Kun (yh)äiti ei enää jaksa uhmakohtauksia?

[tarvitsee apua]

Mitä vaihtoehtoja jää? :/

Poika on 3v, erosta vuosi, lapset on isällään yksittäisiä öitä. Masennus hoidossa, olen ollut yhteydessä lastensuojeluun (hakenut apua, en ole saanut, pitäisikö suoraan tehdä lastensuojeluilmoitus itsestä että saa apua?). En enää jaksa. Poika vaan huutaa, kiukkuaa, tekee pahojaan (jolloin pakko pitää sylissä "pakolla") ja loppuajan haluaa olla sylissä. Isosiskot joutuvat ihan heittelle. :'(

Päiväkodissa samoja ongelmia, tädit ovat kovilla, mutta tykkäävät että normaaleja uhmakohtauksia. Nyt niitä on vaan alkanut tulla öisinkin, jolloin unet jäävät kaikilla huonoiksi, ja minulla tuli täydellinen uupumus tänäaamuna. Mietin jo että luovun pojasta ja heti tuli itku.

 

[CandleLight]

Varmaan lapsi reagoi yhä eroonkin. Siinä menee myös lapsilla pitkään, että toipuu. Yritä antaa lapselle paljon läheisyyttä ja hellyyttä, uhmakohtaukset voivat olla myös pelkkää huomion hakua. Kun uhma tulee, koita kääntää lapsen huomio muualle, rupea nauramaan ja kutittamaan lasta ja sano että tämä on ihan hassu. Voi toimia. Tiedän että on rankkaa ja vaikeaa, vielä masennuksenkin kanssa, mutta kun erostakin menee pitempi aika niin kyllä lapsenkin kanssa helpottaa. nimim. kokemusta on.

 

[toinen yh]

Soita perheneuvolaan maanantaina.

 

[Minnie]

Jos se ei olisikaan ihan vaan puhdasta uhmaa vaan myös reagointia sinun sairauteesi ja eroon? En siis halua todellakaan syyllistää sinua, mutta tuli vain mieleen... Pyydä neuvolasta lähete perheneuvolaan, jos saisit sieltä apua?

 

[Lunatic]

Jospa isä ottas sen pojan huollettavakseen.

 

[vieras]

Mun lapset tekee samaa, vaikka en olekaan yh. Kärsin myös masennuksesta ja uupumuksesta enkä jaksa aina huomioida lapsia niin paljon kuin pitäisi. Silloin, kun oikein tsemppaan ja olen paljon lasten kanssa, sujuu elämäkin paremmin.

 

[ap]

Jospa isä ottas sen pojan huollettavakseen.

Tätä ehdotinkin jo, mutta ei halua (seurannut kohtauksia, hänen luonaan niitä ei kuulemma tule, ei silti halua pitemmäksi ajaksi lapsia).

Poika on herkkä, ja varmasti reagoi eroon ja minun sairauteen, olen tuntenut siitä syyllisyyttä ja yrittänyt jaksaa, mutta nyt on kaikki voimat täysin pois. Olen huomannut juuri tuon CandleLightin ehdottaman hassuttelun toimivan, jos ehtii heti reagoimaan tilanteeseen. Usein vain se tilanne ehtii jo mennä siihen suoraan huutoon, milloin poikaan ei saa mitään kontaktia enää.

 

[CandleLight]

Jospa isä ottas sen pojan huollettavakseen.

Tätä ehdotinkin jo, mutta ei halua (seurannut kohtauksia, hänen luonaan niitä ei kuulemma tule, ei silti halua pitemmäksi ajaksi lapsia).

Poika on herkkä, ja varmasti reagoi eroon ja minun sairauteen, olen tuntenut siitä syyllisyyttä ja yrittänyt jaksaa, mutta nyt on kaikki voimat täysin pois. Olen huomannut juuri tuon CandleLightin ehdottaman hassuttelun toimivan, jos ehtii heti reagoimaan tilanteeseen. Usein vain se tilanne ehtii jo mennä siihen suoraan huutoon, milloin poikaan ei saa mitään kontaktia enää.

