Kuparikierukasta outoja sivuoireita?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "Kupari"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
K

"Kupari"

Vieras
Kuparikierukasta sanotaan, että koska se ei sisällä hormoneja, se ei voi aiheuttaa juurikaan muita sivuvaikutuksia kuin runsastuneet kk-vuodot ja -kivut.
Itsellä kuitenkin alkoi aivan selvästi noin kuukauden sisällä asennuksesta aivan järkyttävä akne (ja en ollut lopettanut pillereitä tms. vaan ihan normaalitilasta aloitin kuparikierukan käytön) jonkalaista ei ole ollut koskaan, lisäksi hiukset alkoivat ohentua etenkin ohimoilta ja päälaelta tukkokaupalla, kuukautiskierto meni aivan sekaisin, mielialat myös aivan sekaisin ja PMS-oireet jollaisia ei koskaan ennen ole ollut.
Aloin tutkia asiaa ensin englannikielisiltä keskustelupalstoilta ja lopulta lääketieteellisistä julkaisuista.
Jälkimmäisistä löysin mm. seuraavanlaisia tietoja:
-eräässä tutkimuksessa kuparikierukan käyttäjiltä mitattiin selvästi normaalit ylittäviä kuparipitoisuuksia verestä ja suositeltiin näiden jopa toksisten kuparipitoisuuksien laajempaa tutkimista
-toisessa todettiin, että kuparikierukan käyttäjillä ovulaatio estyy usein, progesteroni- ja estrogeenipitoisuudet poikkeavat merkittävästi verrokkiryhmään verrattuna ja testosteronipitoisuudet olivat jopa KAHDEKSANkertaisia verrokkeihin nähden!

Otatin kierukan pois ja aika näyttää lähtevätkö ajallisesti samaan aikaan kuparikierukan kanssa tulleet oireet pois. Toivottavasti.

Onko muilla kokemuksia "erikoisista" oireista jotka ovat tuntuneet liittyvän nimenomaan hormonittomaan kuparikierukkaan?
 
Hiukset ovat minultakin ohentuneet, mutta oletan sen johtuvan iästäni ja estrogeenin vähenemisestä. Kuparikierukka oli minulla 4 vuotta. Nyt on ollut hormonikierukka reilut puoli vuotta.
 
huh. Mulla on ollut kuparikierukka nyt 9kk ja jatkuvaa hiivaa, outoja kipuja/kramppeja tulee säännöllisesti - ei tosin edes viikottain. Hiukset tosiaan ohentuneet, masentuneisuutta, voimattomuutta, painonnousua, jota ei voi selittää oikein millään (urheilen ja syön ihan samanlailla kuin aiemminkin). Enpä oikeastaan olisi ajatellut muiden, kuin ehkä tuon hiivan johtuvan kierukasta.
 
Täällä ihan samaa ongelmaa kuparikierrukan kanssa että naama ruvennut kukkimaan oikein huolella kun kuparikierukka laitettiin. En ollut käyttänyt pillereitä tai muutakaan hormonaalista ehkäisyä ennen kierukkaa joten finnit eivät pillereiden lopetuksesta johdu.
Onko muita saman kokeneita?
 
NOSTETAAS TÄTÄ!!

Kierukka ollut nyt puolivuotta (flexi-t 300)
Iho todella huonossa kunnossa. Kasvoilla, kaulalla ja selässä erittäin kipeitä finnejä. Hiukset rasvoittuvat nopeasti.
Lisäksi voimakkaita kouristavia vihlovia kipuja alavatsalla. Lonkka ja ala-ristiselkäsärkyä ja etovaa oloa.
Mitään näitä ei ollut ennen kierukkaa. Olin vuoden ilman hormonaalista ehkäisyä, ennen kierukan laittoa!!

Ultrattu on että kierukka on oikeassa asennossa, eikä ultraäänellä löytynyt mitään poikkeavaa mikä selittäisi kivut alavatsalla/munasarjoissa.

Lisää kokemuksia vastaavasta??
 
