H
Huono vointi
Vieras
että mikähän tähän auttaisi.
Minuun siis iskenyt vatsapöpö ( isommat lapset sairasti aiemmin jo, molemmat muutaman päivän ripulilla ).
Ruoka kyllä maistuu mutta kaikki on 2 päivää tullut heti ulos ja tänäänkin oli aamulla vatsa vielä ihan 'vesiripulilla' mutta eilen iltasella syödyt tulivat siis vasta nyt aamulla ulos.
Eli vähän parempaan suuntaan kai ollaan menossa. Tämä taudin kuva vaan on niin outo.
Sunnuntaina alkoi hirveät vatsakivut - mitään ei tullut ulos eikä olo ollut huono.
Maanantaina ei pysynyt mikään sisällä vaikka ruoka ja juoma kyllä maistui. Kaikki vaan tuli heti ulos.
Sama juttu oli tiistaina iltaan asti.
Eilen olo oli jo vähän heikko vaikka koetin juoda mahd. paljon ja syödäkin jotain silloin tällöin.
Tänään sitten taas krampit ja kaikki on poissa ja ruokakin kai vähän paremmin pysyy sisällä MUTTA... Olo on muuten ihan vetämätön
nuutunut. Vähän sellainen kuin kuvittelisin että olo on nääntyneillä
Ja tässä siis minun murheeni on se että minulla on 3 viikkoinen vauva jota imetän. Maitoa on ilmeisesti tullut ihan hyvin kun vauva nukkuu muutaman tunnin putkeen eikä ole kärttyisä. Mutta voiko tuo imettäminen viedä voimat näin? Kun muuten nesteetkin on tulleet suoraan läpi ja viimiset mehut on imenyt sitten tuo vauva?
Kuinka neste tasapainoa voisi sitten tasoittaa? Olen juonut gefilus-mehuja ja vettä mutta en saa alas nestettä kovin paljoa kerralla. Siksi juon vähän kerrassaan ja mahd. usein.
Lepoon ei ole mahdollisuutta kun mies töissä ja minä yksin kotona lasten ja eläinten kanssa.