Kuoleman kohtaaminen

[Särkynyt enkeli]

Kertokaa ajatuksianne ja kokemuksianne.... Isäni kuoli muutama päivä sitten ja huomenna hänet haetaan sairaalasta kappeliin, jossa olisi mahdollisuus jättää viimeiset hyvästit. Miten lapset (omani 4 ja 6 v.) kokevat tällaisen tilanteen? Onko ahdistavaa nähdä pappa siinä arkussa rauhallisena nukkumassa, vai onko se hyvä asia, näkevät konkreettisesti ettei papalla enää mitään hätää? Huomiseen mennessä pitäisi päättää otanko lapset mukaan hyvästelemään. Vaikeaa, kun ei tiedä miten he suhtautuvat.

 

[Fleur de la Cour]

Riippuu varmaan paljolti lapsistakin, mutta itse en voisi omaa lastani viedä sillä tiedän hänen ahdistuvan suunnattomasti kuolemasta. Ei ole koskaan vainajaa nähnyt, mutta suruviestit ja hautajaisetkin saa hänet pois tolaltaan. Ja lisäksi tietysti lapsella on kova hätä siitä aikuisten tuskasta, että miten itse ajattelet kokevasi sen asian kun menet viimeisen kerran katsomaan.

 

[Aaban]

Se riippuu niin paljon lapsista, että miten he asian ottavat... Itse en ehkä veisi omia lapsiani katsomaan, sillä minusta on parempi, että he muistavat ihmiset sellaisena, kun olivat eläessään. Osanottoni isäsi poismenon johdosta.

 

[no]

Riippuu lapsistasi ja omasta suhtautumisestasi. Jos se on sinusta ahdistavaa, älä missään nimessä ota mukaan.

Ovathan nuo toki nuoria. Mutta jos osaat suhtautua tilanteeseen rauhallisesti ja pidät sitä itse luonnollisena, voi lapsille jäädä hyvä muisto. Tosin, jos päätät ottaa lapset mukaan, kysy heiltä ensin, haluavatko he tulla!

Ja ole valmis keskustelemaan jälkenpäinkin...

 

[whatever]

en veis lapsia kattomaan, antaisin muistaa papan sellaisena kuin oli. ite en toissajouluna halunnu nähdä äitiä kuoleman jälkeen enkä siks ois lapsiakaan vieny. sitäpaitsi jos oisin 4v pojan vieny niin ties mitä siitä olis seurannu ku pelkät hautajaisetkin suisti pojan aivan raiteiltaan pitkäksi aikaa, eikä vieläkään voi sietää virsiä yms :/

 

[Piipi]

Noin vuosi sitten tein tuota samaa arpomista juuri saman asian suhteen. Lopuksi lapset saiva titse päättää, olimme kyllä jo käyneet hyvästit jättämässä ja halaamassa pappaa sairaalan sängyssä. Silloin iho oli vielä lämmin...tosiaan vain nukkuvalta näytti.

Koska me suhtauduimmeasiaan käytännöllisesti ja liikaa dramatisoimatta, mielestäni oli hyvä että lapset näkivät mihin pappa menee ja että kaikki on hyvin. Jätimme papalle arkkuun mukaan kukkia ja kirjeen. Pappa oli myös puettu omiin vaatteisiin ja silmälasit oli päässä joten ei ollut kovin oudonnäköinen lastenkaan mielestä.

Raskas ja samalla helpottava kokemus.

 

[comhem]

no me ollaan veljeni kanssa nähty ihan pienestä asti niitä "nukkuvia"sukulaisia.eli meidät otettiin aina mukaan katsomaan.ja ei siitä ainakaan mitään traumoja oo jäänyt.enkä mä muista että se olis niin karmasevaakaan ollo.äiti selitti meille juurta jaksain että mummu nukkuu nyt iki unta ja on lentänyt taivaaseen ja että tässä on vain kuori mummusta jne..meillä siis sellaiset perinteet että kaikki sukulaiset käy AINAkattomassa ja viettää jopa aikaa ruumiin kanssa jonkun hetken tai siis kaikki viettää yhdessä siellä ruumin kanssa laulellaan ja jotain. niin pöljältä kuin se kuulostaakin.mutta meitä lapsia se autto ainakin ymmärtämään että mummua tai kuka nyt ikinä olikaan että sitä ei enää ole vaan on taivaassa tjn..ja siitä on jääny myös se että tänä päivänä aikuisena ei oo milläsinäkään kun näkee ruumiin sitäå voi kosketella ihan surutta se auttaa monia.mutta niinku snaottua se on myös varmaa yksillöllistä.

