Kysymys eronneille lapsellisille

[tuleva yh]

Ero on tulossa ja mies muuttaa pian pois. Lapsille (3 alle kouluikäistä)) asiasta kertominen on edessä ja tietysti kaiken uuden opettelu. Haluaisinkin kuulla kokemuksia vastaavassa tilanteessa olleilta. Eli millä tavalla kerroitte lapsille erosta ja siitä että toinen muuttaa pois? Ja millä tavalla lapset reagoivat asiaan heti ja myöhemmin? Huomasiko eron jollakin tavalla lapsen käytöksestä tai oireiliko siitä johtuen muulla tavalla? Jos niin miten? Kiinnostaisi myös kuulla kokemuksia siitä, kauanko eri ikäiset lapset ovat tarvinneet aikaa sopeutua ajatukseen siitä että toinen vanhempi asuu muualla. Kaikki kokemukset ja apua asiaan liittyen on tervetullutta.

Mitään moraalisaarnoja en jaksaisi nyt kuunnella. Ero on pitkän ja raskaan harkinnan tulos eikä meillä ole muuta vaihtoehtoa. Tiedän että meidän tapauksessa ero on lapsillekin paras vaihtoehto, mutta haluaisin todella kovasti kuulla myös muiden kokemuksia asiasta.

 

[nöppönen]

no meillä aikanaan ero yllätti minut niin totaalisesti, että selittelyt tehtiin sitten myöhemmin. muutin pois lasten kanssa yhteisestä kodistamme jo samana päivänä. lapset olivat tuolloin 2v ja 3kk. ajan kanssa on sitten selitetty asiaa lapsille, toki pienempi ei niin koko asiaa ymmärtänytkään eikä isompikaan enää muista. lapsille on saatavissa kirjallisuutta aiheesta, itse ainakin tykkäsit lasten kirjoista, jotka käsittelivät asiaa lapselle sadun siivittämänä. varsinaista oireilua ei kai sen kummemmin ole ollut, toki vanhemman luota toiselle meneminen ajoittain takkuaa kun olisi mukavaa olla kummankin kanssa. ajoittain meillä edelleen esikoinen kysyy miksi ihmiset eroaa tai muuta sellaista. lapset ovat nyt 7v ja 5v. hyvin on mennyt vaikka kompurointia mahtuu mukaan. kuunnelkaa lapsia mahdollisimman paljon ja pyydä vaikka neuvolaa avuksi jos tuntuu siltä. voimia :hug:

 

["vieras"]

Lapset oireilee aina, jos ei muualla niin päiväkodissa

 

[hipsukki]

No itse en ole eronnut, mutta vanhempani erosivat kun olin 4v. siskoni oli silloin 6v. Vaikka olinkin pieni, niin muistan sen ajan kuin eilisen, ehkä se oli silloin niin iso shokki minulle. Muistan tunteneeni vihaa, katkeruutta, kaikkea mitä lapsen ei kuuluisi tuntea. Nykyään joskus mietin tuntojani, mutta ei se ole minusta pahalta tuntunut aikoihin. Nuorempana olin onnellinen että he erosivat, sillä en pitänyt isästäni(johtuuko erosta, en tiedä) eikä siis tarvinnut isää nähdä. Paitsi muutaman kerran vuodessa. Aluksi olimme joka toinen viikonloppu isällä. Siinä on omat hyötynsä ja haittansa. Nyt vanhempana ymmärrän äitiäni, sillä isä teki mitä teki, ja äiti ei olisi ikinä ollut onnellinen.

Mutta sitten taas siskoni, joka oli tuolloin jo 6v sai siitä varmasti pysyviä haittoja. Hän ei ole sen jälkeen luottanut miehiin, ei nykyään ole isämme kanssa väleissä. Hän on myös ollut lapsena hyvin hankala, ja kapinoi kaikkea vastaan, tekee näin vieläkin. Hän on vakavasti masentunut eikä ole saanut elämästään kiinni. Hän on käyttänyt huumeita, pelaa nettipelejä ym. Enkä tiedä olisiko näin käynyt jos vanhempani olisivat pysyneet yhdessä. Sillä itse en mitään noista ole tehnyt tai ole.

