KYMPIN HOIDOT - Vol. 2

Ultrassa käyty ja viikkoja olis nyt 8+3 ja mun huikeasta hcg -arvosta, joka oli kp14 komeat 932, huolimatta matkassa on yksi kyytiläinen eli identtisiä kaksosia ei ole tulossa, vaikka joku sen perään epäilikin. Helpotus oli suuri nähdä vain sen yksi tykyttävä :heart:
 
Pirpana74: hyper näkyi punktiossa rakkuloiden täyttymisellä verellä tai nesteellä tai jotain. Vatsaontelossa ei tällä kertaa ollut nestettä, onneksi. Olen juonut 3 l päivässä vähintään ja nyt alkaa turvotus vihdoin laskea. Minulla on perussairauksien vuoksi suuri veritulppariski, siksikin Naikkarilla piti juosta testeissä parina päivänä. Sain sairaslomaa onneksi vielä pari päivää lisää. Huomenna käyn vielä verikokeissa ja katsotaan miten sitten jaksan mennä töihin... Pidän Topille peukkuja! Mekin olemme nimenneet aina alkiomme siirtopäivän mukaan mikä nimipäivä nyt sattuu olemaan!

Jotenkin tämä on ollut kivuliain punktio, ja myös henkisesti olen aivan poikki, ehkä siksi että olemme päättäneet että tämä on viimeinen punktio mikä meille tehdään. Ehkä se on jo alkavaa surutyötä jolla valmistaudutaan pahimpaan. Olen pistänyt pois vanhoja neuloja ja ruiskuja ja miettinyt mitä kaikkea uskallan jo laittaa lääkejätteisiin.

Toivorikas: Voitko päivittää listaan, että meidän seuraava hoito on siis 3. IVF:n 1. PAS joulukuun alussa.
 
Pirpana74, toivotaan että olosi helpottaa!

SaaraX:lle paljon jaksuja :hug: Pidetään peukkuja!

Onkin ihan hyvä lukea näitä punktiokokemuksia etukäteen, ettei sitten tule järkytyksenä.

Eilen lopetin terolutit, ja nyt odotellaan menkkoja ja sen jälkeen puregon-pistosten aloitusta. Jännittää!

Peppiinan viestistä tuli mieleen kysyä siirrettyjen alkoiden määrästä, että onko kenelläkään siirretty tai suunniteltu siirrettäväksi kahta alkiota? Tästä varmaan olette joskus keskustelleet, mutta tuli nyt mieleen. Meillä lääkäri kysyi, miten haluaisimme, ja sanoimme että ainakin aluksi siirrettäisi vain yksi. Oman perussairauteni (tyypin 1 diabetes) vuoksi kaksosraskaus olisi kuitenkin siihen lisäriskitekijä. Vaikka kyllähän tavallaan houkuttaisi saada "kaksi kärpästä yhdellä iskulla"... Miten muut ootte ajatelleet asian?
 
Kiitos kannustuksesta MT79, Neela Naranja ja SaaraX. :heart:
Aamulla oli vähän parempi olo. Ilmeisesti rasitin itteeni eilen liikaa niin olo kävi niin tukalaksi. Ei kai se auta kuin ottaa rauhallisesti ja vain lepäillä niin kauan kuin on tarpeen.

Saarax, mulla oli edellisessä hoidossa nestettä vatsaontelossa ja siksi ilmesesti olo niin tukala. Nyt on samanlainen olotila. Saa nähdä pitääkö lähteä käymään ultrassa tarkistuttamassa tilanne. Odottelen täällä lääkärin soittoa. Outo juttu, kun molemmissa hoidoissa rakkuloita tuli reilu kymmenen eikä riskiä hyperiin pitänyt olla niin silti tää menee näin...
Ehkä mun keho reagoi jotenkin voimakkaammin tohon hormonihoitoon.
Surutyötä täälläkin tehdään jo tavallaan. On niin monta pettymystä takana ettei uskoa onnistumiseen enää oikein ole vaikka nytkin kaikki näyttää periaatteessa hyältä. Mutta niinhän kaikki on näyttänyt hyvältä kokoajan eikä siltikään olla onnistuttu!!!
Me olemme myös päättäneet, että tämä on viimeinen punktio ja alettu pikkuhiljaa valmistautumaan myös ajatukseen lapsettomana elämisestä. Koko elämä on pyörinyt tässä rumbassa jo niin monta vuotta, että henkinen kestokyky on todellakin ollut koetuksella.
Kovasti voimia sinulle SaaraX! :hug:

MT79, meille siirrettiin kaksi alkiota, toinen top ja toinen huonompi pakastuskelvoton. Tietyllä lailla ajatus kaksosista kutkuttaa, ymmärrän hyvin ;)
Mutta toivon silti ainakin omalta kohdaltani, että vain yksi lähtee jos on lähtiäkseen. Toki otetaan vastaan kaksikin mutta en sitä kyllä ensisijaisesti toivo.
Riskit ovat kuitenkin isot, sekä äitiin että vauvoihin liittyen; on kohonnut keskenmenoriski, keskosuusriski ja tietysti äidin vointiin liittyvät riskit. Sinulla vielä tuo diabetes lisää ymmärtääksen riskejä komplikaatioihin. Joten kannattaa kyllä todella tarkkaan harkita jos kahta mietitte.

Hyvä ystäväni sai kaksoset viisi kuukautta sitten ( kahden alkion PAS ) ja sitä TODELLA rankkaa vauva-arkea läheltä seuranneena en toivo itselleni kaksosia. Kaksi ei todellakaan mene "siinä sivussa" yhden kanssa. Ovathan vauvat ihania mutta työtä on 24/7 ja monesti äiti tuntee tosi isoa riittämättömyyttä kun ei ehdi kunnolla keskittyä kummankaan hoitoon vaan arkea pitää pyörittää kuin "liukuhihnalla". Onneksi ystäväni kaksoset ovat terveitä ja samassa rytmissä, syövät ja nukkuvat hyvin, ovat ainakin vielä olleen kohtalaisen helppoja hoidettavia... Huhhuh, jos toinen olisi vaikka koliikkilapsi tai helposti ärtyvää sorttia tai muuten erityista hoivaa vaativat lapsi, esim vammainen, mikä on myös esim keskosuuden riskejä...
Toki sitten myöhemmin helpottaa kun vauva-aika on ohi ja lapset kasvavat; onhan heistä aina tosilleen seuraa jne. Ja jos kaksi tulisi, ei ehkä tarvitsisi enää aloittaa hotorumbaa alusta sisaruksen hankkimiseen. Puolensa ja puolensa on asialla ja jokainen näitä varmasti omalla kohdalla voi puntaroida. :D
Kuitenkin kahden alkion siirrossa on n 25% mahdollisuus kaksosraskauteen; mikä on aika iso riski.

Lääkäri soitti justiinsa ja määräsi saikkua vielä viikon ajaksi! Huh, kylläpä helpotti. Nyt ei tarvi pinnistellä ja panikoida töihin menoa. Ja lepoa määräsi myös. Vain kotona saa pikkuisen töpsytellä, suurimmaksi osaksi vain makoilla. Ei saa käydä kävelylenkeillä edes, voi kuulemma hidastaa toipumista jos vähänkin riehkasee...
 
Niin Peppiinalle onnittelut sykkeestä :heart:
Miten muilla kanssakulkijoilla menee?
Nyt mulla on aikaa päivystää täälläkin, kun on laitettu pakkolepoon; ehtii nyt myötäelää muittenkin kuulumisia... :D
Jaksuja kaikille kaikkiin vaiheisiin!
 
Kiitos tsempeistä! :flower:

Tänään myös Vanilla79 pääsee tositoimiin :).