 

[äiti täälläkin]

Mielestäni tarpeen ei ole viedä tuon ikäisiä vainajaa hyvästelemään. Toki lapset on yksilöitä ja käsittelevät asiaa erilailla, mutta kuoleman käsite ja sen ymmärtäminen on vajavaista. Kuollut /nukkuva ihminen saatetaan mieltää jollain lailla samaksi ja esim. se voi aiheuttaa turhaa yöpelkoa. Tämä siis vain esimerkki. Minusta elävä muisto on parempi.

 

[mä]

poikani oli 8v äitini kuollessa, en ottanut mukaan koska tiesin itse reagoivani niin voimakkaasti että jo se olisi pelottanut lastani. voimia koko perheelle

 

[Malviina]

En veisi noin pieniä lapsia katsomaan, pappa on kuitenkin aivan eri värinen kuin eläessään, voi jäädä painajaisia. Itse olin jo aikuinen kun näin eka kerran kuolleen, rauhallisesti arkussa laitettuna, eikä ollut edes läheinen ja se tuli uniini pitkän aikaa...
Voimia teille surussanne! :hug:

 

[Armiliina]

Osanotto ja voimia suureen suruunne. Vieläkin tuntuu käsittämättömältä, että minulla oli sama tilanne pari viikkoa sitten. Itse en omia lapsia päästänyt pappaa katsomaan, vanhempi on iältään vasta 3-vuotias.

Kehottaisin sua keskustelemaan lastesi kanssa asiasta. Kertomaan, että papan kuori makaa arkussa, jota voi käydä katsomassa. Kannattaa etukäteen valmistella lapsia tapahtumaan ja siihen, että ruumiin näkemisestä voi tulla paha olo ja mieleen voi nousta paljon kysymyksiä, mutta se on aivan normaalia.

Omat sisarukseni kyllä näyttivät pappaa tuon ikäisille lapsille, tietysti herkemmät jäivät ruumishuoneen ulkopuolelle... Nämä oli kuitenkin puhuttu ja sovittu etukäteen. Uskon, että varsinkin 6-vuotias voi jo itse olla mukana tekemässä päätöstää siitä, tuleeko mukaan hyvästelemään pappaa.

Itse en koe saaneeni mitään siitä, että kävin katsomassa/vilkaisemassa isäni ruumista ennen hautajaisia. Tilanne oli niin epätodellinen, että se ie nostattanut oikeastaan minkäänlaisia tunteita pintaan.

 

[Aaban]

Mielestäni tarpeen ei ole viedä tuon ikäisiä vainajaa hyvästelemään. Toki lapset on yksilöitä ja käsittelevät asiaa erilailla, mutta kuoleman käsite ja sen ymmärtäminen on vajavaista. Kuollut /nukkuva ihminen saatetaan mieltää jollain lailla samaksi ja esim. se voi aiheuttaa turhaa yöpelkoa. Tämä siis vain esimerkki. Minusta elävä muisto on parempi.

Tätä mietin minäkin, kun joskus vainajat näyttävät niin nukkuvilta... Että lapselle saattaa jäädä käsitys, että hän vain nukkuu ja että miksi sitten haudataan...

 

[Sikke1]

Veljeni poika tais olla 5v, kun meidän isä kuoli. Isäni kuoli äkillisesti sydäninfarktiin. Lähdin äitini kanssa ruumisautolla hakemaan isää ja veljeni tuli perässä poikansa kanssa. Silloin, kun jätimme isälle hyvästit niin poika koski ukkia kädellä ja ihmetteli, että on kylmä. Ei pojalle siitä traumoja jäänyt.

