Onko muilla kokemusta 40-vuotaista insinööreistä, jotka ovat eläneet joskus 2002-luvun ylioppilasvuoden jälkeen useita välivuosia punavihreinä ja ensimmäiset naissuhteet vasta sitten ujouden myötä netin sen aikaisilla treffipalstoilla luotuna ympäri Suomea aluksi sähköposti-kirjevaihtokaverina ilman tiedostamattaan eläneet oman kokemuksensa mukaan nuoruuden, jota eivät vaihtaisi pois.
Pitäisikö suhtautua varauksella, kun tutustuin nyt tuntuu vähän siltä keittiöpsykologina, mitä ymmärrän sen päälle naisena, niin ikäiseeni mieheen, jolla tämän kaltainen voisi verrata DI -tausta akateeminen tutkinto, ja aiempia suhteita on ollut siitä 18-vuotiaasta lähtien lyhyimpiä, ja ne olleet humanisteja kuitenkin kaikki kielitieteilijöitä, ja mies on yhä sinkku Miten tämä on mahdollista?
Järkeviä se puhuu, ja vaikuttaa ihanalta persoonalta, vaikka sillä ei ole rahaa kuulemma ollut koskaan tai varallisuutta omien sanojen mukaan, mutta olen kuullut muilta naiskavereiltani, että juuri tietokoneinsinööreillä, tai harrastjillakin on jonkinlaisia sitoutumisvaikeuksia, mitä assosioin nuo aiemmat lyhyet suhteet liuta niitä, jonkinlaisiin sitoutumisongelmiin persoonallisuudessa, vaikka mies pitää omien sanojensa mukaan pysyvistä väreistä myös oikeassa elämässä.
Uusi Miesprospektini vaikuttaa ihan mielenkiintoiselta ihmiseltä myös, mitä en ole humanisti. Tässä alkaa aika tikittämään jo itselläkin 34-vuotiaana ja olen
unohtanut perheen perustamisen totaalisesti jo tässä iässä, mitä miehillä se kyky on loppuun saakka.
Miten pitäisi toimia, kun kuitenkin parisuhde kiinnostaa itsellänikin asioita, joita jättäisin tekemäti, ja mitä tekisin täysin toisin elämässäni,
vaikka se perhe nyt kiinnostakaan, vaikka naisestahan se itsestäkin on kiinni, jos jättäisin e-pillerit syömättä lopulta sitten kuitenkin?
Pitäisikö suhtautua varauksella, kun tutustuin nyt tuntuu vähän siltä keittiöpsykologina, mitä ymmärrän sen päälle naisena, niin ikäiseeni mieheen, jolla tämän kaltainen voisi verrata DI -tausta akateeminen tutkinto, ja aiempia suhteita on ollut siitä 18-vuotiaasta lähtien lyhyimpiä, ja ne olleet humanisteja kuitenkin kaikki kielitieteilijöitä, ja mies on yhä sinkku Miten tämä on mahdollista?
Järkeviä se puhuu, ja vaikuttaa ihanalta persoonalta, vaikka sillä ei ole rahaa kuulemma ollut koskaan tai varallisuutta omien sanojen mukaan, mutta olen kuullut muilta naiskavereiltani, että juuri tietokoneinsinööreillä, tai harrastjillakin on jonkinlaisia sitoutumisvaikeuksia, mitä assosioin nuo aiemmat lyhyet suhteet liuta niitä, jonkinlaisiin sitoutumisongelmiin persoonallisuudessa, vaikka mies pitää omien sanojensa mukaan pysyvistä väreistä myös oikeassa elämässä.
Uusi Miesprospektini vaikuttaa ihan mielenkiintoiselta ihmiseltä myös, mitä en ole humanisti. Tässä alkaa aika tikittämään jo itselläkin 34-vuotiaana ja olen
unohtanut perheen perustamisen totaalisesti jo tässä iässä, mitä miehillä se kyky on loppuun saakka.
Miten pitäisi toimia, kun kuitenkin parisuhde kiinnostaa itsellänikin asioita, joita jättäisin tekemäti, ja mitä tekisin täysin toisin elämässäni,
vaikka se perhe nyt kiinnostakaan, vaikka naisestahan se itsestäkin on kiinni, jos jättäisin e-pillerit syömättä lopulta sitten kuitenkin?