H
"huolestunut"
Vieras
voivatko ne kertoa, että pienellä ei ole asiat kunnossa?
Ekasta alamahakipuja oli säännöllisesti rv.6-rv.9 paikkeilla.
Mutta tästä toisesta näitä lievempiä kipuja on alkanut tulla vasta näin myöhään eli rv.12 jälkeen. Nyt on rv.14+2 menossa, tunne on alamahalla taas sellainen, kuin kk:set kohta alkaisivat. Ei se kovaa möyryntää ja kipuilua ole, mutta sellaista pientä hiljaista jomotuksen tunnetta.
Eikä näitä ole tietysti joka päivä, mutta kuitenkin, että kyllä sen tuntee ja huomaa, kun alavatsa alkaa näin lievästikin kipuilemaan.
Onneksi ensi tiistaina on neuvola, niin saa selvyyden onko pieni hengissä vai ei?
Välillä pelkään, että hän ei ole enää hengissä. Sitten kyllä olisi joulu pilalla, täysin.
Yritän nyt tässä tehdä jouluvalmisteluja mahd. paljon valmiiksi eli paketit suurimmaksi osaksi paketteihin ja kortit kirjoitettua, että jos tulee huonoja uutisia neuvolasta, niin sitten saa vain olla, levätä, surra ja murehtia kaikessa rauhassa. Saa unohtaa koko joulun. Ainoastaan on vain jotenkin jaksettava kotityöt tehdä, että saa perhe syömistä.