Itse en ehkä lapsiani ottaisi vastaavassa tilanteessa mukaan, sillä itselleni on jäänyt lapsena pelko, kun kävin 7v katsomassa tätiäni (oli silloin 29v) arkussa, kun hän oli jäänyt moottoripyörän alle. Vanhempani eivät antaneet minulle lupaa, mutta kävin sitten yksin katsomassa.... Mulle tuli uneen pitkään painajaiset.

Osanotto koko perheelle suureen suruun :hug:

 

[vieras]

En veisi noin pieniä lapsia katsomaan, pappa on kuitenkin aivan eri värinen kuin eläessään, voi jäädä painajaisia. Itse olin jo aikuinen kun näin eka kerran kuolleen, rauhallisesti arkussa laitettuna, eikä ollut edes läheinen ja se tuli uniini pitkän aikaa...
Voimia teille surussanne! :hug:

Ehkäpä se johtuikin juuri siitä, ettei ollut läheinen...
Ei vaan, kaikkihan me reagoimme eri tavalla.

Itse muista pienenä seisseeni isovanhempien arkkujen äärellä vuoronperään, eikä minkäänlaista ahdistusta asiasta ole jäänyt.

Paremmin vain tajusi sen, että pappa/mummo on nyt todellakin kuollut ja menossa taivaaseen, eikä heillä ole enää mitään hätää. Asiaan vaikutti varmasti myös se, että olimme melkein viikottain tekemisissä isovanhempien kanssa ja heillä oli sairauksia ja jotenkin sitä pienikin lapsi ymmärsi, että lopulta heistä on erottava.

Nyt osaan suhtautua omien vanhempien sairasteluun ja vanhenemiseen aivan eria lailla kuin mieheni, joka ei ole koskaan edes nähnyt isovanhempiaan.


Muuten; vähän aiheen vierestä mutta kuitenkin: vaikka ette itse olisi uskovaisia, niin lapselle on luontaista uskoa taivaaseen tai yleensä siihen, että kuolleet menevät johonkin toiseen paikkaan. Ei siis kannata pienille kertoa tylysti, että ihmiset vain lakkaavat olemasta kun kuolevat. Se on ihan liian ahdistavaa ja käsittämätöntä pienelle lapselle. Kyllähän he sitten myöhemmin tajuavat enemmän ja päättävät lopulta itse uskomisestaan. Eli ei lapsesta tule välttämättä uskovaista, vaikka hän lapsena taivaaseen uskoisikin.

 

[onnellinen]

meidät on kyllä viety lapsena katsoman molempia iso mummuja ( siis aidin äidin äitiä ja äidin isän äitiä)
ja on ollut ihan turvallista nähdä että siinä he nukkuivat iki unta, ei ollut enää kärsimystä vaan molemmilla oli rauhallinen ilme.. omat lapseni aion sitten joskus tilanteesta riippuen viedä hyvästelemään, jos on ollut jossain pahassa onnettomuudessa niin sitten en välttämättä.. mutta on ihan hyvä siis lapselle nähdä mitä tapahtuu kun kuolee, niin ehkä aikuisena ei ole sellaista järjetöntä pelkoa aiheesta.. ja tosissaan olen samaa mieltä että lapselle kannattaa kertoa taivaaseen tai paratiisiin menosta vaikka itse ei siihen uskoisikaan.. mä en usko jumalaan mutta uskon että kun kuolemme, menemme toiseen maailmaan jossa elämä jatkuu sitten.. ja jos lapsi on tarpeeksi vanha niin esim kirja veljeni leijonan mieli kuvaa kuoleman vain seikkailuna jota ei tarvitse pelätä..

 

[mä]

pikkusiskoni kuoli kun olin 7v,itse siitä kuolleen näkemisestä ei jäänyt mitään pelottavaa mielikuvaa tms.

mutta koska hän kuoli pikkuisena taaperona en oman lapseni syntymän jälkeen osannut luottaa ettei omalle kohdalle kävisi samanlailla tavallaan pelkäsin että omallenikin käy niin,sitten tilanne laukesi siihen kun omani saavutti tuon iän ja vähän yli.

en osaa sanoa sitten miten esim.3v asian ottaa. meillä oli kyllä koko perhe mukana ja toinen siskoni oli silloin 4v.