Hallelle jaksamista pillerioireisiin. Onneksi oireet on tilapäisiä ja olet pian oma itsesi. Etelän loma varmasti rentouttaa ja antaa voimia tuleviin koitoksiin :).

Toivorikas, tulehan kertomaan ultrakuulumiset. Pidetään peukkuja, että punktiopäivä ei osu samaan miehesi työmatkan kanssa. Ehdottomasti kannattaa mennä äidin ja isän hoiviin, ei voi tietää, mikä olotila on punktion jälkeen, ja sinulle kuitenkin on parasta lepo :).

Ross, itse en olisi mennyt töihin punktiopäivän iltana (saati sitten seuraavana tai sitä seuraavana päivänä). Mun olo punktion jälkeen oli suht hyvä, pientä juilintaa ja vihlaisuja, mutta oireet olisivat varmasti pahentuneet, jos en olisi ollut makuulla. Ne lääkkeet väsyttävät ihan älyttömästi, vaikka otin yli 2 tunnin päikkärit päivällä, olin jo kuuden aikaan ihan kypsä nukkumaan. Punktiota seuraavana päivänä mulla oli turvotus huipussaan ja ahdisti. Jos rasitat itseäsi liikaa jo punktiopäivänä, olotila todennäköisesti pahenee seuraaviin päiviin. Aina on myös se hyperin riski, ja alkion tuoresiirto voi peruuntua. Kannattaa miettiä tarkkaan tuo työkuvio. Jos olotila pahenee, voitko esim. lähteä keskenkaiken kotiin lepäämään? Toinen puoli on tuo väsymys. Jos perjantaina on punktio, siirto on todennäköisesti maanantaina. Tsemppiä! :)

Mollamaija, samoissa mennään! Jaksamista piinailuun. :)

Minttuska, harmittava kato teillä, mutta toivotaan, että tämä siirretty on sitkeä ja viihtyy yksiössään ensi kesään :). Pidetään peukkuja ja piinaillaan yhdessä!

Voi, Pirpana : /, ei kuitenkaan vielä heitetä kirvestä kaivoon. Toivottavasti olotila helpottuu. Ehdottomasti otat lisää saikkua, sinun vointi on nyt etusijalla. Jaksamista :hug:.

Peppiinalle onnittulut ihanista ultrakuulumisista :heart:.

Mukava kuulla, että SaaraX:n olotila alkaa helpottaa. Joulukuu tulee vauhdilla :).

MT79 pääsee myös kohta tositoimiin! Tsemppiä! :)

(.) Oma vointi suht kiva, luget ei kivoja. Mutta kaiken sitä kestää, kun ajattelee mahdollista palkintoa :heart:. Eilen kävin kaupassa, ja aika rauhallista köpöttelyä oli kävely vielä toistaiseksi. Huomenna ajateltiin miehen kanssa käydä ulkona syömässä ja käydä katsomassa joku leffa. Rento viikonloppu edessä ja maanantaina töihin :).

Mukavaa ja aurinkoista viikonlopun alkua kaikille! :flower:
 
Kiitos, Ninea. Minä pidän peukkuja myös, että teidän pikkuinen tarraa kiinni :) Olisihan se aika vinhaa jos meidän pienet olisivat saaneet alkunsa lähes samalla hetkellä samassa tilassa!
Melkein pitäs jo sitten tutustuttaa pikkuiset toisiinsa... :D
Hyvä että sinä voit jo paremmin. Minä yritän nyt tosisaan noudattaa lääkärin neuvoja ja lepäillä ensi viikkoon asti.
 
