. Valitettavasti on myös niitä jotka vaan sikiää ja "kotiäitiyden tärkeyden" nojalla ovat kotihoidon tuen sijaan työttöminä => jos kutsutaan töihin, ei mennä vaan siirrytään takas pienemmälle tuelle. Aikomustakaan ei töihin menosta ole. Malli lapsille? no kuka mistäkin tykkää.

 

["Vieras"]

Vallitsevia olosuhteita voi muuttaa ja taas sitten ei eli aina ei voi valita niinkuin sydän sanoisi. Mies sairastui jo odotusaikana ja työkyky oli poissa pari vuotta. Olimme tilanteessa, jossa äitiysraha oli suurempi kuin miehen saama Kelan raha. Jouduimme perumaan asuntokaupat rahatilanteen takia ja sakkoa tuli siitäkin. Mies yritti käydä työssä on-off ja kuntoutua pikkuhiljaa ja sairaus oli sen laatuinen, että kotona olo pienen lapsen kanssa olisi ollut huono ratkaisu. Lapsi oli 10 kk vanha hoidin aloittaessa perhepäivähoitajan luona. Sydän itki verta, mutta minun oli pakko palata töhin tienatakseni perheelleni ruokarahat yms. Miehen pienet tulot ynnä potentiaalinen kotihoidon tuki olisi ollut meille katastrofi. Asumme pk-seudulla eli asuminen on kallista. Lapsi on onneksi iloinen ja sosiaalinen luonne ja viihtyi hyvin hoidossa ja osasi tuossa iässä jo seisoa ja ottaa peri askelta.

 

["Vieras"]

[QUOTE="Vieras";26847280]Vallitsevia olosuhteita voi muuttaa ja taas sitten ei eli aina ei voi valita niinkuin sydän sanoisi. Mies sairastui jo odotusaikana ja työkyky oli poissa pari vuotta. Olimme tilanteessa, jossa äitiysraha oli suurempi kuin miehen saama Kelan raha. Jouduimme perumaan asuntokaupat rahatilanteen takia ja sakkoa tuli siitäkin. Mies yritti käydä työssä on-off ja kuntoutua pikkuhiljaa ja sairaus oli sen laatuinen, että kotona olo pienen lapsen kanssa olisi ollut huono ratkaisu. Lapsi oli 10 kk vanha hoidin aloittaessa perhepäivähoitajan luona. Sydän itki verta, mutta minun oli pakko palata töhin tienatakseni perheelleni ruokarahat yms. Miehen pienet tulot ynnä potentiaalinen kotihoidon tuki olisi ollut meille katastrofi. Asumme pk-seudulla eli asuminen on kallista. Lapsi on onneksi iloinen ja sosiaalinen luonne ja viihtyi hyvin hoidossa ja osasi tuossa iässä jo seisoa ja ottaa peri askelta.[/QUOTE]

Olisittehan te saaneet asumistukea siihen kämppään, lisäksi toimeentulotukea jne?

 

["Vieras"]

[QUOTE="Vieras";26847315]Olisittehan te saaneet asumistukea siihen kämppään, lisäksi toimeentulotukea jne?[/QUOTE]

Ei se ollut mahdollista, kun mies kävi on-off töissä kuntoutuakseen ja meillä oli pieni juuri ostettu kaksio velaksi. Olisi sitten täytynyt myydä asunto ja jonottaa kaupungilta x-vuotta vuokra-asuntoa ja jättäytyä sossun asiakkaaksi. Ei hyvä vaihtoehto sekään ja en usko, että lapseni olisi sen seurauksena onnellisempi ja tasapainoisempi.
Loppujen lopuksi meillä kävi ihan hyvin. Myimme pienen kaksion, jäimme pankille velkaa parikymmentä tuhatta ja ostimme väljemmä asunnon kehyskunnasta. Lapsi pääsi ihanalle perhepäivähoitajalle töihin. Mies kuntoutui parin vuoden jälkeen.

 

["vieras"]

[QUOTE="Vieras";26846776]No muutamassa kuukaudessa kyllä tapahtuu paljon. 9kk ikäinen on yleensä eroahditusiässä, ei kävele, ei juur ymmärrä puhetta. Hiekkalaatikolla syö lapioita ta makaa kuralätäkössä. 1vuotias usein kävelee, pahin eroahditus on helpottanut ja taaperon maailmanvalloitusvaihe alkaa. Lapio tai lusikka pysyy jo kädessä, ulkona voi keksiä kaikenlaista jännää tekemistä ja tutkimista, ymmärtää usein jo lyhyitä kehotuksia jne.[/QUOTE]

Meillä oli tilanne tämä jo vauvan ollessa 9kk kun menin töihin. Siis käveli, juoksi, lapioi ja lusikoi, kokosi palikoita jne jne. Tärkeintä, että pieni ymmärtää vähän puhetta, jotta ei ole ihan hukassa kun äiti on poissa.

En kyllä olisi jättänyt ensiaskeleita väliin mistään rahasta. Pariin kuukauteen ei voi talous kaatua. Ne ovat kuukausia, joita ei lapsen elämästä voi saada takaisin.

Muutenkin olen aika kriittinen pienten hoitoon viemistä kohtaan. Jos pieni nukkuu vielä 12 tuntia yössä (kuten meillä), on yhdessäoloaika 8 tunnin työaikaa tekevällä äidillä hirveän lyhyt pikkuisen kanssa. Ihan tosissaan, silloin hoitotäti näkee lasta PUOLET enemmän valveilla kuin itse vanhemmat. Hirveän surullista minusta.

