Kuolemasta puhuminen

Mummini 72v, joka siis ollut todella läheinen meille, nukkui pois toissa pvänä :'( ja nyt olen joutunut miettimään, miten puhuisin asiasta esikoiseni (2v1kk) kanssa - hän meinaan puhuu melkein päivittäin isomummistaan ja sanoo, että mennään moikkaamaan tai pitäisi soittaa yms. Siunaustilaisuuskin on tän kuun aikana, enkä oikein tiedä miten suhtautuisin asiaan tai mitä kertoisin pikkuneidille.
Toivoisinkin saavani lukea muiden kokemuksia ja neuvoja asian käsittelyyn... kiitos etukäteen.

 

Muutama vuosi kun esikoiset olivat 3v hujakoilla, meiltäkin kuoli läheinen ihminen. puhuttiin lapsille, että ukki nukkui pois ja meni taivaan kotiin. nyt ukkia ei enää nähdä, mutta ukille voi puhua, hän kuulee vaikkei nähdäkkään.

eri asia tietysti on, jos perheessä ei uskota jumalaan tai ei vain puhuta moisesta. meillä lapset oikeastaan vasta vähän aikaa sitten oppi mikä jumala on. se oli sinänsä heille uusi asia koska emme ole koskaan käynyt kirkossa ilman mitään juhlia tms.

lapselle on helpompi puhua kuolemasta kun aikuiselle, koska lapsi ei ymmrrä kuitenkaan samalla tavalla kuoleman lopullisuudesta.

voimia teille koko perheeseen.

 

Tuon ikäiselle ei kovin paljon voi asiaa selittää, mutta "nukkui pois" on minusta konkreettinen ja hyvä ilmaisu; lapsi luultavasti mieltää kuoleman jonkinlaiseksi uneksi. Meidän lasten isoisä oli kuollut jo ennen kuin lapsemme syntyivät mutta paljon olemme hänestä aina puhuneet. Olemme puhuneet asiasta sen verran kun lapset ovat olleet kykeneviä vastaanottamaan. Pienelle voi olla hyvä kertoa hieman etukäteen myös hautajaisista.

Mulle ei nyt tule mieleen, mutta jospa kirjastosta löytyisi aihetta kosketteleva lastenkirja?

Itse muistan hieman vanhempana (n. 5) isoisoisäni hautajaiset. Minua pelotti hautajaisissa hirveästi aikuisten suru. Oli todella järkyttävää nähdä oma isä kyynelissä ja suuren surun vallassa. Tapahtumassa oli kyllä hienoa se, että tunnelma oli niin tiivis ja suru yhteistä. Tämän saattoi lapsenakin aistia.

 

Meillä ei ole tullut ihan vastaavaa tilannetta vastaan, mutta tällainen tilanne oli, että vanhempani ottivat meidän 2-vuotiaan mukaansa isäni kotitilalle maaseudulle. Tyttö oli tuvassa ihmetellyt, että kuka täällä asuu ja äitini oli tietysti mennyt möläyttämään, että tämä oli Hilda-mummon koti. Tyttö ihmettelemään, että missä se Hilda-mummo nyt sitten on. Äitini oli sitten ratkaissut asian siten, että oli kertonut, että Hilda-mummo nukkuu pilven päällä. Tosin, nyt aina kun tyttö näkee pilviä taivaalla, hän kysyy, että tuonko pilven päällä se Hilda-mummo nukkuu. No, siihen vastaan vaan, että saattaa olla...

 

:'( Minun mummoni kuoli pari vuotta sitten ja kerroin sen kolmivuotiaalle pojalleni heti. Puhuttiin, että mummo meni tähdeksi taivaalle. Joka tosin kääntyi pojan tarhapuheissa, että mummon meni taivaaksi tähdelle. Molemmat käyvät. Sitten kun menimme mummolaan, jossa pappa ja muutkin olivat surullisia, ei poika etsinyt mummoa. Asia on vakava ja raskas kertoa niin aikuisellekin kuin lapsellekin, mutta kannatan silti suoraa puhetta asiasta. Tämä kaikki kuuluu elämään ja kun on rehellinen ja vastaa siihen mitä lapsi kysyy, eikä kiertele asiaa, niin lapsi ymmärtää yllättävän paljon, vaikeitakin asioita.

