Kyllä on ollut voimille käyvä päivä.

["huh"]

Siis niin kuin fyysisesti. Aamu alkoi sillä, että kiskoin lastenvaunut puolimetrisen aurausvallin yli vauva kainalossa. Sitten saattelin esikoisen eskariin, kävin kaupassa ja raahauduin kotiin tekemään lumityöt. Ja nimenomaan raahauduin, vanhanaikaisilla renkailla varustetut vaunut ei oikein hyvin tuolla hangessa kulkeneet. Lapion lunta puoli tuntia ja vauva vikisi vaunuissa koko ajan. Keskimmäinen taas yritti karata pahantekoon koko ajan.

Sisällä huomasin, että vauva on kuumeessa. Tahtoi roikkua sylissä joka sekunti. Siinä laittelin ruokaa ja ruokin porukan. Sitten lähdimme raahautumaan taas esikoululle. Hetken sain levätä päiväuniaikaan, sitten taas pyykkihommia sun muuta vauva kainalossa. Äsken kun sain sakin petiin, lähdin vielä toiseksi puoleksi tunniksi lapioimaan lunta. Takan ehdin lämmittää iltapäivällä, mutta nyt pitää vielä valvoa puuhellan kaverina. Ja leipäkoneen, ettei huomennakin tarvitse raahautua kauppaan.

Oon täysin puhki! Pakko oli valittaa johonkin.

 

[ilmottaudun joukkoon]

Heräsin neljältä kun tuleva työpäivä mietitytti. Onneksi ei tarvinnut sentään bussilla raahautua työpaikalle, mutta siellä alkoi vastuullinen homma heti täydellä teholla seitsemältä. Täyttä keskittymistä, vastuu ihmishengistä, uusi haastava tilanne iltapäivällä ja ylityötä. Ja tieto siitä, että loppuviikko ja tulevat viikot yhtä vaativia. Uusia tilanteita tulee koko ajan ja esimiehestä ei ole apua. Onneksi kotona on asiat hyvin, niin kai tästäkin selviää taas, kun sain äsken vähän nukahdettuakin.

Tälleen täällä päin, henkisesti ja fyysisesti rankka päivä. Olipahan valmis otsikko mihin itkeä, kiitos siitä aloittajalle

 

["aloittaja"]

Hienoa, että ketjustani oli iloa. Kiitos muutenkin viestistäsi, auttoi muistamaan, ettei töissäkään aina niin helppoa ole. Vaikka täältä kotoa usein haikaileekin töihin lepäämään...