Toki noinkin voi käydä.. Mut entäs jos löytää paljon paremman miehen ja järkyttyneenä miettii jälkeenpäin miksi alunperinkään oli sairaassa suhteessa jossa oli kamalat riidat ja onneton olo?
Näin kävi mulle, luulin et olin normaalissa ja kivassa suhteessa ja et rakastin avokkiani, mut kun pääsin irti siitä suhteesta tajusin et se oli ollut ihan kamalaa alistamista, riitaa, epäluottamusta jne. Ja nykyään mulla on mies jonka kanssa on samanlaiset elämänarvot, ei riidellä kuin tosi harvoin ja elämä on tosi onnellista!
Asiat kun ei oo ihan yksinkertaisia.. Nyrkkisääntönä:jos suhteessa on vaikea olo, ja kokee et joutuu koko ajan taistelemaan et arki sujuis ja et oma elämä olis siedettävää, on hyvä hakea apua ja jos toinen ei siihen suostu tai tilanne ei muutu niin sit kannattaa mietiä miten haluaa elämänsä käyttää!(ja ei en oo kovin ero myönteinen, mut kun muutamaan keski-iän ylittäneen täysin katkeroituneen ihmisen/parin on tuntenut, niin ei se kovin houkutteleva tulevaisuudenkuva ole)