K
Kate
Vieras
Hei vaan kaikille!!!
Nyt alkaa olla sen verran voimia kasassa, että jaksan kuulumisiani kertoilla..
Mut siis passitettiin Oysiin 15.9. sillä vauvan kasvu oli miltei pysähtynyt, istukassa oli jokin häiriö. Siellä mut ultrattiin pariin otteeseen ja todettiin, että pakko alkaa pian käynnistelemään. Ensin oli puhetta alatie synnytyksestä, mutta lääkärit olivat kuitenkin sitä mieltä, että parempi ottaa leikkaamalla, sillä pikkuinen ei välttämättä kestäisi sitä.
Joten sovittiin sektio aika tiistaille 20.9. klo: 10.00.
Raskausviikkoja oli tuolloin 36+1, vauva ei ollut kasvanut kunnolla 4:ään viikkoon, joten se olisi siis saatava kohdusta pois, ulkopuolella se saisi paremmin ravintoa..
Sektio päivä koitti, mies tuli onneksi mukaan, en tiedä miten olisin ilman miestäni selvinnyt ja jaksanut...
Sektio tehtiin epiduraali puudutuksessa,se kyllä tuntui aika ikävältä, inhottavaa oli, kun tuntui että happi loppuu kesken, kun puudutuksen vaikutus alkoi, se kun nousi palleaan asti. Mutta hetkisen päästä en tuntenut yhtään mitään..
Kello 11.30 yksi lääkäreistä kertoi, että nyt vauva syntyy..
Kului muuan sekunti ja saimme kuulla ihanan pienen itkun, tyttö syntyi.
Tuore isi lähti vauvan ja parin kätilön mukaan ja minä jäin vielä makaamaan ja odottelemaan et mut ommellaan kasaan..
Aika kului ja alkoi kova härdelli mun ympärillä..Alkoi nousta paniikki, arvelin jotain olevan vialla..=(
Mulle kerrottiin että istukka ei näytä irtoavan, puoli tuntia he sitä yrittävät irroittaa, mutta ei..Se oli kasvanut kohtuun kiinni!
Mä vuodin verta kamalasti, ja lopulta lääkärit tekivät päätöksen, kysyivät tietenkin mielipiteeni, kohtu olisi poistettava kokonaan, muuten en varmaan selviäisi, olin vuotanut jo 4 litraa verta..
Mä sanoin itku kurkussa, et tehkää mitä täytyy..Ja sit mut samantien nukutettiin..
Heräsin heräämössä klo 17.00 ja mulle kerrottiiin myöhemmin kaikki tapahtunut, vaikka kohtu olisi säästetty, en olisi voinut yrittää enää uutta raskautta, ja olisin voinut saada vaikka mitä infektioita, joten kohtu siis poistettiin..
Toipuminen kesti, sain jonkin tulehduksenkin, viikon jouduin vielä leikkauksen jälkeen makaamaan.
Toivuin kuitenkin lopulta, viime tiistaina pääsin kotiin.
Vauvamme on vielä teholla, mutta jaksaa hyvin, paino nousee kovasti, ehkä parin viikon päästä typy pääsee kotiin!=) On se vaan niin suloinen.
Mulla on kamala kokemus takana, mutta kuitenkin ihana elämä edessä, meillä on kaunis pieni tyttö ja siitä aion nauttia täysin rinnoin. Kohdun menetystä mietin varmasti kovin, mutta tällä hetkellä en pidä sitä ajankohtaisena, sillä tyttö tarvitsee nyt minua. Jossain vaiheessa tulen varmaan tarvitsemaan apua, mutta nyt otan siis päivän kerrallaan.
Nyt kerään vielä pari päivää voimia kotona ja laitan kaiken valmiiksi vauvaa varten, sitten lähden tytön luo ja olen varmaan siellä niin kauan, kunnes pieni pääsee kotiin..
On jo niin kova ikävä pientä..=(
No, nyt siis elämme päivän kerrallaan ja nautimme jokaisesta hetkestä, ei sitä heti uskoisi kuinka tuollainen kokemus voi muuttaa ja vaikuttaa elämään. Onneksi olen saanut tukea, yksin en ehkä jaksaisi.
Että tällainen tapaus täällä..
Onnea teille kaikille synnytykseen ja hurjasti onnea ja siunausta jo teille vauvan saaneille!
Vaihdellaan vielä kuulumisia, nyt täytyy alkaa tekemään kotihommia...
