Kun taapero satuttaa itsensä, ei anna halata ja lohduttaa, onko se outoa!!???

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vieras

Vieras
Lapsella ikää siis 1v4 kk. Aiemmin jos tuli kolhuja halusi heti syliin ja sitten lohdutettiin ja siliteltiin ja se helpotti. Nyt jos satuttaa itsensä ei halua tulla syliin, paitsi ehkä jos kylässä näin käy, mutta kotona alkaa itkeä vaan kahta kauheammin ja riuhtoo itsensä sylistä pois jos yrittää lohduttaa.

Onko tämä ns. normaalia käytöstä? Tuntuu pahalta kun ei saa lohduttaa ja tulee tunne että onkohan sitä tehnyt jotain väärin...
 
Mun esikoinen oli myös tommonen. Eräs tuttu, joka on törmännyt samanlaiseen useinkin, sanoi moisen johtuvan siitä, että lapsi on hirveän kriittinen itselleen. Että kun hän muksaisee itsensä johonkin, hän kokee epäonnistuneensa siinä mitä oli tekemässä, ja raivostuu itselleen, eikä anna lohduttaa jne...

 
Alkuperäinen kirjoittaja PuuhakasNaimaSiviä:
Mun esikoinen oli myös tommonen. Eräs tuttu, joka on törmännyt samanlaiseen useinkin, sanoi moisen johtuvan siitä, että lapsi on hirveän kriittinen itselleen. Että kun hän muksaisee itsensä johonkin, hän kokee epäonnistuneensa siinä mitä oli tekemässä, ja raivostuu itselleen, eikä anna lohduttaa jne...

meillä samanlainen :(

oon vaan yrittäny tossa tilanteesa olla ja lohduttaa ja kertoa että ei se mitään haittaa noita sattuu ettei tule toiselle olo että on huono ja epäonnistunut.
lapsi on 1v7kk
 
Tyttäreni oli samanlainen about tuon ikäisenä ja ihmettelin asiaa itsekin. Nyt isompana (vajaa 3v) on mielellään sylissä lohdutettavana, kun satuttaa itsensä tai kiukkukohtaus menee yli :). Rauhoittuu sylissä melko äkkiä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja psykologi-äiti:
Tyttäreni oli samanlainen about tuon ikäisenä ja ihmettelin asiaa itsekin. Nyt isompana (vajaa 3v) on mielellään sylissä lohdutettavana, kun satuttaa itsensä tai kiukkukohtaus menee yli :). Rauhoittuu sylissä melko äkkiä.

kerro sä mitä tossa tilanteessa pitäisi tehdä? onks toi lohduttaminen ja ei haittaa sanominen oikein? ettei lapsesta tuu sit sisäänpäinkääntyvä ja itseään mollaava nuori myöhemmin
 
Meilläkin lapsi käyttäytyy noin. Ikää on 3v ja todella tuntuu pahalta, kun hän satuttaa itsensä ja alkaa vaan huutaan enemmän, jos yritetään lohduttaa. Sitten tuntuu itsestä kurjalta, kun hän itkee siinä itsekseen ilman lohdutusta... :(
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja PuuhakasNaimaSiviä:
Mun esikoinen oli myös tommonen. Eräs tuttu, joka on törmännyt samanlaiseen useinkin, sanoi moisen johtuvan siitä, että lapsi on hirveän kriittinen itselleen. Että kun hän muksaisee itsensä johonkin, hän kokee epäonnistuneensa siinä mitä oli tekemässä, ja raivostuu itselleen, eikä anna lohduttaa jne...

meillä samanlainen :(

oon vaan yrittäny tossa tilanteesa olla ja lohduttaa ja kertoa että ei se mitään haittaa noita sattuu ettei tule toiselle olo että on huono ja epäonnistunut.
lapsi on 1v7kk

