KYMPIN HOIDOT - Vol. 2

Täällä annan taas sijaa pessimistisyydelle hetkellisesti ihmettelemällä että eihän se menkkojen pois jääminen/myöhästyminen sitten mikään oire ole jos lugesteron kerta pitää vuodon poissa...? Onkohan tämä "huijausta" koko luulo alkaneesta raskaudesta:ashamed: nenäverenvuodot kiusaa edelleen, limakalvot siis räjähtelee yläpäässä.. Kiitos toivottelijoille ja onnea plussanneille :wave: Sekä tietysti :hug: neganneille... Saapa nähdä kumpaan joukkoon itse päätyy jatkoksi! Ensi viiikollahan se nähdään, testi polttelee jo kaapissa:whistle:
 
No höh, raitapaitainen. Oon pahoillani. Oot kyllä peruspositiivinen, kun jaksat noin. Voimaa tuleviin hoitoihin ja onnistumisen tuulahduksia!

Ja hei Mörkötys! Luget ei tosiaankaan kaikilla pidä vuotoa poissa. Mulla alkoi vuoto jo pp11 viimeksi. Ja hoitajakin sanoi että useimmilla vuoto antaa kuulua itsestään lugeista huolimatta. Luget vaan saattavat pitää vuodon loitolla. Mitään ei ole menetetty! Leuka siis pystyyn, ei vielä rintaan! ;)
 
Jonttunen: Me ollaan nyt Taysissa. Taysin passit ja siirrot muutenkin tehdään tosin Ovumian puolella. Esikoinen on Väestöliiton tekele ja toinen hoito tehtiin Graviditaksessa kun halusimme tutulle lääkärille. Nyt kuitenkin välissä tehdään nämä julkisen puolen hoidot ja sitten jatketaan yksityisellä.
 
täällähän on kunnon syys puhuri käynny...hurjasti onnea kaikille..aivan mahtavaa!!!!!
ultrassa ei paljon tällä kertaa näkyny palleroita,ehkä tsäkälle 3-4 ja ne pitäis saada kasvatettua 5pv ikäisiksi..plääh :(
maanantaina on vika ultra ja päätetään onko punktio ke vai pe!
tsemppiä tytsyt :heart:
 
Kiitokset kaikille onnitteluista!

Oli se vaan täydellinen yllätys, enkä kyllä vieläkään suostu uskomaan, että vihdoinkin meitä lykästi. Kävin aamulla heti puoli kahdeksalta veritestissä ja hieman jännittelin tulosta. Kolmen jälkeen vasta soittivat, että se oli 107. On kuulemma hyvä, kun on sen 86-400 haarukan sisällä. Mutta hirveän alhaiseltahan se näyttää verrattuna tämän ketjun muihin plussanneisiin, ja koska mitään oireita ei edelleenkään ole, niin tuon tuloksen kuulemisen jälkeen on taas epäusko nostanut päätään. Yksi aikaisempi plussaus 1,5 vuotta sitten päättyi 5+3 tai jotain, ja se on vielä erittäin vahvasti mielessä. Siksipä tässä ei nyt uskalla hirveästi tuuletella. Silloin edellisellä kerralla olin hätäpöksy, tilasin heti Suuren äitiyskirjan, Vauva-lehden, neuvola-ajan jne. Ja voi kun se oli karsea pudotus maan pinnalle.

Raitis:
Olen niiiiin pahoillani sun puolesta, että ei vielä onnannut. :hug:Toivotaan todella, että ensi kerta olisi sitten SE ratkaiseva hoitokerta teille! Kysymykseesi vastaus, niin olen Eerolla käynyt ja olen oikein tyytyväinen ollut. Karilla kävin yhden ultran Eeron loman aikana.

Niin joo, seuraava etappi piinistelyssä on sitten 13.10., jolloin mulla on eka ultra. Mitenköhän sitä oikein jaksaa sinne asti pysyä nahoissaan ja stressaamatta?

Mörkötys:
Tosiaan ei ole sanottua, että luget aina viivästyttäisivät menkkoja. Ekan ICSIn jälkeen mulla ne ainakin alkoivat täysin ajallaan, mutta muistan kyllä että inseminaatioiden jälkeen menkat tuli lugejen takia myöhässä. Ilmeisesti kroppa reagoi niihin milloin mitenkin.
 