 

Ainakaan ei missään nimessä kannata käyttää sanontoja "nukkui pois" lähti pitkälle matkalle" yms. vaan rehellisesti, että "on kuollut"

 

Mä olen sillä kannalla ettâ kuolemasta kannattaa puhua ihan suoraan koska se on kuitenkin niin luonnollinen asia ja tulee jokaiselle eteen. meidän poika alko kyselemâän aika aikasin kuolemasta vaikka perheessâ ei ollu juuri sillon kuolemantapausta. lapselle voi olla aika rankkaa tajuta se ettâ me kaikki kuollaan joku kaunis pâivâ mutta niin se vaan on että kun on elämâä niin on myös kuolemaa. eipä siinâ sen kummemepaa. (mun miehen mielestâ mâ olen joskus vâhän turhankin suorapuheinen mutta mä kannatan rehellistâ asioiden selvittâmistâ niinkun ne on)

 

Minunkin ukki kuoli pari kuukautta sitten. Tyttö on nyt 3,5v ja kyseli kovasti ukkia ja sanoi että mennään ukin luo. Sanottiin että ukki on kuollut ettei ukkia enää ole. Jonkun kerran vielä kyseli mutta nyt sanoo että ukki on kuollut. Eli ei siinä tarvitse mitään kierrellä, parempi kun puhuu suoraan.

 

kun mummuni kuoli viime talvena, niin sanoin 3,5vee pojallemme silloin, yksinkertaisesti, että isomummu kuoli. toisin olin jo edellisenä kesänä hautausmaalla käydessämme kertonut hänelle, että kaikki me joskus kuollaan ja tullaan haudatuiksi. ja sen, mihin meillä uskotaan, eli että me kuoltuamme pääsemme taivaaseen. sen jälkeen kun mummuni sitte kuoli ja asia tuli nk.ajankohtaiseksi, niin poika kyseli aikansa, että mitä se kuoleminen tarkottaa ja onko silloin silmät kiinni ja milloin äiti ja isä kuolee ja milloin hän kuolee, mutta kun pojalle vastas totuudenmukaisesti, ettei kukaan tiedä milloin täältä kuolee ja kertoi että kuoleminen on sitä, ettei ihminen enää hengitä, eikä tunne kipua jne. niin kait hän on omalla laillaan ymmärtänyt ja käsitellyt asian, koska ei oo enää muutamaan kuukauteen kysellyt kuolemasta. eli mä oon sitä mieltä, että suoraan ja rehellisesti puhuminen kannattaa ehottomasti. ja se, että on valmis vastaamaan lapsen esittämiin kysymyksiin, niin vaikeita kuin ne joskus onki vastata.

 

Viime kesänä oli vaikea tilanne meille kaikille kun piti 4v pojalle kertoa että pikku veli kuoli kun oli niin kipeä ettei lääkärit osannut auttaa. Kohta 1v tapahtuneesta ja välillä vieläkin poika sanoo että ikävä vauvaa ja itkee. SItten jutellaan ja itketään yhdessä. Meni taivaan kotiin enkeliksi.

 

ymmärrän kyllä, jos halutaan puhua suoraan, muutta itse en pysty kertomaan pojalleni jolla on pienen elämänsä aikana niin paöjon ongelmia, että hän kuolee, vanhemmat kuolee. haluan että poika nauttii tästä päivästä ja tästä hetkestä, niin kuin viisi vuotiaan pojan kuuluu.
jos kerran puhun kuolemasta hän muistaa sen. olen oppinut sen että pojan täytyy opetella ja "hyväksyä" nämä asiat omaa tahtia.

annetaan lasten olla nuori! joohan?

 

Meillä tämä aihe on ollut käsittelyssä siitä syystä, että muutimme asumaan samaan taloon, jossa hautaustoimisto. 4v tyttömme alkoi olla utelias, kun näki ruumisarkun toimiston ikkunassa. Tyttö halusi asiasta sitten keskustella enemmänkin, joten selitin pääpiirteissään kuoleman ja hautajaiset ihan arkun laskemiseen asti... Itsestä tuntui hankalalta, mutta kun neiti oli tyytyväinen = saanut kysymyksiinsä vastaukset, niin sain vaihdettua puheenaihetta. ELi asiallista suorasukaista keskustelua kannatan minäkin.

