Kun pylly ei kestä kakkaa!!

  • Viestiketjun aloittaja -lehmu-
  • Ensimmäinen viesti
allergisen äiti
Meillä on pojalla nimenomaan suolisto-oireinen allergia. Nyt ollaan hyvällä mallilla ja tiedän mitkä aiheuttaa oireita. Just kokeilen ruusunmarjaa, ei kestä.
Uloste on siis laadultaan ja ulkonäöltääkin ihan normaalia, mutta pylly palaa punaiseksi. Pelkkä pyllyn reiän ympärys voi vain punoittaa, mutta syynä on sitten joku ruoka tai mauste. Esim. paprikajauhe kastikkeessa.

Suoliston paraneminen kestää aikansa ja ylirasittunut sulisto reagoi semmoiseenkin minkä normaalisti sietää. Joten allergisoivien ruokien testaaminen on hidasta.

Meillä tenava ei voi syödä ollenkaan hedelmiä, banaani on yksi pahimmista.
Mausteet ovat mietoja perusmausteita tyyliin yrittimausteet ja pippurit.
Marjoista vadelma on yksi pahmmista. Mustaherukka on laksatiivinen, kuori on paksu jne, joten meilläkin kakkaa sen lähes sulamattomana. Näin myös keitetty porkkana. Mutta nämä eivät sitten muuta oiretta aiheutakaan, joten olkoot näin.

Vehnän kestää, mutta ei vehnähiutaletta.
Sipulia, tuoresipulia siis edes uunissa haudutettuna, ei kestä.

Minun neuvoni on: jätä kaikki hedelmät ja marjat pois, anna vähäisesti ja miedosti maustettua ruokaa, joka kypsennetään keittämällä tai uunissa, ei siis paistamalla paitsi tietty ne jauhelihat ihat voi paistaa. . ei kaupan marinadeja tai puolivalmisteita, ei kaupan pasteijoita tms. Välipalaksi leipää, riisipirakkaa tai maustamatonta jurgurttia, jonka seassa on esim. mustikkahilloa tai puolukkahilloa. Jätä kaikki peusallergeenit pois, esim. soija ja pähkinät, herneet ja pavut yms.

Pidä ruokapäiväkirjaa, yksityiskohtaisesti kirjaat kaikki ruoka-aineet. Kirjaa myös ylös ulosteen laatu ja pyllyn ihon kunto. Kun tilanne on ollut hyvä ja rauhallinen esim. 2 viikkoa, ota yksi uusi aine tai mauste ja anna sitä jonkin aikaa.

Ota yhteyttä neuvolaan, pyydä ravitsemusterapeutin yhteystiedot, sieltä saa hurjasti infoa asiasta. Pyydä lääkäriltä lähete allergiatutkimuksiin. Suolisto-oireinen ei tosin välttämättä näy verikokeissa tai ihotesteissä. MEillä ei ainakaan.
Jos lapsi käyttä tuttia, valitse silikoninen. Luonnonkumiallergia ja banaaniallergia ovat yhteydessä toisiinsa.

Meillä on pitkä lista mitä lapsi ei voi syödä, ja yhtä pitkä lista siitä mitä voi syödä. Uusia kiellettyjä on tullut esille.. lapsi on kasvanut hyvin.
 
allergisen äiti
Meillä muuten ei kestä lakkaa = hillaa.
Eräs äiti nimitti näitä "karvaisiksi marjoiksi": lakka, vadelma, mansikka. Joten en uskalla karviaismarjaakaan kokeilla, ja ruusunmarjakaan ei siis kestä. Ei edes teollisena hillona viilin seassa.

Puoskarointi itsekseen on melkoista rämpimistä ja siksi suosittelen yhteydenottoa neuvolaan ja etenkin ravitsemusterapeutilla käymistä. Meillä se selkeytti tilannetta kun sai paljon infoa.

Vehnähiutale ja siten myös vehnähiutalepuuro ja 4-viljan puuro oli meillä allergisoiva, yllätyin siitä. Luulisi että ohra, vaan ei. Vehnä muuten on siedettävien listalla...

Ihan vaan vinkkinä, kuulostaa niin samanlaiselta kuin meillä.
 
harmaalehmu
Meillä näyttää nyt olevan ainakin niin, että marjoista tuo mustikka ja vadelma on siedettyjä, sillä viikolla sattui olemaan mustikka-vadelmakiisseliä keitettynä kun päätin että jotakin kyllä karsitaan. annoin kiisseliä sekä jogurtin kanssa että ilman ja peppu parani parissa päivässä.

Mustaherukka ja puolukka tulee kokonaisena läpi jos kokonaisena annetaan, myös porkkana on ihan tunnistettavana kakan seassa. Näin käyt myös itselläni, mutta muita oireita ei noista tule.

Mulla on ollut allergiaepäilyjä pitkin tämän taaperon taivalta, mutta lääkäri ei oikein niihin ole uskonut kun sivumennen olen maininnut. Kun poika oli vielä täysin rintamaidolla, jätin ihottuman takia sekä maitotuotteet että vehnän pois omasta ruokavaliostani lähes kahdeksi viikoksi. Seuraus oli tuolloinkin ihon paraneminen, mutta koska lääkäri oli sitä mieltä ettei pojan atooppinen (lievä) ihon punoitus johdu allergiasta, niin unohdin asian.

Pitkän aikaa menikin ihan suht hyvin. Ihoa vain rasvailtiin ja kakka on aina pyritty poistamaan hetimiten, niin pylly on pysynyt hyvänä. Mutta viimeaikoina takapuolen iho on ollut kurja. Paitsi nyt =)

Mulla oli tarkoitus ottaa kaikki ruoka-aineet hyvin rauhalliseen tahtiin pojan ruokavalioon, kun 6 kk:n iässä alettiin kiinteitä antamaan. Homma meni poskelleen kun jouduinkin yllättäen oman lääkityksen takia lopettamaan imetyksen kuin seinään pojan ollessa 8 kk. Tällöin sai vielä suurimman osan energiastaan äidinmaidosta, enkä uskaltanut antaa korviketta niin paljon (joi yli litran päivässä). siinä tuli sitten sorruttua kiivaampaan uusien makujen tahtiin, kun ihokin näytti pysyvän ennallaan eikä vatsavaivoja ollut.

Meillä on kuitenkin ihan hyvin noita ruoka-aineita jotka sopivat varmuudella, joten ei tässä kovin kamalassa tilanteessa olla. Täytyy nyt hivenen seurailla noita mausteitakin, mutta ainakaan kovin pahasti ei niihin reagoine.

Katsotaan, mitä neuvolassa tuumaillaan, kunhan saan sinne yhteyden ja ajan. 1,5 v:n neuvola(lääkäri?) on edessä piakkoin, joten nyt taitaa olla oikein hyvä aika selvitellä tilannetta.
 

Yhteistyössä