Kun puoliso ärsyttää niin että tekisi mieli ottaa hatkat

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "vieras"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

"vieras"

Vieras
meidän liitto on ajautunut pikkuhiljaa siihen että toisessa kaikki ärsyttää, eikä toinen tee elettäkään tapojaan muuttaakseen. Viime aikoina on kyrsinyt erityisesti vauvan hoito, mies ärsyyntyy heti kun vauva itkee, ei osaa lohduttaa tätä, katsoisi mieluummin telkkaria, ei halua pukea kun vauva alkaa siitä itkemään... vaipankin vaihto on vähän sitä sun tätä. Kyllä mies kaiken tekee, mutta minun täytyy aina ensin suuttua ja käskeä tekemään. Sit mulle kiukutellaan vaan jos jotain täytyy tehdä.

Ei meillä aina ole ollut tälläistä, tämä on viime aikoina vaan ajautunut tähän, että miestä ei enään edes kiinnosta vaikka sanon suoraan että tarvitsen apua tässä ja olen väsynyt.

Olen jo katsellut asuntojakin netistä ja suunnitellut että otan vauvan kainaloon ja lähden :(
 
Vauva-aika on rankkaa ja muuttaa elämää paljon. Jos vain jaksat, ota asia esille jonakin tasaisena hetkenä. Kissa pöydälle vaan. Pyydä selityksiä käytökselle, kerro oma näkökantasi ja tunteesi. Saatatte lähentyä, jos tulis kunnon keskustelu. Vauvan itku on toisille (esim. minulle) todella kuormittavaa kuultavaa ( puin muksun kuulosuojaimet päässä). Taustalla voi olla muutakin kuin kusipäisyyttä.
 
[QUOTE="myy";27551457]Vauva-aika on rankkaa ja muuttaa elämää paljon. Jos vain jaksat, ota asia esille jonakin tasaisena hetkenä. Kissa pöydälle vaan. Pyydä selityksiä käytökselle, kerro oma näkökantasi ja tunteesi. Saatatte lähentyä, jos tulis kunnon keskustelu. Vauvan itku on toisille (esim. minulle) todella kuormittavaa kuultavaa ( puin muksun kuulosuojaimet päässä). Taustalla voi olla muutakin kuin kusipäisyyttä.[/QUOTE]

Olen yrittänyt, mutta ei toinen halua keskustella... ellei tiuskaise jotain vastaukseksi niin sitten hillitsee itsensä ja sanoo "juujuu", mutta se on ihan merkityksetön. Parin tunnin päästä on taas sama käytös....
 
Miehen voi olla tosi hankala auttaa, jos sinä hoidat vauvaa pääasiassa. Vauva ei huoli isää niin mielellään, kun heidän yhteinen aika on kortilla ja isästä saattaa tuntua, ettei osaa hoitaa vauvaa. Pyydä apua myös muissa kuin vauvanhoitoon liittyvissä jutuissa, käykää yhdessä kävelyllä tms ja tärkeimpänä kun mies hoitaa vauvaa, anna hoitaa omalla tyylillään äläkä neuvo miten pitäisi tehdä.

Minusta tuntuu, että olet nyt vain väsynyt ja stressaantunut tilanteesta. Onko oikeasti vika miehessä vai elämän vaiheessa?
 
Kokeile kirjettä. Mut jos jatkuu, niin älä väsytä ittees vaan lähde. Voiskos mies olla masentunut? Oma ukko on välillä sietämättömän kireä, mutta herää puhuttelun :D jälkeen todellisuuteen. Tavallaan kiukuttelee mulle kuin pikkulapsi... Huoh.
 
Miehen voi olla tosi hankala auttaa, jos sinä hoidat vauvaa pääasiassa. Vauva ei huoli isää niin mielellään, kun heidän yhteinen aika on kortilla ja isästä saattaa tuntua, ettei osaa hoitaa vauvaa. Pyydä apua myös muissa kuin vauvanhoitoon liittyvissä jutuissa, käykää yhdessä kävelyllä tms ja tärkeimpänä kun mies hoitaa vauvaa, anna hoitaa omalla tyylillään äläkä neuvo miten pitäisi tehdä.