Joten, en mitenkään kehota pysymään yhdessä jos suhde ei toimi, ei siitä tule mitään. MUTTA toivon, että teidän perheessä sinä äitinä muistat, että isän näkeminen on lapsen kehitykselle erittäin tärkeää. Ja myös sen, ettet hauku isää lapsille ikinä, edes silloin kun he olisivat tarpeeksi vanhoja kuulemaan. Ja myös lapsien isän täytyy muistaa, ettei hauku sinua lapsille.

 

["a p"]

no meillä aikanaan ero yllätti minut niin totaalisesti, että selittelyt tehtiin sitten myöhemmin. muutin pois lasten kanssa yhteisestä kodistamme jo samana päivänä. lapset olivat tuolloin 2v ja 3kk. ajan kanssa on sitten selitetty asiaa lapsille, toki pienempi ei niin koko asiaa ymmärtänytkään eikä isompikaan enää muista. lapsille on saatavissa kirjallisuutta aiheesta, itse ainakin tykkäsit lasten kirjoista, jotka käsittelivät asiaa lapselle sadun siivittämänä. varsinaista oireilua ei kai sen kummemmin ole ollut, toki vanhemman luota toiselle meneminen ajoittain takkuaa kun olisi mukavaa olla kummankin kanssa. ajoittain meillä edelleen esikoinen kysyy miksi ihmiset eroaa tai muuta sellaista. lapset ovat nyt 7v ja 5v. hyvin on mennyt vaikka kompurointia mahtuu mukaan. kuunnelkaa lapsia mahdollisimman paljon ja pyydä vaikka neuvolaa avuksi jos tuntuu siltä. voimia :hug:

Kiitos viestistä. Tuo kirjavinkki onkin tosi hyvä

 

[vierailja]

Me erottiin, kun lapsi oli alle 3v. Alkoi kysellä asioista vasta 4v. iän jälkeen. En osaa oikein eritellä, kuinka ero vaikutti lapseen. Mun oli vaan tehtävä se oman jaksamiseni takia. Koitetaan pitää lapsen isän kanssa välit hyvinä, kun kumpikin vuorollamme hoidamme lasta. Ei jäänyt suurempia traumoja kai erosta kenellekään.

Tsemppiä ap:lle !

 

["a p"]

No itse en ole eronnut, mutta vanhempani erosivat kun olin 4v. siskoni oli silloin 6v. Vaikka olinkin pieni, niin muistan sen ajan kuin eilisen, ehkä se oli silloin niin iso shokki minulle. Muistan tunteneeni vihaa, katkeruutta, kaikkea mitä lapsen ei kuuluisi tuntea. Nykyään joskus mietin tuntojani, mutta ei se ole minusta pahalta tuntunut aikoihin. Nuorempana olin onnellinen että he erosivat, sillä en pitänyt isästäni(johtuuko erosta, en tiedä) eikä siis tarvinnut isää nähdä. Paitsi muutaman kerran vuodessa. Aluksi olimme joka toinen viikonloppu isällä. Siinä on omat hyötynsä ja haittansa. Nyt vanhempana ymmärrän äitiäni, sillä isä teki mitä teki, ja äiti ei olisi ikinä ollut onnellinen.

Mutta sitten taas siskoni, joka oli tuolloin jo 6v sai siitä varmasti pysyviä haittoja. Hän ei ole sen jälkeen luottanut miehiin, ei nykyään ole isämme kanssa väleissä. Hän on myös ollut lapsena hyvin hankala, ja kapinoi kaikkea vastaan, tekee näin vieläkin. Hän on vakavasti masentunut eikä ole saanut elämästään kiinni. Hän on käyttänyt huumeita, pelaa nettipelejä ym. Enkä tiedä olisiko näin käynyt jos vanhempani olisivat pysyneet yhdessä. Sillä itse en mitään noista ole tehnyt tai ole.