Kuparikierukasta sanotaan, että koska se ei sisällä hormoneja, se ei voi aiheuttaa juurikaan muita sivuvaikutuksia kuin runsastuneet kk-vuodot ja -kivut.
Itsellä kuitenkin alkoi aivan selvästi noin kuukauden sisällä asennuksesta aivan järkyttävä akne (ja en ollut lopettanut pillereitä tms. vaan ihan normaalitilasta aloitin kuparikierukan käytön) jonkalaista ei ole ollut koskaan, lisäksi hiukset alkoivat ohentua etenkin ohimoilta ja päälaelta tukkokaupalla, kuukautiskierto meni aivan sekaisin, mielialat myös aivan sekaisin ja PMS-oireet jollaisia ei koskaan ennen ole ollut.
Aloin tutkia asiaa ensin englannikielisiltä keskustelupalstoilta ja lopulta lääketieteellisistä julkaisuista.
Jälkimmäisistä löysin mm. seuraavanlaisia tietoja:
-eräässä tutkimuksessa kuparikierukan käyttäjiltä mitattiin selvästi normaalit ylittäviä kuparipitoisuuksia verestä ja suositeltiin näiden jopa toksisten kuparipitoisuuksien laajempaa tutkimista
-toisessa todettiin, että kuparikierukan käyttäjillä ovulaatio estyy usein, progesteroni- ja estrogeenipitoisuudet poikkeavat merkittävästi verrokkiryhmään verrattuna ja testosteronipitoisuudet olivat jopa KAHDEKSANkertaisia verrokkeihin nähden!

Otatin kierukan pois ja aika näyttää lähtevätkö ajallisesti samaan aikaan kuparikierukan kanssa tulleet oireet pois. Toivottavasti.

Onko muilla kokemuksia "erikoisista" oireista jotka ovat tuntuneet liittyvän nimenomaan hormonittomaan kuparikierukkaan?

Tuliko muutosta poistamisen jälkeen??
 
Minulla kierukka laitettiin 01/2017 ja kaikki oli hyvin ensimmäisen vuoden ajan (lukuunottamatta runsastunutta kuukautisvuotoa). Nyt vuodenvaihteessa muuttui valkovuoto paksummaksi (ei kuitenkaan hiivan hajuja), arvelin sen ensin liittyvän imetyksen lopettamiseen, mutta sitten alkoi aivan järkyttävät kivut vasemmalla alavatsalla. Kipu tuli kohtauksittain ja oli ihan verrattavissa synnytyskipuun, ei pystynyt liikkumaan, ei puhumaan... kuukauden verran kärsin ja pakolliset menot ja lasten kanssa kotona olemiset hoidin litalginin voimin (lääke, joka oli hetken jo myyntikiellossakin, kun saattaa aiheuttaa vakavan verenmyrkytyksen). Kierukka otettiin eilen pois ja samalla, kun se vedettiin pois, vihlaisi kipu, joka niin kovin tutuksi oli tullut (aamu oli muuten ollut kivuton). Kipu hellitti nopeampaa, kuin yleensä ja tänään on ollut ensimmäinen päivä tänä vuonna, kun en ole tarvinnut yhtäkään kipulääkettä. Toivottavasti kipu pysyy poissa ja selittyy kuparikierukan aiheuttamaksi. Kovasti kyllä lääkärit sitä mieltä, ettei mitenkään voinut olla syypää kipuihin...
 
Toivottavasti kivut loppuivat siihen. Toisaalta, sanovathsn lääkäritkin aina ettei e pillerit aiheuta painonnousua ja aknea. Gynekologi oli eri mieltä ja sanoi ettei esim. akneen taipuvalla ole järkeä laittaa hormooniehkäisyä. Olen huomannut monissa muissakin asioissa että lääkärit joko vähättelevät sivuoireita tai eivät aivan kartalla ole itsellään niissä asioissa on siis
 
Mielenkiintoista lukea erilaisista kuparikierukan sivuoireista. Pohdin tässä itsekin, missä määrin omia selvästi kierukan myötä tulleita oireita kannattaa sietää vai onko vaihtoehtona lopulta tästäkin ehkäisymenetelmästä luopuminen...