Sanasa: Mahtavaa, että varhaisultrasi sujui hyvin. Varmaan todella suuri helpotus. Vaikka luulen kyllä, että me hoitotaustaiset olemme erikoisen hyviä kehittämään huolen- ja stressinaiheita. Yhdestä kun pääsee, niin tulee monta uutta tilalle! No, koitetaan nyt jaksaa kaikki vaan hoitoja ja piinistelyjä eteenpäin! :flower:

Garfield: Tsemppiä piikityksiin ja uuteen hoitojaksoon!
 
Garfield ja scrap kiitokset lohduttavista tiedoista =)

Järkyttävä tunteiden sekamelska meneillään... Miehen kanssakin tuli kinaa, vaikka toinen varmasti parhaansa yrittää niin silti tuntuu välillä että jää ihan itsekseen näiden ajatuksiensa kanssa ja toinen ei tajua mitään vaikka miten yrittää puhua ja sitten toinen menee menoilleen. Tuntuu niinkun oma maailma olis ihan pysähdyksissä ja kaikki ympärillä vaan liikkuu normaalisti niinkuin ei mitään...hmph. Ajattelin jo viikolla että olenkin ollut tosi rauhallisin mielin ja suorastaan onnellinen kokoajan siirrosta asti mutta eih enää :headwall:
 
Hei kaikki! Paljon onnea kaikille hyviä uutisia saaneille ja voimia niille joita ei tällä kertaa onnistanut!:hug:

Luen pinoa monta kertaa viikossa, mutta en ole tullut kirjoittaneeksi mitään pitkään aikaan kun on nämä omat hoidot vielä niin alkuvaiheessa. Tuntuu etten tiedä mistään mitään, mutta onneksi täältä on saanut lukea vinkkejä ja kokemuksia.

Joku mainitsi ettei sumutteita olisi saatavilla? Tietääkö kukaan mistä se johtuu? Mullekin lääkäri sanoi vajaa pari viikkoa sitten että saan Suprecuria koska Synarela on apteekeista loppu. Suprecur on nyt ollut käytössä vajaa pari viikkoa ja ensi viikolla on pistosohjauskäynti. Tuntuu hyvältä että asiat vihdoin menevät eteenpäin, nämä hoidot kun ovat aina siirtyneet ja siirtyneet. Useita vuosia lapsettomuutta on siis takana. :(

Raskaustesteistä (toivottavasti itsekin sinne asti pääsen...) Naistenklinikan hoitaja sanoi että itse ei kannata testata, vaan pitää mennä veritestiin koska se näyttää arvon jonka perusteella näkee onko raskaana vai arvot vain koholla lääkitysten vuoksi. Omituista kun antavat erilaisia ohjeita eri paikoista... :confused:
 
Hugsy palailee pinoon!

Mulle vois päivittää listaan 2 ivf, punktio vkolla 43. Vähän jo jännittää! Ekasta ivf:stä ei saatu pakkaseen mitään, mutta yksi alkio siirrettiin ja siitä siirrosta tulin raskaaksi. Se päättyi keskeytykseen äitienpäivänä, ollessani neljännellä kuulla. Jos kaikki olisi mennyt hyvin, olisi pian laskettu aika käsillä....
Nyt siis uusi yritys, vaikka pelottaa että voiko kaksi perättäistä kertaa tärpätä...? No pianhan se nähdään.

Tsemppiä kaikille! Kiva nähdä että plussapino on kasvanut noin pitkäksi!
 
Oli aikomus tehdä testi ensi tiistaina, luulin että se on pp12 mutta nyt vasta tajusin et sehän onkin vasta pp11, lääkäri sanoi testipäiväksi to.30.9... Testi kyllä polttelee kaapissa siihen malliin että tiistaina taidan sen joka tapauksessa sitten tehdä, onkohan tuo nyt sitten liian aikainen testauspäivä??

Tervetuloa takaisin hugsy! Onnea uuteen hoitoon, toivotaan et tälläkin kertaa raskaus alkaa ja kaikki menee hyvin loppuun asti :)
 
Onnea onnea Vadelmaunelma! Voi miten hienoa!

Sympatiahalit kaikille neganeille.

