Kysymyksiä teille joilla synnytys ei ole oikein edennyt/ kipeät supistukset mutta avautuminen hidasta tai pysähtyi?

  • Viestiketjun aloittaja "katti"
  • Ensimmäinen viesti
"katti"
Minulla on jo 2 synnytyksessä käynyt niin että tosi kipeät supistukset, mutta avautuminen on ollut tosi hidasta eli supistukset tehottomia. Lisäksi puudutteet (ekasta epiduraali ja tokasta kohdunkaulapuudute) stoppasivat synnytyksen täysin ja tarvittiin oksitosiinia käynnistämään ne uudestaan. Kuopuksen synnytyksessä meinasi lisäksi tulla hätä kun vauvalla oli napanuora kaulan ympärillä, harkittiin jo sektiotakin jos synnytys ei ala etenemään.
Ja molemmista lopulta mennyt niin että kun on kunnolla ronklattu (tsekattu kohdunsuun tilanne ekan kohdalla, ja tokan kohdalla kun koitettiin saada mikroverinäytettä vauvan päästä) niin paikat onkin ihan parissa minuutissa auennut monta senttiä (ja oli sitten todella tuskallista) ja päässyt ponnistamaan. Kokonaisuudessaan tuo hidas avautuminen on kestänyt n. 13 tuntia molemmista ennen kuin on alkanut kunnolla tapahtua.

Eli onko kenelläkään ollut vastaavaa? Ja miten teillä on sujuneet seuraavat synnytykset?

Itse olen menossa vielä synnytyksen suunnitteluun. Jospa tästä seuraavasta synnytyksestä saataisiin vähän inhimillisempi. Huolettaa vaan se, että mitään puudutteita en varmaan uskalla ottaa ettei taas homma stoppaa siihen :/
 
Mulla kävi niin että ei auennut kun 5cm ja kroppa petti. 3cm päästiin 16h ja se 5cm vei yli 20h+leikkuriin. Epiduraalin sain 17h kohdalla ja oksitosiini oli menny jo aikasemmin, ei se puudute hidastanu, paine oli hirveä vaikkei kipua tuntunu. En tiiä mitkä kaikki vaikuttivat asiaan ettei avautunut, yksi ainakin oli vauvan asentovirhe ja nuora kaulassa, ei siis päässy kunnolla laskeutumaan eikä ois tullutkaan alakautta. Seuraavaa synnytystä ei tule, riittää se yksi koettelemus ja epäonnistuminen.
 
Vastaaja
mulla eka synnytys kesti vajaat 15 tuntia. Tokan synnytyksen lähestyessä neuvolan täti sanoi, että eiköhän toi aika puolitu....no toinen synnytys kesti yli 15 tuntia. Kolmas olis kuulema tulossa vauhdilla...jaa jaa, sellaset 17 tuntia kesti.

Joo, eli mulla supistukset tulleet kaikissa synnytyksissä todella tiheästi, suurimman osan aikaa jopa 1,5 minuutin välein. Kipeitä olivat, muttei tehokkaita. Jokaisessa synnytyksessä kalvot on jouduttu puhkaisemaan, jotta avautuminen on lähtenyt edistymään. Ja okei, sen kalvojen puhkaisun jälkeen ne supistuskivut on olleet jostain aivan toisesta maailmasta kuin ne aiemmat...

Mutta synnytykset sujuneet kaikki kuitenkin hyvin, eikä mikään ole mennyt vikaan.
 
täällä!
mulla kävi niin mutta mulla on vain yksi synnytys takana. Ja seuraava pelottaa. Supistuksia oli noin 5min välein ensin koko illan ja yön. Kanava hävinnyt ja sormelle auki. no aamulla ne harveni 15min välein (ei ollut vielä järkyttävän kipeitä, mutta sen verran kuitenkin että itku pääsi välillä). Iltapäivällä taas tihenivät kun kävelin reippaasti. No sitten ne jatkui samanlaisina aamuun asti mutta kohdunsuun tilanne oli vain 3cm.