 

Lapset ovat jo pienenä n.2vee kysyneet pappastaan. Kerroin lapsille, että pappa on kuollut ja pappasta tuli taivaan enkeli, joka pilvereunalta pitää huolta meistä kaikista. Ja nyt pappa pitää myös huolen heidän pikkuveljestään, josta 2 kuukautta sitten tuli enkeli. Lapset ovat nyt 3 ja 5 ja ymmärtävät kuolemisen aika hyvin, koska asiasta ollaan avoimesti puhuttua ja myös kuolemisesta johtuvaa surua käsitelty yhdessä.

 

\

ymmärrän kyllä, jos halutaan puhua suoraan, muutta itse en pysty kertomaan pojalleni jolla on pienen elämänsä aikana niin paöjon ongelmia, että hän kuolee, vanhemmat kuolee. haluan että poika nauttii tästä päivästä ja tästä hetkestä, niin kuin viisi vuotiaan pojan kuuluu.
jos kerran puhun kuolemasta hän muistaa sen. olen oppinut sen että pojan täytyy opetella ja "hyväksyä" nämä asiat omaa tahtia.

annetaan lasten olla nuori! joohan?

Jospa annettaisiin lasten olla lapsia!
Eihän kuolemasta tarvitse puhua erikseen, jos se ei ole ajankohtainen aihe, mutta jos joku läheinen on kuollut, niin kyllä lapselle voi sanoa sen suoraan eikä kierrellen. Ennen vanhaan arkku oli auki ja kaikki, pienetkin lapset, kävivät hyvästelemässä vainajan. Ja silti lapset olivat lapsia, tietoisia kyllä elämän rajallisuudesta.

 

\

\

ymmärrän kyllä, jos halutaan puhua suoraan, muutta itse en pysty kertomaan pojalleni jolla on pienen elämänsä aikana niin paöjon ongelmia, että hän kuolee, vanhemmat kuolee. haluan että poika nauttii tästä päivästä ja tästä hetkestä, niin kuin viisi vuotiaan pojan kuuluu.
jos kerran puhun kuolemasta hän muistaa sen. olen oppinut sen että pojan täytyy opetella ja "hyväksyä" nämä asiat omaa tahtia.

annetaan lasten olla nuori! joohan?

ihmettelen eikö tuon ikäinen ole jo alkanut itse kyselemâän ? ja mitâ silloin selität ?
tuolla aiemmasa viestissäni totesinkin jo että onhan se ahdistavaa tajuta elämän rajallisuus mutta niin se vaan on, ei siitâ pâäse yli eikä ympäri.

 

Yksi tärkeä neuvo
ÄLKÄÄ IKINÄ sanoko että joku on NUKKUNUT pois!!!
lapsi saattaa alkaa pelätä nukkumaan menoa tai esim äidinn nukkumista ettei sille vaan käy samoin että käy nukkumaan eikä enää herää.

tiedän että kuolemasta on vaikea selittää. mutta parempi kuitenkin vältttää sanaa nukkua.. tai ikiuneen yms.. lapsi ei ymmärrä nukkumisen ja kuolleeksi pois nukkumisen eroa!!

 

\

Tuon ikäiselle ei kovin paljon voi asiaa selittää, mutta "nukkui pois" on minusta konkreettinen ja hyvä ilmaisu; lapsi luultavasti mieltää kuoleman jonkinlaiseksi uneksi. Meidän lasten isoisä oli kuollut jo ennen kuin lapsemme syntyivät mutta paljon olemme hänestä aina puhuneet. Olemme puhuneet asiasta sen verran kun lapset ovat olleet kykeneviä vastaanottamaan. Pienelle voi olla hyvä kertoa hieman etukäteen myös hautajaisista.

eli juuri näin. lapsi ei sitten ehkä erota mikä on kuoleman ja nukkumisen ero ja alkaa pelätä järjettömästi kuolemaa. meillä töissä (tarhassa) juuri yksi tämmöinen lapsi hoidossa ja vaikea alkaa selittämään muuta kun vanhemmat näin selittäneet ja nyt lapsi ei nuku päiväunia kun pelkää ettei herää!

