Kysymys akateemisille äideille!!!

[mamma -75]

Olen itse 31-vuotias, akateemisen koulutuksen omaava mamma. Olen toistaiseksi hoitovapaalla 1-vuotiaan lapseni kanssa.

Minua mietityttää seuraava asia:

Kannattaisiko syksyllä jo hakea töitä (minulla ei siis ole vakiduunia), vai jatkanko vielä tytön kanssa kotona oloa? Ennen äitiyslomaa ehdin olemaan työelämässä ainoastaan pari vuotta valmistumiseni jälkeen, ja vähäinen työkokemukseni huolestuttaa minua.

Jäänkö totaalisesti "jälkeen", mikäli yritän saada toisen lapsen mahdollisimman pian ja näin ollen olisin kotona "putkeen" n. 3-4 vuotta? Haluaisin kuulla mielipiteitä/ omia kokemuksia AKATEEMISILTA äideiltä. Tämä siksi, että akateemisilla aloilla työkokemuksen merkitys on monesti hieman toisenlainen kuin muilla aloilla, ja kilpailu työpaikoista usein kovaa. Pelkään, etten saa mitään kunnon työtä, mikäli palaan työelämään vasta n. 35-vuotiaana...

Kiitos vastauksestanne jo etukäteen

 

[yks akateeminen]

Moi,

Riippuu tietty sun alasta. Itse olen painiskellut vähän samojen ongelmien kanssa. Olen alkanut kallistua sille ajatukselle, että teen mukulat ensin ja sitten teen uraa. Kyllä se niin on, että nuoret saa konkarit kiinni ihan näppäryydellään ja työnantajat aika mukavasti kouluttaa, joten tietonsa saa varmasti ajan tasalle.

Itse olen nyt töissä sosiaalialalla, olen YTM. Lisäksi luen oikeustiedettä.
Mies on nyt tehnyt uraa, joten vaihdetaan kai sitten osia myöhemmin...
Niin ja porukkaa tippuu muutaman vuoden päästä niin paljon eläkkeelle, että vähäisemmälläkin työkokemuksella pääsee varmasti alkuun.

Tsemppiä!

 

[mamma -75]

Olen koulutukseltani KM eli kasvatustieteellisellä alalla ollut ennen lapsen saantia.

Mielläni kuulusin lisää kommentteja!!!

Tsemppiä kaikille, jotka kamppailevat em. ajatusten kanssa!

 

[karkkikunigatar]

Moi,

minä mietin samaa ekan lapsen jälkeen. Olen lääkäri ja erikoitumassa sekä teen väitökirjaa. Minä uskon että kannattaa olla lasten kanssa niin kauan kun ne on pieniä, jos nauttii siitä. Jos menee välillä töihin, niin toki saa lisää kokemusta, mutta sitten jos/kun seuraava lapsi tulee niin sitähän jää uudestaan kotiin, ainakin vähäksi aikaa. Minä olin 2kk töissä lasten välissä, enkä nauttinut siitä. Nyt jälkeenpäin (2lasta ja olen kotona) kun olen asiaa miettinyt, niin tekisin toisin. Olin sellainen tyypillinen "hätähousu" joka ei uskaltanut eikä malttanut jäädä kotiin. Kotona lasten kanssa oppii muita taitoja, esim organisointikykyä, kärsivällisyyttä, tehokkuutta mm. Jos nyt on kotona joitakin vuosia, niin työelämäähän on edessä vielä 30v sinulla!! Kyllähän siinä ajassa ehtii tehdä töitä kyllästymiseen asti.

Jos nautit kotona olosta, niin rohkaisen sinut jäämään kotiin.

terv kotiäiti

 

[taustalla]

\

Moi,

minä mietin samaa ekan lapsen jälkeen. Olen lääkäri ja erikoitumassa sekä teen väitökirjaa. Minä uskon että kannattaa olla lasten kanssa niin kauan kun ne on pieniä, jos nauttii siitä. Jos menee välillä töihin, niin toki saa lisää kokemusta, mutta sitten jos/kun seuraava lapsi tulee niin sitähän jää uudestaan kotiin, ainakin vähäksi aikaa. Minä olin 2kk töissä lasten välissä, enkä nauttinut siitä. Nyt jälkeenpäin (2lasta ja olen kotona) kun olen asiaa miettinyt, niin tekisin toisin. Olin sellainen tyypillinen "hätähousu" joka ei uskaltanut eikä malttanut jäädä kotiin. Kotona lasten kanssa oppii muita taitoja, esim organisointikykyä, kärsivällisyyttä, tehokkuutta mm. Jos nyt on kotona joitakin vuosia, niin työelämäähän on edessä vielä 30v sinulla!! Kyllähän siinä ajassa ehtii tehdä töitä kyllästymiseen asti.