Jep. Meillä meni niin, että jos lapsi löi esim. päänsä johonkin noustessaan ylös, niin hän oli siitä niin suivaantunut, jotta oksat pois! Mutta toi helpotti kyllä. En muista tarkkaan, että missä vaiheessa... Nyt poika täyttää neljä, enkä muista tuommoista olleen piiiiiiiiiiiiitkiin aikoihin... Kai se liittyy juuri siihen vaiheeseen, kun lapsi ymmärtää, mitä se epäonnistuminen on. Tai siis se, että aina kaikki ei mene heti putkeen...toiset vaan kokevat sen niin rajusti.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja psykologi-äiti:
Tyttäreni oli samanlainen about tuon ikäisenä ja ihmettelin asiaa itsekin. Nyt isompana (vajaa 3v) on mielellään sylissä lohdutettavana, kun satuttaa itsensä tai kiukkukohtaus menee yli :). Rauhoittuu sylissä melko äkkiä.

kerro sä mitä tossa tilanteessa pitäisi tehdä? onks toi lohduttaminen ja ei haittaa sanominen oikein? ettei lapsesta tuu sit sisäänpäinkääntyvä ja itseään mollaava nuori myöhemmin

Ihan varmasti oikein olet toiminut :). Tarjoa syliä, mutta ei väkisin. Silitä vaikka ja lohduta sanallisesti tyyliin "Ei hätää, sattui, mutta menee ohi..". Ihan sitä tavallista vain. Pysyt samassa tilassa saatavilla eli lasta ei kannata hädissään jättää yksin itkemään, vaikka ei syliä huolisikaan. Oma neiti ainakin ihan omia aikojaan alkoi taas haluta syliin. No hätä :).
 
Alkuperäinen kirjoittaja psykologi-äiti:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja psykologi-äiti:
Tyttäreni oli samanlainen about tuon ikäisenä ja ihmettelin asiaa itsekin. Nyt isompana (vajaa 3v) on mielellään sylissä lohdutettavana, kun satuttaa itsensä tai kiukkukohtaus menee yli :). Rauhoittuu sylissä melko äkkiä.

kerro sä mitä tossa tilanteessa pitäisi tehdä? onks toi lohduttaminen ja ei haittaa sanominen oikein? ettei lapsesta tuu sit sisäänpäinkääntyvä ja itseään mollaava nuori myöhemmin

Ihan varmasti oikein olet toiminut :). Tarjoa syliä, mutta ei väkisin. Silitä vaikka ja lohduta sanallisesti tyyliin "Ei hätää, sattui, mutta menee ohi..". Ihan sitä tavallista vain. Pysyt samassa tilassa saatavilla eli lasta ei kannata hädissään jättää yksin itkemään, vaikka ei syliä huolisikaan. Oma neiti ainakin ihan omia aikojaan alkoi taas haluta syliin. No hätä :).

ps. voi liittyä ns. omnipotenssikuvitelmiin eli kuvitelmiin omasta kaikkivoipaisuudesta, joita juuri tuon ikäisillä on. Sitten karu todellisuus tulee vastaan = en vielä pystykään kaikkeen, mihin isommat ym. Ottaahan se päähän ja turhauttaa.. Sitä pieni sitten kiukkuaa. Kannattaa verrata mielessä johonkin, mitä itse kovin yrittää ja luulee osaavansa ja pieleen menee. Voi olla, että haluaa ainakin hetken harmiaan yksin manailla eikä "näyttää" ei-osaamistaan muille ;).
 
Meillä oli esikoinen tuomonen, nykyään kyllä antaa lohduttaa. 3v. on nyt samanlainen ollu jo hyvän aikaa mutta eiköhän se siitä. Tuntuu se ikävältä kyllä, ja varsin kun tuntuu et yleisillä paikoilla jotkut ihan kattoo kun tuo 3v. juoksee karkuun jos jonkun kolhun saa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja psykologi-äiti vielä:
Alkuperäinen kirjoittaja psykologi-äiti:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja psykologi-äiti:
Tyttäreni oli samanlainen about tuon ikäisenä ja ihmettelin asiaa itsekin. Nyt isompana (vajaa 3v) on mielellään sylissä lohdutettavana, kun satuttaa itsensä tai kiukkukohtaus menee yli :). Rauhoittuu sylissä melko äkkiä.

kerro sä mitä tossa tilanteessa pitäisi tehdä? onks toi lohduttaminen ja ei haittaa sanominen oikein? ettei lapsesta tuu sit sisäänpäinkääntyvä ja itseään mollaava nuori myöhemmin