Täälläkin suunnalla lepoa, lepoa ja lepoa. Tosin ranteet kipeinä neulon kun ei oikein liikkuminen muuten luonnistu. :) Kaikki kaverit on tietosia hoidoista ja missä mennään, mut ilmeisesti pomo ei saikusta huolimatta tajua etten tule töihin, soitti eilen ennen punktiota josko oisin tänään menny!!! Tasan tarkkaan sekin ties missä mennään, mut voi p****** minkälainen idiootti pitää olla ja täysin on tilannetaju hukassa, saati tunteet. Sai kyllä sitten kuulla etten todellakaan ole tulossa ja että miten viitsii edes kysyä! Jos jollekin jäi epäselvää niin en oikeen välitä uudesta pomosta, mut ei tosin muutkaan työkaverit. :kieh:
 
~~~~~~~~~~~~~KYMPIN HOIDOT~~~~~~~~~~~~~~~

*******************15.10.2010.********************

Nimimerkki..................Hoito...........Tapa....Pu.......Sii....hoitop.

MinzuS...................2.IVF:n 2.PAS.....lu...............18.10......GRA
toivorikas-72.........4.ICSI.................pi...19.10...22.10.....NKL
Mansikkainen79.....2.ICSI.................ly....vko 42............
syssy....................3.ICSI................ly....vko 42..............AVA
Mörkötys.............1.IVF/ICSI:n 1.PAS.................vko 43...
hugsy.....................2.IVF................pi...vko 43.............NKL
Vanilla79................3.ICSI...............ly....vko 43.............
fiia69....................3.IVF/ICSI...........pi....vko 43............
Garfield.................2.IVF/ICSI...........pi....vko 44............
MT79.....................1.ICSI..............ly......vko 44............
Ross......................1.IVF................ly.....vko 44...........
Punahilkka-75.........2.IVF...............ly......8.11..............In-tiimi
HalleB....................2.ICSI..............ly.....vko 45.............KYS
äidiksikkö...............4.ICSI...............pi....vko 45..............OYS
Muru1981.............2.IVF:n 1.PAS...........vko 45.............VL
Sannuli-81.............4.IVF:n 1.PAS.....................vko 46....
kolmisin.................3.ICSI...............pi.....vko 46...........OYS
Pieni Tähtönen.......4.IVF................pi......vko 46.............
Marjaane...............2.IVF:n 3.PAS.....lä...............................
Hopping.................2.ICSI:n 2.PAS....lä.........................AVA
Doris79.................1.IVF:n 3.PAS................................
Miiru82.....................................................................TAYS
Peppi1981............2.ICSI:n 1.PAS......lä...........marras.....OYS
heidh....................3.IVF/ICSI............pi....vko 48............OYS
Raitapaitainen.......4.ICSI..................ly.....vko 49........TAYS
heidh....................3.IVF/ICSI............pi....vko 49............OYS
SaaraX..................3.IVF:n 1.PAS...................joulukuu
Munkkiniemi...........2.IVF..................pi.................
Cris.......................4. ICSI ...............pi...............
Tähtisilmä79..........1.IVF:n 3.PAS................................OYS
Mandalay...............1.IVF:n 1.PAS.......lu.......................OYS
Zax........................2.IVF........................................
onni ja toivo...........1. IVF:n 1.PAS.............................
Helmiina78.............2.IVF:n 1.PAS.............................
Myyrä2...................2.IVF.............................................
Meg.......................2.IVF.........................................
UnelmaSirpaLeena..2I.VF...................pi.......................OYS