Meillä alkoi IVF-piikitykset eilen. Viimeistä viedään, toivottavasti tulee oikein monta hienoa ja upeaa munasolua ja alkiota, joista sitten tulee se yksi tärppi! Alkaa muuten tulla noihin piikityksiin jo ihan rutiini. Ampullien rikkominen ja ruiskujen ja neulojen kanssa vehtaaminen menee ihan kuin ammattilaiselta. Kyllä sitä "normaalit" ihmiset pääsevät helpolla lasten saamisen suhteen verrattuna meikäläisiin :). Ikä teki nyt sen että Kela-korvauksia ei tule suoraan lääkkeisiin eikä hoitoihin. Kivistää kuvettakin tuo maksaminen!
 
Raitis no voi hemmetti..oon pahoillani:hug: Onneksi jaksat kuitenkin toivoa yllä!:)

Mörkötys mul ainaki tuoresiirrossa tuli vuoto lugejen läpi jo pp10. Toivotaan edelleen et noi oireet merkkaa sitä ihanaa:heart:

nainen83 toivottavasti nyt sit laatu korvaa määrän! Onnea huomiseen ultraan ja punktioon!:)

scrap tsemppiä ekan ultran odotteluun:)

Neela Naranja mahtavaa, et pääsette nyt asioissa eteenpäin..tää odottelu on niiiiiin raastavaa..

hugsy tervetuloa takaisin!:flower: Toivotaan, että tällä kertaa kaikki menisi hyvin:)

SaaraX tsemppiä ja onnea meneillä olevaan hoitoon!

