kysely: millainen olit lapsena?

alotan keskustelun kuten otsikossa jo sanoin "millainen olit lapsena?" olitko kamala kauhukakara vai kiltti naapurin tyttö/poika? nyt mietintämyssyt päähän et mitä se äiskä ja iskä on kertonut sinusta kun olit pieni..tai jos muistat itse jotain.

täällä kun aina puhutaan omista lapsista ni muistellaan nyt vähäsen omaa lapsuutta

minä olin tosi herkkä lapsi melkeinpä "yliherkkä" itkin hirveesti..se oli ihan ongelma minulle sitten isompana kun teki mieli itkeä mut ei enää kehdannut ku kaikki alkoi kiusaamaan.miulla oli aina yksi hyvä kaveri ja tykkäsin leikkiä enemmän poikien kanssa.

 

Aivan älyttömän ujo :ashamed:

 

Poikamainen rämäpää.

 

tosi ujo ja hiljainen,pelkäsin miehiä älyttömästi.meni kyl sit ajan kans ohitte

 

Melko herkkä, ujo ja kiltti, hiljainenkin joskus.. Poikien kanssa leikin mieluiten (tykkäsin rymytä), pidin eläimistä (vieläkin) ja musiikista (vieläkin).

 

Minä olin epäsosiaalinen, yhteistyökyvytön, pahantuulinen, ja ilkeä. Jos opettajilta tai vanhemmilta kysytään.
Tosiasiassa olin hirvittävän ujo, päiväkodista asti fyysisen vamman vuoksi kiusattu lapsi joka olisi tarvinnut psykiatrista apua viimeistään ala-asteella. Jotenkin vain aina kun yritin puolustaa itseäni kiusaajia vastaan, sain itse rangaistuksen ilkeilystä, ja kiusaaminenkin oli sosiaalista syrjintää jonka vuoksi minua pidettiin epäsosiaalisena koska en mennyt mukaan mihinkään ja jos menin, se ei sujunut.

 

Vauva-aikanani itkin lähes 24/7. Rääyin ja paruin surutta.
Taaperona ja leikki-ikäisenä olin hirveän mustasukkainen vanhemmistani (kun olin 3-vuotias, sain pikkusiskon) ja todella temperamenttinen olin jo silloin. Omapäisyyttä, lujaa tahtoa ja kiukuttelua kuului minun lapsuuteni luonteenpiirteisiin siis. Ja paljon!

 

Vauva-aikanani itkin lähes 24/7. Rääyin ja paruin surutta.
Taaperona ja leikki-ikäisenä olin hirveän mustasukkainen vanhemmistani (kun olin 3-vuotias, sain pikkusiskon) ja todella temperamenttinen olin jo silloin. Omapäisyyttä, lujaa tahtoa ja kiukuttelua kuului minun lapsuuteni luonteenpiirteisiin siis. Ja paljon!

sinä oot ku miun kuopus millanen oot nyt?!? ihan vaan et tiedän mitä odottaa tulevaisuudelta ;-D

 

Ylisosiaalinen, poikamainen rasavilli, musikaalinen...

 

Ujo ja harkitsevainen samalla ärsyttävän itsepäinen ja omatoiminen .

 

Sosiaalinen,mutta tykkäsin kaikista eniten leikkiä yksin mitä ihmeellisimpiä leikkejä,pehmoelukat oli mun kavereita piirsin,luin ja tykkäsin esiintyä,mutta kouluun mennessä tuli opettajilta palautetta mun rauhattomuudesta..pöh! Mähän olin vaan innokas ja luova :kieh:

muoks* näsäviisas unohtui..

 

Olin vauvana hyvin helppo lapsi, söin ja nukuin hyvin. Isompana lapsena olin aktiivinen, omapäinen, temperamenttinen, kovaääninen, mutta pohjimmiltaan hyvin kiltti ja loppujen lopuksi rehellinen. Kiero en osannut olla. Teini-ikäisenä olin edelleen temperamenttinen, ahdistunut ja menevä, mutta sen verran kiltti että olin kunnianhimoinen ja tarkka sekä suoritin aina kaikki minulle kuuluvat tehtävät ja vaikka konttasin yömenojen jälkeen esiintymikeikoille jos oli sellaiseen tarvis.

 

Kuulemma Vaahteramäen Eemelin naispuolinen vastine :ashamed: ... No, joo... myönnän... mutta kun mielikuvitus oli (ja on vieläkin) varsin vilkas ja kaikki mitä päähän pälkähti piti kokeilla... ja siitähän sitten kärsi perheen lisäksi muutkin... Tosin nyt mua taidetaan rangaista niistä ajoista omien lasten kautta :headwall: :ashamed:

 

Vauvana olen kuulemma itkenyt 3 kuukautta yötä päivää. Olin erittäin erittäin vilkas, ja rasittava lapsi, mutta kuitenkin herkkä (sain nyt aikuisena adhd-diagnoosin, myös esikoisellani on). Muistan kuinka aina mietin mitä pahojani seuraavaksi tekisin, isommat sisarukset olivat helisemässä kanssani, niinkuin vanhempanikin. Se, että minulla oli voimakas oma tahto, on lievä ilmaisu, vaan kun halusin jotain niin tein kaikkeni että sen myös olisin saanut (onneksi vanhempani jaksoivat olla lujana). Minulla oli ihan liian hyvä mielikuvitus, ja pelkäsin ihan järjettömiä asioita. Ollessani murkkuiässä, äitini sanoi että toivottavasti saat itse samanlaisia kauhukakaroita, ja kun sellaisen sain, niin äitini on kyllä pyydellyt anteeksi. Onneksi kuopus on tullut isäänsä ja on todella rauhallinen.

 

Mie olin melkosen ujo ja hiljanen.

 

Aikas riiviö. Eläinrakkaus ilmeni jo varhain, pelastin koppakuoriaiset mökillä vesisaaveista ja tein hukkuneelle mehiläiselle haudan risteineen.

 

Ylisosiaalinen, poikamainen rasavilli, musikaalinen...

samoin minä!

 

Todella arka ja ujo. En uskaltanut puhua kenellekään, enkä viitata koulussa.
Itse asiassa opin 'puhumaan' vasta kesällä 2004 ja siitä asti on juttua riittänyt.

 

Varmaan jos muilta kysytään, niin vastaus on : outo.

 

Äitini somasti luonnehtii ilkeäksi ja iloiseksi pikkumyyksi.

Ja melkoisen paikkansapitävä, luulen.
Ja lisäksi ujo.

 

Vaikea sanoa ku en muista lapsuudestani oikeastaan mitään :ashamed:

 

yks tyttö joka oli kanssani ykkösellä sanoi joku aika sitten kun kohdattiin uudestaan et muistaa mut aina sellasena pippurisena tyttönä

 

pelokas,arka,ujo,toisista huolehtiva,älyttömän herkkä...

 

Omituinen ja hiljainen. Omissa maailmoissani. Rakastin pahvia. Piirtelin paljon ja taitavasti. Ompelin pikkuisia pehmoeläimiä. Pelkäsin öisin hysteerisesti. nukuin äidin ja isän vieressä. Pitkään.

 

Poikamainen rämäpää ja tinttara...tulivuoren luonne.
Mutta rakastin helmiä yli kaiken