Kysymyksiä vanhojen vanhempien lapselle?

Mulla siis vanhemmat 40v mua vanhempia. Mulla yksi lapsi ja aviomies.
Moni on multa kysynyt kaikenlaisia mieltä askarruttaneita asioita siitä, millasta mun lapsuus oli.

Anti tulla, jos keksitte jotain.

 

Myös minä olen ns. vanhojen vanhempien lapsi. Oma lapsuuteni oli erittäin hyvä. Erityisesti äitini oli koko kulmakunnan suosikkiäiti. Hän oli läsnäoleva, keskusteleva, trendikäs. Ainoa äiti kenen kanssa ystäväni puhuivat rakkauselämästään. Tämän vuoksi jaksan aina nauraa väittelille, joiden mukaan vanhat vanhemmat eivät muka tajua nuoria, koska sukupolvien välinen kuilu on niin syvä.

Miten siis sinulla? Oliko sinun ja vanhempiesi välillä syvä sukupolvien välinen kuilu?

 

Oletko hävennyt joskus vanhempiesi ikää?
Onko vanhempiesi ja sinun mielipiteet ollut usein hyvin erilaisia?
Minkä ikäinen olet nyt? Pelkäätkö menettäväsi vanhempasi nuorena?

 

Mun kaverin äiti oli 44 ja isä 50 hänet saadessaan. Kuolivat kuusi ja seitsenkymppisinä ja hirveät traumat vanhuusvaivoista, sairaaloista ja kuolemasta lapsellaan... ei ole mummoa ja pappaa nyt lapsilla.

 

Oletko hävennyt joskus vanhempiesi ikää?
Onko vanhempiesi ja sinun mielipiteet ollut usein hyvin erilaisia?
Minkä ikäinen olet nyt? Pelkäätkö menettäväsi vanhempasi nuorena?

En ole ap, mutta voin miekii vastata En ole ikinä hävennyt vanhempieni ikää. Moni ystäväni on kehunut vanhempiani mukaviksi ja mukavia he ovatkin. Väittäisin, että minulla on maailman paras isä ja äiti.
Joissakin asioissa ollaan erimieltä, mutta emme riitele asiasta. Mutta mutta, ihan normaalia on olla joissakin asioissa erimieltä, eikä se ikää katso
Olen nyt 27v. En pelkää, koska ovat hyvässä kunnossa, enkä itsekään enää teini ole.

 

Minulla oli vanhat vanhemmat. Menetin heidät nelikymppisenä. Itsekin olen iäkäs äiti, sain lapseni yli 35-vuotiaana. Mitenkään itseäni korottamatta uskallan sanoa, että olen monesti jaksavampi ja läsnäolevampi vanhempi kuin lapseni kavereiden kymmenkunta vuotta nuoremmat vanhemmat. Ehkä mulla ei enää ole niin kiire niin moneen eri suuntaan?

Omissa vanhemmissani enemmän vaikutti heidän taustansa kuin ikänsä: isäni oli sotaveteraani ja äiti köyhän leskiäidin iltatähti. 1930- ja -40 -luvuilla lapsuus ja nuoruus oli kovin toisenlaista kuin vaurastuvassa Suomessa 1970-luvulla.

 

Mun kaverin äiti oli 44 ja isä 50 hänet saadessaan. Kuolivat kuusi ja seitsenkymppisinä ja hirveät traumat vanhuusvaivoista, sairaaloista ja kuolemasta lapsellaan... ei ole mummoa ja pappaa nyt lapsilla.

Minun mieheni äiti oli 25 ja isä 23 hänet saadessaan. Äiti kuoli alle viisikymppisenä pitkän sairauden uuvuttamana ja isä on ollut kroonisesti sairas jo viisi vuotta. Miehelläni on hirveät traumat äitnsä kuolemasta ja kauhea huoli isästään. Mummua ei lapsemme nähneet koskaan ja pappaansa ovat nähneet viiden vuoden aikana ehkä neljä kertaa.

Omat yli 75 vuotiaat vanhempani vaan mennä porskuttavat ja jaksavat (ja ennen kaikkea haluavat) jopa olla erittäin paljon läsnä lapsenlapsiensa elämässä...

 

[QUOTE="minä";25474987]Myös minä olen ns. vanhojen vanhempien lapsi. Oma lapsuuteni oli erittäin hyvä. Erityisesti äitini oli koko kulmakunnan suosikkiäiti. Hän oli läsnäoleva, keskusteleva, trendikäs. Ainoa äiti kenen kanssa ystäväni puhuivat rakkauselämästään. Tämän vuoksi jaksan aina nauraa väittelille, joiden mukaan vanhat vanhemmat eivät muka tajua nuoria, koska sukupolvien välinen kuilu on niin syvä.

Miten siis sinulla? Oliko sinun ja vanhempiesi välillä syvä sukupolvien välinen kuilu? [/QUOTE]

Me ollaan aina tultu toimeen. Vanhempani ovat konservatiivisia, mutta sellainen olen itsekin. Nuorempi veljeni ei taas oikein tule toimeen. Äitimme oli aina ystäviemme "suosikkiäiti", pullantuoksuinen mamma.

