Kyllästynyt olemaan erilainen

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "vieras"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

"vieras"

Vieras
Taustaa sen verran, että olen näkyvästi erilainen kuin valtaosa suomalaisista. Tämä erilaisuus näkyy jokapäiväisessä elämässäni ja valinnoissani. En nyt ala sen kummemmin selittämään, kun osaan jo arvata että saan haukkuja niskaani.

Olen kuitenkin väsynyt siihen, millaista kohtelua saan tämän "poikkeavuuteni" takia. Keskustelupalstat ovat täynnä haukkumista, ulkonäköäni arvostellaan, elämäni on muutenkin sellaista että "tuskin kukaan, paitsi joku aivovammainen, haluaisi oikeasti noin elää".

Koko ajan puhutaan siitä, miten suvaitsevaisia ollaan, mutta se hyväksyntä rajoittuu joihinkin muodikkaisiin aiheisiin. Tiedän, että elämäänsä ei pitäisi perustaa siihen, mitä muut ihmiset sinusta ajattelevat, mutta pakostikin käy raskaaksi, kun saa jatkuvasti paskaa niskaansa. Minä olen onnellinen elämästäni ja haluan elää näin, en haluaisi muuttaa sitä muiden takia. Kuitenkin on mielessä jatkuvasti, miten helpolla pääsisi kun vaan sulautuisi massaan.

En tiedä mitä haen tällä kirjoituksella, kai vain jotain helpotusta olooni tai vertaistukea, en tiedä.
 
Olisiko mahdollista että lieventäisit erottumistasi esim. julkisilla paikoilla. Jos kyse on vaikka vaatteista niin pikkusen enemmän mukautuisit muihin ja kotona sitten revittelisit. En näe tätä oman mielihalunsa peittämisenä vaan enemmänkin terveenä sopeutumisena ympäristöön.

En osaa sanoa näillä tiedoilla osuuko vertaus kohdilleen: mutta vertaa vaikka että pankkineidin lempivaate on verkkarihousut. Ei niitä kannata töihin pukea, koska tulisi sanomista ja yhteisö ei tällaista voi hyväksyä.
 
Minunkin on vaikea sanoa tähän mitään, kun en oikein hahmota, mitä tarkoitat. Onko sinulla jokin ulkoinen piirre, joka erottaa muista, tyyliin tumma ihonväri vai ominaisuus, joka rajoittaa tekemisiäsi, tyyliin liikuntavamma, vai jokin sisäinen piirre, kuten sukupuolivähemmistöön kuuluminen tai mielenterveyshäiriö? Aina löytyy niitä, jotka eivät hyväksy erilaisuutta, ja valitettavasti he tuovat sen usein esille ja saavat enemmän näkyvyyttä kuin ne, joille se erilaisuus ei ole mikään ongelma eivätkä he näin ollen näe mitään syytä pitää asiasta meluakaan. Jos kadulla yksi katsoo pahasti, samaan aikaan ohi kulkee sata muuta, jotka eivät katso, mutta toki mieleen jää se yksi paha katse. :/
 
Keskustelupalstoilla laukojista nyt ei kannata välittää.

Tuosta suvaitsevaisuudesta minulla tosin on sama käsitys. Auliisti toitotetaan omaa suvaitsevaisuutta, kun ihan eri värisiä ja homoseksuaaleja suvaitaan, mutta joistain ihmisryhmistä saa sanoa mitä tahansa. Esim. tuota aloituksessa mainittua aivovammaista käytetään tosi ikävästi, ja se pomppaa silmään, koska lähipiiriini kuuluvalla todella on traumaattisen aivovamman jälkitila, joka vaikuttaa koko elämään loppuiän. Samoin "vähän yksinkertaisia" saa haukkua miten päin vaan, vaikka esim. oppimisvaikeudet ovat yhtä lailla tahdosta riippumaton asia kuin vaikka ihonväri. Päihdeongelmaisia saa luukuttaa miten lystää (ja siis tällä en tarkoita, etteikö omastakin mielestäni esim. raskaudenaikaiseen juomiseen saisi puuttua, mutta ihan ketään vahingoittamattomistakin sanotaan todella rumasti), ja mielenterveysongelmat niputetaan törkeästi ja niistä kärsivistä heitellään ihan käsittämättömiä kommentteja. Sisustamisesta kiinnostumattoman psyykkistä tilaa epäillään tai häntä nimitetään roskaksi (white trash).

Ei tuo suvaitsemattomuus edes sinällään hämmennä, vaan täydellinen sokeus omalle kapeakatseisuudelle.
 
Erilaisuus on oma valintani. Pukeudun aina tilanteen mukaan, eli kyse ei ole siitä että olen jotenkin sopimattoman näköinen vaatetukseltani (esim. hautajaisissa neonvärisessä minimekossa). Ulkoisesta habituksestani voi monet kuitenkin päätellä paljon. Mielestäni olen kuitenkin ihan normaalin näköinen.