=Kate ja Jessika=
Nyt alkaa olla sen verran voimia kasassa, että jaksan kuulumisiani kertoilla..
Mut siis passitettiin Oysiin 15.9. sillä vauvan kasvu oli miltei pysähtynyt, istukassa oli jokin häiriö. Siellä mut ultrattiin pariin otteeseen ja todettiin, että pakko alkaa pian käynnistelemään. Ensin oli puhetta alatie synnytyksestä, mutta lääkärit olivat kuitenkin sitä mieltä, että parempi ottaa leikkaamalla, sillä pikkuinen ei välttämättä kestäisi sitä.
Joten sovittiin sektio aika tiistaille 20.9. klo: 10.00.
Raskausviikkoja oli tuolloin 36+1, vauva ei ollut kasvanut kunnolla 4:ään viikkoon, joten se olisi siis saatava kohdusta pois, ulkopuolella se saisi paremmin ravintoa..
Sektio päivä koitti, mies tuli onneksi mukaan, en tiedä miten olisin ilman miestäni selvinnyt ja jaksanut...
Sektio tehtiin epiduraali puudutuksessa,se kyllä tuntui aika ikävältä, inhottavaa oli, kun tuntui että happi loppuu kesken, kun puudutuksen vaikutus alkoi, se kun nousi palleaan asti. Mutta hetkisen päästä en tuntenut yhtään mitään..
Kello 11.30 yksi lääkäreistä kertoi, että nyt vauva syntyy..
Kului muuan sekunti ja saimme kuulla ihanan pienen itkun, tyttö syntyi.
Tuore isi lähti vauvan ja parin kätilön mukaan ja minä jäin vielä makaamaan ja odottelemaan et mut ommellaan kasaan..
Aika kului ja alkoi kova härdelli mun ympärillä..Alkoi nousta paniikki, arvelin jotain olevan vialla..=(
Mulle kerrottiin että istukka ei näytä irtoavan, puoli tuntia he sitä yrittävät irroittaa, mutta ei..Se oli kasvanut kohtuun kiinni!
Mä vuodin verta kamalasti, ja lopulta lääkärit tekivät päätöksen, kysyivät tietenkin mielipiteeni, kohtu olisi poistettava kokonaan, muuten en varmaan selviäisi, olin vuotanut jo 4 litraa verta..
Mä sanoin itku kurkussa, et tehkää mitä täytyy..Ja sit mut samantien nukutettiin..
Heräsin heräämössä klo 17.00 ja mulle kerrottiiin myöhemmin kaikki tapahtunut, vaikka kohtu olisi säästetty, en olisi voinut yrittää enää uutta raskautta, ja olisin voinut saada vaikka mitä infektioita, joten kohtu siis poistettiin..
Toipuminen kesti, sain jonkin tulehduksenkin, viikon jouduin vielä leikkauksen jälkeen makaamaan.
Toivuin kuitenkin lopulta, viime tiistaina pääsin kotiin.
Vauvamme on vielä teholla, mutta jaksaa hyvin, paino nousee kovasti, ehkä parin viikon päästä typy pääsee kotiin!=) On se vaan niin suloinen.
Mulla on kamala kokemus takana, mutta kuitenkin ihana elämä edessä, meillä on kaunis pieni tyttö ja siitä aion nauttia täysin rinnoin. Kohdun menetystä mietin varmasti kovin, mutta tällä hetkellä en pidä sitä ajankohtaisena, sillä tyttö tarvitsee nyt minua. Jossain vaiheessa tulen varmaan tarvitsemaan apua, mutta nyt otan siis päivän kerrallaan.
Nyt kerään vielä pari päivää voimia kotona ja laitan kaiken valmiiksi vauvaa varten, sitten lähden tytön luo ja olen varmaan siellä niin kauan, kunnes pieni pääsee kotiin..
On jo niin kova ikävä pientä..=(
No, nyt siis elämme päivän kerrallaan ja nautimme jokaisesta hetkestä, ei sitä heti uskoisi kuinka tuollainen kokemus voi muuttaa ja vaikuttaa elämään. Onneksi olen saanut tukea, yksin en ehkä jaksaisi.
Että tällainen tapaus täällä..
Onnea teille kaikille synnytykseen ja hurjasti onnea ja siunausta jo teille vauvan saaneille!
Vaihdellaan vielä kuulumisia, nyt täytyy alkaa tekemään kotihommia...
=Kate ja Jessika=