Puhkastiin kalvot 11 aikaan aamulla, supistukset koveni ja tiheni hirveesti. Siinä vaiheessa ne tuli siis niin kipeiks että tajuki hämärty. joskus klo 13-14 olinkin jo 6cm auki ja sain epiduraalin... Ei siitä ollut paskan vertaa hyötyä, haittaa vaan. Vasemmalta puutui jalkakin niin etten saanut sitä edes pidettyä koukussa tai liikuttaa mihinkään, ja oikea puoli ei puutunut yhtään.

Nooo, klo 18 jälkeen olin edellleen sitten 6cm auki ja sain oksitosiinitipan (ensin meinattiin ettei laiteta. ajattelivat ettei se auttaisi, koska supistukset jo valmiiksi niin kamalia ja niitä oli parin minuutin välein ja niin pitkiä että ei paljoakaan taukoa jäänyt niiden väliin jos ollenkaan). Joskus klo 20:45 sain sitten vihdoin ruveta ponnistamaan ja 21:50 syntyi tyttö <3
 
"heips"
Täällä meni aikanaan vedet la-su välisenä yönä ja su aamuna sairaalaan. Suppareita tuli, mutta tehottomia. Maanantaina annettiin tbl käynnistämään ja se aloittikin tehokkaat supparit. 14h päästä olin auki vaan jonku 5cm ja oli tilanne pysyny kauan samana niin sektio ja vauva syntyi 1.28 tiistaina.
 
"kiva"
Mulla kesti synnytys 30 tuntia.
Supistukset ihan normaali synnytyssupistuksia, mutta ne ei vaan ikinä avannut mua kun 8cm. Tai siis siinä vaiheessa tehtiin leikkuri päätös, koska olin salissa tosiaan ollut jo ton 30h, ja olin jo sinne mennessä 3cm auki. Eivät sitten halunneet katella vauvan takia enää, että kauan ne vikat 2cm aukeis.
Synnytyksen jälkeen kuitenkin kertoivat, että seuraava voi olla ihan normi synnytys, vaikka tää nyt oli tällänen.
 
"nelly83"
Esikoista synnytin 23h. Tosi kipeät supparit alko kun olin n. 2cm auki kärvistelin aikani ja vasta kun sain aquarakkulat (joo tiedän, monella ei tehoo mulla autto ekan synnytyksessä tosi hyvin) niin alko tapahtumaan vähän enemmän. Synnytys ei varsinaisesti pysähtynyt missään vaiheessa, mutta avautumisvaihe oli tosi hidas. ja kesti kaikkinensa n. 22,5h. Tosi kipeiden suppareiden kanssa kärvistelin n.13h. Sitten vasta kun päästiin 8cm, niin loppu meni tosi nopeesti. Luulen että en osannut rentoutua ennen rakkuloita niin se varmaan osaltaan hidasti hommaa.

Kuopus syntykin sitten vähän vaihdikkaammin... Tosin silloin käynnistettiin kalvojen puhkasulla ja olin siinä vaiheessa jo 4cm auki(omia "polttoja" oli ollut jo useemman päivän mutta tosi lieviä). Tunti kalvojen puhkasusta alko tapahtumaan ja siitä laskettiin synnytys käynnistyneeks kesto 2h50min josta päälle 40min ponnistamista. Tosi kipeet supparit alko n.30min ennen ponnistusvaiheen alkua(niihin höngin ilokaasua)
 
luomuna x5
Mulla on kaikki synnytykset kestänyt yli tuon ajan kaikkineen. Oikein sopiva tarhti, pysyy hyvin mukana. En ole pitänyt mitenkään erikoisen hitaana eikä sanottukaan moista.
 
"vieras"
Mulla on kaikki synnytykset kestänyt yli tuon ajan kaikkineen. Oikein sopiva tarhti, pysyy hyvin mukana. En ole pitänyt mitenkään erikoisen hitaana eikä sanottukaan moista.
On se kyllä minusta aika epätavallista, että kaikki viisi synnytystäsi ovat kestäneet noin vuorokauden. Onko tähän löydetty mitään syytä tai ovatko lääkärit sitä koskaan ihmetelleet.
 
