Kun raskaus ei ole mukavaa aikaa?!

[surullinen odotus]

Mistä saa vertaistukea sellainen odottaja, jolle hormoonit tekevät vain hallaa eli olo on kiukkuinen ja onneton koko ajan? En nauti tästä olotilasta yhtään, ja nyt alkaa tuntua että olen ainoa maailmassa.

Odotuspinoissa (kuulun kahteen kahdella eri palstalla) tuntemukseni sivuutetaan täysin. Jos joku pelkää keskenmenoa niin hän saa paljon sympatiaa mutta minä en saa edes mainintaa mistään. En siis ole koko ajan kieli vääränä valittamassa, vaan pohdin ja mietin miksi minulla näin ja yritän väliin kaikkea normaaliakin ja osallistun aiheisiin.

Perustin toiselle foorumille päiväkirjan odotuksestani mutta se ei kerää vastauksia. Muut joilla on laskettuaika samoihin aikoihin, ovat jo toisissa odotuspäikyissään, minä olen sivulla kolme.

Miksi näin? Olenko todella omituinen vai eikö odotusmaailmassa kestetä mitään negatiivista?

 

["vieras"]

10% odottavista äideistä kärsii raskausajan masennuksesta. Kolmasosa heistä tarvitsee masennukseensa lääkitystä. Voi olla, että suurin osa masentuneista odottajista ei jaksa vierailla millään palstoilla jakamassa ajatuksiaan. Synnytyksenjälkeisestä masennuksesta kärsiville on ainakin oma yhdistys, Äimä. Ehkäpä sieltä löytyisi kokemuksia myös raskaudenaikaisesta masennuksesta?

 

[-]

mulla on ollut tosi vaikea odotusaika, joten minä ainakin ymmärrän. ensinnäkin on ollut kaikenmaailman krempat ja vaivat, joiden takia olen ollut saikulla miltei koko raskausajan. lisäksi yksityiselämässä on ollut isoja muutoksia ja ongelmia. pahalta tuntuu ja ahdistaa. onneksi neuvolassa tuntemukseni on otettu tosissaan, ja olen käynyt neuvolapsykologilla.

onko sulla ketään, jolle puhua ajatuksistasi? mulle tuo puhuminen on ollut elintärkeää.

ja toivon, että kukaan lapseton ei tulisi tähän nyt vittuilemaan, että ei saa valittaa kun kuitenkin on raskaana. kiitos.

 

["xxxx"]

Mä luulin etten koskaan saisi edes lapsia - hoitoihin omaisuuden laittaneena - ja nyt sitten vuosien päästä napsahti plussa tikkuun. En enää odottanut tai halunnut lasta, pisti se vähän hymyilemään ja tiesin etten mitään keskeytystä tekisi tms., mutta en sitli ollut onnesta soikeana.

Hormonit väsytti, syötätti, naama kukki, oksetti, mieli kelas raskautta että kuinka tässä näin kävi.....Minä joka olin suunnitellut kaikkea muuta elämääni niin nyt kaikki muuttuu. Elämässä kaikki hyvin, miehen kanssa jne. Kävin töissä ja kaaduin sänkyyn, en jaksanut iloita raskaudesta. Onkohan se terve, meneekö kaiki hyvin jne.... Kunhan aikaa kului ja hormnonit helpotti, mielikin parani. Mä luulin aluks että masennuin tai jotain, mutta se oli varmaan ihan hormooneista johtuvaa.

Millä viikoilla oot? Mua alkoi helpottaa tuossa 12 viikon jälkeen. Varsinaisesti sen jälkeen kun liikkeet alkoi tuntua. Nyt pari kuuakutta jäljellä ja nyt voisin kuvat aitseäni jo onnelliseksi odottajaksi.

 

["been there"]

Mielestäni raskauden aikainen psyykkinen olotila sivuutetaan tässä yhteiskunnassa melko hyvin. Itseäni ärsyttävät suunnattomasti ne "ikuiset valittajat", joilla aina koskee johonkin kohtaan ja toisaalta myös ne, joilla raskausaika on ehdottomasti "elämän parasta ja ihaninta aikaa".

Oma, toinen odotukseni on tällä hetkellä rv 14+0 ja kyllä tämä edelleen on melkoista tuskaa. Koen mieheni erittäin negatiivisesti enkä missään nimessä ole tällä hetkellä onnellinen parisuhteessani, saati sitten tyytyväinen ja onnellinen ihmisenä. Kai tämä tästä jossain vaiheessa helpottaa, toivottavasti. Neuvolassa näistä negatiivisista asioista on mielestäni melko turhaa avautua.
Siihen, mistä saa vertaistukea, en osaa vastata. Sellaisen tarpeessa olisin itsekin.

