@johanna98 kiitos vastauksesta! Tosiaan ite oon menossa lahjahoitoihin ja monenlaisia ajatuksia on mielessä. Epävarmuus on yks niistä niin ajatus jaetusta äitiydestä ei tunnu hyvältä. Oon sun kans suurinpiirtein samanikäinen, niin sekin vaivaa etten oo pystynyt siihen mihin munikäisen pitäis pystyä helposti.
Toivotko yhteydenottoa lahjasolulapselta? Mitä jos lapsi ei koskaan halua nähdä sinua? Haluaisitko viettää aikaa lahjalapsen kanssa?
Ja
@kissankell0 kin saa vastailla, kivaa ois saada useampiakin näkökulmia.
@Inna1977 yksi lääkäri jonka luona kävimme kertoi kanssa että suosisi tällaista. Tai jotain tietopakettia luovuttajasta, ettei luovuttajan henkilöllisyyttä paljastettaisi, mutta lapsi saisi tietää perinnöllisyysasioista kuitenkin. Nyt on just ongelmallista et monet kuvittelee et on kasvattiäiti ja sitten se oikea äiti. Mutta joo, vaikea sanoa mikä se paras ratkaisu olisi, kun itte en oo lahjasolualkuinen.
Ja sit vielä ihan yleisesti, niin me kyllä totta kai aiotaan lapselle alkuperästä kertoa, jos sellainen siis meille suodaan
Oletko keskustellut sun epävarmuuksista klinikalla ja mitä sulle on vastattu? Mua alkoi kiinnostamaan, miten hoitohenkilökunta suhtautuu jaettuun äitiyteen muualla kun mun klinikalla tai onko se edes asia, koska en itse missään vaiheessa ajatellut luovutusta 'jaettuna äitiytenä' ja tämä termikin tuli mulle ihan uutena tässä keskustelussa.
Kun lähdin luovuttajaksi, lähdin siihen prosessiin puhtaasta auttamisen halusta. Toisaalta kun parivuotta olin ensin asiaa miettinyt, olin myös tullut siihen tulokseen etten koe mitään sidettä soluihin joita en voi nähdä. Uskon, että tähän vaikuttaa se tekijä etten itse ole äiti tai edes koe suurta tarvetta äitiyteen.
Selitän teille mun luovusprosessin niin, ehkä se antaa perspektiiviä
Mulle luovutusprosessi oli todella 'etäinen'. Koskaan ei psykologisessa arvioinnissa tai lääkärin kanssa puhuttu mitään jaetusta äitiydestä tai edes tulevasta lapsesta. PÄINVASTOIN painotettiin sitä, että tämä lapsi ei ole minun millään tavalla, eikä mulla ole siihen mitään velvoitteita. Käytiin läpi lakipykäliä ja käytännön asioita.
Psykologisessa arvioinnissa keskusteltiin ainoastaan perheen osalta
a) vanhemmista ja lapsuudesta
b) omista lapsen saamishaaveista
c) motiiveista ja
d) minun osalta siitä, mitä ajattelen jos itselläni ei ole lasta ja jollain toisella on lapsi mun geeneillä (useilla luovuttajilla on omia lapsia).
Kun luovutusprosessi tapahtui se oli todella lyhytkestoinen ja pelkkää lääketieteellistä termistöä ja tarkastuksia. Mulle ei puhuttu vastaanottajasta sanaakaan, eikä soluista koskaan käytetty termiä 'lapsi' tai 'tuleva lapsi' yms. Kun saavuin vastaanotolle sanottiin moikat, kyseltiin voinnit ja siirryttiin suoraan tarkastukseen/keräykseen yms. Sain kysyä kysymyksiä tarpeen tullen ja niihin vastattiin perusteellisesti.
Ymmärrän hyvin, että oman kropan pettäessä voi tulla todella epävarma olo ja lahjasolun luovutus tuo tunteen 'jaetusta äitiydestä' ja ehkä se joillekin on toive, että luovuttaja haluaa osallistua lapsen elämään joskus 'äitihahmona'. Siihen meitä luovuttajia ei kuitenkaan prepata. Jos voisin verrata näin, että meidän luovuttajien päästä prosessi oli samantyylinen kuin verenluovutus. Tulet, luovutat, saat kiitoksen ja lähdet.
Aiemmin jo sanoin, että koen todella suurta iloa siitä että voin auttaa, mutta jopa 'lapsi' termin sanominen on vaikea, koska luovutin solun en lasta. (Pahoittelen jos kuulosti hieman ankaralta
) Pointtini oli se, että lahjasolu lapsi on SINUN LAPSESI eikä tarvi kokea painetta jakamisesta.
En ole miettinyt lapsen yhteydeottoa ollenkaan, enkä odottamalla odota sitä. Jos hän ottaa yhteyttä niin ilman muuta vastaan ja olen kiitollinen siitä. Annan kohtalon kuljettaa meitä.
Loppuun haluan pyytää anteeksi, jos en osannut ilmaista tässä viestissä olevia asioita tarpeeksi 'hellävaraisesti' tai muotoilin lauseeni huonosti. Ymmärrän, että vastaanottaja on todella eri elämäntilanteessa kuin minä tämän kirjoituksen perusteella ja jotkut sanomiseni voivat olla vaikeita tai odottamattomia kuulla.
Rakkaudella