Mulla siis asennettiin flexi-T syyskuussa 2018, se oli muutaman kuukauden, mutta jostain syystä mun kohtu oli painanut kierukkaa liian alas (ikään kuin työntänyt ulos kehosta, minkä ymmärrän kyllä, kun mun kehon biologinen lisääntymisvietti on nyt 30-v. lapsettomana ihan hurja, ja viisas kroppa ei tykkää mistään metallihäkkyröistä siellä missä lapsen pitäisi saada kasvaa... :D).

Alas laskeutunut kierukka piti siis vaihtaa uuteen tammikuussa -19. Mulla molemmat asennukset oli ihan helvettiä kipulääkkeistä huolimatta. Ekalla kerralla oksensin kivusta pian asetuksen jälkeen ja toisella kerralla tunsin sellaista syvää, sisältä raatelevaa kipua. Mulla on yleensä tosi korkea kipukynnys, mutta tässä kohdin tuntui ihan muulta. Ehkä myös tää kivun määrä oli kehon tapa protestoida moisen ehkäisyvälineen käyttöä. Saattaa nimittäin kuulostaa hullulta, mutta samalla kun itkin sitä fyysistä kipua, tuntui että itkin ulos raskaudenkaipuisenkohdun välittämää tuskaa sen tarpeiden kieltämisestä.

No, tokihan rakastelu on ollut ihan eri laills ihanaa kuin kumin kanssa, ja on tuntunut taivaalliselta kokea kumppani iho ihoa vasten myös itsen sisällä. Tää lisääntynyt nautinto on auttanut pehmentymään rakastelun aikana ja monet lantionpohjan kireydet on lauenneet ja yhdyntäkivut vähentyneet. Eikä kierukka oo mitenkään tuntunut yhdynnän aikana mulle eikä kumppanille.

Tykkään myös siitä, että keho saa toimia omassa normaalissa syklissään ilman hormonihöttöjä. Tavallisestikin runsaahkot menkat on kierukan myötä hieman voimistuneet varsinkin alkupäivinä, samoin kuin alavatsan kivut on lisääntyneet. Mut ei siten, että olisin huolestunut tai kovasti arjessa niistä haittaantunut.

Se kuitenkin huolettaa, että kun tiedän olevani nikkeliallerginen ja muutkin metallit herkästi aiheuttavat oireita, myös kierukka tekee niin. En ole kuullut/lukenut kenenkään kokevan samaa, mutta mulla siis tuo allergia tuntuu siten, että aika lailla kierukan kohdalla kutittaa sisältäpäin sellaisella pystysuoralla, muutaman cm:n pituisella alueella. Vähän niin kuin keväällä allergia kutittaisi kurkussa - mut tää on vaan emättimessä ja kohdussa. Se kutina tuntuu erityisen hyvin aamulla, kun keho on herkimmillään, ja monesti myös itsetyydytyksen aikana.

Mulla on tulossa kierukan tarkastuskäynti pian ja tietenkin juttelen gynen kanssa asiasta ja onko siitä syytä huolestua. Selvästi tunnen, että mun keho viihtyisi parhaiten ilman kierukkaa (ja pyydän tätä ehkäisymenetelmää keholtani lähes päivittäin anteeksi luvaten, että en käytä ehkäisyä yhtään enemmän kuin on tarpeen). Tässä biologisen kellon huuteluvaiheessa ilman vakituista suhdetta en kuitenkaan halua lähteä leikkimään millään varmoilla päivillä, koska raskauden tarve kehossa tuntuu niin vahvana.

Tän pitkän kertomuksen päätteeksi olisi kiva kuulla, onko muillakin samoja kierukasta tulevia sisäisen kutinan kokemuksia (siis ihan eri kuin hiivan tuntemukset) ja mitä ootte niiden kanssa tehneet? :)
 
Toivottavasti kivut loppuivat siihen. Toisaalta, sanovathsn lääkäritkin aina ettei e pillerit aiheuta painonnousua ja aknea. Gynekologi oli eri mieltä ja sanoi ettei esim. akneen taipuvalla ole järkeä laittaa hormooniehkäisyä. Olen huomannut monissa muissakin asioissa että lääkärit joko vähättelevät sivuoireita tai eivät aivan kartalla ole itsellään niissä asioissa on siis
Kyllä aiheuttavat painonnousua ja myös aknea.
 
Yhteistyössä