 

[alkuper.]

Puolivälissä mennään. Vielä monta pitkää kuukautta edessä. jotenkin olen pahoittanut mieleni siitä että en saa mitään vastausta enkä "huomioita" koska olen erilainen kuin muut tässä asiassa. Tuntuu pahalta eikä tämä ainakaan helpota oloa, että muille ropisee sympatiaa pienemmästäkin jutusta.

 

[-]

[QUOTE="been there";22101086]Mielestäni raskauden aikainen psyykkinen olotila sivuutetaan tässä yhteiskunnassa melko hyvin. Itseäni ärsyttävät suunnattomasti ne "ikuiset valittajat", joilla aina koskee johonkin kohtaan ja toisaalta myös ne, joilla raskausaika on ehdottomasti "elämän parasta ja ihaninta aikaa".

Oma, toinen odotukseni on tällä hetkellä rv 14+0 ja kyllä tämä edelleen on melkoista tuskaa. Koen mieheni erittäin negatiivisesti enkä missään nimessä ole tällä hetkellä onnellinen parisuhteessani, saati sitten tyytyväinen ja onnellinen ihmisenä. Kai tämä tästä jossain vaiheessa helpottaa, toivottavasti. Neuvolassa näistä negatiivisista asioista on mielestäni melko turhaa avautua.
Siihen, mistä saa vertaistukea, en osaa vastata. Sellaisen tarpeessa olisin itsekin.[/QUOTE]

miksi susta neuvolassa näistä asioista on turha avautua? oman kokemukseni mukaan se nimenomaan kannattaa, koska sitä kautta saa nopeasti apua (sekä lääkkeellistä että psykologista). jos neuvolassa tuntemukset sivuutetaan, niin sitten niistä kannattaa sanoa vielä painokkaammin.

 

[-]

Puolivälissä mennään. Vielä monta pitkää kuukautta edessä. jotenkin olen pahoittanut mieleni siitä että en saa mitään vastausta enkä "huomioita" koska olen erilainen kuin muut tässä asiassa. Tuntuu pahalta eikä tämä ainakaan helpota oloa, että muille ropisee sympatiaa pienemmästäkin jutusta.

ihmiset eivät edelleenkään osaa suhtautua toisen psyykkiseen pahaan oloon. eivät tiedä mitä sanoa, jos eivät itse ole kokeneet samaa. en usko, että tuossa muusta on kyse. mutta kyllä meitä muitakin "onnettomia odottajia" on. et ole yksin tai epänormaali!

 

[alkuper.]

miksi susta neuvolassa näistä asioista on turha avautua? oman kokemukseni mukaan se nimenomaan kannattaa, koska sitä kautta saa nopeasti apua (sekä lääkkeellistä että psykologista). jos neuvolassa tuntemukset sivuutetaan, niin sitten niistä kannattaa sanoa vielä painokkaammin.

Minun neuvolan tätini on tällainen: hän kuuntelee (tai ainakin näyttää kuuntelevan), hymähtelee ja sanoo: "aijaa? No voi että, sellaista se on välillä.... milloin sulle onkaan seuraava aika?" Eli lähdetkös nyt siitä valittamasta. En saa hänestä mitään irti enkä mitään tietoa mistään.

Enkä halua mitään lääkkeitä, haluan vertaistukea.

 

["been there"]

miksi susta neuvolassa näistä asioista on turha avautua? oman kokemukseni mukaan se nimenomaan kannattaa, koska sitä kautta saa nopeasti apua (sekä lääkkeellistä että psykologista). jos neuvolassa tuntemukset sivuutetaan, niin sitten niistä kannattaa sanoa vielä painokkaammin.

No monestakin syystä. Ensinnäkin, terveydenhoitajat eivät ole psykologian/psykiatrian asiantuntijoita eli en koe, että heidän ammattitaitonsa riittää käsittelemään kertomiani asioita. Toisekseen, en halua heidän kirjaavan tietoihini mitään "puutteellisia diagnooseja" tai epämääräisyyksiä psyykkisesti tilastani. Tuollaiset asiat nimittäin nousevat aina myöhemmin esiin ja jopa ihan yllättävissä tilanteissa. Pelkkä "hymistely" tai "kuuntelevan korvan" tarjoaminen ei ainakaan minua tuntemuksissani auta.