Katjuska-79...........1.IVF..................pi.......................OYS
kaz......................1.ICSI:n 1.PAS.....lu..........................OYS
lepis.....................3.ICSI............................................NKL
MiukuMau.............2.ICSI...........................................
Faith83................2.IVF:n 1.PAS.................................

*****************Piinailijat**********************

Nimimerkki......hoitop.............alk.määrä................PP.........testipv

nainen83...........FER..................:heart::heart:...................10........18.10
Terhi76.............TYKS.................:heart:......................9.......20.10.
Neela Naranja....NKL...................:heart:......................2.......25.10.
pirpana74..........VL...................:heart::heart:....................2.......26.10.
Ninea.................VL.....................:heart:....................1.......25.10.
Mollamaija82..............................:heart:....................1........
Minttuska83........NKL..................:heart:.....................1........26.10.
Viu.........................................:heart::heart:....................0.......30.10.
++++++++++++++++Plussanneet+++++++++++++++++

Nimimerkki........testipäivä.......HCG/pp..........hoito.......alkiot

Alina79...............3.2.............513/15........2.ICSI.................1
Duffy..................4.2...............kt/10..........2.ICSI................1
Kirma................11.2.............866/14........3.IVF..................2
Annabell-77......16.2.............195/12........1.ICSI..................1
RouvaPapunen..23.2..............kt/11..........1.ICSI.................1
Maricce..............24.2.............86/14..........3.IVF.................2
e74....................3.3..............494/14.........1.IVF.................1
Sannis-75..........5.3..................................luomu...............1
Plasebo............11.3..................................3.IVF...............2
AaVee...............26.3...............kt/16..........1.IVF.................1
Nipsu74............26.3...............kt/14..........2.IVF/ICSI...........1
Ovis..................31.3............300/14..........2.IVF/ICSI...........1
pa-mi................4.4..............922/17..........4.IVF.................2
stigu123...........7.4..............250/14..........2.IVF..................1
Salvia...............23.4............100/12..........2.ICSI.................1
Heni.................28.4.............258/13.........2.ICSI:n 1.PAS......1
Katjuzka...........30.4..................................luomu..............1
Firefox..............5.5.................kt/14..........3.IVF.................1
Paiju.................12.5...............kt/14...........2.IVF................1
Nemi77.............13.5...............kt/15...........1.IVF................2
riksu82..............13.5..............kt/15............2.IVF...............1
karmilla.............13.5...........8674/23.........1.IVF.................1
Pikkuperho........13.5..............kt/10...........2.IVF.................2
milona................24.5..........2122/19.........5.ICSI................1
Klivia..................27.5.............kt/13............2.IVF...............1
Mimosah76 ........8.6.............143/13.........1.IVF:n 1.PAS......1
Amelie80............9.6..............225/13.........3.ICSI................2
Hanuu................14.6............413/14.........1.IVF:n 2.PAS......1
