Kuvitelkaa itsenne tähän tilanteeseen. *tärkeä*

[hope]

Olette lapseton kolmekymppinen pariskunta. Rakastat miestäsi. Haluat lapsen, mies ei ole varma, ja sanoo:
"Voin luultavasti tehdä lapsen sinun mieliksesi, koska haluan olla kanssasi ja että olet onnellinen. Pelkään kuitenkin, että en jaksa olla perheenisänä. Luultavasti innostun ja jaksan hyvin, mutta on mahdollista, että en kestäkään ja lähden. Ei todennäköistä, mutta mahdollisuuksien rajoissa."

Eroatko, ja alat kolmikymppisenä vielä etsiä isäehdokkaita, vai teetkö lapsen miehen kanssa, vai jätätkö lapsen tekemättä?

Vakavia vastauksia, ei mitään "noin ei voisi käydä koska ensitreffeillä varmistaisin jne". Tämä on nyt tilanne. Miehen sanat kuulostavat julmilta, mutta hän on täysin rehellinen.

 

[noh]

Ero tulisi tuossa tilanteessa ehdottomasti.

 

[aa]

En tekisi lasta. Lähtisin kävelemään koska mies on lapsen tasoinen ääliö. Ei kannata tuhlata aikaa.

 

[Huspati Huta]

Ehkä minä odottelisin vielä, en uskaltaisi vauvaa yrittää, mutta jos sen parisuhteen haluaisin, toivoisin muutosta miehen ajatuksiin. Enkä missään nimessä ajattele, että mies on idiootti.

 

[No]

sanoisin, että kasva aikuiseksi. Että sinä et voi odottaa ja ihmetellä että kasvaako hänestä isää. Sinustakaan ei välttämättä kasva äitiää, ja sinuakin tuntematon pelottaa. Sinäkin saattaa nostaa kytkintä ja vauva jäädä isälle. Lapset on hyppy tuntemattomaan, mutta siinä pitää olla mukana 110%. Suorastaan törkeää tuollainen oman itsensä nostatus, että "ehkä mä kuule tykkään, ehkä en, koklataan, mut sulla on kaikki vastuu jos en jaksakkaan okei eiks jeh?".

Ei ole aikuinen mies.

 

[höh]

Kivoja noi ekat vastaukset. Mies on rehellinen ja antamaansa vastaukseen täysin oikeutettu.

 

[ap]

En tekisi lasta. Lähtisin kävelemään koska mies on lapsen tasoinen ääliö. Ei kannata tuhlata aikaa.

Mies ei ole lapsentasoinen ääliö. Fiksu mies. Jos ero tulisi, se tulisi siksi, että itse en kestä olla ilman lasta.

 

[TULKINNANVARAINEN]

mun mies sanoi ettei ehkä halua koskaan lapsia, mutta nykyisin on niin onnellinen isä että ei tosi. se rakkaus omiin lapsiin on jotain käsittämätöntä.

 

[Neila]

Minäkin miettisin...ehkä tekisin lapsen ja toivoisin että mies kasvaa ajatuksellisesti isän rooliin, valmistuen kumminkin samalla siihen, ettei niin välttämättä käy. Omalla kohdalla oman lapsen saaminen olisi niin tärkeää että olisin valmis kokeilemaan, muitakaan vaihtoehtoja kun oikein ei olisi. MIstä sen tietää vaikka löytäisikin isäehdokkaan ja tekisi lapsen ja sekin päätyisi eroon? jossitella voi mutta toisen puolesta ei voi päättää. Voimia siis sinulle.

 

[u]

Ajattelisin että miehen pitää saada hieman aikaa ajatella lapsen saamista. Lapsen saaminen ei ole maata kaatava juttu. Se saattaisi saada miehenkin kuitenkin iloitsemaan ihanasta pienestä pallerosta, ja pääsemään sellaiseen maailmaan mitä ei ole ikinä voinut kuvitellakkaan. Kukaan meistä ei ole ikinä täysin valmis vanhemmaksi.

 

[SeInka]

Tekisin lapsen. Hyvat mahdollisuudet, etta olette sitten oikein onnellinen perhe, todella vaikea uskoa, etta isa ei lastaan sitten haluaisikaan kun alkutilannekaan ei ole taysin tyrmaava. Jos ero kuitenkin tulee myohemmin niin sitten tulee; sinulla on ihana lapsi (ja ihan hyvat tsanssit loytaa vaikka uusi mies, jonka kanssa tehda lisaa lapsia jos niin haluat).

 

[vieras]

Tiedän ettei tää ole mikään järkevä vastaus, mutta itse lähes samantyylisessä elämäntilanteessa tekisin lapsen asenteella, että yksinhuoltajaksi voi joutua joka tapauksessa tahtomattaan.