Joten, en mitenkään kehota pysymään yhdessä jos suhde ei toimi, ei siitä tule mitään. MUTTA toivon, että teidän perheessä sinä äitinä muistat, että isän näkeminen on lapsen kehitykselle erittäin tärkeää. Ja myös sen, ettet hauku isää lapsille ikinä, edes silloin kun he olisivat tarpeeksi vanhoja kuulemaan. Ja myös lapsien isän täytyy muistaa, ettei hauku sinua lapsille.

Kiitos vastauksesta. Kurjaa että teillä noin huono kokemus vanhempien erosta. Minä ja mieheni olemme edelleen jotakuinkin väleissä ja varmasti vielä paremmissa sitten kun ei tarvitse enää asua saman katon alla. Mies etsii asunnon tästä mahdollisimman läheltä ja saa jatkosa tavata lapsia niin paljon kun haluaa ja töiltään ehtii. Se ei tule olemaan ongelma. Emme myöskään ole alentuneet haukkumaan toisiamme lapsille eikä sitä tapahdu jatkossakaan. Itse asiassa erosimme jo kesällä mutta olosuhteiden pakosta mies on muuttamassa pois vasta nyt. Moni joka tietää erostamme ja on meillä vieraillut, on sanonut että jännää ettei meistä huomaisi mitään ellei tietäisi mikä on tilanne. Ja esikoisen eskarissa ovat myös tietoisia asiasta ja tyttö on saanut sieltä pelkkiä kehuja käytöksestään ja tavoistaan. Tosin voihan tilanne muuttua kun kuulee ikävät uutiset

 

["a p"]

Me erottiin, kun lapsi oli alle 3v. Alkoi kysellä asioista vasta 4v. iän jälkeen. En osaa oikein eritellä, kuinka ero vaikutti lapseen. Mun oli vaan tehtävä se oman jaksamiseni takia. Koitetaan pitää lapsen isän kanssa välit hyvinä, kun kumpikin vuorollamme hoidamme lasta. Ei jäänyt suurempia traumoja kai erosta kenellekään.

Tsemppiä ap:lle !

Kiva kuulla. Mullakin keskimmäinen lapsi 3v. Eniten huolestuttaa ehkä tuo 6v kun on muutenkin erittäin vahva ja omapäinen lapsi. Kiitos tsempeistä

 

["eronnut"]

Meillä on 3-ja 4- vuotiaat lapset, erottiin ihan vasta.
4-vuotias kyselee jatkuvasti, miksi isi muutti pois, missä iskä on, mitähän iskä nyt tekee. Useita kertoja päivässä. Haluaa myös soittaa isille joka ilta hyvät yöt.

3-vuotias ei puhu juurikaan asiasta vaikka on kielellisesti lahjakas. Hän reagoi käytöksellä tosi voimakkaasti, saa useita raivareita päivässä. ne ei siis ole pelkästään uhmaiästä johtuvia, vaan raivarit on tosi kamalia ja pitkäkestoisia. Silloin lentää tavarat ja kuuluu kauheaa huutoa. Välillä otetaan tiukkaan syliin rauhoittumaan.

3-v on aina ollut kovasti iskän poika, jos niin voi sanoa. Siksikin ero isästä tekee varmasti kipeää ja koko tilanne on ihan uusi, en ihmettele jos reagoi niin voimakkaasti. Lapsethan erosivat myös, en pelkästään minä.