Ihan varmasti oikein olet toiminut :). Tarjoa syliä, mutta ei väkisin. Silitä vaikka ja lohduta sanallisesti tyyliin "Ei hätää, sattui, mutta menee ohi..". Ihan sitä tavallista vain. Pysyt samassa tilassa saatavilla eli lasta ei kannata hädissään jättää yksin itkemään, vaikka ei syliä huolisikaan. Oma neiti ainakin ihan omia aikojaan alkoi taas haluta syliin. No hätä :).

ps. voi liittyä ns. omnipotenssikuvitelmiin eli kuvitelmiin omasta kaikkivoipaisuudesta, joita juuri tuon ikäisillä on. Sitten karu todellisuus tulee vastaan = en vielä pystykään kaikkeen, mihin isommat ym. Ottaahan se päähän ja turhauttaa.. Sitä pieni sitten kiukkuaa. Kannattaa verrata mielessä johonkin, mitä itse kovin yrittää ja luulee osaavansa ja pieleen menee. Voi olla, että haluaa ainakin hetken harmiaan yksin manailla eikä "näyttää" ei-osaamistaan muille ;).

Kiitos tästä :)

yksin en ole kyllä' jättänyt koska lapselle tulee hylätyksi jätetty tunne vaan oon ollu saatavilla.

Mut hei tää ei liity tähän vaan ihan toinen juttu ois. Osaatko sanoa. Meillä lapsi osaa nukahtaa itsekseen omaan sänkyyn tutin ja harson kanssa ei ole kaivannut koskaan nukutteluja mutta kun hänen kummin on häntä katsomassa ja yrittää laittaa nukkumaan käy hysteerisesti huutamana jos lähtee huoneesta pois.?? mikä on minusta todella outoa sillä muuten nukuttelee itsekseen. eikä rauhoitu ja asetu nukkumaan kuin vaan jos kummi siinä samassa huoneessa.

tätä ollaan mietitty et mistä ihmeestä tää vois johtua? tunteeko lapsi olonsa jotenkin ei-turvalliseks vai mikä on?

(lapsi on tuon 1v7kk)
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja psykologi-äiti vielä:
Alkuperäinen kirjoittaja psykologi-äiti:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja psykologi-äiti:
Tyttäreni oli samanlainen about tuon ikäisenä ja ihmettelin asiaa itsekin. Nyt isompana (vajaa 3v) on mielellään sylissä lohdutettavana, kun satuttaa itsensä tai kiukkukohtaus menee yli :). Rauhoittuu sylissä melko äkkiä.

kerro sä mitä tossa tilanteessa pitäisi tehdä? onks toi lohduttaminen ja ei haittaa sanominen oikein? ettei lapsesta tuu sit sisäänpäinkääntyvä ja itseään mollaava nuori myöhemmin

Ihan varmasti oikein olet toiminut :). Tarjoa syliä, mutta ei väkisin. Silitä vaikka ja lohduta sanallisesti tyyliin "Ei hätää, sattui, mutta menee ohi..". Ihan sitä tavallista vain. Pysyt samassa tilassa saatavilla eli lasta ei kannata hädissään jättää yksin itkemään, vaikka ei syliä huolisikaan. Oma neiti ainakin ihan omia aikojaan alkoi taas haluta syliin. No hätä :).

ps. voi liittyä ns. omnipotenssikuvitelmiin eli kuvitelmiin omasta kaikkivoipaisuudesta, joita juuri tuon ikäisillä on. Sitten karu todellisuus tulee vastaan = en vielä pystykään kaikkeen, mihin isommat ym. Ottaahan se päähän ja turhauttaa.. Sitä pieni sitten kiukkuaa. Kannattaa verrata mielessä johonkin, mitä itse kovin yrittää ja luulee osaavansa ja pieleen menee. Voi olla, että haluaa ainakin hetken harmiaan yksin manailla eikä "näyttää" ei-osaamistaan muille ;).

Kiitos tästä :)

yksin en ole kyllä' jättänyt koska lapselle tulee hylätyksi jätetty tunne vaan oon ollu saatavilla.