En uskaltaisi luottaa siihen, että parempaakaan miestä löytyisi, koska jos meinaa mahdollisesti useampiakin lapsia saada, ei tuossa iässä ehdi enää kymmentä vuotta tutustua ja varmistaa, ettei se uusikin mies olisi samanlainen.

Tietty jos suhde muutenkin horjuisi jo liitoksistaan, tai tuntuisi tosi epätodennäköiseltä että mies lapsiperhearkea kestää, lähtisin. Missään tapauksessa en jättäisi lapsia hankkimatta ja jäisi (ainakaan ihan paria vuotta pidemmäksi aikaa).

Enkä kyllä jäisi suhteeseen "kotipiiaksi" miehen kanssa, jos lapsen synnyttyä hän ihan tosissaan elelisi edelleen kuin mitään perhettä ei olisi, vaikka miten olisi varoittanut että niin voi käydä.

 

[ei se mee niin]

Eli mies on lapsellinen jos ei halua lapsia... Just joo!
Miehellä on oikeus valita haluaako lapsia vai ei.
Itse luultavasti vastaavassa tilanteessa en ainakaan tekisi lasta. Jos todella rakastat miestäsi niin hän on etusijailla. Jos lapset ovat tärkeempiä kuin miehesi, sitten suosittelisin miehen vaihtoa.

 

[ev]

En tekisi lasta. Lähtisin kävelemään koska mies on lapsen tasoinen ääliö. Ei kannata tuhlata aikaa.

siis miksi se mies on tuossa ääliö?

 

[ap]

Minäkin miettisin...ehkä tekisin lapsen ja toivoisin että mies kasvaa ajatuksellisesti isän rooliin, valmistuen kumminkin samalla siihen, ettei niin välttämättä käy. Omalla kohdalla oman lapsen saaminen olisi niin tärkeää että olisin valmis kokeilemaan, muitakaan vaihtoehtoja kun oikein ei olisi. MIstä sen tietää vaikka löytäisikin isäehdokkaan ja tekisi lapsen ja sekin päätyisi eroon? jossitella voi mutta toisen puolesta ei voi päättää. Voimia siis sinulle.

Minäkin tosissani harkitsen nyt lapsen tekemistä. En todellakaan eroa siksi, että mies olisi jotenkin idiootti. Ja en usko että eroaminen millään lailla nostaa todennäköisyyttä, että minusta tulee äiti.

Ainahan niin voi käydä, että mies vaikka kuolee tai muista syistä ei ole enää mukana, ja silloin lapsen kanssa pitää pärjätä yksin. Tämän tosin sanoin miehellekin, että näin kävisi jos minä vaikka kuolisin.

 

[qwer]

No sinänsä hyvä että mies on rehellinen. Mutta missä on rakkaus ja missä on tahto? Kukapa loppujen lopuksi voi olla 100% varma mistään etukäteen. Ei kaikkia ratkaisuja vaan voi kyseenalaistaa.

 

[ap]

mun mies sanoi ettei ehkä halua koskaan lapsia, mutta nykyisin on niin onnellinen isä että ei tosi. se rakkaus omiin lapsiin on jotain käsittämätöntä.

Siinä vaiheessa kun aloitte lasta yrittää, halusiko kuitenkin? Mieheni pelkää sitä, että kun ei nyt hoivaviettiä tai lastenhaluamisviettiä ole, niin ettei sitä lasta rakastaisi ja jaksaisi.

 

[Gluteus maximus]

mies on rehellinen ja hänellä on mielipiteeseensä täysi oikeus. Keskustelua, sopeutumista ja mietiskelyä tuo vaatii. Itse tekisin niin, että puhuisin asiasta miehen kanssa, yhteisistä tulevaisuuden haaveista, vanhuudesta (lapsettomana?) Miten elämä muuttuu lasten kanssa, mutta myös siitä mitä iloa lapsi tuo elämään ja mitä iloa lapsista on myöhemmin. En kyllä eroaisi siksi, että mies on rehellinen! Eihän siinä ole mitään järkeä!

 

[misu]

Tosi vaikea tilanne. Minun mielestäni mieheltä rehellistä. Ei kaikista ole vanhemmiksi ja sitä voi olla jopa vaikea myöntää. Toisaalta voi olla, että hän olisi maailman paras isä epäilyistään huolimatta. En tiedä mitä tekisin vastaavassa tilanteessa. Tiedän kuitenkin sen miltä tuntuu, kun oikeen kunnolla vauvakuumeilee ja haluaa lasta.