Onneksi päiväkodissa tuetaan paljon lapsia ja kotona koitan olla kärsivällinen ja johdonmukainen. Juttelen isomman kanssa silloin kun hänellä on jotain puhuttavaa erosta/isästään. Ja pienemmän kanssa puhun myös välillä, mutta hän ei oma-aloitteisesti puhu asiasta. Tuo kirjavinkki on hyvä, pitää laittaa korvan taakse. Tsemppiä kovasti ja voimia, ihminen selviää näköjään mistä vaan

 

["a p"]

[QUOTE="eronnut";25176738]Meillä on 3-ja 4- vuotiaat lapset, erottiin ihan vasta.
4-vuotias kyselee jatkuvasti, miksi isi muutti pois, missä iskä on, mitähän iskä nyt tekee. Useita kertoja päivässä. Haluaa myös soittaa isille joka ilta hyvät yöt.

3-vuotias ei puhu juurikaan asiasta vaikka on kielellisesti lahjakas. Hän reagoi käytöksellä tosi voimakkaasti, saa useita raivareita päivässä. ne ei siis ole pelkästään uhmaiästä johtuvia, vaan raivarit on tosi kamalia ja pitkäkestoisia. Silloin lentää tavarat ja kuuluu kauheaa huutoa. Välillä otetaan tiukkaan syliin rauhoittumaan.

3-v on aina ollut kovasti iskän poika, jos niin voi sanoa. Siksikin ero isästä tekee varmasti kipeää ja koko tilanne on ihan uusi, en ihmettele jos reagoi niin voimakkaasti. Lapsethan erosivat myös, en pelkästään minä.

Onneksi päiväkodissa tuetaan paljon lapsia ja kotona koitan olla kärsivällinen ja johdonmukainen. Juttelen isomman kanssa silloin kun hänellä on jotain puhuttavaa erosta/isästään. Ja pienemmän kanssa puhun myös välillä, mutta hän ei oma-aloitteisesti puhu asiasta. Tuo kirjavinkki on hyvä, pitää laittaa korvan taakse. Tsemppiä kovasti ja voimia, ihminen selviää näköjään mistä vaan [/QUOTE]

Kiitos Kyllä tästä selvitään mutta varmasti tulee olemaan välillä raskastakin. Minä olen jo oman eroprosessini lähes läpikäynyt, eli uskon että sen pohjalta (oma ahdistus, suru, paha olo) lasten oireilut on jo oireiltu. Nyt vaan odotan sitä helpotuksen tunnetta omassa itsessäni kun mies muuttaa pois ja minun on helpompi hengittää. Uskon että se tavallaan vaikuttaa lapsiinkin, siis positiivisessa mielessä.

Näkeekö teillä lapset isäänsä usein? Meillä tuo vanhin on eniten isän perään ja saan varmasti kuulla häneltä kerran jos toisenkin syyllistävää kommenttia erosta.

 

["a p"]

Vieläkö jollain olis jotain kerrottavaa?

 

["Neith"]

mun poika oli 1,5v eikä reagoinut mitenkään.
siis elämä jatkui normaalisti miehen poismuuton jälkeen.
kun isä tuli käymään niin ei poika sen kummemmin riemastunut/hermostunut eikä miehen lähtiessä itkenyt.
eikä ole senkään jälkeen asiasta puhunut/kysellyt, tuntuu pitävän normaalina sitä että asutaan eri osoitteissa ja että käy isällään parikertaa kuussa.
ikävä tietty aina välillä on, kotona ollessa isää ja isällä ollessa äitiä
niin ja ikää jätkällä on nyt 4,5v

 

["YKS"]

Erosin kun poika oli n.8-vuotias. Kerroimme yhdessä silloisen mieheni kanssa erosta ja isän pois muutosta. Poika otti asian todella raskaasti. Koskaan ei ole niin sydäntäsärkevästi itkenyt. Tilanne on ihan kamala, voimia sinulle siihen.

Poika ei ole mielestäni juurikaan oireillut, pientä rajojen hakua toki oli havaittavissa. On joka toinen vkl isällään. Aluksi isän viikonloppujen jälkeen itki aina kotiin tullessa.

Koskaan enää en halua joutua lapsille erosta kertomaan, on ehkä kamalin kokemus tähänastisessa elämässäni, vaikka paljon on tullut muutakin koettua.