Jos nautit kotona olosta, niin rohkaisen sinut jäämään kotiin.

terv kotiäiti

Täällä myös samassa tilanteessa, samalla koulutukella. Ehdin olla töissä jos kaikki sujuu hyvin, 10-11 kk. Väikkäri etenee hitaasti, lapselta ei jää aikaa ja raskausväsymys painaa päälle. Mutta itse olen iloinen ja helpottunut ja virkistynyt töissä. AUttaa jaksamaan. Lapsella menee hyvin hoidossa ja kotona puuhaillaan yhdessä asioita. Mutta kyllä ladannut akkuja.

Et tiedä kuinka nopeasti tulet raskaaksi jne. Eli etsi töitä ja koeta hankkia lasta vaikka yhtäaikaa. Katso miten tärppää.

 

[hyvä kysymys]

olet jo saanut hyviä vinkkejä.
minä mietin hieman samantyyppistä asiaa. itselläni on meneillään ensimmäinen raskaus, ja olen jo reippaasti päälle 30. jään äitiysvapaalle työpaikasta, jossa työtehtävät ovat aivan loistavia, mutta miinuspuolia ovat palkka ja määräaik. työsopimus.
minulla aviomies on antanut täyden tukensa sille, että olisin lapsen kanssa kotona ainakin 3 v. ja toivomme myös toista lasta.
miten sinun kumppanisi suhtautuu? uskoisin senkin olevan melko ratkaiseva asia.
itselläni vaikuttaa sekin, että olen jo näin kypsässä iässä. ajattelen, että äitiys on upea lahja, ja haluaisin olla vihdoin lasta varten, kun tähän asti aikani ja energiani on mennyt opiskeluun, työhön, projekteihin, harrastuksiin jne. olen TM ja opettaja, tosin nyt muissa tehtävissä.
olen saanut rohkaisua hoitaa lapsi/lapset kotona niin pitkään kuin mahdollista. kukaan ei tunnu katuvan sitä, että on ollut useamman vuoden kotona. toki asia riippuu myös omista voimavaroista ja rahasta.
jotenkin haluaisin myös luottaa siihen, että töitä kyllä riittää, vaikka onkin aivan totta, että kilpailu on kovaa!!
meillä akat. mammoilla on ihan omat haasteemme...

viisautta valintoihisi!

 

[eliana]

Minä olen ollut kolman lapsen kanssa vaihtelevasti kotona. Olen kyllä kotona ollessakin koettanut pitää ammattitaitoa ja suhteita yllä. Minusta kannattaa hakea paikkaa (riippuu vähään millainen) vaikkei ihan varman olisikaan aikooko mennä. Saatat jäädä työnantajan mieleen, ja voit joskus tehdä jonkun keikkaluontoisen homman tms vaikka äitiyslomalla oletkin. Näin et aivan unohdu työnantajilta.

Akateemiset alat ovat usein sellaisia, että aivan kokonaan ei voi itse päättää että on juuri sen kolme vuotta poissa työmarkkinoilta. Minäkin "jouduin" töihin, kun lapsi oli kaksivuotias. Eihän minun tietenkään pakko olisi ollut mennä, mutta luulenpa että samaa hyvää sijaisuutta ei olisi tullut toiste vastaan. Eli kyllä akateeminenkin voi kotona olla, mutta jos haluaa uraa kotona olon jälkeenkin,niin hieman täytyy ehkä olla valmis joustamaan.

 

[Voivoi]

Akateemiset ihmiset ovat sitten täynnä itseään (osa, ei kaikki). Otsikkokin sen jo kertoo. Miksi tämä kysymys olisi nimenomaan AKATEEMISILLE äideille? Mitenkäs muuten samassa tilanteessa olevat?

Hassua.

 

[Micosa]

\

Akateemiset ihmiset ovat sitten täynnä itseään (osa, ei kaikki). Otsikkokin sen jo kertoo. Miksi tämä kysymys olisi nimenomaan AKATEEMISILLE äideille? Mitenkäs muuten samassa tilanteessa olevat?

Hassua.

Voisikohan olla siksi että esim minä duunari omalla työpaikallani en jää jälkeen vaikka olisin pidempään poissa.
Työ ei vaadi koulutusta eikä päivitystä tasaiseen tahtiin.
Nyt ollut töissä kaksi vuotta sen jälkeen kun olin ollut juuri kaksi vuotta poissa ja miksikään ollut työ varsinaisesti muuttunut.Meillä koulutetaan työhön työpaikalla oman työn ohella.

 

[taustalla]

\

\

Akateemiset ihmiset ovat sitten täynnä itseään (osa, ei kaikki). Otsikkokin sen jo kertoo. Miksi tämä kysymys olisi nimenomaan AKATEEMISILLE äideille? Mitenkäs muuten samassa tilanteessa olevat?