Minusta tuntuu, että olet nyt vain väsynyt ja stressaantunut tilanteesta. Onko oikeasti vika miehessä vai elämän vaiheessa?

Olen antanut vauvan miehelle, se palautuu minulle heti kun alkaa huutamaan tai kitisemään.

Olen lähtenyt pois huushollista ja jättänyt vauvan miehelle, mies on mennyt vanhemmilleen jossa vanhemmat hoitaa lapsen (ja miehen!), kun mies vaan makoilee sohvalla sielläkin. Joten ei siis silloinkaan harjoittele vauvan hoitoa ja luo tähän sellaista suhdetta...

Musta tuntuu siltä että mies haluaa vaan kirsikat kakun päältä, vauvaa on kiva esim. esitellä kavereille ja sille on kiva vaikka ostaa hienot vaatteet päälle ja on kiva kun se nauraa, mutta kaikki vastuu ja ei-kivat jutut kaatuu mun niskaan. Ja kun tosiaan olen vauvan kanssa 24/7, niin olisi kiva että mies ottaisi joskus ihan OMATOIMISESTI sen huutavan vauvan mun sylistäni ja antaisi minun hetken levähtää. Mutta ei, mun täytyy pyytää ja vaatia että ota ja hoida välillä, ja sit mies suuttuu, ottaa vauvan ja tiuskasee mulle vaikka tyyliin että "mitä sä siihen sohvalle jäät istuu tekisit vaikka ruoan sit.."
 
Ota ihmeessä hatkat, se tekee teille kaikille hyvää. Kaverin luo kylään, lenkille, elokuviin, risteilylle kavereiden kanssa. Vauva jää tietysti kotiin iskän kanssa.

Ei tietenkään teilä ennen ollut tälläistä, eihän teillä ollut vauvaakaan.
 
ilmeisesti lapsi on teidän esikoinen? Esikoisten kohdalla vanhemmilla käy helposti niin, etenkin naisella, että häviää sinnen äitiyteen. Sinä ohjailet ja kerrot miehelle miten lasta tulisi hoitaa ja kohdella, käskytät kuin äiti. Luonnollinen reaktio siihen mieheltä on jonkinlainen kapina. Elämä alkaa tuntua ahdistavalta kun kotona on äiti ja itse saa kuulla olevansa osaamaton lapsenkin hoidossa. Siinä mies sitten saa ihmetellä mihin hävisi se nainen sinussa ja mitä tapahtui parisuhteelle.

Sinun kannattaisi vakavasti nyt pysähtyä miettimään omaa rooliasi tässä kaikessa. Voisitko relata äitiydessä sen verran, ettet oleta isän tekevän kaikkia asioita samoin kuin sinä? antaa hänelle tilaa olla omanlaisensa isä?? eli anna isän hoitaa lasta yksinkin, käy sinä vaikka kaupassa jne.
 
[QUOTE="myy";27551524]Kokeile kirjettä. Mut jos jatkuu, niin älä väsytä ittees vaan lähde. Voiskos mies olla masentunut? Oma ukko on välillä sietämättömän kireä, mutta herää puhuttelun :D jälkeen todellisuuteen. Tavallaan kiukuttelee mulle kuin pikkulapsi... Huoh.[/QUOTE]

Juu, sä sen sanoit, mies tosiaan kiukuttelee välillä kuin pikkulapsi. Kiukuttelee kun ei saa kattoo telkkua rauhassa tai kiukuttelee jos joutuu nousemaan aamulla vauvan kanssa aikaisin ja kiukuttelee jos sen pitää nyt mennä vaihtamaan p*skavaippa. Hitsi vieköön, ihan niinkuin olis taantunut 15-vuotiaaksi.
 