 

["piupiu"]

Ulkopuolisen (päiväkodissa työskentelen) silmissä tuntuisi olevan todella tärkeää, että vanhemmat pitävät välinsä kunnossa vähintäänkin lasten edessä - lienee oikeastaan aika itsestäänselvyys, mutta usein asiat ei mene kuten suunnittelee.

Jos lapset ovat hoidossa, kannattaa tosiaan kertoa mikä on tilanne, jotta hoitajat osaavat suhtautua mahdollisiin tunteenpurkauksiin oikein. Itse olen kokenut isompien lasten kohdalla tärkeäksi myös sen, että lapsi tietää kuka tulee hakemaan päivän päätteeksi. Toisinaan on tullut vastaan tilanteita, että lapsi miettii kuka tulee hakemaan (ei esim. hahmota että on tietyn vanhemman kanssa vietettävä ilta tai vkoloppu) ja on tosi harmi vastata, että kyllähän sieltä isi tai äiti tulee, odotellaan, ja lapsi selkeästi on levoton asian suhteen. Saattaa jopa harmistua kun odottikin sitä toista vanhempaa.

Ja kuten joku jo kirjoittikin, niin usein erotilanteet näkyvät päivähoidossa tavalla tai toisella. Avoimuus on tärkeää.

 

["eronnut"]

Me erosimme kun lapset olivat kovin ieniä, vanhin 3,5 v. Korostin lapsille, että isi tykkää heistä valtavasti mutta aikuiset ei vaan aina sitten voikaan / haluakaan asua yhdessä. Muttaettä lastensa kanssa he kyllä haluavat olla. Asetin lapset oman ylpeyteni edelle, tutustutin heidät isän uuteen naiseen ja huolehdin, että lasten arki säilyy hyvänä. Itkin toki välillä ja sanoin, että äitikin on surullinen erosta mutta te olette äidin tärkeitä ja kaikki menee hyvin. Vanhin reagoi puhumattomuudella kaikille aikuisille, se meni aikanaan ohi. Nyt lapseni ovat jo isoja yläkoululaisia ja lukiolaisia, fiksuja ja tasapainoisia nuoria aikuisia.
Minun neuvoni on, että tunteet saa näyttää, siis surun ja sellaisen, mutta älä näytä lapsillesi katkeruutta äläkä laita heitä valitsemaan puoltaan, anna heidän pitää moelmmat vanhemmat. Meillä ovat aina saaneet kotona puhua isästään ja toisin päin, ilman kitkeriä kommentteja. Ja onpa lasten isän pikkuiset uudesta liitosta meillä välillä hoidossa ja minun ja lasten mukana vaikkapa huvipuistossa. Aikaa ja pinnaa se ottaa, mutta kyllä kannatti.

 

["vieras"]

meillä ero tuli aivan puun takaa ja lapset oireilivat kovasti ja pitkään, he takertuivat minuun, olivat päiväkodissa hyvin levottomia, poika erittäin itkuinen...jatkuvaa kyselyä koska isä tulee, eikö isä enää koskaan muuta takaisin kotiin ym ym...ne olivat kaameita aikoja. Itse kuljin kuin sumussa, tein paljon ylimääräisiä työvuoroja unohtaakseni tuskan. Lasten hoitopäivät venyivät pitkiksi ja kaikki oli vaan niin surullista. Pitkään aikaan mikään ei tuntunut miltään...näin jaksoimme 2,5 vuotta kunnes tajusimme elämän tärkeimpien asioiden tärkeyden ja palasimme takaisin yhteen. Koskaan emme samaa virhettä enää tee. Meiltä ei loppunut koskaan rakkaus, ehkä sen vuoksi yhteen palaaminen oli helppoa.