Nonna78............21.6............344/12...........2.IVF................2
Beelia................30.6.............228/14..........1.IVF................1
Ragdoll73..........1.7.................kt/13............1.IVF...............2
Salli72...............11.7...............kt/11.....6.ICSI:n 1.PAS.........2
Sanasa..............2.9.................kt/14...........2.ICSI..............1
Lumipuu............6.9..................kt/12..........3.ICSI..............2
Vadelmaunelma..6.9...............787/14........2.IVF/ICSI..........2
Peppiina78..........16.9.............932/13........2.IVF:n 1.PAS......1
Marjainen...........16.9..............kt/13...................................1
Jonttunen...........20.9..............kt/12...................................2
Maitoparta-80......21.9............548/12........4.ICSI:n 1.PAS.....1
scrap..................24.9.............107/14.................................1
 
Viimeksi muokattu:
Viu
Kiitokset tsempeistä. Meillä siirrosta kotiuduttu ja tunnelmat sekavat. Kolmesta hedelmöittyneestä kaksi oli lähtenyt jakautumaan, toinen tänään ykkösluokan top-alkio, toinen kakkoslaatua. Kaikkeen kun yrittää valmistautua, niin silti klinikkakäynti yllätti. TOPin lisäksi kakkonenkin siirrettiin, eli meillä myös kaksi alkiota kyydissa, Pilli ja Pulla. Haluttiin ehdottomasti molemmat mukaan, kun rupu ei olis ehkä pakastamisesta selvinnytkään. Pettymys tietysti, ettei mitään jäänyt pakastimeen, mutta ollaan kyllä onnesta ja kauhusta sekaisin. Toivomme molemmat hartaasti, että kumpikin murunen tarraisi tiukasti kiinni, vaikka tuntuu epäuskottavalta edes haaveilla sellaisesta onnesta. Testipäivä virallisesti 31.10.

Mulla näkyi vähän nestettä vatsaontelossa ja rakkulat oli turpeat, mutta oma olo on ihan hyvä. Sain määräyksen levätä viikonlopun yli, ei vaan millään malttais ottaa rauhassa, kun kerrankin saa olla kotona ja sata hommaa odottaa. Mutta pitää yrittää.

Hei kanssakulkijat ja ne joilla matkustaja on jo mukana: mitä käytätte kiinnittymisen tueksi? Meillä on luget, kuusi palleroa päivässä, ja lisäksi lääkärin luvalla epäviralliset asperin 100mg, foolihappo ja vitamiinit. Tohtori sanoi, ettei niistä ole mitään haittaa ja erityisesti jos itse uskon, niin voi vaikka toimia :D Tutkimuksissahan lääkkeiden placebo-vaikutus noin yleensä on 30 % :p

Kauheasti voimia ja uskoa hoitojaksoa aloitteleville ja tiukka tarrausote arvokasta lastia kuljettaville! Niin ja ryhmähali kaikille :hug:

Viu ja pullanmurut, pp0.
 
Oi, ihanaa, Viu, kun saitte kaksi noin hyvänlaatuista kyytille! Nyt sormet ja varpaat pystyyn että ainakin toinen nappaa kiinni!
Mulla on samankaltaiset tukihoidot; lugeja 400mg x 2 ja Primaspan 100mg x1 sekä foolihappo jota syön monivitamiinipillerissä.
Nyt todellakin lepäilet vaan viikonlopun yli. Mulla ainakin turvotus lisääntyy heti kun vähänkin liikkuu. Jo tiskaaminen ja ruoan laitto sai mahan turpoamaan palloksi. Lääkäri sanoi tänään että vähäinenkin rasitus voi hidastaa toipuimista...
:hug:
 
Minä olen kyllä ahkerasti lueskellut, mutta huono olen kommentoimaan ja usein lueskelen kännykällä joten sillä ei edes viitsi pitempiä kirjoitella.

Koirista oli ollut puhe, meillä niitä on 4 ja kissoja 2 :D Kissat on sisäkissoja ja yksi koirista asustaa sisällä muut ulkona, asutaan siis ihan maalla.

Nenänlämmitin on hieno kapistus ;) Joskus aikaa sitten mun serkut teki lapsena meidän suvulle sellaisia urakalla joululahjoiksi. Virkattuja ne oli :D