"himpula"
Ekan kanssa meni lapsivedet kotona ja siitä 23h kera supistusten ja 45min. ponnistusta. Tokan kanssa supistukset alkoivat lievinä aamu kuudelta, sairaalaan vasta illalla yhdeltätoista jolloin supistukset hetkeksi heikkenivät (meinattiin laittaa takaisin kotiin - en suostunut ja sanoin että tää lapsi syntyy kohta). Puoliltaöin supistukset muuttuivat tehokkaiksi ja 3 tunnin (josta jälleen puolituntia ponnistusta) lapsi oli maailmassa.

Molemmilla kerroilla avautumisvaihe siis ollut pitkähkö ja ponnistusvaihe myös. Ensimmäisen kanssa ponnistutti viimeiset 10 tuntia ennen kuin sain luvan ponnistaa - ja tämä oli supistuksiakin hirveämpi tunne kun piti pidätellä vaikka meinasin väkisin ponnistaa...
 
himpula jatkaa
[QUOTE="himpula";23221724]Ekan kanssa meni lapsivedet kotona ja siitä 23h kera supistusten ja 45min. ponnistusta. Tokan kanssa supistukset alkoivat lievinä aamu kuudelta, sairaalaan vasta illalla yhdeltätoista jolloin supistukset hetkeksi heikkenivät (meinattiin laittaa takaisin kotiin - en suostunut ja sanoin että tää lapsi syntyy kohta). Puoliltaöin supistukset muuttuivat tehokkaiksi ja 3 tunnin (josta jälleen puolituntia ponnistusta) lapsi oli maailmassa.

Molemmilla kerroilla avautumisvaihe siis ollut pitkähkö ja ponnistusvaihe myös. Ensimmäisen kanssa ponnistutti viimeiset 10 tuntia ennen kuin sain luvan ponnistaa - ja tämä oli supistuksiakin hirveämpi tunne kun piti pidätellä vaikka meinasin väkisin ponnistaa...[/QUOTE]


Ainiin, jäi mainitsematta toisesta synnytyksestä. Oli hassua, että ensin olivat laittamassa kotiin ja seuraavaksi sanottiinkin ettei sulle nyt enään voi mitään kivunlievitystä antaa. Edes ilokaasua ei tarjottu, enkä itse sitä tajunnut tuskissani pyytää. Eli kakkonen tuli sitten ihan luomuna, vaikka olisin mielelläni ottanut kaikki mahdolliset saatavilla olevat :D
 
Mulla ekan synnytys meni hujauksessa, vedet meni kotona ja synnytys kesti kokonaisuudessaan 6h.
toisen kohdalla jäätävät supparit jotka tiheentyi vaan, sairaalaan kun menimme sanoivat että jos haluan epiduraalin pitää se ottaa heti tai muuten ei ehdi enää. no mä menin ja otin sen epiduraalin, vaikkei tuntunu siltä ettei kestäis vielä hetken niitä kipuja.. olin sillon 5cm auki, ja silloin kello oli 2 yöllä, no 10 aikaan aamulla tilanne oli edistyny vain vähän, pyysin että puhkasevat kalvot, koska vauvan sydänäänetkin heitteli miten sattuu ja olin väsynyt. se auttoi hiukan, saatiin taas suppareita, muttei edistystä, klo 12.30 mulle laitettiin tippa, ja kesti n. puol tuntia ni rupes tapahtua, ja 3min ni vauva oli pihalla. Ja tosiaan niitä kipeitä supistuksia tuli koko ajan, muttei avautunut.. niin ja epiduraalissakin onnistuivat epäonnistumaan, edelleen selkä reistaa siitä kohtaa, eikä se edes auttanut niihin supistuksiin....
 

Yhteistyössä