 

["a p"]

Kiitos kaikille vastanneille. Tässä tulikin paljon hyviä vinkkejä ja muistutuksia siitä miten kannattaa toimia. Tiedän että tilanne tulee olemaan tosi ikävä kun lapsille kerrotaan, ja siksi yritän miettiä sanomisiani jo vähän etukäteen. Toivon että saan ainakin nuo pienemmät vakuuttuneeksi että asiassa on hyviäkin puolia. Että isiä saa nähdä jatkossakin lähes niin usein kun haluaa koska isi muuttaa ihan tähän lähelle. Tai se että jatkossa heillä on tavallaan kaksi kotia (ehkä sekin on vielä pienen ihmisen mielestä ihan hyvä juttu).

Kiitos kommenteista myös sinulle joka työskentelet päiväkodissa. Vanhimman tarhassa ollaan tosiaan jo tietoisia tilanteesta ja saimme miehen kanssa sieltä ihan kannustavaa kommenttia kun kerroimme tulevasta erosta, tyyliin "hyvin te se asian hoidatte" ja "hyvin se menee". Toivon totisesti niin.

Ollaan ajateltu että kerrotaan tuossa joulun jälkeen lapsille ja heillä on sitten hetki aikaa sulatella asiaa ennen kuin mies muuttaa pois.

 

["vieras"]

Itse erosin lasteni isästä lasten ollessa 6 ja 5 vuotiaat. Muutimme asumaan lasten kanssa uuteen kotiin ja isä jäi vanhaan. Lasten ensireaktio oli että jee muutetaan, heistä siis oli kivaa päästä muuttamaan. Eivät varmaan alkuun oikein käsittäneet että isä ei tule mukana. Kiukkuahan aina on mutta en nyt oikein osaa sanoa ovatko reagoineet sinänsä mitenkään erityisemmin meidän eroon. Toki aina kun menee sukset ristiin minun kanssa niin haluavat muuttaa isälleen. Ja varsinkin vanhempi on joskus kiukunnut vissiin ikäväänsä kun olen hakenut lapset isänsä luota. Isäänsä näkevät säännöllisen epäsäännöllisesti, ts vähän minun työvuorojeni mukaan. Jos olen illassa tai viikonlopun töissä lapset on silloin isänsä luona. En myöskään koskaan ole lapsille puhunut heidän isästään mitenkään moittivasti. Nyt kun ovat jo isompia ja alkavat pärjätä keskenäänkin ovat nuo vierailut vähentyneet mutta täytyy nyt yrittää että olisivat viikonloppuja useammin sitten isänsä luona kun viikolla eivät niin usein näe.

 

["a p"]

[QUOTE="vieras";25180610]Itse erosin lasteni isästä lasten ollessa 6 ja 5 vuotiaat. Muutimme asumaan lasten kanssa uuteen kotiin ja isä jäi vanhaan. Lasten ensireaktio oli että jee muutetaan, heistä siis oli kivaa päästä muuttamaan. Eivät varmaan alkuun oikein käsittäneet että isä ei tule mukana. Kiukkuahan aina on mutta en nyt oikein osaa sanoa ovatko reagoineet sinänsä mitenkään erityisemmin meidän eroon. Toki aina kun menee sukset ristiin minun kanssa niin haluavat muuttaa isälleen. Ja varsinkin vanhempi on joskus kiukunnut vissiin ikäväänsä kun olen hakenut lapset isänsä luota. Isäänsä näkevät säännöllisen epäsäännöllisesti, ts vähän minun työvuorojeni mukaan. Jos olen illassa tai viikonlopun töissä lapset on silloin isänsä luona. En myöskään koskaan ole lapsille puhunut heidän isästään mitenkään moittivasti. Nyt kun ovat jo isompia ja alkavat pärjätä keskenäänkin ovat nuo vierailut vähentyneet mutta täytyy nyt yrittää että olisivat viikonloppuja useammin sitten isänsä luona kun viikolla eivät niin usein näe.[/QUOTE]

Kiva kuulla että selvisitte erosta lasten kannalta noinkin helposti. Tämä oli hyvä kuulla koska teillä vanhempi oli samanikäinen kuin meillä vanhin nyt. Kiukuttelua ja syyttelyä varmasti on tulossa, mutta täytyy vaan yrittää pysyä lujana ja muistaa ettei anna sen vaikuttaa omaan mieleen, ja yrittää muistaa kokoajan että tämä oli ainoa oikea ratkaisu, nimenomaan lasten kannalta.

