Kuvitteletko olevasi massasta erottuva spesiaali tapaus?

Oivoi... mua lähinnä huvittaa Helsinkiläisten asenne, että on Helsinki ja sitten on se kehäkolmosen ulkopuolinen alue ja se on siis kertakaikkiaan jotain aivan muuta ja Helsinkiläiset sitten jotakin aivan toista. Se on kerrassaan viihdyttävää.

No asenteet ja ajattelu tuntuu eroavan. Ja voit kyllä kirjoittaa helsinkiläiset ihan pienellä h:lla ei tarvita isoa.

 

ilmeisesti olen hyvinkin erottuva kun jatkuvasti tuijotetaan niin että silmät tippuu päästä

 

erotun massasta koska mulla on vamma joka näkyy naamassa. en hauaisi erottua mutta erotun silti.

 

viras! siis voi aina kopioida nimiksen. Mutta se että kun tulkitset jonkun juttua?!

 

No asenteet ja ajattelu tuntuu eroavan. Ja voit kyllä kirjoittaa helsinkiläiset ihan pienellä h:lla ei tarvita isoa.

Ei, kyllä Helsinkiläiset on niin erityistä porukkaa, että ansaitsevat ison H:n.

 

En erotu massasta mitenkään. Minulla ei ole edes erikoisia harrastuksia tai erikoista työtä.

 

Ei ole mitään tarvetta erottua ja olla erilainen.

 

Ei ole tavotteita erottua tai olla erottumatta, teen kuten itse haluan ja pyrin olemaan miettimättä moisia. Toisaalta saan kyllä usein kuulla olevani erikoinen et en sit tiiä...

 

Mä koen että jokainen on spesiaali ihan omalla tavallaan.

Itse taidan olla ulkoisesti hieman "erilainen" ainakin oman kylän valtavirta väkeen verraten, mutta eipä se minua haittaa enkä toisaalta hae erilaisuutta, olen vain oma itseni ja piste.

Aatteiltani sekä uskonnoltani olen varmastikin valtavirrasta erottuva, mutta eipä niitä ajatuksia ja uskontoani kukaan päälle päin näe.

 

Oon aika harmaa ja väritön massatapaus.

 

Riippuu asiasta. Arvoiltani olen aika konservatiivinen ja sillä lailla ehkä erotun.
Mitään suoranaista tarvetta ei kuitenkaan ole erottua massasta, on kivaa kuulua joukkoon ja turha huomio on aika kiusallista. Ja varsinkin negatiivinen huomio. Ja jotenkin spesiaalitapauksista tulee mieleen ennemminkin öykkäröijät kuin "tavallista paremmat" ihmiset....

 

Mä en enää erotu massasta kun mun haave on jo pitkään ollut olla ihan tavallinen ihminen jolla on tavallinen elämä. Ulkoisesti korkeintaan silleen oon erilainen että mulla on todella eri kokoiset silmät. Nuorempana olin hyvinkin erottuva, mulla oli valtavan kokoinen afro ja aika näyttäviä vaatteita.

 

erotun massasta koska mulla on vamma joka näkyy naamassa. en hauaisi erottua mutta erotun silti.

Sama juttu. Tätä taustaa vasten en ymmärrä niitä, joiden mielestä on jotenkin erityisen hienoa erottua massasta.

 

Olen, en kuvittele. Poikkeavuuden sekä yleisen habituksen vuoksi.

 

En ulkonäöltäni ole mikään kummajainen, muutoin saatan poiketa joissain ratkaisuissani tai elämänkatsomuksessa siitä tavallisesta, mutta nykyään kai sekin on aika yleistä.

 

Kuvittelen olevani massasta erottuva, joo. Mitenkään spesiaalina tapauksena en itteäni pidä.

 

Olen nykyään innostunut paljain jaloin liikkumiseen, ja poikkean tässä asiassa varmasti massasta hyvin paljon, kun muilla ihmisillä on yleensä aina kengät jalassa esim. kaupungilla kävellessä tai lenkillä juostessa. Joillekin se tuntuu olevan melkoinen ihmettelyn aihe. Itse taas ihmettelen mielessäni, että miksi muut ovat niin arkoja että eivät uskalla mennä ilman kenkiä minnekään. Muuten olen huomiotaherättämätön tapaus.

 

En ainakaan usko erottuvani millään massasta.

 

Asia on yhdentekevä.

 

En kuvittele.

 

En usko yhteen yksittäiseen massaan, vaan useampiin pienempiin osamassoihin. Joten kaikki erottuvat osasta massoja, mutta kuuluvat joihinkin toisiin =)

 

Mielestäni kaikki ihmiset ovat omia persooniaan. On mukava katsella ja keskustella erilaisten tyyppien kanssa ja ehkä jollain tasoin lokeroidakin heitä.

Itse tunnen olevani erilainen kuin muut, mutta loppupelissä, jokainen meistä on eli käytännössä olen yksi muiden joukossa. Ulkonäöllisesti olen perussuomijuntti ja en kiinnitä erutyisemmin huomiota siihen miltä näytän. Nuorena minua haittasi jos joku puhui minusta erilaisena persoonana, silloin halusin kuulua massaan ja olla kuten muut, mutta nykyisin se tuntuu vai mukavalle. En ole spesiaali, mutta olen oma itseni.

 

Suurimmissa kaupungeissa en erotu, mutta täällä "landella" katseet kääntyy. Syynä tähän on mustat vaatteet,korkokengät ja meikki collegehousut ja huppari päälle ni jopas saa olla rauhassa enkä tosiaankaan kuvittele olevani yhtään sen erityisempi kuin naapurin Maija.

 

Riippuu, missä massassa olen.

Täällä Helsingissä valtaväestön keskuudessa en tosiaankaan eroa, mutta tuolla pohjoisempana, pikkukylissä ja -kaupungeissa sekä eritoten jossain lahkojen keskellä erotun kyllä.
Tai jos menisin esimerkiksi Tuska-festareille, niin erottuisin. Perhekerhossa oli myös joskus sellainen fiilis.

Mutta kuten jo kirjoitin; pääsääntöisesti en erotu.

 

Nuo "massa ja siitä erottuminen"-jutut on vähän liian teinimeininkiä. Yleensä ihan tavallisellakin aikuisella on vahva käsitys siitä, mikä hänestä tekee yksilön. Se ei ole enää ulkonäkö tai yksittäiset persoonallisuuden piirteet, vaan henkilöhistoria (oma Tarina) ja persoonallisuus kokonaisuudessaan.

Minä yritän parhaani mukaan tajuta sen, että massakin koostuu yksilöistä. Jokaisella on se oma tarinansa ja persoonansa. Siis sillä tavalla tajuta, että vaikka joskus kaupungilla tuntuu että kaikki vastaantulevat ihmiset olisivat jotenkin samannäköisiä ja -oloisia, tyhjänoloisia harmaita astioita, niin näin ei todella ole. Minä en vaan sillä hetkellä kykene näkemään, mitä siellä sisällä on.