parempia selityklsia on nuo mennyt tähdeksi taivaalle tai mennyt taivaaseen enkeliksi yms, ja selitys ettei palaa, ja että ikävää saa itkeä!

ja pienelle ei tarvitse kuolemaa selittää mitenkään jos ei satui kohdalle

 

Ei munkaan mielestä kannata sanoa että nukkui pois.. Tiedän tutun jonka lapsi pelkäs sikana rueta nukkumaan koska pelkäs kuolevansa juuri kyseisen lauseen aiheuttaman kuvan takia!

 

\

\

\

ymmärrän kyllä, jos halutaan puhua suoraan, muutta itse en pysty kertomaan pojalleni jolla on pienen elämänsä aikana niin paöjon ongelmia, että hän kuolee, vanhemmat kuolee. haluan että poika nauttii tästä päivästä ja tästä hetkestä, niin kuin viisi vuotiaan pojan kuuluu.
jos kerran puhun kuolemasta hän muistaa sen. olen oppinut sen että pojan täytyy opetella ja "hyväksyä" nämä asiat omaa tahtia.

annetaan lasten olla nuori! joohan?

ihmettelen eikö tuon ikäinen ole jo alkanut itse kyselemâän ? ja mitâ silloin selität ?
tuolla aiemmasa viestissäni totesinkin jo että onhan se ahdistavaa tajuta elämän rajallisuus mutta niin se vaan on, ei siitâ pâäse yli eikä ympäri.

Siis jerron poalle, että joku on kuollut eujö tule enää takaisin.
mytta sitä en ymmärrä, että miksi pitää kertoa kaikki kuolemasta. olen kuitenkin kertonut elämän huumeistä, lyömisestä... nekin vain siksi että pojan usä in ko tyyppu.

 

Minusta on hyvä käsitellä kuolemaa lapsen tahtiin.Vastata kun lapsi kysyy ja siihen mitä kysyy.Lapsi ei ymmärrä kuoleman tilaa mutta silti unesta ei tule puhua tässä yhteydessä.Muistan itse olleeni 3v ukin hautajaisissa, en ymmärtänyt miksi hän makaa arkussa ihan hiljaa.Vanhemmat kertoivat kyllä parhansa mukaan mistä on kysymys, mutta vasta vanhempanahan se tajuaa.
Aika karua oli tuttava perheessä jossa äiti kuoli ja äitipuoli ei kertonut nuorimmalle lapselle (9v) kuolemasta koska kuulemma ei sen ikäinen asiaa ymmärrä...Itse käytän sitä että kuollut on mennyt taivaaseen ja se ruumis vain on jäljellä eikä se nuku.kuuntelija ottaa selityksestä sen minkä voi ja loput tulevat iän myötä.

 

Minäkin olen sitä mieltä, että EI KOSKAAN kannata käyttää sanontaa "nukkunut pois" kerrottaessa lapselle kuolemasta. Itse muistan, kuinka ollessa noin kymmenvuotias, pelkäsin useamman vuoden ajan joka ilta nukkumaan menoa ja kysyin äidiltä, että "jos kuolen?". Olen jutellut asiasta myöhemmin psykologian opettajani kanssa ja hän oli sitä mieltä, että pelko johtui luultavasti siitä, että olin kuullut, että joku 'nukkui pois'. Kannattaa sis tarkoin harkita, mitä lapselle sanoo.
Meidän poikaa on jo parivuotiaana kiinnostanut, missä isopappa ja isomummo ovat ja hänelle on kerrottu, että he ovat kuolleet ja menneet taivaaseen. Pieni lapsi tyytyy yleensä lyhyeen vastaukseen asiassa kuin asiassa, eikä hänelle tarvitse, jos ei enempää kysele, käydä selittämaän sen tarkemmin.

 

Kannattaa varautua siihen, että kertoi asian miten päin vaan, lapsi vatvoo sitä viikkotolkulla, koska se on uusi ja ihmeellinen. Eli ei tarvitse ruveta miettimään, selitinkö asian liian monimutkaisesti, vaan se on lapsen tapa käsitellä asiaa.