Jos menee hysteeriseksi, ota syliin ja pidä kiinni niin, ettei lapsi pääse huitomaan käsillään, eikä potkimaan. Luja mutta hellä ote. Kuiskaa rauhallisella äänelle lapselle, että kaikki on hyvin ja hän on rakas. Mun lapsen kanssa tää on myös auttanut. Joskus auttaa, että antaa vain huutaa ja menee juttelemaan kun lapsi on rauhottunut.

 

[ap]

Mun lapset tekee samaa, vaikka en olekaan yh. Kärsin myös masennuksesta ja uupumuksesta enkä jaksa aina huomioida lapsia niin paljon kuin pitäisi. Silloin, kun oikein tsemppaan ja olen paljon lasten kanssa, sujuu elämäkin paremmin.

Näinhän se on, vaan mistä niitä voimia saisi? Töissä on käytävä, että saa asumisen, laskut ja ruoan maksettua, teen jo vajaata viikkoa masennuksen (ja hoitojen) takia. Olen karsinut kaiken ylimääräisen, keskittynyt lapsien ja omaan hyvinvointiin, meidän perheeseen. Tiedän että helpottaa jos saa nukuttua ensi yön hyvin, mutta tällä hetkellä on vain niin epätoivonen olo. Anteeksi valitus. Yleensä yritän elää päivä kerrallaan.

 

[ap]

Mun lapset tekee samaa, vaikka en olekaan yh. Kärsin myös masennuksesta ja uupumuksesta enkä jaksa aina huomioida lapsia niin paljon kuin pitäisi. Silloin, kun oikein tsemppaan ja olen paljon lasten kanssa, sujuu elämäkin paremmin.

Näinhän se on, vaan mistä niitä voimia saisi? Töissä on käytävä, että saa asumisen, laskut ja ruoan maksettua, teen jo vajaata viikkoa masennuksen (ja hoitojen) takia. Olen karsinut kaiken ylimääräisen, keskittynyt lapsien ja omaan hyvinvointiin, meidän perheeseen. Tiedän että helpottaa jos saa nukuttua ensi yön hyvin, mutta tällä hetkellä on vain niin epätoivonen olo. Anteeksi valitus. Yleensä yritän elää päivä kerrallaan.

 

[Lunatic]

Poika on herkkä, ja varmasti reagoi eroon ja minun sairauteen, olen tuntenut siitä syyllisyyttä ja yrittänyt jaksaa, mutta nyt on kaikki voimat täysin pois. Olen huomannut juuri tuon CandleLightin ehdottaman hassuttelun toimivan, jos ehtii heti reagoimaan tilanteeseen. Usein vain se tilanne ehtii jo mennä siihen suoraan huutoon, milloin poikaan ei saa mitään kontaktia enää.

Ei halua. :/
Nyt yhteys sossuun ja kerrot koko tilanteen, että et enää jaksa.
Kyllä joku ratkaisu löytyy!! :hug:

 

[hm]

tuostakin voi tulla vaan huono tapa, jos kaikki menevät mukaan ja hvyäksyvät käytöksen kun on erolapsi.
jos laittaa eri huoneeseen karjumaan itsekseen.

 

[Lunatic]

Näinhän se on, vaan mistä niitä voimia saisi? Töissä on käytävä, että saa asumisen, laskut ja ruoan maksettua, teen jo vajaata viikkoa masennuksen (ja hoitojen) takia. Olen karsinut kaiken ylimääräisen, keskittynyt lapsien ja omaan hyvinvointiin, meidän perheeseen. Tiedän että helpottaa jos saa nukuttua ensi yön hyvin, mutta tällä hetkellä on vain niin epätoivonen olo. Anteeksi valitus. Yleensä yritän elää päivä kerrallaan.

Saisitko lapset tänään isälleen, tai johonkin. Että saisit nyt vaan olla hetken rauhassa?

Ja mitä raivareihin tulee, älä vaan syliin ota karjumaan, siinä menee vaan omat voimas hukkaan.
Karjuu aikansa ja lopettaa, anna sätkiä vaikka lattialla. Kunhan sen metelin kestät.. laita jotain korvien peitoksi.