 

[-]

Minun neuvolan tätini on tällainen: hän kuuntelee (tai ainakin näyttää kuuntelevan), hymähtelee ja sanoo: "aijaa? No voi että, sellaista se on välillä.... milloin sulle onkaan seuraava aika?" Eli lähdetkös nyt siitä valittamasta. En saa hänestä mitään irti enkä mitään tietoa mistään.

Enkä halua mitään lääkkeitä, haluan vertaistukea.

ei ne lääkkeetkään mikään mörkö ole, jos masennuksesta kärsit. tuo tekstisi nimittäin kuulostaa jo siltä. mutta löytyykö paikkakunnaltasi mitään äideille/tuleville äideille suunnattua toimintaa? sellaisesta voisi löytyä tukiryhmä.

 

[alkuper.]

ei ne lääkkeetkään mikään mörkö ole, jos masennuksesta kärsit. tuo tekstisi nimittäin kuulostaa jo siltä. mutta löytyykö paikkakunnaltasi mitään äideille/tuleville äideille suunnattua toimintaa? sellaisesta voisi löytyä tukiryhmä.

Olen aika lääkevastainen ja sitä mieltä, että ihmisiä tulisi hoitaa ihmisinä, ei niin että tuossa resepti, pärjäile.

Ei täällä ole muuta kuin onnellisten odottajien ryhmiä joissa istutaan onnellinen hymy naamalla maha pystyssä puhumassa kestovaipoista.

 

["been there"]

ei ne lääkkeetkään mikään mörkö ole, jos masennuksesta kärsit. tuo tekstisi nimittäin kuulostaa jo siltä. mutta löytyykö paikkakunnaltasi mitään äideille/tuleville äideille suunnattua toimintaa? sellaisesta voisi löytyä tukiryhmä.

Tästä olen samaa mieltä, lääkkeitä ei kannata pelätä. Oleellista olisi kuitenkin se, että tilanne voitaisiin arvioida perusteellisesti ja siihen mielestäni tarvitaan ihan psykiatrian erikoislääkäriä ja kunnollista testausta.

Onko tämä ensimmäinen kerta elämässäsi, kun fiilikset ovat (pitkäaikaisesti) noin alhaalla?

 

["vieras"]

Puolivälissä mennään. Vielä monta pitkää kuukautta edessä. jotenkin olen pahoittanut mieleni siitä että en saa mitään vastausta enkä "huomioita" koska olen erilainen kuin muut tässä asiassa. Tuntuu pahalta eikä tämä ainakaan helpota oloa, että muille ropisee sympatiaa pienemmästäkin jutusta.

Voisko sitten olla niin, että et kuitenkaan ole niin erilainen kuin itse koet? Varmaan muut kokevat tuntevansa ihan samoja asioita. Aika harvalle raskausaika on pelkästään mukavaa.

 

[-]

[QUOTE="been there";22101138]No monestakin syystä. Ensinnäkin, terveydenhoitajat eivät ole psykologian/psykiatrian asiantuntijoita eli en koe, että heidän ammattitaitonsa riittää käsittelemään kertomiani asioita. Toisekseen, en halua heidän kirjaavan tietoihini mitään "puutteellisia diagnooseja" tai epämääräisyyksiä psyykkisesti tilastani. Tuollaiset asiat nimittäin nousevat aina myöhemmin esiin ja jopa ihan yllättävissä tilanteissa. Pelkkä "hymistely" tai "kuuntelevan korvan" tarjoaminen ei ainakaan minua tuntemuksissani auta.[/QUOTE]

eivät tietenkään ole, eivätkä he mitään diagnooseja teekään vaan ohjaavat avun tarvitsijan eteenpäin. omassa tapauksessa neuvolan terveydenhoitaja ei ole tuon eteenpäin ohjaamisen lisäksi ollut missään tekemisissä psykologini kanssa, eikä me enää hänen kanssaan edes puhuta aiheesta.

onpas täällä nyt jotenkin kyyninen asenne. jos apua tarvitsee, niin sitä pitää myös osata ottaa vastaan. en tarkoita syyllistää, mutta ihan oikeasti raskaana oleville sitä apua on tarjolla. ei sitä pidä hävetä. itse ainakin haluan käsitellä näitä negatiivisia tunteitani mahdollisimman paljon ennen kuin vauva syntyy. siinä vaiheessa se voikin sitten jo olla myöhäistä, ja tilanne mennä sellaiseksi, ettei yksinkertainen vertaistuki tai satunnaiset psykologikäynnyt enää auta.

 

[-]

Olen aika lääkevastainen ja sitä mieltä, että ihmisiä tulisi hoitaa ihmisinä, ei niin että tuossa resepti, pärjäile.