 

["aapee"]

Lisää?

 

[Anatolia]

Vauva on vasta 6 viikkoa, mutta vastaanpa silti, että tod.näk. mun on "pakko" viedä hänet 10 kk iässä päiväkotiin.

Päiväkotiin siksi, että en vaan luota perhepäivähoitajiin tarpeeksi.

Ja "pakko" viedä hoitoon siksi, että ehdin saamaan koulun loppuun, paperit käteen & aloittaa työt ennen kun valmistuu seuraava vuosikerta samoista työpaikoista kisaamaan. "Pakko" myös siksi, että haluan tähän huusholliin sen ihanan tilanteen, että molemmat vanhemmat ovat palkkatyössä. Ja "pakko" myös siksi, että haluan rahaa, ei ihan koko elämää jaksa minituloilla elää.

Ensiaskeleet...sama se kai on, onko ne ekat askeleet jotka vauva ottaa, vai ekat jotka minä näen. Saattaisihan tuo ensiaskeleensa ottaa kun on iskän kanssa kotona ja mä käyn kaupassa, tms. Sitä mieltä taidan olla tästä asiasta

 

["kolmen äiti"]

Itse palasin töihin kun nuorimmainen oli 10kk ja lisäksi meillä oli kaksi muuta alle 5-vuotiasta. Olin ollut kotona reilun 4-vuotta esikoisen syntymästä lähtien ja lainoista oli maksettuvain korkoja jo tosi pitkään... Asia oli minulle tosi kipeä ja harkitsin itse jopa asunnon myymistä jotta saisin olla kotona. Mies oli asiassa ehdoton.

Talvi oli ihan hirveä, kaikki lapset sairastivat, jouduin olemaan poissa töistä, tunsin siitä huonoa omaatuntoa ja toisaalta taas töissä ollessa tunsin huonoa omaatuntoa kun en ollut pienten lasteni kanssa. Kevättalvella ilmoitin miehelle, että nyt riittää ja jään kesäksi pidemmälle hoitovapaalle, jotta saadaan lasten kanssa kunnon loma. Se hoitovapaa onkin nyt onneksi (kiitos ankaran raha-asioiden sumplimisen ja appivanhempien avun) saatu kestämään ja olenkin nyt vielä kotona siihen asti että nuorimmainen täyttää 3v.

Nämä asiat ovat niin erilaisia eri perheissä. En arvostele toisten ratkaisuja, jokainen varmasti haluaa lapsensa parasta. Omalla kohdalla töihin paluu oli kuitenkin todella virhe vielä tuossa vaiheessa. Onneksi huomaan että minulla on edelleen kolme iloista ja onnellista lasta, joiden kanssa aijon nyt täysin rinnoin nauttia tästä tulevasta vuodesta!

 

[Pätkätyöläinen]

Sain ekan vakituisen työpaikan vuosien työttömyyden ja pätkätöiden jälkeen. Toki olisin voinut jäädä kotiin ja ehkä jatkaa tuolla samalla tiellä. Lapsen kanssa pätkätyöläisyys vain olisi ollut vaikeampaa ja stressaavampaa.

 

["vieras"]

pakko tuli tutkijan arjesta.

 

["vieras"]

Esikoinen oli hiukan reilu vuodenikäinen kun hän meni päiväkotiin, mutta jos vain olisin saanut töitä aiemmin, olisin mennyt. Olin vasta valmistunut ja vailla työkokemusta uudella paikkakunnalla ilman suhteita, joten pelotti suuresti etten saa koskaan töitä, tutkinto kun vanhenee nopeasti kotona ollessa. Mieskin oli aloittanut työpaikassaan vasta vuotta aiemmin, joten ei uskaltanut jäädä kotiin hänkään, eikä se olisi työn luonteen vuoksi ollut muutenkaan mahdollista. Nyt kakkosen kanssa kun ehdin hankkia työkokemusta ja suhteita ei ole mikään kiire töihin, mutta en siltikään pidä minään sääntönä että jokaisen pitää olla kotiäitinä kolme vuotta.

 

[Sisar Ponteva]

Olkoonkin, että lapsi on pieni vain hetken, mutta henkilökohtaisesti yhdessä vietetty aika on paljon laadukkaampaa kun välillä ollaan erossa. Ja en, en vihaa lapsiani, molemmat ovat ihania ja toivottuja.

Ja kyllä, minulla olisi varaa jäädä kotiin rahallisesti. Henkisesti kuivuisin kokoon, eli on pakko mennä töihin. Aloitan kyllä osittaisella hoitovapaalla.

 

[hhhh]

[QUOTE="vieras";26850111]pakko tuli tutkijan arjesta.[/QUOTE]

Sama mulla

 

["suvi"]

Miksi joidenkin on niin vaikea ymmärtää, että elämässä voi olla hyvin monenlaisia tilanteita. Kaikki ratkaisut eivät mahdu siihen tavalliseen muottiin, että mennäkkö töihin vai elääkö hoitorahalla. Et voi tietää tai edes aavistaa millaisia erilaisia mahdollisia "pakko" -tilanteita eri perheillä voi olla. Mä en halua meidän tilannetta tässä kuitenkaan alkaa avaamaan tällä palstalla.