 

Minun mieheni äiti oli 25 ja isä 23 hänet saadessaan. Äiti kuoli alle viisikymppisenä pitkän sairauden uuvuttamana ja isä on ollut kroonisesti sairas jo viisi vuotta. Miehelläni on hirveät traumat äitnsä kuolemasta ja kauhea huoli isästään. Mummua ei lapsemme nähneet koskaan ja pappaansa ovat nähneet viiden vuoden aikana ehkä neljä kertaa.

Omat yli 75 vuotiaat vanhempani vaan mennä porskuttavat ja jaksavat (ja ennen kaikkea haluavat) jopa olla erittäin paljon läsnä lapsenlapsiensa elämässä...

Ihmiset elää nyt paljon vanhemmaksi, kuin aikaisemmin. Enää 70 vuotias ei edes ole vanha, vasta 90v alkaa olla ikäihminen

 

Oletko hävennyt joskus vanhempiesi ikää?
Onko vanhempiesi ja sinun mielipiteet ollut usein hyvin erilaisia?
Minkä ikäinen olet nyt? Pelkäätkö menettäväsi vanhempasi nuorena?

En ole ikinä hävennyt. Muut tekevät sen puolestani....
Erilaisia, eikös näin voi olla kaikilla..?
Olen 26.
Pelkään, välillä oikeasti aika paljonkin..

 

Itse olen kanssa iäkkäämpi äiti, mutta tuskin tuo pikkuinen siitä mitään traumoja kuitenkaan tulee saamaan.

Omien vanhempien menettämisen pelko on olemassa aina, oli vanhemmat sitten minkä ikäisiä tahansa. Myös oman lapsensa tai jonkun muun rakkaan menettämisen pelko on aina olemassa. Ei ne asiat mene aina niin että "vanhat" vanhemmat kuolevat aikaisemmin kuin mitä meidän naapurin nuorempana lapset saaneet Ritva ja Pena.

 

Mulla siis vanhemmat 40v mua vanhempia. Mulla yksi lapsi ja aviomies.
Moni on multa kysynyt kaikenlaisia mieltä askarruttaneita asioita siitä, millasta mun lapsuus oli.

Anti tulla, jos keksitte jotain.

mun isä on mua 44v vanhempi ja äiti 42 kysymykseni: pelkäätkö vanhempiesi kuolemaa? Pelkäsitkö pienenä?

 

Vanhempien kuolema on luonnollinen asia. Eikä se liity heidän ikäänsä ja heidän ja lastensa ikäeroon.

Oma isäni on kuollut ennen kuin täytin 30-vuotta. Äitini kuolemaa en pelkää. Olen heistä siinä mielessä irrottautunut jo aikuistuessani.

Vanhempani olivat kuitenkin vain kaksikymppisiä syntyessäni. Silti toinen on jo lähtenyt ja toisella lähtö on väistämättä edessä. Itse täytän kohta 35. Niin se elämä menee.

 

[QUOTE="vieras";25475222]Itse olen kanssa iäkkäämpi äiti, mutta tuskin tuo pikkuinen siitä mitään traumoja kuitenkaan tulee saamaan.

Omien vanhempien menettämisen pelko on olemassa aina, oli vanhemmat sitten minkä ikäisiä tahansa. Myös oman lapsensa tai jonkun muun rakkaan menettämisen pelko on aina olemassa. Ei ne asiat mene aina niin että "vanhat" vanhemmat kuolevat aikaisemmin kuin mitä meidän naapurin nuorempana lapset saaneet Ritva ja Pena.[/QUOTE]

Näin juuri. Olen itsekin "iäkkäämpi" äiti, eikä se noita pieniä mitenkään haittaa, mä olen heidän oma äitinsä ja myöskin "iäkkäämpi" iskä on heidän oma iskänsä. Omat vanhempani saivat minut myös iäkkäämpinä (tosin olen kuopus ja muiden sisarusten välillä on paljon ikäeroa). Isä kuoli juuri, oli 83 v., äiti saman ikäinen ja elossa.

 

Joo pelkään välillä tosissani.
Heillä on jo ilmennyt erilaisia sairauksia ja "vanhuudenvaivoja".

Lapsena en edes ajatellut heitä mitenkään vanhoina. Ne oli mun isä ja äiti, siinä missä muillakin oli isä ja äiti.

Entä omalla kohdallasi?

 

Itse aloin pelätä vanhempieni kuolemaa siinä vaiheessa kun tajusin että ne on ystäväni isovanhempien ikäisiä :0 mun vanhemmat on vielä ihan terveitä mutta pelkäsin kovasti pienempänä että kerkeekö ne nähdä mun lapset.. Kerkesivät onneks

 

Itse aloin pelätä vanhempieni kuolemaa siinä vaiheessa kun tajusin että ne on ystäväni isovanhempien ikäisiä :0 mun vanhemmat on vielä ihan terveitä mutta pelkäsin kovasti pienempänä että kerkeekö ne nähdä mun lapset.. Kerkesivät onneks

Onnea, iloa ja terveyttä jatkoonkin!

 

Olen 14v. Äitini on 54 ja isäni 57. Olen perheen nuorin. Vanhempani ovat ihania. Molemmat mummoni kuolivat hieman yli 50-vuotiaina toinen ylipainon takia ja toinen sai sydänkohtauksen. Vaikka vanhempani ovat täysin terveitä, pelkään aina sitä päivää kun he kuolevat. En osaa edes laskea, kuinka monta kertaa olen itkenyt tuntikausia, koska mietin etten halua joutua elämään monta kymmentä vuotta ilman heitä.