Omaa napaa: Ovulaatiotesti näytti eilen plussaa joten PAS sitten maanantaina jos vaan joku kolmesta alkiosta selviäisi sulatuksesta! Kyllä jännittää kun viimeksi kolme jouduttiin sulattamaan, että yksi siirtokelpoinen saatiin.

Minä olen ollut työtön nyt viikon, mutta kun mulla on tuo 1v2kk poika kotona, niin ihan hirmuista työmotivaatiota ei ole. Työvoimatoimistossa kuitenkin löysivät minulle paikan johon piti hakea. Kävin keskiviikkona työhaastattelussakin ja kerroin siellä, että käymme lapsettomuushoidoissa ja niistä tulee sitten jonkun verran poissaoloja. Tuo paikka olisi äitiysloman sijaisuus. Saa nähdä saanko paikan :saint:
 
Pirpana, joo ehdottomasti meille vain yksi alkio. Lääkärikin sanoi, että "lapsi tarvitsee äidin", viitaten kaksosraskauden ja diabeteksen riskeihin äidin terveydelle. Ja lääkäri sanoi myös, että monesti raskauden alku on joko-tai-tilanne, eli yksi alkio lähtee kasvamaan siinä missä kaksikin, eli harvemmin kahdesta vain toinen kiinnittyy, jos molemmat ovat hyväkuntoisia alkioita.

Mulla on ollut haaveissa kolme lasta (meillä siis ennestään nyt 2-vuotias poika), mutta saa nyt nähdä minkälainen rupeama tämä ICSI kaikkiaan on, ja onko meillä ylipäänsä varaakaan lisähoitoihin (kun haluaisin sitten lapset suht pienellä ikäerolla, etten itse ehdi vanhentua ikälopuksi). Yhdestäkin lapsesta olen kiitollinen ja kaksi olis jo superihanaa, kolmannesta en vielä uskalla konkreettisesti haaveilla.

MinzuS, tsemppiä PAS:iin ja työhaastatteluun! Hyvä että kerroit heti reilusti lapsettomuushoidoista, ettei tarvitse sitten kierrellä ja kaarrella, jos poissaoloja tulee. Anteeksi vielä uteluni, mutta ehkä tällä foorumilla sopii kysyä, että onko teidän esikoispoika saanut alkunsa myös lapsettomuushoidoilla?
 
On tämä kyllä erityisen aktiivinen ketju. :)
Ja superkiitokset listan päivittäjälle! toivorikas-72

Pirpana74 Mulla on aiempien punktioiden jälkeen ollut "itkupäivä". En oikein tiedä mitä edes itken. Väsyä ja hiukkasen epätoivoa kai. Miksi tämän pitää olla näin vaikeeta? Kun ne ihmeetkin tapahtuu aina muille.. Yritetään vaan jaksaa. :)

Minttuska ja Viu Ihanaa että pääsitte kuitenkin siirtoon. Tuttu tunne tuo iso harmi että pakkaseen ei jää mitään. Pidän peukkuja teille.

Peppiina78 Onnea!!! Ihania uutisia siellä.

MinzuS toivottavasti pääset siirtoon.

Mollamaijalle myös onnea matkaan.

Mitäs kuuluu nainen83 ja Terhi-76?

) . ( Omaan napaan ei kuulu nyt ihmeellistä. Mukavaa että saan olla näin aktiivisessa ryhmässä mukana. :heart:
 
Viu
Hei pakko lisätä eläinkeskusteluun, että meillä on kaksi koiraa, jotka on mun silmäteriä ja aarteita, harrastetaan aktiivisesti näyttelyitä ja tokoa, ja lisäksi neljä kissaa, joista kaksi on tämän kesän pentuja. Meidän kissut on pääosin ulkokissoja, asutaan myös maalla, yöt nukkuvat sisällä näin talvisaikaan. Meidän narttukoira astutettiin tässä syksyllä hienon hienolla tuontiuroksella ja kahden viikon sisällä pitäis pentuloiden nähdä maailma, että ainakin jonkinlaista sikiämistä meidänkin katon alla tapahtuu :D Saas nähdä kasvaako koiraluku sitten kolmeen...
 
Morjens taas kaikki!

Pirpana74, hienoa, että sait lisää saikkua. Kotiin täytyy jäädä silloin kun ei ole työkykyinen. :) Itse olen aina hoitojen kuluessa ollut ihan hyvässä kunnossa. Punktionkin jälkeen olisin voinut mennä suoraan töihin, kun toimistossa työskentelen, tosin kyllähän sitä vähän turvotusta on ollut, niin parempi, että on vain makoillut ja levännyt.