Meillä mieheni isä on kuollut jo ennen tytön (2v77kk) syntymää. Nyt kuvan nähtyään kyseli kuka tuo on ja kerroin, että isoisä, mutta hän on kuollut. Isoisältä meni sydän rikki (kuoli sydänkohtaukseen) eikä isoisä elä enää. Hänet laitettiin hautaan ja siellä hän on hautausmaalla. Tätä asiaa sitten puitiin ensin viikon ajan useamman kerran päivässä ja juttu laajeni siihen, että onko kaikilla sydän ja voiko minun sydän mennä rikki ja mitä se sydän tekee jne.

Aluksi tuntui, että kysymyksiä tuli loputtomasti, mutta sitten kun tyttö oli omassa päässään muodostanut asiasta selkeän kuvan, kysymykset loppui. Tietysti jos kuollut on läheinen, niin kysymyksiin vastaaminen voi olla tosi raskasta ja lapseen varmasti vaikuttaa, jos äiti purskahtaa itkuun joka kerta kun lapsi kysyy asiasta, mutta voi miettiä, josko isä kertoo asian lapselle.

Mitään kovin lennokkaita kiertoilmaisuja en suosittele, koska ne täytyy sitten taas joskus käsitellä, että ei asia oikeasti olekaan niin kuin äiti kertoi, vaan että se onkin näin...

Voimia jaksamiseen surun keskellä.

 

\

Viime kesänä oli vaikea tilanne meille kaikille kun piti 4v pojalle kertoa että pikku veli kuoli kun oli niin kipeä ettei lääkärit osannut auttaa. Kohta 1v tapahtuneesta ja välillä vieläkin poika sanoo että ikävä vauvaa ja itkee. SItten jutellaan ja itketään yhdessä. Meni taivaan kotiin enkeliksi.

:hug:
Alkoi niin kamalasti itkettämään. :'(

 

tyttöni 4v serkun 6v isä kuoli 3 vuotta sitten ja koska serkukset ovat läheisiä ja näkevät lähes päivittäin niin ovat yhdessä keskustelleet asiasta, minä sitten korjailen juttuja välillä, aika realistista ja luonnollista on meille kuolema ja siitä puhuminen. tyttöni kertoi että kun me kuollaan niin meidät laitetaan aarrearkkuun ja maan alle. ja sitten sieltä taivaaseen. häntä huoletti vain se että onko silloin vähän aikaa pimeää kun mennään maahan muttei olla vielä taivaassa. eikä asia ole tytölleni ahdistava kunnei se ole sitä minullekkaan.

kerro asia rehellisesti että kuollut on. ja loppu sen mukaan mihin uskotte. itse uskon taivaaseen ja parempaan paikkaan niin olentytöllenikin kertonut.

 

Meille kuolema tuli raelistisella tavalla esiin aasian tsunamin kautta. Meidän perhe kaventu Alinalla 8v ja Laurilla 4v sekä isällä. Jäätiin vaan minä ja Juho 5v sekä Emma 1v.
Sillon lapset kokivat kuoleman pahimmalla mahdollisella tavalla. Isä ja sisarrukset vain katosivat.
Miten siinä selittää että he kuolivat? Kun kukaan ei sitä varmistanut vielä pitkään aikaan. Poika kyseli nukkumaan käydessä, että jos olen kiltti tulevatko he takaisin? Ja lähtivätkö he siksi kun minä pyysin simpukoita... Ja myöhemmin alkoi kyselyt tsunamista. Asiasta jonka tahtoisin unohtaa, mutta en voi. Silloinhan unohtaisin perheeni.
Mutta lapsi ei jäänyt yksin. Oli siunaus tilaisuus, mutta mitä se auttaa kun ruumiita ei ole. Vasta muutama kk onnettomuudesta oli hautajaiset ja poika vihdoin sen ymmärsi.
Isä, sisko ja veli lähtivät taivaan kotiin.

Rankkaa oli pakata tavarat ja miettiä mitä jättää ja mitä heittää pois.

Puhukaa lapselle kuolemasta vasta kun on pakko. Ja silloin kertokaa se totuus, vaikka se meistä aikuisista tuntuu pahalta, niin lapset eivät käsitä sitä niin.