Kysyisittekö anoppia lapsenhoitajaksi tässä tapauksessa?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "Katinka"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
K

"Katinka"

Vieras
Mietin, että olenko täysin turhaan huolissani miten lapsemme "viihtyy" anopin kanssa tai miten heillä sujuisi. Onhan hän kuitenkin hoitanut aikanaan miehenikin. Jotenkin en vain haluaisi pyytää anoppia lapsemme hoitajaksi ennen kun lapsi osaa edes vähän puhua ja on vanhempi.

Lapsemme on nyt 4 kk ja minulla olisi kahden viikon kuluttua lääkäriaika toisella paikkakunnalla ja tutkimusten takia en oikein voi ottaa lasta mukaan. Mieheni ei saanut vapaata tuolle päivälle ja oma äitini on töissä. Niinpä mieheni on moneen kertaan ehdottanut, että pyytäisin hänen äitiään meille ko. päiväksi. Jotenkin olen kierrellyt ja kaarrellut kun enhän voi suoraan sanoa etten haluaisi jättää lasta anopin hoitoon. Sanoin jo, että eihän anoppi ole ikinä edes halunnut pitää lastamme sylissä ja siitä jo meinasi tulla riita kun mieheni mielestä kuka tahansa osaa vauvaa hoitaa vaikka ei tätä olisi aikaisemmin nähnytkään eikä lapsemme vielä osaa vierastaa. piti siis minua täysin tyhmänä ja ylisuojelevana hysteerikkona kun edes mietin tämmöistä ja loukkaantui kun mietin hänen äitinsä kykyä tulla lapsemme kanssa toimeen. Kyllähän se varmasti loukkaakin koska kyseessä on hänen äitinsä. Ehkä eniten huolettaa ettei anoppi ole huomioinut lasta mitenkään meillä käydessä tai jos olemme olleet heillä. Jos mieheni on jotain lapsesta kertonut on anopin vastaus aha ja sitten alkaa puhua jotain muuta. Mietin, että jos hän ei jsksa edes esittää hitustakaan kiinnostunutta niin miten ykskaks jaksaisi olla lapsen kanssa monta tuntia. Lisäksi mietin niinkin naurettavia asoita kuin hänen ylipitkiä rakennekynsiään, miten edes pystyy niillä hoitamaan lasta (tosin itselläni lyhyet kynnet joten en tiedä ovatko nuo kynnet edes mitenkään tiellä lasta hoitaessa. Hän kun ei ole koskaan halunnut ladta ottaa syliin. Toinen mielessäni pyörivä ongelma on tupakointi. Laskin huvikseni viimeksi kun siellä olimme kuinka usein käy tupakalla kun mielestäni polttaa paljon. Tuolloin kävi 5-6 kertaa tunnin aikana tupakalla, ottaisiko lapsen aina mukaan koska lspsella on nyt vaihe, että haluaa olla paljon sylissä eikä joinain päivinä viihdy viltillä lattialla juuri ollenkaan. Minä tai mieheni emme ole koskaan tupakoineet ja ällöttää ajatus, että lapsi olisi tupakansavussa.

Mutta rohkaiskaa minua tai kertokaa oma mielipide tilanteesta. Miten te tekisitte? Kokoajan olen enemmän sitä mieltä, että siirrän lääkäriaikaa vaikka olenkin sitä kovasti odottanut ja olisi tarpeellinen mahdollisimman nopeasti. Mutta mieheni ei taas ymmärrä miksi olen niin vastahankaan anopin pyytämisessä apuun.
 
Mulla 5v ja paljon pienemmillä syillä en ole jättänyt anopille.
Saisitko jonkun kaverin mukaan sinne lääkärille ja voisi sen aikaa olla vauvan kanssa odotushuoneessa? Tai sen anopin...
 
En jättäisi, jos ei kerran mummo ole osoittanut mitään kiinnostusta lasta kohtaan aiemminkaan. Tuskinpa mummo edes suostuisi hoitamaan. Ottaisin joko lapsen mukaan tai järjestäisin jonkun muun hoitajan. Olisiko sinulla jotain kaveria jota voisi pyytää? Lapsen kummit?
 
Minä ottaisin mukaan sekä vauvan että anopin. Ja vaikka vaunut päikkäreitä varten. Silloin sinä olisit vauvan ulottumattomissa vain lääkäriajan ja tutkimusten verran.
 
Ketään lähimmistä ystävistä ei pääse, mutta voisi sitä kai kysyä jotain sellaistakin kaveria joka ei ole ihan niin läheinen. Mutta mieheni mielestä on typerää kun en edes halua kysyä hänen äitiään. Enkä kyllä haluaisi loukata miestänikään kun hänen mielestään ei ole mitään syytä miksei hänen äitinsä voisi hoitaa lastamme.
 
Anoppi tuskin suostuu lähtemään mukaan kun lääkäri on eri kaupungissa eikä mielellään lähde käymään kotikaupungista mihinkään. Jo sukulaisten juhlat ovat vaikeita kun on niin hankalaa ja mukamas menee paljon aikaa matkoihin jne. Nyt matkaa olisi 60 km ja viimeksikin olisi ollut juhlat noin 40 km päässä ja sekin oli niin kamalan vaikeaa.
 
[QUOTE="poks";28569829]Minä ottaisin mukaan sekä vauvan että anopin. Ja vaikka vaunut päikkäreitä varten. Silloin sinä olisit vauvan ulottumattomissa vain lääkäriajan ja tutkimusten verran.[/QUOTE]

Minusta tämä on hyvä idea.

Jospa lasta selvästi arkaileva anoppi vaikka hiukan saisi myös tilaisuutta tutustua vauvaan, mutta sopivan pienen aikaa. Ja mieskin voisi olla tyytyväinen tilanteeseen.
 
No jos anoppi kieltäytyy lähtemästä mukaan, voit hyvällä omallatunnolla ottaa sitten kaverin reissuun. Miehenkin pitäisi olla tyytyväinen, kun anoppia on edes kysytty. Voit hyvin perustella asiaa, että jonkun on tultava lääkärireissuun mukaan, ettei vauva joudu yks kaks olemaan tuntikausia erossa vanhemmistaan, kun tällä "on eroahdistusta". Minä ainakin surutta vetoaisin eroahdistukseen, oli sitä tai ei, jos epäilyttäisi jättää vauvaa jollekulle hetkeä pidemmäksi aikaa. Meneehän sulla sitä paitsi aikaa jo niihin matkoihinkin ja lääkäriaikakin voi olla myöhässä.
 
En takuulla veisi anopille!Mulla on ollut vauva mukana tutkimusreissulla,kun en hoitajaa saanut,eikä muksu suostunut juomaan muualta kun tissistä,meillä oli vaunut mukana ja lapsi nukkui lähes koko reissun ajan.
 
Kysymys kuuluu, olisiko anoppi oikeasti edes halukas hoitamaan lasta? Jos ei kerran muutenkaan juuri kiinnosta? Eli vaikka miehesi olisikin sitä mieltä, että anoppi vaan kehiin, niin anoppi itse voi olla ihan toista mieltä.

Miten kauan sulla siellä lääkärillä menee? Jos et ihan koko päivää ole missään tutkimuspöydällä, niin se vauva voisi kölliä vaunuissakin sen aikaa?
 

Yhteistyössä