Toivorikas-72, mun kohdalla tuolla lsitalla on, että mulla olis punktio vkolla 45, mikäli tuo pu sitä tarkoittaa. Tämä keskusteluhomma kun on mulle melko uutta... ;) Elikkäs oikeasti mulla oli punktio jo viikolla 39. Seuraavkasi siis Pas, varmaankin marraskuun puolivälissä.
 
MT79, toivottavasti saatte pian pikkusisaruksen pojallenne ja kaikki menee hyvin diabeteksestä huolimatta. Yleensä kaikki meneekin kuitenkin. :)

Minzulle onnea maanantain siirtoon! Peukut pystyyn, että alkio/alkiot ovat sitkeitä sissejä!

Muru1981 , onnen myyrä kun olet selvinnyt punktiosta hyvin. Toivottavasti nytkin. Suurin osa selviää kai parilla saikkupäivällä. Jostain syystä mun keho on vissiin yliherkkä tai jotain, että sain taas hyperin-tyyppisen reaktion vaikka rakkuloitakaan ei tullut mahdottoman paljon.
 
nyt vaan omaa napaa: käytiin siis ultrassa aamulla ja ihan hyviä uutisia: 14 isompaa follia tyrkyllä, lisäksi pienempiä. Punktio tiistaina ja siirto sitten perjantaina. Toivotaan että hyvät uutiset jatkuvat siihen asti kun pykään sellasen viiskilosen "pikku"vaavelin ulos joskus kesällä. (Ollaan meinaan molemmat pitkiä eikä mitään kuikeloita :D )
 
Ihanaa kun tää on niin aktiivinen ketju ja voidaan kertoa kokemuksia ja tsempata toisiamme! :)

Peppiina: Onnea hienoista ultrakuulumisista!

SaaraX: Toivottavasti joulukuussa tärppää!

Pirpana: Onneksi sait saikkua! Ota rauhallisesti ja anna miehen passata sinua! ;)

Minttuska: Pomot on välillä niiiiin idiootteja... Luin joskus että johtoasemassa olevat ovat paljon useammin psykopaatteja kuin väestö keskimäärin.

Viu: Onnea pullanmuruista! :heart: Ja koiruusvauvojakin vielä! Ihanaa!

Tsemppiä ensi viikon punktioon MinzuS, Toivorikas, Mansikkainen ja Syssy!

Noista lugeista vielä. Annostukset on varmaan niissäkin yksilölliset, mutta millähän perusteella lääkärit niitä "arpoo"? Mulla on 200mg x 3. Vähemmän siis ymmärtääkseni kuin Viulla ja Pirpanalla. Luin myös Lugen käyttöohjeesta että sitä käytettäisiin lapsettomuushoidoissa paljon pidempään kuin nyt on määrätty. Mulle sanottiin Naikkarilla että testiin asti ja jos plussa, niin pakkaus loppuun (muutama päivä siis vielä testin jälkeen).
 
Joo, tosiaan on ihanaa että näyttää olevan näin aktiivinen ketju! :flower: Nyt vaan pitää varoa, ettei rupea ylivatvomaan näitä asioita, siis että muistaa että elämää on palstan ja lapsettomuushoitojen ulkopuolellakin (tämä siis lähinnä muistutuksena itselleni...).

MinzuS, enpäs ollut huomannut ajatellakaan asiaa siltä kannalta, että jos alkioita saadaan useampi hyvä, niin sitten niistä voi paljon pienemmällä vaivalla tehdä myöhemmin PAS:in, jos pikkusisarusta haluaa (ja ensimmäinen siirto onnistuu). Onnea maanantaille!

toivorikas, olipas hyvät uutiset! Nyt vaan peukut pystyyn tiistaille!
 
Kiitos Neela Naranja: Tsempit otettu vastaan. :)

Kävin eilen ekassa ultrassa ja kaikki näytti ihan hyvältä. Lääkärin mukaan kortisoni oli tepsinyt (?) Limakalvo oli kp6 jo yli 8mm, mikä on kyllä aika ennätyksellistä minulle. Olin jo tuosta tiedosta hyvilläni - ei tarvitse murehtia liian ohutta limakalvoa.

Folleja oli 8-9 hyvän kokoista tällä hetkellä eli ainakin tuon verran lääkäri sai pongattua. Olen ihan tyytyväinen ja hyvillä mielin odotetaan ensiviikon punktiota.

Ollaan nyt syöty vitamiineja. Lääkäri määräsi miehellenikin niitä (oli kyllä syönyt jo aiemminkin melkein samaa valmistetta). Lisäksi määrättiin "yhdyntöjä ja tyhjennyksiä" tietyille päiville ennen punktiota. Koskaan ennen ei ole tuotakaan määrätty... :D
Toivottavasti saadaan nyt parempia simppojakin sitten.
 

Yhteistyössä