Mut hei tää ei liity tähän vaan ihan toinen juttu ois. Osaatko sanoa. Meillä lapsi osaa nukahtaa itsekseen omaan sänkyyn tutin ja harson kanssa ei ole kaivannut koskaan nukutteluja mutta kun hänen kummin on häntä katsomassa ja yrittää laittaa nukkumaan käy hysteerisesti huutamana jos lähtee huoneesta pois.?? mikä on minusta todella outoa sillä muuten nukuttelee itsekseen. eikä rauhoitu ja asetu nukkumaan kuin vaan jos kummi siinä samassa huoneessa.

tätä ollaan mietitty et mistä ihmeestä tää vois johtua? tunteeko lapsi olonsa jotenkin ei-turvalliseks vai mikä on?

(lapsi on tuon 1v7kk)

Lapset rakastavat tuonikäisinä kaikkea tuttua ja turvallista. Kummi vain ei ole sama henkilö, johon lapsi yleensä on tottunut ja ehkä tekee jotain pientä muutenkin eri tavalla. Ehkä silloin on vain viisasta kummin hoitaessa kummin pysyä samassa huoneessa nukahtamiseen asti ja muuten jatkaa jo hyvin opitulla tavalla :).
 
Alkuperäinen kirjoittaja psykologi-äiti vielä:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja psykologi-äiti vielä:
Alkuperäinen kirjoittaja psykologi-äiti:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja psykologi-äiti:
Tyttäreni oli samanlainen about tuon ikäisenä ja ihmettelin asiaa itsekin. Nyt isompana (vajaa 3v) on mielellään sylissä lohdutettavana, kun satuttaa itsensä tai kiukkukohtaus menee yli :). Rauhoittuu sylissä melko äkkiä.

kerro sä mitä tossa tilanteessa pitäisi tehdä? onks toi lohduttaminen ja ei haittaa sanominen oikein? ettei lapsesta tuu sit sisäänpäinkääntyvä ja itseään mollaava nuori myöhemmin

Ihan varmasti oikein olet toiminut :). Tarjoa syliä, mutta ei väkisin. Silitä vaikka ja lohduta sanallisesti tyyliin "Ei hätää, sattui, mutta menee ohi..". Ihan sitä tavallista vain. Pysyt samassa tilassa saatavilla eli lasta ei kannata hädissään jättää yksin itkemään, vaikka ei syliä huolisikaan. Oma neiti ainakin ihan omia aikojaan alkoi taas haluta syliin. No hätä :).

ps. voi liittyä ns. omnipotenssikuvitelmiin eli kuvitelmiin omasta kaikkivoipaisuudesta, joita juuri tuon ikäisillä on. Sitten karu todellisuus tulee vastaan = en vielä pystykään kaikkeen, mihin isommat ym. Ottaahan se päähän ja turhauttaa.. Sitä pieni sitten kiukkuaa. Kannattaa verrata mielessä johonkin, mitä itse kovin yrittää ja luulee osaavansa ja pieleen menee. Voi olla, että haluaa ainakin hetken harmiaan yksin manailla eikä "näyttää" ei-osaamistaan muille ;).

Kiitos tästä :)

yksin en ole kyllä' jättänyt koska lapselle tulee hylätyksi jätetty tunne vaan oon ollu saatavilla.

Mut hei tää ei liity tähän vaan ihan toinen juttu ois. Osaatko sanoa. Meillä lapsi osaa nukahtaa itsekseen omaan sänkyyn tutin ja harson kanssa ei ole kaivannut koskaan nukutteluja mutta kun hänen kummin on häntä katsomassa ja yrittää laittaa nukkumaan käy hysteerisesti huutamana jos lähtee huoneesta pois.?? mikä on minusta todella outoa sillä muuten nukuttelee itsekseen. eikä rauhoitu ja asetu nukkumaan kuin vaan jos kummi siinä samassa huoneessa.

tätä ollaan mietitty et mistä ihmeestä tää vois johtua? tunteeko lapsi olonsa jotenkin ei-turvalliseks vai mikä on?

