Kysymys babyhalerista

Meillä oli vuosia sitten pojalla käytössä ja oli ihan kätevä mun mielestä. Silloin oli ohje ettei saa liian usein pestä että piipusta tulevat ponnekaasut? jäis siihen haalerin sisäpintaan kii ja mahdollisimman vähän ylimääräsiä aineita menis hengitykseen.
 
Ei pidä pidättää. Meille annettiin ohjeeksi, että katsoo että lapsi vetää ainakin 5 kertaa ilmaa sisäänsä per painallus. Meillä kaksi painallusta ja väh. 10 henkosta. Meillä käytössä Ventoline, joka auttaa aika pian ja Flixonate, joka hoitaa vähitellen. Räkätaudeissa ei toki vinkuminen lopu heti, mutta hengitystä helpottaa. Ventoline on ollut käytössä vuoden (poika 1v 6kk) ja flixotide 2 kk. Lapsella siis astma.
 
akateeminen äiti
ei todellakaan tarvitse hengitystä pidättää!!! annat vain lapsen rauhassa hengitellä haleriin noin kymmenen sekunnin ajan. ja muista huolehtia halerin säännöllisestä pesusta:)
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
eikse ole ihan kätsy mut se hengityksen pidätys on hankalampaa oppia. Kuullut.
Ei meillä pitänyt mitään pidätellä :eek: Tärkeintä oli just hengittää kunnolla jotta lääke pääsee perille. Lasi vettä on hyvä juoda lääkkeenoton jälkeen suun huuhtelemisen vuoksi.
 
Ei siinä pidä pidättää hengitystä.
Vaan hengitellä niin että ne siniset läpät aukee ja sulkee.
Ja rauhallisesti eikä huutamalla...

Meillä tyttö sai rsv:n jälkeen ja ollaan yskän aikaan käytetty.4 kertaa päivässä.
 
hemuli
Ei siinä mitään hengitystä pidätetä, hyvän tähden sentään. Ihan normisti hengitellään sinne töttöröön. Meillä on kahdella lapsella käytössä ja kätevä on. Lauletaan aina joku kiva rallaltus samalla kun hökäillään. Ja kohta 2v osaa jo pyytää piippuu kun on vaikee olla.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ompus:
Ei pidä pidättää. Meille annettiin ohjeeksi, että katsoo että lapsi vetää ainakin 5 kertaa ilmaa sisäänsä per painallus. Meillä kaksi painallusta ja väh. 10 henkosta. Meillä käytössä Ventoline, joka auttaa aika pian ja Flixonate, joka hoitaa vähitellen. Räkätaudeissa ei toki vinkuminen lopu heti, mutta hengitystä helpottaa. Ventoline on ollut käytössä vuoden (poika 1v 6kk) ja flixotide 2 kk. Lapsella siis astma.

Ventoline meilläkin, ja oli siis aluksi se liuos, mutta eihän se heti vaikuta ja ei ole mitenkään mukavaa katsottavaa kun lapsi ei meinaa henkeä saada
 
Hengitetään normaalisti. Meillä ohjeena oli, et hengittää 10 kertaa ihan normaalisti. Viisikin riittäisi, mut varmuuden vuoksi kandee 10.
Käyttö on helppoa :)

Ja sairaalassa sanottiin, et pesu kerran viikossa riittää. Ja pesu ihan normaalilla tiskiaineella, mut ei kannata huuhdella puhtaalla vedellä. Riittää kun nykäsee tiskivedestä pois, niin et ei jää vaahtoa. Mut se tiskiainevesi, joka siihen pinnalle tavallaan jää, estää käytössä vähän lääkkeen tarttumista halerin seinämiin. Tavallaan siis poistaa sähköisyyden halerista. Toivottavasti tajusit, vähän vaikea selittää...
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja Wide:
Kauheeta taistelua oli ainakin meillä 1v. ku se saatiin, nyt jäänyt onneksi pois :)
Ei siinä tarvi hengitystä pidättää..
näin meilläkin... kahta eri lääkettä meni yhteensä 20 henkäisyä ja huh huh oli siinä taistelu
 
Alkuperäinen kirjoittaja k a t a:
Ei siinä pidä pidättää hengitystä.
Vaan hengitellä niin että ne siniset läpät aukee ja sulkee.
Ja rauhallisesti eikä huutamalla...

Meillä tyttö sai rsv:n jälkeen ja ollaan yskän aikaan käytetty.4 kertaa päivässä.
Meille on ainakin sanottu, että ei haittaa vaikka lapsi huutaisi koko ajan, itseasiassa silloin lääke menee helpommin perille kun huutaessa ottaa kunnon henkosia.
 
hemuli
Alkuperäinen kirjoittaja helitsu:
Alkuperäinen kirjoittaja Molleri:
Meillä on ollu käytössä ja tosi kätevä. Helppo vaikka lapsen nukkuessaki antaa sillon ku tarve vaatii. [/q

meillä ei kyllä lapsi silloin nuku kun tämä ahdistuskohtaus tulee...ikää kohta 2v
JOillaki oireilee astma esim. yskänä ja jos alkaa nukkuessa yskimään niin piippu naamalle :) jos ei ole jo yskään tai oksentamiseen heränny (meillä alkaa aina oksentelemaan kun oireilee hengitysteitä).
 
Suomessa ei taida olla myynnissä babyhaleria lyhyempää AeroChamber plus -tuubia? Me ostettiin toi aerochamber Espanjasta ja alkaa olla tiensä päässä. Babyhalerikin löytyy mutta ei ole mun mielestä niin kätevä.

tällainen on siis tää puolta lyhyempi tuubi:
 
Alkuperäinen kirjoittaja ompus:
Alkuperäinen kirjoittaja k a t a:
Ei siinä pidä pidättää hengitystä.
Vaan hengitellä niin että ne siniset läpät aukee ja sulkee.
Ja rauhallisesti eikä huutamalla...

Meillä tyttö sai rsv:n jälkeen ja ollaan yskän aikaan käytetty.4 kertaa päivässä.
Meille on ainakin sanottu, että ei haittaa vaikka lapsi huutaisi koko ajan, itseasiassa silloin lääke menee helpommin perille kun huutaessa ottaa kunnon henkosia.
Noin mullekin joku sanoin, mut siis toinen "joku" sanoi, et huutaessa hengitys sen verran pinnallista, et ei mene kunnolla perille. Että ota näistä selvää ;)

Alkuperäinen kirjoittaja ponterosa:

Juu,ja että sisäänhengitys on niin pikainen veto ja ulos taas pitkää huutoa ettei lääkeaina mene keuhkoputkiin riittävän hyvin.

Mene ja tiiä sitten.
 
Alkuperäinen kirjoittaja helitsu:
tälläinen meillä

http://www.astma.hr/graphic/babyhaler.jpg
Sama meillä.
Ootko ajatellut suolapiippua?
Meillä esikoisella astma ja oli oireeton ekan kevään kun aloitettiin suolahoito.
SIinä vaan pitää osata hengittää ulos ja sisään,eikä puhaltaa siihen piipuun.Eli ihan pienelle se ei oikein käy,mut tosi hyvä lisä jos on oikein kovat oireet.
 
Yhteistyössä