Hassua.

Voisikohan olla siksi että esim minä duunari omalla työpaikallani en jää jälkeen vaikka olisin pidempään poissa.
Työ ei vaadi koulutusta eikä päivitystä tasaiseen tahtiin.
Nyt ollut töissä kaksi vuotta sen jälkeen kun olin ollut juuri kaksi vuotta poissa ja miksikään ollut työ varsinaisesti muuttunut.Meillä koulutetaan työhön työpaikalla oman työn ohella.

Itse olen myös akateeminen äiti, parhaillaan hoitovapaalla. Tuttavapiirissäni on monta ei-akateemista, ja heillä kaikilla on vakiduuni. Akateemisilla ystävilläni puolestaan vähemmistöllä on vakiduuni. Tiedän, ettei pidä yleistää, mutta ainakin näiden esimerkkien perusteella akateemisillä äideillä on enemmän pohdittavaa työhön paluussa, koska haettava uutta työtä jne. Toisekseen kilpailu on kovaa usealla alalla, koko ajan pitäisi olla taitojaan/ tietojaan päivittämässä. En halua tätä sanoessani mitenkään väheksyä ei-akateemisia aloja.

Kävin keväällä työkkärissä(korkeakouluneuvojalla), jossa sanoivat, että mikäli meinaa olla useamman vuoden lasten kanssa kotosalla, olisi hyvä päivittää osaamistaan kursseilla ym. Eli näin minulle sanottiin.


Yhtä oikeaa ratkaisua tuskin on tässäkään asiassa. Elämä on valintoja täynnä. Tsemppiä valintoihin!!!

 

[neljä lasta]

Hei kaikki! Kaksi ensimmäistä lastani menivät perhepäivähoitoon heti äitiyslomani päätyttyä. Syynä oli juuri tämä työtilanne, eli en uskaltanut olla poissa työmarkkinoilta liian pitkää aikaa. Ajattelin aina että olen sitten myöhemmin lasten kanssa kotona, kun heitä on useampi. Ajatuksena tuntui silloin hyvältä. Sairastuin kuitenkin niin, että lääkärini sanoi meidän lapsilukumme olevan täynnä. Niinä tuskallisina öinä, kun toiveet isommasta lapsiluvusta heitettiin pois, kaduin sitä etten ollut lasten kanssa kotona. Ja pelkästään sitä. Nuorin lapsemme oli silloin 3-vuotias, eikä kotiin jäämisen mahdollisuutta enää ollut kotihoidontuen muodossa. Eikä pätkätyöläisella muussakaan esim. vuorotteluvapaan tms. avulla.

Kuin ihmeen kautta, ja lääketieteen avulla, saimme kolmannen lapsen, ja vielä vuoden kuluttua siitä neljännenkin. Siitä lähtien olen ollut kotona lasten kanssa, päiväksikään en ole lupautunut työelämään. Kotona olen siihen saakka kun nuorimmaisemme täyttää kolme vuotta. Uskon että töitä riittää ja löytyy siinä vaiheessa. Silloin kun ajatus kodin ulkopuolisesta työstä tulee mieleen, muistan aina ne tuskaiset yöt.

Emme me voi suunnitella lapsilukuamme etukäteen. Ei elämä ole "sitten kun", silloinhan voimme sanoa "mutta kun". Elämä on tässä ja nyt, eikä eilistä tule enää uudelleen. Itse kannustan jokaista, jolle taloudellisesti on mahdollista, olemaan lasten kanssa kotona. Enpä usko että keinutuolissa istuessamme kadumme tekemättömiä työvuosia. Lasten kanssa vietetyn ajan vähyyttä sitä vastoin voimme katua. Näin olen kuullut monen vanhemman naishenkilönkin sanovan.

Tämä oli minun tarinani. Jokainen tekee parhaaksi katsomallaan tavalla. Tsemppiä ratkaisuihinne!

 

[akateeminen mies]

Sanon vaan, että ensin perhe sitten työ. No se on minun mielipide, eikä tietysti aivan noin mustavalkoinen.

Mutta, työtä saa tehdä koko loppuelämänsä ja aina vain enemmän. Työ on kuitenkin vain työtä, sitä ei kannata koskaan unohtaa!


Terveisin DI Izmo

 

[Voivoi]

\

\

Akateemiset ihmiset ovat sitten täynnä itseään (osa, ei kaikki). Otsikkokin sen jo kertoo. Miksi tämä kysymys olisi nimenomaan AKATEEMISILLE äideille? Mitenkäs muuten samassa tilanteessa olevat?

Hassua.