ilmeisesti lapsi on teidän esikoinen? Esikoisten kohdalla vanhemmilla käy helposti niin, etenkin naisella, että häviää sinnen äitiyteen. Sinä ohjailet ja kerrot miehelle miten lasta tulisi hoitaa ja kohdella, käskytät kuin äiti. Luonnollinen reaktio siihen mieheltä on jonkinlainen kapina. Elämä alkaa tuntua ahdistavalta kun kotona on äiti ja itse saa kuulla olevansa osaamaton lapsenkin hoidossa. Siinä mies sitten saa ihmetellä mihin hävisi se nainen sinussa ja mitä tapahtui parisuhteelle.

Sinun kannattaisi vakavasti nyt pysähtyä miettimään omaa rooliasi tässä kaikessa. Voisitko relata äitiydessä sen verran, ettet oleta isän tekevän kaikkia asioita samoin kuin sinä? antaa hänelle tilaa olla omanlaisensa isä?? eli anna isän hoitaa lasta yksinkin, käy sinä vaikka kaupassa jne.

Voihan se olla näinkin, olen asiaa miettinytkin. Siksi olenkin jättänyt miehen lapselle ja lähtenyt itse esim. kaverille, ja sit kun palaan kotiin niin täällä on anoppi ja appiukko passaamassa miestä ja hoitaa kaiken. Onhan he ihania kun auttavat ja ovat läsnä, mutta missä kohtaa MIES oppii itse hoitamaan lastaan, jos sen tekee aina joku muu?

Olen kyllä ihan hullaantunut vauvaan ja itse koen että eläisin juuri nyt elämäni onnellisinta aikaa, mutta mies käytöksellään pilaa kaiken. Ja tulee paha mieli kun toinen esim. hermostuu vauvaan eikä halua tätä hoitaa. Haluaisin että mies olisi tasavertainen kumppani ja aikuinen, joka ottaisi puolet vastuusta niskoilleen...
 
[QUOTE="myy";27551524]Kokeile kirjettä. Mut jos jatkuu, niin älä väsytä ittees vaan lähde. Voiskos mies olla masentunut? Oma ukko on välillä sietämättömän kireä, mutta herää puhuttelun :D jälkeen todellisuuteen. Tavallaan kiukuttelee mulle kuin pikkulapsi... Huoh.[/QUOTE]

Sama tuli mieleen, että miehellä jokin kriisivaihe/masennus päällä. Oma mies oli ihan samanlainen lasten vauva-aikana. Jälkeenpäin on selittänyt, että ei vaan voinut käsittää, ettei enää ole aikaa olla kahden vaimonsa kanssa. Ja oli varmastikin masentunut, oli muitakin elämänmuutoksia tuolloin. Mies oli todella veemäinen, ja syyllisti minua kaikesta.

En itse tajunnut tuossa tilanteessa ehdottaa miehelle, että menisi jonnekin keskustelemaan noista asioista, tosin en tiedä olisiko mennytkään... Sanonpahan vaan, että asia kannattaa selvittää asap, jos vaan mahdollista. Itse ainakin olin todella puhki pari vuotta, ja varmasti myös masentunut itsekin. Ja ainahan se jollain tavalla vaikuttaa myös lapsiin.
 
[QUOTE="vieras";27551567]Juu, sä sen sanoit, mies tosiaan kiukuttelee välillä kuin pikkulapsi. Kiukuttelee kun ei saa kattoo telkkua rauhassa tai kiukuttelee jos joutuu nousemaan aamulla vauvan kanssa aikaisin ja kiukuttelee jos sen pitää nyt mennä vaihtamaan p*skavaippa. Hitsi vieköön, ihan niinkuin olis taantunut 15-vuotiaaksi.[/QUOTE]

hei haloo, totta kait se kiukuttelee äidille. kaikki lapset kiukuttelee äidille. Mitäs jos sä yrittäisit elää enemmän siinä naisen roolissa niin mieskin sais olla mies?
 