 

[mie]

Tiedätkö mistä sun masennus johtuu? Oletko pystynyt käsittelemään eron kunnolla? Mikä sulla on päälimmäinen tunne ex miestäsi kohtaan? Näitä lähtisin selvittämään. Oma hyvinvointisi on tärkeä. Lapsethan seuraa tarkkaan sitä.

 

[ap]

Ja mitä raivareihin tulee, älä vaan syliin ota karjumaan, siinä menee vaan omat voimas hukkaan.
Karjuu aikansa ja lopettaa, anna sätkiä vaikka lattialla. Kunhan sen metelin kestät.. laita jotain korvien peitoksi.

Annan karjuakin, mutta en voi antaa lyödä siskoja tai minua, hajottaa paikkoja, heittää ruokia lattialle/seinille. Silloin minun on pakko pitää kiinni, ja poika on vahva, ja kun rimpuilee puoli tuntia niin minun voimat on mennyt.

Minun masennus johtuu omasta kasvatuksesta (kiltin tytön syyllisyys kaikesta), avioliitosta mikä päättyi onnettomasti (en ole käsitellyt eroa vielä lainkaan) , exää kohtaan tunnen tällähetkellä katkeruutta..

Yritän saada lapset tänään johonkin ja heti maanantaina soittaa neuvolaan ensimmäiseksi.

 

[ap]

Kiitos kaikille, helpottaa jo kun "sanoo ääneen" näitä asioita. :')

 

[mie]

Sinuna lähtisin hoitamaan nyt täysillä tuota masennusta. Ero ja lapsuus traumat kiireesti käsittelyyn jollain ammattiauttajalla. Siitä se lähtee. Et voi ikinä antaa täyttä rakkautta lapsillesi jos sinulla ei ole sitä sisälläsi.

 

[Ni]

tuostakin voi tulla vaan huono tapa, jos kaikki menevät mukaan ja hvyäksyvät käytöksen kun on erolapsi.
jos laittaa eri huoneeseen karjumaan itsekseen.

Pieni Freud nostaa päätään mun olkapäälläni... Jotenkin ajattelen, että uhmakohtauksissa on osittain ainakin kyse myös siitä, että lapsi testaa, että hylätäänkö minut vaikka käyttäydynkin tällä tavalla.

Tämä on nyt melkoista yleistämistä, ja en tunne tilannettasi kunnolla, mutta olisiko mahdollista, että isän luona poika ei uhmaa, koska pelkää uudelleen hylkäämistä? Sinun luonasi taas tämän teorian pohjalta on "turvallista harjoitella" tätä tunteiden ilmaisua ja kirjoa, koska lapsi luottaa enemmän.

Tuohon toiseen huoneeseen huutamaan laittamiseen kommentoisin vielä, että uhmakohtauksen aikana lapsi ei saisi tuntea itseään hylätyksi. Vaikkakin onhan tuo parempi vaihtoehto sille, että aikuinen kilahtaisi itse tilanteeseen ja raivostuisi. Jos vain jaksat, pysy samalla linjalla, miten ennenkin olet tehnyt, pidä napakasti sylissä ja yritä rauhoitella. Ihanteellisintahan on, jos ehdit katkaista tilanteen ennen kuin se lyö täysillä päälle kiinnittämällä huomiota muualle, huumorilla jne, kuten joku jo aikaisemmin ehdotti, mutta joskus tilannekin vain kehkeytyy niin nopeasti, että siihen ei ehdi reagoimaan.

Voimia sulle tilanteeseen, apua saat perheneuvolasta ja kyllä siellä sos. toimistostakin pitäisi apua löytyä. Joskus vaan täytyy rummuttaa vähän kovempaa, ja ilmaista useampaan kertaan ennen kuin ammattilaiset reagoivat... ja tämähän on tietenkin raskasta, kun voimat ovat muutenkin vähissä. Kysypä myös omalta hoitavalta taholtasi, olisiko heillä mahdollisuus tehdä perheneuvolan kanssa yhteistyötä asiassa. Kyllä perhettäkin pitäisi pystyä kokonaisuutena hoitamaan, aina ja useinkaan ei auta, että jokainen saa avun tahollaan.

 

[ap]

Kiitos "Ni" vastauksestasi, antoi paljon ajattelemisen aiheutta.