Kurinpito yläkoulussa - keinoja opelle

Hei,

Olen opettajana yläkoulussa ja kyselen mielipiteitänne vanhempina oppilaiden motivoimiseen ja myös kurinpitoon. Käytän mielelläni porkkanoita mutta välillä myös keppejä tarvitaan.

Onko tilanteita, joissa nuori on viestinyt kotona, että opettajalla liian vähän kuria työskentelyrauhan ja tasapuolisuuden toteutumiseksi. Mikä olisi jälki-istunnon ja rehtorin puhuttelun vaihtoento.

Mitä rangaistuskeinoja kotona käytätte 14-16 vuotiaille.
 
Hei, minulla on 12 ja 14 vuotiaat tytöt yläasteella. Itse olen erityisopettajana ala-asteella. Olemme tyttöjen, varsinkin 8.luokkalaisen kanssa vääntäneet kotiintuloajoista tosi paljon. Nyt näkyy jo ilmiötä että tunneilla puhutaan liikaa(väliarvioinnista näkyy) ja joistakin kokeista tulee huonoja tuloksia kun aika menee hengaillessa kavereitten kanssa.
Minusta rehtorin luona käyttäminen on aika vaikuttavaa, varmaan tepsii yläluokillakin. Itselläni tepsi 8 vuotiaaseen poikaan omalla luokallani eilen tosi hyvin. Turhaan me opettajat arastelemme jättää jälkkään tai viedä puhutteluun. Tiukka linja vaan;=)) Tsemppiä sulle!
 
Unohdin kirjoittaa rangaistuksista. Jos sääntöjä rikotaan (tullaan kotiin liian myöhään tai ei osata käyttäytyä asiallisesti) joutuu aiemmin sänkyyn. Jos on saanut valvoa muuten vaikka kymmeneen sitten mennään omaan huoneeseen yhdeksältä. Mesekielto on jo kova juttu koska ainakin meilläpäin nuoret mesettää tosi paljon ja se on henki ja elämä!! Kuukausirahan poisjättäminen ja kännykän poisottaminen on juttu jonka kuulin kaveriltani mutta itse en ole joutunut vielä turvautumaan sellaisiin rangaistuksiin. Koputan puuta....
Kun toimii keskustelu ja vietetään aikaa lasten kanssa he eivät niin mielellään myöskään riko sääntöjä. Äiti on tärkeä;D
 
Huomasin toisesta keskustelusta että sinäkin erityisopettajana, minä tosin yläkoulun puolella.

Tiukka linja minunkin mielestä hyvä, mutta omaa vastuuta haluaisin lisätä oppilaille - pian on edessä jatko-opinnot, jossa ei enää omaa turvallista opea neuvomassa joka käänteessä.
 
...reaaliajassa toimiva keskusteluohjelma eli omalla sähköpostiosoitteella voi kirjoitella tuttujen kavereiden kanssa.

Oli ihan pakko tulla kertomaan, että täällä on vielä yksi yläkoulun erityisopettaja. Lempeän tiukkaa linjaa kannatan. Keskustelu ja neuvottelu käytössä töissä, kotona näiden lisäksi uhkaus ja kiristys :/ alakoululaisille pojille.
 
Kysyisin teitlä vinkkejä ala-asteikäisten opetukseen, olen ollut aineenopettajana enemmän yläluokilla, nyt menossa ala-luokille, millaisia kurinpidollisia jutuuja olette havainneet hyviksi pienten kanssa? Muitakin vinkkejä?
 
En osaa varsinaiseen kysymykseen vastata, mutta kerron lohduttavan tapauksen murrosiästä.
Esikoiseni teki täysstopin ysin keväällä, lopulta ei mennyt enää kouluunkaan. Keskiarvo laski numerolla, suunnilleen. Ei auttanut edes tietokonekielto. Nuori oli kiltisti kotona, ei reihunut, ei mitään, mutta kouluun ei mennyt. Vuoden oli kotona, kun ei tiennyt, mitä olisi tehnyt.
Feenix lintu alkoi pikkuhiljaa nousta tuhkasta keväällä, yhteisvalintatietojen tultua keksi vapaiksi jääneistä paikoista itselleen sopivan, pyrki ja pääsi ja pääsykokeen jälkeen vielä itselleen mieluisimmalle linjalle. Käy säännölliseti koulua, on ryhmänsä parhaita!
Sanoo, että ysillä alkoi ahdistaa, kun aikuisilla oli paremmin tiedossa, minne hänen pitäisi pyrkiä (erikoislukio) eikä häntä itseään se kiinnostanut! Opo yritti tarjota kymppiluokkaa jne.
 

Yhteistyössä