Sama tuli mieleen, että miehellä jokin kriisivaihe/masennus päällä. Oma mies oli ihan samanlainen lasten vauva-aikana. Jälkeenpäin on selittänyt, että ei vaan voinut käsittää, ettei enää ole aikaa olla kahden vaimonsa kanssa. Ja oli varmastikin masentunut, oli muitakin elämänmuutoksia tuolloin. Mies oli todella veemäinen, ja syyllisti minua kaikesta.

En itse tajunnut tuossa tilanteessa ehdottaa miehelle, että menisi jonnekin keskustelemaan noista asioista, tosin en tiedä olisiko mennytkään... Sanonpahan vaan, että asia kannattaa selvittää asap, jos vaan mahdollista. Itse ainakin olin todella puhki pari vuotta, ja varmasti myös masentunut itsekin. Ja ainahan se jollain tavalla vaikuttaa myös lapsiin.

:( voi olla, mies ei kyllä varmasti menisi minnekkään puhumaan asiasta, ei ole sen tyyppinen.
 
[QUOTE="vieras";27551590]Voihan se olla näinkin, olen asiaa miettinytkin. Siksi olenkin jättänyt miehen lapselle ja lähtenyt itse esim. kaverille, ja sit kun palaan kotiin niin täällä on anoppi ja appiukko passaamassa miestä ja hoitaa kaiken. Onhan he ihania kun auttavat ja ovat läsnä, mutta missä kohtaa MIES oppii itse hoitamaan lastaan, jos sen tekee aina joku muu?

Olen kyllä ihan hullaantunut vauvaan ja itse koen että eläisin juuri nyt elämäni onnellisinta aikaa, mutta mies käytöksellään pilaa kaiken. Ja tulee paha mieli kun toinen esim. hermostuu vauvaan eikä halua tätä hoitaa. Haluaisin että mies olisi tasavertainen kumppani ja aikuinen, joka ottaisi puolet vastuusta niskoilleen...[/QUOTE]

mä tiedän äitinä itsekkin, että koska pieni vauva on niin tarvitseva ja koko ajan iholla, niin helposti jää sitten mies vaille läheisyyttä. toki saa olla hullaantunut vauvastaan ja rakastaahan sitä sydämensä pohjasta, mutta kannattaa myös kiinnittää huomiota siihen, että on edelleenkin myös parisuhteessa, naisena ja miehenä ja vaikka teillä onkin se ihanaakin ihanampi lapsi siinä, niin teillä on myös toisenne. Yrittää jokaiseen päivään sisällyttää hetkiä, jolloin ollaan kahden, jutellaan muustakin kuin vauvasta, sellaisia hyviä hetkiä yhdessä. Parisuhteen eteen nähty työ ja vaiva näkyy kyllä parisuhteen hyvinvointina ja sitä kautta näkyy myös siinä arjessa ja lapsen elämään.

Yksi mitä myös jäin miettimään oli tuo puolet vastuusta. Voiko kaikkea aina jakaa tasan puoliksi ja onko se tarpeenkaan? Vauva-aikana ainakin itse olen kokenut, että toki minä käytännössä hoidan lasta fyysisesti enemmän (imetys, yöhoito jne) mutta silti me olemme olleet tasavertaisia ja ihan yhtä vastuullisia aikuisia.

ehdotappa miehellesi että veisitte lapsen mummolaan hetkeksi hoitoon ja viettäisittekin aikaa ihan kaksin tehden jotain kivaa. Tehkää jotain sellaista mitä tykkäsitte tehdä ennen lapsen tuloa :)
 
Valitettavasti on miehiä, joita ei kiinnosta vauvan hoito. Koska kyseessä esikoinen, niin et voi tietää muuttuisiko tilanne kun lapsi kasvaa. Minkä ikäinen miehesi on?
 