Itse haluaisin ihan hirveästi lasta ja olen lähes 30, mieheni on samanikäinen ja haluaa lasta tosi kovasti myös. Minulla on kuitenkin alentunut hedelmöityskyky ja ei ole varmaan saanko lasta ollenkaan. Meillä on mennyt huonosti mieheni kanssa (muista syistä tosin) ja nyt joudun pohtimaan, uskallanko erota ja aloittaa alusta, koska hedelmöittymiseni alenee koko ajan muutenkin ja kello käy... jäänkö sitten kokonaan ilman lasta? Sit taas jos jatkan miehen kanssa ja saamme lapsen, pystymmekö tarjoamaan lapselle ehjää kotia?

Vaikeita asioita. Toivon sinulle voimia päätöksen tekoon.

 

[ap]

Eli mies on lapsellinen jos ei halua lapsia... Just joo!
Miehellä on oikeus valita haluaako lapsia vai ei.
Itse luultavasti vastaavassa tilanteessa en ainakaan tekisi lasta. Jos todella rakastat miestäsi niin hän on etusijailla. Jos lapset ovat tärkeempiä kuin miehesi, sitten suosittelisin miehen vaihtoa.

Miten niitä miehiä noin vain "vaihdetaan"?Uuden löytämisessä voisi mennä vuosia, ja edessä voisi vaikka olla ihan sama ongelma, tai sitten joku muu paha.

 

[No]

Tekisin lapsen tämän miehen kanssa, koska ei ole kirkossa kuulutettua, että löytäisin parempaa isäehdokasta. Lapsen haluavatkin isät nostavat monesti kytkintä, ei kukaan voi siitä takeita antaa.

 

[Pesky Pixie]

Kyllä kai periaatteessa kaikilla on se asia "mahdollisuuksien rajoissa" ettei kestäkään ja häipyy. Eihän sitä kukaan tiedä ennen kuin lapsia saa, että kestääkö vaiko eikö. On sentään fiksumpaa miettiä noita asioita etukäteen. Harvalla kai se voimakas hoivavietti syttyy ennen kuin lapsi on syntynyt.

 

[m]

Minäkin miettisin...ehkä tekisin lapsen ja toivoisin että mies kasvaa ajatuksellisesti isän rooliin, valmistuen kumminkin samalla siihen, ettei niin välttämättä käy. Omalla kohdalla oman lapsen saaminen olisi niin tärkeää että olisin valmis kokeilemaan, muitakaan vaihtoehtoja kun oikein ei olisi. MIstä sen tietää vaikka löytäisikin isäehdokkaan ja tekisi lapsen ja sekin päätyisi eroon? jossitella voi mutta toisen puolesta ei voi päättää. Voimia siis sinulle.

Minäkin tosissani harkitsen nyt lapsen tekemistä. En todellakaan eroa siksi, että mies olisi jotenkin idiootti. Ja en usko että eroaminen millään lailla nostaa todennäköisyyttä, että minusta tulee äiti.

Ainahan niin voi käydä, että mies vaikka kuolee tai muista syistä ei ole enää mukana, ja silloin lapsen kanssa pitää pärjätä yksin. Tämän tosin sanoin miehellekin, että näin kävisi jos minä vaikka kuolisin.

kinkkinen juttu. itsekin kun olen aina tiennyt että lapsia haluan. mutta tuli mieleen että kummitteleeko jo koko raskausajan mielessä että mitä JOS hän nostaakin kytkintä hyvinkin pian tjmv.. ja niin voihan aina tapahtua mitä vain, mutta minusta pitää voida jotenkin luottaa tulevaisuuteen.

 

[j]

No on se kumma jos mies ei tiedä mitä haluaa. Tai pysty ottamaan vastuuta siitä lapsesta jos sen tekee, tyyliin 'no jos se ei ookaan kiva nii lähden' .. niin että en varmaankaan jatkais tollaisen miehen kanssa. Mut eihän se nyt oo oikein miestä pakottaa lapsia tekemään jos ei tahdo ( paitsi ettet sinä nyt tainnut olla pakottamassakaan) ..

 

[hg]

Ainahan niin voi käydä, että mies vaikka kuolee tai muista syistä ei ole enää mukana, ja silloin lapsen kanssa pitää pärjätä yksin. Tämän tosin sanoin miehellekin, että näin kävisi jos minä vaikka kuolisin.

Minä sanoin saman miehelleni kun olin raskaana. Että jos minä kuolen kun lapsi ob pieni niin heidän on vain pärjättävä keskenään (mies ei pysty vaippaa vaihtamaan, ei kestä itkua jne,) niin miehen vastaus oli vain että et kuole Että näin... No, ihan hyvin tuo pärjäisi.

Mutta kyllä minä tekisin lapsen, itse olisin tehnyt lapsen vaikka yksin..