Kun tuntuu etten ollutkaan valmis äidiksi...

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja äitikö?
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Ä

äitikö?

Vieras
Lapsi on reilun vuoden ja oli toivottu ja odotettu...
Synnytyskin meni suhthelposti, mutta repeämät eivät lähteneet paranemaan kunnolla ja olivat pitkään kipeitä.
Imetys takkusi ja oli tosi kova paikka kun ei onnistunut kuin osittain.
Sitten tulikin masennus , kävin 2kertaa psykologilla jutteleen asiasta, ymmärrän syyn miksi mutta sille asialle ei voi tehdä mitään joten elän sen kanssa. Tukiverkostoa ei oikeastaan ole.
Sitten lapsi täytti vuoden ja ajattelin että nyt helpottaa, kevätkin teki tuloaan ja kotoa lähteminenkin helpotti...
Mutta sitten tuli uhma, huuto tulee joka asiasta mikä ei mene niinku lapsi haluaa. Kiellän, komennan ja pidän rajat ja päivärytmikin on säännöllinen.
Nyt tuntuu että en jaksa, olinko sittenkään valmis äidiksi?
Tykkään käydä baareissa vähäisten kavereiden kanssa tosin en juo alkoholia.
Miehelle se on ok että käyn ulkona tuulettumassa.
Minulle ei vain tule sitä tunnetta mistä niin monet puhuvat "ihanaa kun sai vauvan nyt ei tee mieli lähteä mihinkään sen luota ja heti on ikävä jos 5min joutuu oleen erossa".
Ennen oli mukavaa käydä lapsen kanssa päivisin kaupoilla tai kirpparilla tms mutta nyt ei enään viitsi lähteä kun se menee taisteluksi kun ei saa koskea jokapaikkaan.
Onko muilla näin...
 
no ei se tunne että haluaa olla vaan kotona tosiaankaan kestänyt vuotta pitempään, ja uhmat ym. aiheuttaa sen että tahtoo välillä päästä irti arjesta, sit jaksaa taas, siis ihan iltakin ilman lasta vaatimuksineen helpottaa jaksamista, ei tarvi kotoa ees lähteä minnekään
 
kuulostaa kyllä masennukselta. Itsellä oli esikoisen jälkeen. Lähdin osa-aikaiseksi töihin ja rupes helpottamaan. Sittemmin olen nauttinut kotona olosta. Tsemppiä!
 
Toisinaan tuntuu, että tarvin ihan hirveästi omaa aikaa, rauhassa paneutua omiin touhuihin ilman että pitää kokoajan keskeyttää syömisen, vessassa käynnin tms takia.
Toki siis rakastan lastani ja hän on minulle hirmuisen tärkeä ja tehdään kyllä yhdessä juttuja.
Mutta toisaalta kun saa olla ilman lasta ja palaa kotiin ja huuto alkaa miettii miten helppoa se olisikaan ilman lasta...En mä sitä silti pois antaisi, iteppähän oon sen halunnut.
 
Alkuperäinen kirjoittaja sit:
sulla taitaa olla masennusta.pitäisikö miettiä lääkitystä,jonkin lääkärin kanssa

Mikä ihme siinä on että kaikkeen pitäisi pillereitä popsia? Komppaan nimimerkki tuo :n tekstiä, olisiko töistä ap:lle apua?
 
Kuten kirjoitin niin masennus oli ja se todettiin. Katsoin kumminkin turhaksi käydä psykologilla koska pohdin hirveästi päässäni asioita ja setvin ominpäin. Siellä kävi kumminkin selväksi se, että tämä masennus ilmeisesti johtuu siitä tukiverkoston puuttumisesta, mutta en pysty tekemään sille asialle mitään että miehen vanhemmat asuvat 200km päässä ja ovat tiiviisti työelämässä. Oma äitini on myös tiiviisti työssä kiinni ja todella harvoin lomalla, silloinkin kuopsuttaa pihaa ja on paljon omia hommia joten harvoin viitsin vaivata. Mutta kaikki isovanhemmat mielellään hoitaisivat jos ehtisivät.
 
Minulla on kyllä vakipaikka töihin, mutta en halua sinne takaisin. Työ on suoraan sanottuna hanurista ja työaverit vielä enemmän. Ne muutamat mukavat ovat lopettaneet äitiyslomani aikana. Olen ilmoittanut olevani kotona vielä tämän vuoden loppuun.
En tahdo viedä lasta hoitoon ennenkuin on 2v.
 
voi veikkonen, nuita tuntemuksia tullee ja mennee itellä kelläkin...nytkin välillä tuntuu että
huhuhu ja taas toisinaan ihanaa. sellasta se vaan lasten kanssa on. mutta olet varmaan vähän masentunut ja hoida se kuntoon, äläkä ressaa niistä tunteista. se helpottaa kyllä. oli mullakin aika ettei voinut la´psen kanssa kohta minnekkään mennä ku lähtö oli sitten aina täyttä huutoa, mutta sekin aikanaan helpottaa. mutta kulje ja liiku muualla,ei vain kotona.
 
Ei minulla ole ollut koskaan mitään vaikeuksia olla erossa lapsistani, ei silloin kuin he olivat vauvoja eikä nyt kun ovat teinejä ja leikki-ikäinen eikä milloinkaan tällä välillä. Eihän se silti tarkoita, ettei muka olisi hyvä ja valmis äiti, vaikkei aina kylki kyljessä lastensa kanssa nyhjääkään. Osaa niitä lapsia muutkin hoitaa (mies, mummot, vaikka MLL:n lapsenlikat ) .
 
minunki masennus johtui tukiverkoston puuttumisesta, vanhemmat tosi kaukana ja sisko. mutta yritä löytää joitain kaveria lähistöltä ja sitte lapsi kainaloon ja mummolaan pariksi viikkoa, niin me tehtiin aina silloin tällöin. mene kerhoihin yms vaikka vain käyt siellä näet että muillakin on samanlaista...tsemppiä ja elämä voittaa kesäkin on tulossa ja miehelläkin varmaan kesäloma. teette jotain kivaa koko perhe,menkää kylpylään yms.
 
Eikö näistä(kään) tunteista puhuta sitten vai miten tuntuu että kaikkien muiden äitien elämä on yhtä juhlaa...lapset kulkee nätisti mukana eikä kiukuttele koskaan.
No ehkä tämä tästä...kesällä ainakin varmaan saa isovanhempia hoitamaan kun mökki on heidän lähellä niin voi miehenkin kanssa joskus kaksin jossain käydä.
Tosin sitten mökillä en voi harrastaa omia juttujani, mutta ehkä mies sitten lähtee joskus lapsen kanssa kaksin niin saan taas vapaa viikonlopun.
 

Yhteistyössä