Ei täällä ole muuta kuin onnellisten odottajien ryhmiä joissa istutaan onnellinen hymy naamalla maha pystyssä puhumassa kestovaipoista.

no sitten suosittelen ihan todella kääntymään sen neuvolapsykologin puoleen. etsi paikkakuntasi nettisivuilta heidän yhteystietonsa, jos et halua neuvolan terveydenhoitajalle asiasta puhua. psykologilla saat puhua, eikä kukaan voi tietenkään sinua pakottaa lääkkeitä syömään, jos et itse halua.

 

["been there"]

eivät tietenkään ole, eivätkä he mitään diagnooseja teekään vaan ohjaavat avun tarvitsijan eteenpäin. omassa tapauksessa neuvolan terveydenhoitaja ei ole tuon eteenpäin ohjaamisen lisäksi ollut missään tekemisissä psykologini kanssa, eikä me enää hänen kanssaan edes puhuta aiheesta.

onpas täällä nyt jotenkin kyyninen asenne. jos apua tarvitsee, niin sitä pitää myös osata ottaa vastaan. en tarkoita syyllistää, mutta ihan oikeasti raskaana oleville sitä apua on tarjolla. ei sitä pidä hävetä. itse ainakin haluan käsitellä näitä negatiivisia tunteitani mahdollisimman paljon ennen kuin vauva syntyy. siinä vaiheessa se voikin sitten jo olla myöhäistä, ja tilanne mennä sellaiseksi, ettei yksinkertainen vertaistuki tai satunnaiset psykologikäynnyt enää auta.

Äh, jätin joitakin oleellisia asioita sanomatta, en ole kyyninen ihminen. Olen ihan samaa mieltä, apua pitää osata hakea silloin kun sitä tarvitsee. Omasta taustastani johtuen tiedän (onneksi ja valitettavasti) mielenterveyden häiriöistä ja niiden hoidosta merkittävästi keskiverto-odottajaa enemmän ja siksi itselleni terveydenhoitajan kanssa juttelu (tai jopa psykologin) olisi aika pitkälle turhaa. Ja samasta syystä myös "siedän" ja osaan analysoida tätä omaa tilannettani paremmin kuin monet muut.

 

[alkuper.]

[QUOTE="vieras";22101182]Voisko sitten olla niin, että et kuitenkaan ole niin erilainen kuin itse koet? Varmaan muut kokevat tuntevansa ihan samoja asioita. Aika harvalle raskausaika on pelkästään mukavaa.[/QUOTE]

No jos en ole erilainen, miksi en saa vastauksia, en ystäviä, en mitään? Olen näkymätön.

 

[-]

[QUOTE="been there";22101214]Äh, jätin joitakin oleellisia asioita sanomatta, en ole kyyninen ihminen. Olen ihan samaa mieltä, apua pitää osata hakea silloin kun sitä tarvitsee. Omasta taustastani johtuen tiedän (onneksi ja valitettavasti) mielenterveyden häiriöistä ja niiden hoidosta merkittävästi keskiverto-odottajaa enemmän ja siksi itselleni terveydenhoitajan kanssa juttelu (tai jopa psykologin) olisi aika pitkälle turhaa. Ja samasta syystä myös "siedän" ja osaan analysoida tätä omaa tilannettani paremmin kuin monet muut.[/QUOTE]

samassa veneessä ollaan, sillä niin minäkin tiedän. mutta olen tämän psykologilleni suoraan sanonut, ja tullaan juttuun oikein hyvin sekä koen, että käynnit ovat oikeasti helpottaneet oloani. ainahan sitä voi kokeilla!

 

[-]

No jos en ole erilainen, miksi en saa vastauksia, en ystäviä, en mitään? Olen näkymätön.

vastasin sinulle jo tuohon. ihmiset eivät edelleenkään osaa suhtautua toisen psyykkiseen pahaan oloon. ja kuten täälläkin nyt huomaat, niin et ole näkymätön.

 

["been there"]

vastasin sinulle jo tuohon. ihmiset eivät edelleenkään osaa suhtautua toisen psyykkiseen pahaan oloon. ja kuten täälläkin nyt huomaat, niin et ole näkymätön.

Samaa mieltä. Tuon lisäksi mielestäni ihmiset eivät tässä yhteiskunnassa uskalla tunnistaa ja analysoida OMIA negatiivisia tuntemuksiaan, niiden julkituominenhan tässä yhteiskunnassa on perinteisesti koettu huonona asiana. Vaatii rohkeutta puhua rehellisesti negatiivisista tuntemuksista eikä avun saaminen ole aina helppoa.