Kylläpäs taas saa laskettelureissulle " isot " eväät mukaan koulusta

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Rollolainen
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Musta on hienoa, että koulu kustantaa retken. Kyllä siinä vanhempi voi tehdä lapsen mukaan vaikka toisen sämpylän, jos paikallisen cafeterian hinnat kauhistuttavat.

Miksi aina pitää valittaa?
 
Meidän pojan koululla näin myös. Joskus on ollut isommatkin eväät, mutta joku syy siihen oli miksi nykyään ei. Taisi olla niin, että ne mut eväät jäivät syömättä, kun oppilailla oli omia eväitä tai kävivät kahviossa syömässä tai jotain sen suuntaista.
 
ei ollut mahdollissutta jäädä koululle . laskettelemaan tai pulkkailemaan, mutta Oukulle koko luokka.

toisaalta, eikö ole kiva, että oppilaille on joskus järjestetty muutakin kuin se pulpetissa päivästä toiseen istuminen. mä ainakin kiristän vaikka nälkävyötä, että lapset pääsevät näille reissuille. että voin antaa sitten mukaan sitä taskurahakin.
 
Mun mielestä vois kyllä olla todella tyytyväinen että koulujärjestää tuollaisen ulkoilupäivän, eikä kitistä eväistä. Voit vain arvailla mitä maksaa kuljetukset ja hissiliput tuolle porukalle, eikä todellakaan ole helppo päivä opettajalle vahtia muksuja tuollaisessa paikassa. Siellä on kaksi kahviota, joista toinen ainakin on auki myös arkisin päiväsaikaan ja sieltä saa lisäevästä jos tuntuu että tarvii. Oukun kahviot on vielä tosi kohtuuhintaisia verrattuna monen muun keskuksen kahvioihin, esim. ranskalaiset saa noin vitosella.
 
kyse ei ole siitä etten laita mukaan eikä hinnastakaan kiinni. kun mainostetaan että koulusta saa JOKA päivä maksuttoman ruuan niimitä himputin RUOKAA se sämpylä on? sämpylöitä on siis vain 1/ nenä ja kyse on kuitenkin 5 ja 6 luokkalaisista isoista oppilaista joille 1 sämpylä ei ole mitään.

Lopeta Rollo se kitinä. Kuten sanottu retkipäivät ovat asia erikseen ruokailun suhteen. Aina sä jaksat valittaa täällä jos se oma kullanmuru EI SAA "kunnon ruokaa" jonain koulupäivänä. Mitäpä jos vaikka valmistaisit itse pojalle kunnon päivällisen kunhan hän kotiutuu sieltä laskettelemasta.
Mä en ymmärrä sun nipottamisluonnetta.

Tyttö oli tänään Vantaalla tiedekeskus Heurekassa. Menivät sinne tilausbusilla ja saivat evääksi sämpylän, pillimehun ja banaanin. Oisko mun piätnyt nyt vaatia tytölle lounas Heureka päivän jälkeen (päivä kesti 9-14.30 ) ?
 
[QUOTE="vieras";23433798]Kuinka suuret eväät mahtaa sillä sillä alle viidelläkymmenellä sentillä, jolla koululaisen ateria koostetaan? Eikö ole kivaa, että lapset pääsevät retkelle, laittakaa itse lisää evästä mukaan tai sanokaa, että lapsi jää kouluun retkipäiväksi.[/QUOTE]

Ei tuo ole syy jättää lasta pois mukavalta laskettelumatkalta
 
[QUOTE="bebe";23433914]Mun mielestä vois kyllä olla todella tyytyväinen että koulujärjestää tuollaisen ulkoilupäivän, eikä kitistä eväistä. Voit vain arvailla mitä maksaa kuljetukset ja hissiliput tuolle porukalle, eikä todellakaan ole helppo päivä opettajalle vahtia muksuja tuollaisessa paikassa. Siellä on kaksi kahviota, joista toinen ainakin on auki myös arkisin päiväsaikaan ja sieltä saa lisäevästä jos tuntuu että tarvii. Oukun kahviot on vielä tosi kohtuuhintaisia verrattuna monen muun keskuksen kahvioihin, esim. ranskalaiset saa noin vitosella.[/QUOTE]

hissilippuja ei maksa koulu, vain bussin ja täsät meiltä ei bussilla montaa euroa maksa bussilla matka tuonne hiihtookeskukseen. taksillakin sie pääsee alle 20e:lla
 
ei ollut mahdollissutta jäädä koululle . laskettelemaan tai pulkkailemaan, mutta Oukulle koko luokka.

Voi yhden kerran...Olisitko sä oikeasti jättänyt lapsen koululle, kun jouduit ostamaan paketin makkaraa mukaan? Makkarapaketti maksaa vain pari euroa.

Tätä se on nykyään kun kaikki tulee yhteiskunnan puolelta niin mistään ei enää olla kiitollisia. Kaikki pitää saada ja mielellään pikkaisen vielä siihen päälle.
 
[QUOTE="vieras";23433936]Voi yhden kerran...Olisitko sä oikeasti jättänyt lapsen koululle, kun jouduit ostamaan paketin makkaraa mukaan? Makkarapaketti maksaa vain pari euroa.

Tätä se on nykyään kun kaikki tulee yhteiskunnan puolelta niin mistään ei enää olla kiitollisia. Kaikki pitää saada ja mielellään pikkaisen vielä siihen päälle.[/QUOTE]
en olis, kerroin vain että tälläaista mahdollisuutta ei tarjottu, kun joku sitä ehdotti
 
[QUOTE="vieras";23433941]heh, eihän ne sinne millään vuorobussilla mene vaan tilausajolla ja se kyllä maksaa. Miksi sä valitat aina ihan kaikesta?[/QUOTE]

Siksi kun Rollon mielestä koulusta pitää saada kaikki ilmaiseksi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja isoäiti mölykylästä;23433922:
no jos ei halua maksaa lippua, niin voi sitten laskea pulkalla tai ottaa sukset mukaan ja hiihtää ja tumput suoranakin saa varmaan seistä jos haluaa, ne ei maksa mitään

ja mä siis olen valmis maksamaan tuon 33e, kuitenkin poika saa kokeilla laskettelua
 

Yhteistyössä