on:mulla alko vuoto perjantai iltana *tuulettaa*:D ja samalla aloitin e-pillerit. Luulen, että lopetan ne 22.10, mutta pitää viel huomenna soittaa polille ja tarkistaa asia. Jee, jee, jee oon ihan innoissani, et taas saa tehä jotain tän asian eteen. Julkisella nää jonotusasjat on yhtä kidutusta..viimeks on jotain tapahtunu toukokuussa..:kieh:
 
~~~~~~~~~~~~~KYMPIN HOIDOT~~~~~~~~~~~~~~~

*******************27.9.2010.********************

Nimimerkki..................Hoito...........Tapa....Pu.......Sii....hoitop.

Faith83..................2.IVF......................21.9.................VL
nainen83...............2.IVF.................ly...vko 39.............FER
Katjuska-79...........1.IVF..................pi...vko 40............OYS
heidh...............2.ICSI:n 1.PAS...........lä............vko 40/41.AVA
Mansikkainen79......1.ICSI:n 3.PAS....................vko 40
SaaraX..................3.IVF.......................vko 41...joulukuu
Neela Naranja.........1.IVF.................pi....vko 41.............NKL
Viu.........................1.ICSI...............ly....vko 41..........
Sannuli-81.............4.IVF:n 1.PAS.....................lokakuu...
toivorikas-72.........4.ICSI.................pi....vko 42............NKL
hugsy.....................2.IVF.................pi...vko 43.............
fiia69....................3.IVF/ICSI............pi....lokakuu...........
Garfield.................2.IVF/ICSI...........pi....vko 44............
HalleB....................2.ICSI..............ly.....vko 45.............KYS
Marjaane...............2.IVF:n 3.PAS.....lä...............................
Hopping.................2.ICSI:n 2.PAS....lä.........................AVA
Doris79.................1.IVF:n 3.PAS..........................
Miiru82....................................................................TAYS
UnelmaSirpaLeena..2IVF...................pi....marras........OYS
Peppi1981............2.ICSI:n 1.PAS......lä...........marras.....OYS
Raitapaitainen.......4.ICSI..................ly.....vko 49........TAYS
Munkkiniemi...........2.IVF..................pi.................
Cris.......................4. ICSI ...............pi...............
kolmisin.....................PAS................lu..............
Mollamaija82.........1.IVF:n 2.PAS.............................
Tähtisilmä79..........1.IVF:n 3.PAS................................OYS
Mandalay...............1.IVF:n 1.PAS.......lu.......................OYS
Zax........................2.IVF........................................
onni ja toivo...........1. IVF:n 1.PAS.............................
Helmiina78.............2.IVF:n 1.PAS.............................
Myyrä2...................2.IVF.............................................
Punahilkka-75.........2.IVF..........................................
Miimii-75.................................................................
Meg.......................2.IVF.........................................

*****************Piinailijat**********************

Nimimerkki......hoitop.............alk.määrä................PP.........testipv

Marjainen..........TAYS................:heart:.....................24....(+ testattu)
MiukuMau..........TAYS...............:heart::heart:...................21.....(+ testattu)
Jonttunen..........TAYS...............:heart::heart:...................19.....(+ testattu)
MinzuS..............GRA...................:heart:....................14.........27.9.
miippis..............PHKS.................:heart:.....................14......
Mörkötys............FEL..................:heart:......................10.......

++++++++++++++++Plussanneet+++++++++++++++++

Nimimerkki........testipäivä.......HCG/pp..........hoito.......alkiot

Alina79...............3.2.............513/15........2.ICSI.................1
Duffy..................4.2...............kt/10..........2.ICSI................1
Kirma................11.2.............866/14........3.IVF..................2
Annabell-77......16.2.............195/12........1.ICSI..................1
RouvaPapunen..23.2..............kt/11..........1.ICSI.................1
Maricce..............24.2.............86/14..........3.IVF.................2
e74....................3.3..............494/14.........1.IVF.................1
Sannis-75..........5.3..................................luomu...............1
Plasebo............11.3..................................3.IVF...............2
AaVee...............26.3...............kt/16..........1.IVF.................1
Nipsu74............26.3...............kt/14..........2.IVF/ICSI...........1
Ovis..................31.3............300/14..........2.IVF/ICSI...........1
pa-mi................4.4..............922/17..........4.IVF.................2
stigu123...........7.4..............250/14..........2.IVF..................1
Salvia...............23.4............100/12..........2.ICSI.................1
Heni.................28.4.............258/13.........2.ICSI:n 1.PAS......1
Katjuzka...........30.4..................................luomu..............1
Firefox..............5.5.................kt/14..........3.IVF.................1
Paiju.................12.5...............kt/14...........2.IVF................1
Nemi77.............13.5...............kt/15...........1.IVF................2
riksu82..............13.5..............kt/15............2.IVF...............1