(lapsi on tuon 1v7kk)

Lapset rakastavat tuonikäisinä kaikkea tuttua ja turvallista. Kummi vain ei ole sama henkilö, johon lapsi yleensä on tottunut ja ehkä tekee jotain pientä muutenkin eri tavalla. Ehkä silloin on vain viisasta kummin hoitaessa kummin pysyä samassa huoneessa nukahtamiseen asti ja muuten jatkaa jo hyvin opitulla tavalla :).

heillä on täällä yleensä kova meno päällä. Ja ukin kanssa tyttö nukahtaa kuulemma melkein heti.. hieman mietityttää tämä miksei kummin kanssa
 
Kummin toiminnassa ei silti välttämättä ole mitään vikaa. Edelleen oma esimerkki: Noin parivuotiaana oma lapseni suostui mummilassa nukkumaan päiväunet vain ja ainoastaan papan kanssa ei lainkaan mummin. Molemmat lämpimiä, lapsirakkaita ihmisiä. Jokin vain pisti lapsen silmään. Se voi olla äänensävy tms.

Lapsesi tottunee kummin hoitoon pikkuhiljaa. Isompana kuvio taas yllättäen voikin kääntyä päinvastoin. Sepä juuri on esim. lasten psykoterapioissa niin kiinnostavaa, kun on tietyt yleispätevyydet, jotka luovat sen asiantuntija-kehikon, sitten sydämellä ja intuitiolla saa yrittää löytää juuri sen kyseisen lapsen oman yksilöllisen ajatuksenkulun. Eikä sitä aina hoksaa ammattilainenkaan eikä tarvitsekaan :). Riittää, kun on riittävä perusturva, rakkautta ja rajoja. Sitten vielä saatavilla muutama luotettava, turvallinen aikuinen, niin hyvä tulee - suurella todennäköisyydellä :).
 
Meillä kanssa vähän tuollaista keskimmäisellä lapsella. Kiistää, että olisi yhtään sattunut, vaikka mitä tapahtuisi. Liittyy mun tulkintani mukaan siihen, että hänellä on tapana temppuilla ja siitä aina varoitellaan, joten sitten kun sattuu, niin ei halua antaa toiselle sitä iloa, että pääsisi sanomaan "Mitä minä sanoin"...
 
Alkuperäinen kirjoittaja Vaniljatäti:
Meillä kanssa vähän tuollaista keskimmäisellä lapsella. Kiistää, että olisi yhtään sattunut, vaikka mitä tapahtuisi. Liittyy mun tulkintani mukaan siihen, että hänellä on tapana temppuilla ja siitä aina varoitellaan, joten sitten kun sattuu, niin ei halua antaa toiselle sitä iloa, että pääsisi sanomaan "Mitä minä sanoin"...

Hyvinkin juuri näin ;). Lapset ovat monesti aika fiksuja ja "monimutkaisia" ajatuskuluissaan. Enemmän kuin moni huomaa pinnalta katsoen. Se on joskus aika liikuttavaa :).
 
Meillä oli jokin aika sitten myös tuota ettei saanut pitää sylissä jos sattui, lapsi tuntui suuttuvan vain lisää jos otti syliin. Nykyään hän on 2v2kk ja antaa jo ottaa syliin kun sattuu jotain, tosin hän haluaa vaihtaa syliä koko ajan, kun on minun sylissäni hän haluaakin isän syliin ja päinvastoin, syliä hän saattaa vaihtaa monta kertaa "yhden pipin aikana".
 
ehkä lapsi tajuaa et itse kaatui/teki tyhmää ton ikäiset on jo tosi fiksuja tai sit se et kaatu ärsyttää..sulla taitaa olla teen-sen-itse -älä auta tyylinen lapsi...luonne-erot ku näkyy jo tosi pienillä...ole vain saatavilla mut älä tuputa omatoimisuuus/itsenäisyys on vain hyvä juttu monet tonikäiset ei tee mitään ilman vanhempaa vaan roikkuu jalassa koko ajan:)sulla on lapsi joka tietää mitä haluaa:)
 
Meillä on tuollainen kummityttö. Pienä antoi halata ja muutenkin tuli syliin mielellään. Nyt ikää on 4 v. Kesällä kun tuli pipi täällä meillä niin ei saanut halata, syliin ei tullut. Huusi vaan pahemmin kun yritin sylissä lohduttaa. Tämän tapauksen kohdalla uskon syyn olevan lapsen äidin. Hänellä on/oli tapana pitää tyttöä holding otteessa 1,5 tuntiakin uhmakohtaus raivareiden aikaan.
 

Yhteistyössä