Vaikea selittää, mihin olen kyllästynyt erilaisuudessani. Mielelläni kyllä olisin "samanlainen kuin muutkin", mutta se olisi itsepetosta, koska minä en ole sellainen. En voi tästä muuttua pettämättä samalla itseäni. Kuitenkin olen vain ihminen, ja toisten ihmisten tuomitseminen satuttaa pahasti.

On tässä se positiivinen puoli, että en jatka saamaani huonoa kohtelua toisiin ihmisiin koska tiedän miten pahalta se tuntuu.
 
Erilaisuus on rikkaus. Kamalaa jso kaikki oltaisiin samanlaisia. Maailma junnaisi paikallaan eikä kehittyisi. Minäkin olen erilainen. En jotenkin ole koskaan istunut mihinkään yhteisöön. Mutta mitäs siitä jos puhuvat paskaa. Antaa tulla vaan. Kyllä sen kestää kun tietää etteivät edes oikeasti tiedä mun elämästä yhtään mitään.
 
[QUOTE="aloittaja";27900568]Erilaisuus on oma valintani. Pukeudun aina tilanteen mukaan, eli kyse ei ole siitä että olen jotenkin sopimattoman näköinen vaatetukseltani (esim. hautajaisissa neonvärisessä minimekossa). Ulkoisesta habituksestani voi monet kuitenkin päätellä paljon. Mielestäni olen kuitenkin ihan normaalin näköinen.

Vaikea selittää, mihin olen kyllästynyt erilaisuudessani. Mielelläni kyllä olisin "samanlainen kuin muutkin", mutta se olisi itsepetosta, koska minä en ole sellainen. En voi tästä muuttua pettämättä samalla itseäni. Kuitenkin olen vain ihminen, ja toisten ihmisten tuomitseminen satuttaa pahasti.

On tässä se positiivinen puoli, että en jatka saamaani huonoa kohtelua toisiin ihmisiin koska tiedän miten pahalta se tuntuu.[/QUOTE]

Anteeksi vaan, mutta jos kysymys on "vain" vaatteista, ja sua vituttaa erottua, niin en kyllä ymmärrä. Jotkut meistä erottuu ihan haluamattaan (negatiivisellakin tavalla) ja saa osakseen halveksuntaa, joten...
 
Anteeksi vaan, mutta jos kysymys on "vain" vaatteista, ja sua vituttaa erottua, niin en kyllä ymmärrä. Jotkut meistä erottuu ihan haluamattaan (negatiivisellakin tavalla) ja saa osakseen halveksuntaa, joten...

Näkisin että ap haluaa olla ja pukeutua tietynlaisesti, mutta tämä ei ole sosiaalisesti hyväksyttyä. Oli tyyli sitten cosplayta, larppausta, tuksutyyliä tms, niin hän ei voi toteuttaa itseään olemuksellaan vapaasti.
 
[QUOTE="viiden äiti";27900722]Mä taas arvaan että ap ei meikkaa eikä värjää hiuksia ja kulkee kenties suuren lapsilauman kanssa? Itse erotun ainakin näin.[/QUOTE]

Onko sillä mitään väliä millä tavalla ap on erilainen? Ei minusta. Pääasia on vain se miten häntä ahdistaa se asia.
 
Helpoinhan se ois olla kuten kaikki muut ja tehä samat valinnat ku muutki.
Mutta ku teet sen valinnan jota aika harva tekee, ni saa selitellä ja katsotaan kieroon jne... Varmastiki sen takia, että se on tuntematonta, uutta, pelottavaa. Erilainen saa olla, mutta vain tutuissa ja turvallisissa rajoissa.

Ja tunnustan että iteki syyllistyn siihe kieroonkatsomiseen, valitettavasti. Jos vaikka on liki koko nahka tatuoitu... Vaikka hyväksyn sen, ni en ymmärrä, ja siks katson kieroon. En kuitenkaan näytä sitä, tietoisesti ainakaan.
 
Viimeksi muokattu:
Yksi pieni tatuointi on, mutta sekin aika piilossa. En nyt ala kertomaan sen kummemmin miltä näytän, sillä pointtini oli se, että vaikka haluaisin muuttua erilaisesta samanlaiseksi kuin muutkin jotta elämä helpottuisi, en pysty siihen koska minä en olisi enää minä. Se miltä näytän, ei ole pelkkää ulkokuorta vaan osa arvomaailmaani.

Ihmisten tuomitsevat minut vaikka eivät edes tunne minua. Saan kuulla millaista elämäni ja arkeni on, vaikka ko. henkilöt eivät ole päivääkään eläneet kanssani. Pelottaa, että menetän uskoni ihmisten hyvyyteen.

Edelleen kuitenkin kiitos vastauksista, mieli keveni hiukan kun luin niitä ja sain purkaa tuntojani.
 

Yhteistyössä