karmilla.............13.5...........8674/23.........1.IVF.................1
Pikkuperho........13.5..............kt/10...........2.IVF.................2
milona................24.5..........2122/19.........5.ICSI................1
Klivia..................27.5.............kt/13............2.IVF...............1
Mimosah76 ........8.6.............143/13.........1.IVF:n 1.PAS......1
Amelie80............9.6..............225/13.........3.ICSI................2
Hanuu................14.6............413/14.........1.IVF:n 2.PAS......1
Nonna78............21.6............344/12...........2.IVF................2
Beelia................30.6.............228/14..........1.IVF................1
Ragdoll73..........1.7.................kt/13............1.IVF...............2
Salli72...............11.7...............kt/11.....6.ICSI:n 1.PAS.........2
kaz....................27.8.............644/16..........1.ICSI...............1
Sanasa..............2.9.................kt/14...........2.ICSI..............1
Lumipuu............6.9..................kt/12..........3.ICSI..............2
Vadelmaunelma..6.9...............787/14........2.IVF/ICSI..........2
Peppiina78..........16.9.............932/13........2.IVF:n 1.PAS......1
Maitoparta-80......21.9............548/12........4.ICSI:n 1:pAS.....1
scrap................24.9...............107/14.................................1
 
Viimeksi muokattu:
:kieh: ja nyt ottaa kupoliin ja kunnolla :kieh:
Kuulin eilen,että ystäväni odottaa vauvaa ja olin iloinen heidän puolestaan tai olen edelleenkin,koska heillä edellinen raskaus meni kesken keväällä. Mutta..... Tänään juteltiin puhelimessa asiasta ystäväni kanssa ja en tuntenut mitään katkeruutta yms, KUNNES tuli lauseet: "no se keväinen olikin vaan vahinko yhdestä lipsahduksesta" ja "tämä oli suunniteltu ja tulikin ekasta kerrasta, aika moinen tämä minun mies :D " Tässä vaiheessa nousi kiukku-asteeni 100%:mad: Ystäväni ei tiedä,että ollaan hoidoissa,mutta tietää,että meille lapsen saaminen ei ole mikään itsestään selvyys!!:mad: Kyllä nuiden lauseiden jälkeen minulla tuli "kova kiire" ja piti lopettaa puhelu. Ystäväni ei varmaankaan tahallaan nuin sanonut,mutta ei paljoa kyllä ajatellutkaan mitä suustaan päästää!!!!!!
 
Raitis: mä olen joutunut odottamaan huhtikuusta asti tätä seuraavaa hoitoa ja mulla oli PAS luonnolliseen kiertoon silloin keväällä... että aika vähän siihen verrattuna joudut odottamaan. Mutta ymmärrän kyllä että v.tuttaa :kieh:
 
Raitis: Tän mukaan clomit ei olisi korvattavia eli ei mene siten kattoonkaan: Tuotteet - Yliopiston Apteekki)

Ajattelin käydä vielä päivittämässä tähän pinoon oman tilanteeni. Tänään varhaisultrassa pamppaili 2 pientä sydäntä. Kaikki näytti kuulemma hyvältä, joten kivuille ei löytynyt selitystä. Hiukka hirvittää kun IVF-raskaudet on vähän riskiraskauksia jo itsessään ja sitten kun on ns. "tuplariski" vielä päälle. Uskon itse onnistumiseen varmaan vasta kun/jos jotain elävää joskus ulos pullahtaa :D

Käyn varmasti lukemassa varsinkin "vanhojen tuttujen" hoitojen etenemistä vastakin ja toivon sylikaupalla onnea kaikille!

Lumipuu ja kärppäkaksikko 7+0
 
Kiitos tsempeistä Mansikkatyttö=)

Tänään vihlaisi useampaan kertaan jostain alaosastosta oikein kunnolla, kesti vain hetken kerrallaan mutta oli niin voimakas tuntemus että ihan hätkähdin mitä tapahtuu mutta ei sitten mitään tapahtunut:whistle:

Huomen aamulla totuuden hetki kun testaan, saa nähdä miten käy.

Miten tän päivän testailijat?? Joko Miippis ja MinzuS olette testanneet ??
 
veritestikin oli nega eli uutta PAS:ia kohti mennään. Mulla ei ole vuoto koskaan alkanut ennen ku olen lopettanut luget. Luget on nyt lopetettu ja vuoto alkaa varmaan kolmen päivän päästä, sitten varaan ultran kp12 ja arvelisin, että PAS osuu viikolle 42. Sitten vaan kovasti toivon, että niistä kolmesta pakkasessa olevasta alkiosta edes yksi selviäisi siirtoon.
 
pääseekö vielä mukaan? Ryhdyn kohta työstämään kaikkia 27 sivuanne. Olin täällä muistaakseni 12/2009-1/2010 (2. IVF, negaa tietty). Nyt 2. IVF: 1 ja ainoa PAS takana, testipäivä ma, 4.10. Menkkakivut ihan totaaliset, mieliala pessimistinen, anoppi odottaa tuloksia oikein kalenteri kädessä :D Ei vaiskaan, tukena hän on ollut, omalle äidilleni en oo hennonnu kertoa... olette kaikki urheita ja ponnistelijoita, ite jo aika lailla kirves-kaivoon -vaiheessa...
 
Katjuska-79: Voi ei tollaisia "ystäviä", voin kuvitella kuinka ottaa pattiin. Ei varmasti kyllä tarkoittanut mitään pahaa, mutta silti kyllä aika ajattelematonta tuolla lailla hehkutella. Ei tulis kyllä itselle mieleenkään.

Raitis: Tsemppiä uuden hoidon venailuun. Uskoisin, että pieni tauko ei kyllä ole pahasta kropalle, vaikka tuossa kohtaa sitä ei millään haluaisikaan mitään taukoja, vaan actionia tavoitteen eteen!

Lumipuu: [/B] Lämpimät onnittelut ihanien uutisten johdosta! Varmasti NIIN helpottavaa tuon ekan ultran jälkeen. Vaikka uskonkin, että kun yksi "stressi" poistuu, tulee tuplasti lisää uusia jännitettäviä ja odotettavia asioita. No, tuo on varmaan tosi suuri kulmakivi tämän projektin alkuvaiheissa, hienoa että se meni hyvin!

nainen83: Tsemppiä tulevaan punktioon! Toivottavasti tulee hyvä saalis!

Mörkötys: Laitapa heti aamulla tuloksia tänne, pidetään peukut pystyssä ja toivotaan parasta!

MinzuS: Lohtu:hug: - pää pystyssä seuraavaan PASiin!

lepis: Tervetuloa takas palstalle! Jaksamista piinailuihin!!
 

Yhteistyössä