Kyllä joidenkin tyyli sitten osaa ärsyttää

Kerron nyt ihan mustana, mikä ärsyttää täällä palstalla!

Ärsyttää se, kun joku kirjoittaa jostain (yleensä lasten kasvatukseen liittyvästä) asiasta jotain päättäen jaarituksensa sanoihin "jokainen tietysti tyylillään, mutta..."

Tämä ilmaus sisältää automaattisesti sen ajatuksen, että kirjoittaja ajattelee lapsen parasta ja toimii oikein ja toisin ajattelevat ovat väärässä. Tämä ei ole suvaitsevaisuutta vaan ylimielisyyttä.

Ärsyttää sekin, kun joku yli-ihminen luulee voivansa antaa nettikirjoittelun perusteella lääketieteellisen diagnoosin toiselle. Ja mikä parasta, henkilölle jonka kanssa ei ole edes keskustellut. Eli siis tyyliin "miehesi on narsisti. Hanki hänelle apua" tai "Äitisi tarvitsee psykiatrista apua".

Kyllä minäkin voin poimia mieheni parhaat palat ja kirjoittaa ne tänne siten, että mieheni vaikuttaa vähintään skitsofreenikolta, mutta ei hänestä silti mielenterveysongelmaista tule. (Siis ainakaan sillä perusteella, että minä hänet niin kuvailen. Voihan kuka vaan tietysti sairastua.)

Ja lopuksi vielä: ärsyttää kaikki lässy-nimimerkit kuten äityli, äitiliini, mammukka jne. Tulee heti huono kuva kirjoittajasta. Semmoinen kun vielä lopettaa tekstinsä jotta "jokainen tietysti tyylillään, mutta..." niin jopas alkaa kiehuttaa ja tekee mieli vastata terävästi.

Mutta hei! Nyt paskaa niskaan oikein urakalla ja muistakaa eritoten haukkua nikki. Tiedän, että eri mieltä olevia riittää - tarvitsin vain tilan purkaa ärtymystä!
 
Minua ärsyttää ainainen toisten mollaaminen ja se, että vain oma tapa elää ja toimia on se ainoa oikea ja itsensä korokkeelle nostaminen ja kaksinaismoralismi ja ja ja

Onneksi palstalla on myös hyvätkin puolensa. Monet hyvät naurut olen täältä saanut ja uusia näkökantoja asioihin. Eihän täällä muuten jaksais pyöriä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja maijon:
Minua ärsyttää ainainen toisten mollaaminen ja se, että vain oma tapa elää ja toimia on se ainoa oikea ja itsensä korokkeelle nostaminen ja kaksinaismoralismi ja ja ja

Onneksi palstalla on myös hyvätkin puolensa. Monet hyvät naurut olen täältä saanut ja uusia näkökantoja asioihin. Eihän täällä muuten jaksais pyöriä.
tätä mollaamista juuri ajoinkin takaa. Tuo "kukin tyylillään" -tapa on siitä ärsyttävä, että sitten se kirjoittaja pääsee sanomaan että minähän sanoin, että kukin voi tehdä miten haluaa. Että en minä tuomitse ketään.

Kukin kirjoittaa tietysti niinkuin haluaa, mutta... :p
 
vieras
Ja mulla pistelee älyttömästi, että joillain on tapana ilmaista se om aparempi tapa toimia käyttämällä ;) hymiötä lauseen perässä. Vähän niinku kertomassa, että noin näppärä minä olen.;)

Raivostuttavaa.
 

Yhteistyössä