Voisikohan olla siksi että esim minä duunari omalla työpaikallani en jää jälkeen vaikka olisin pidempään poissa.
Työ ei vaadi koulutusta eikä päivitystä tasaiseen tahtiin.
Nyt ollut töissä kaksi vuotta sen jälkeen kun olin ollut juuri kaksi vuotta poissa ja miksikään ollut työ varsinaisesti muuttunut.Meillä koulutetaan työhön työpaikalla oman työn ohella.

En ole akateeminen mutta olen IT-alalla. Vuosi pois töistä ja olen tolkuttomasti jäljessä kaikesta. Se koko vuosi menee silloin opiskeluun siinä kotona olemisen ohessa. Huoh...

Että ei ne akateemiset vain...

 

[taustalla]

Minäkään en ole akateeminen, mutta myös it-alalla. Kolmesti olen palannut äitiyslomalta/hoitovapaalta töihin, ja vaikka asiat muuttuvat, perusasiat pysyvät. Eli kertaakaan en ole tarvinnut mitään sellaista koulutusta, jota en olisi tarvinnut myös työssä ollessani. It-alalla olen ollut vuodesta -92. Olen tehnyt ja teen edelleen projektinveto, koordinointi ja suunnittelu, määrittely ja ohjelmointitöitä, aina sen mukaan mitä tulee eteen ja olen suhteellisen suuressa, yli 300 ihmistä työllistävässä yrityksessä töissä.

Se, mikä minusta on vaativinta lasten kanssa omassa työssäni on se, että venyminen, joustaminen ja ylitöiden tekeminen on lasten kanssa vaikeampaa, joskus täysin mahdotontakin. Mieheni on myös työssä, jossa pitäisi venyä. Joten yritämme vuorotella, että kumpikin voi tarvittaessa tehdä pitkän päivän.

2 nuorimmaista lastani ovat myös sairastelleet huomattavan paljon, ja heidän takiaan olemme molemmat joutuneet olemaan paljon poissa töistä, minkä olen kokenut suurena ristiriitana. Ajatukset ovat sairaan lapsen luona, jos on töissä ja taasen työssä ja sen aikatauluissa, jos on kotona.

 

[Kertomus it-ala]

DI Izmo on myöskin tehnyt uraa projektipäällikkönä it-alalla aikanaan, mutta siitä siirtynyt rahoitusalalle.

Kertomus omista kokemuksista ja it-alasta lyhyesti.

It-ala on siinä mielessä kova, että missään muualla ei tuottavuutta seurata ja siltä vaadita niin paljon kuin it-alalla (varsinkin pörssiyritykset).

Alalla helposti kovettuu ainakin esimies asemassa. Olet puun ja kuoren välissä, haluat pitää omasta porukasta huolen, mutta oma pää on kokoajan vadilla ja tulostavoitteet jossain avaruudessa - niin rentoa ja reilua meininkiä. Siihen vielä lisättäköön, että strategian keksijät eivät yleensä ajattele sen hetkistä markkinatilannetta ja kilpailua, mutta tavoitteet pysyvät. Seuraus on, jos tavoitteet ei toteudu, tuottavuus ei ole riittävää ->saneerataan.

Yhteen sanaan kiteytettynä KULUTTAVAA - jatkuva epävarmuus tulevasta, vaikka vakituinen työ se voi olla mennyttä puolen vuoden kulutta.

Rahan voima on se kaikkein painavin, vaikka markkinointilauseissa rekrytointi yms. hienosti väitetään "henkilökunnan olevan tärkein voimavara" - näin on jos rahaa tulee tarpeeksi ja henkilö tuottaa.
Todellisuus on tulos tai ulos.

Toivottavasti asiat olisi nykyään jo vähän paremmin

 

[taustalla]

Tuo mitä DI Izmoko se oli? kirjoitti on kyllä ihan täyttä totta. Minä olen tuo kolmesti äitiyslomalta palannut.

Työ on haastavaa, aikataulut tiukkoja, ja juuri tuon takia pitäisi pystyä venymään, ennen lapsia se ei ollut vaikeaa, omasta työstään nautti valtavasti, tykkäsi ratkoa ongelmia, ja töissä oli myös valtavan kivaa. Alalla olo aikanani tilanne on mennyt huonompaan päin, ihmisiä saneerataan pihalle, ja jäljellä olevat yrittävät selvitä töistä, joille ei enää ole oikeastaan edes osaajaa, kun ne on heitetty pihalle. Ja kiire on entistäkin pahempi, yhteishenki huonompi jne. Töissä olevat voivat huonommin. Tosin vähän valoakin on näkyvissä, kesällä minut palkittiin hyvin tehdystä hommasta, jotain ne pomotkin sittenkin huomaavat.

Mutta koko ajan sitä miettiin, jos voisi tehdä jotakin muuta, jotain jossa säästäisi itseään .... Mutta kun on asuntolaina ja se on mitoitettu näihin tuloihin, aika vaikeaa hyppy oravanpyörästä pois on.