Meillä on se tilanne että muutettiin kuukausi sitten asuntoon johon minä sitten jään lasten kanssa, eli tuo "kiva muutto" on takanapäin. Haluttiin tehdä nämä isot asiat vähän porrastetusti ettei tule liikaa stressiä lapsille kerralla. Vanhaan isoon omakotitaloon ei meillä olisi kummallakaan ollut mahdollisuutta jäädä.

 

["eronnut"]

Minäkin lisään vielä, että lapset tosiaan saattavat antaa yllättäviä kommentteja ja lausahduksia, jotka saattavat pahoittaa mielesi, mutta vaikka näytät tunteesi, muista olla kärsivällinen. Meilläkin oli tosiaan eron aikoihin muutto, isin piti muuttaa meidän kanssa mutta oli muualla töissä ja käytännössä ei koskaan siinä asunnossa asunut kun muutti sitten uuden naisensa luo. Vanhin lapsi sitten huusi minulle vihaisena: Jos sä äiti olisit heti pedannut isillekin sängyn, se olisi halunnut asua meidän kanssa ( petasin siis vaan oman puoleni sängystä kun saatiin muutto tehtyä). Mutta olen vilpittömästi sitä mieltä, että hyvä ero on laspillekin parempi kuin huono yhteiselo.

 

["a p"]

[QUOTE="eronnut";25180848]Minäkin lisään vielä, että lapset tosiaan saattavat antaa yllättäviä kommentteja ja lausahduksia, jotka saattavat pahoittaa mielesi, mutta vaikka näytät tunteesi, muista olla kärsivällinen. Meilläkin oli tosiaan eron aikoihin muutto, isin piti muuttaa meidän kanssa mutta oli muualla töissä ja käytännössä ei koskaan siinä asunnossa asunut kun muutti sitten uuden naisensa luo. Vanhin lapsi sitten huusi minulle vihaisena: Jos sä äiti olisit heti pedannut isillekin sängyn, se olisi halunnut asua meidän kanssa ( petasin siis vaan oman puoleni sängystä kun saatiin muutto tehtyä). Mutta olen vilpittömästi sitä mieltä, että hyvä ero on laspillekin parempi kuin huono yhteiselo.[/QUOTE]

Voi ei , siinä sen näkee miten lapset tekee pienissä mielissään johtopäätöksiä asioista. Ihana kommentti ja nokkelasti päätelty.

Mä olen myös sitä mieltä että lasten on hyvä nähdä vanhempiensa tunteet, myös kielteiset sellaiset. Ja lapset ovat kyllä nähneetkin kuluneen vuoden aikana paljon omaa suruani ja itkuani, usein olen heille joutunut kertomaan että minulla on nyt vähän huono päivä ja aikuisten murheita, mutta paha mieli ei johdu heistä millään tavalla. Sitten on taas ollut parempia päiviä välissä. Olen tavallaan tosi tyytyväinen että pian tilanne muuttuu ja minä jaksan olla taas oma onnellinen ja hyväntuulinen itseni. Sen on pakko vaikuttaa positiivisesti myös lapsiin.

Esikoiseni on erittäin herkkä ja omapäinen tyttö ja tulistuu todella herkästi. Ja jos joku asia painaa hänen mieltään, niin sen saa kyllä koko perhe tuntea nahoissaan. Ihan varmasti saan tulevaisuudessa kuulla häneltä syyllistämistä ja nieleskellä kyyneleitä itsekseni. Tiedän että hän ei päästä minua helpolla. Yritän pysyä kärsivällisenä ja rauhallisena kun tilanteet tulevat eteen. Kiitos muistutuksesta