mä tiedän äitinä itsekkin, että koska pieni vauva on niin tarvitseva ja koko ajan iholla, niin helposti jää sitten mies vaille läheisyyttä. toki saa olla hullaantunut vauvastaan ja rakastaahan sitä sydämensä pohjasta, mutta kannattaa myös kiinnittää huomiota siihen, että on edelleenkin myös parisuhteessa, naisena ja miehenä ja vaikka teillä onkin se ihanaakin ihanampi lapsi siinä, niin teillä on myös toisenne. Yrittää jokaiseen päivään sisällyttää hetkiä, jolloin ollaan kahden, jutellaan muustakin kuin vauvasta, sellaisia hyviä hetkiä yhdessä. Parisuhteen eteen nähty työ ja vaiva näkyy kyllä parisuhteen hyvinvointina ja sitä kautta näkyy myös siinä arjessa ja lapsen elämään.

Yksi mitä myös jäin miettimään oli tuo puolet vastuusta. Voiko kaikkea aina jakaa tasan puoliksi ja onko se tarpeenkaan? Vauva-aikana ainakin itse olen kokenut, että toki minä käytännössä hoidan lasta fyysisesti enemmän (imetys, yöhoito jne) mutta silti me olemme olleet tasavertaisia ja ihan yhtä vastuullisia aikuisia.

ehdotappa miehellesi että veisitte lapsen mummolaan hetkeksi hoitoon ja viettäisittekin aikaa ihan kaksin tehden jotain kivaa. Tehkää jotain sellaista mitä tykkäsitte tehdä ennen lapsen tuloa :)

Juu, en puhu mistään täydellisestä tasajaosta. Kyllähän minä hoidan paljon enemmän vauvaa ja kotia, mies taas käy töissä. Ja minä hoidan esim. kaikki yövalvomiset. Mutta kun hoidan tällä hetkellä tosiaan lähes kaiken kotona ja vauvan suhteen... mies tulee kotiin, on 10 minuuttia illalla vauvan kanssa ja jo se väsyttää ja ärsyttää häntä. En voi hetkeksikään levähtää, hengähtää, ilman että joudun kuuntelemaan sitä jupinaa ja kaiken huipuksi minulle tulee huono omatuntokin. Ja jos lasta pitää lääkitä, minä teen sen, jos pitää tehdä jotain mikä aiheuttaa huutoa, minä teen sen. Minä puen, kylvetän, leikitän jne.

:(

Ollaan saatu aikaa kahdenkin mutta ei se arkeen ole vaikuttanut.
 
[QUOTE="vieras";27551627]No miten mun pitäisi olla enemmän nainen ja vähemmän äiti? ei täällä tapahdu mitään vastuunhoitoa jos en pidä siitä huolta.[/QUOTE]

tietysti sä olet 100 % äiti omalle lapsellesi ja hänestä tulee huolehtia. Eikö miehesi tee mitään kotitöitäkään? osallistu teidän arjen pyöritykseen vaikka ruokaa laittamalla jne? Tilannetta on sitä vaikeampi varmaan muuttaa, mitä kauemmin se on kestänyt, eli jos olette jo ennen lapsen tuloakin eläneet niin, että sinä teet kaiken kotona niin miksi mies nyt yhtäkkiä olisikin innokas tekemään jotain.

nyt puhutaan esim keskustelujen tasosta, aikuinen käy keskusteluja eri tasoilla eli lapsi-lapsi ja lapsi-aikuinen sekä aikuinen-aikuinen. Kuvaamasi kaltainen toiminta vaikuttaa ainakin ulkopuoliselta siltä, että teillä sinä olet aikuisen roolissa (äiti) ja mies on lapsen roolissa.

Ihan niinkuin sinäkin koet tarvitsevasi sitä, että mies huolehtisi sinunkin hyvinvoinnista (hoitaisi lasta jne) niin myös mies kokee tarvitsevansa sinulta. Huomioikaa siis myös toistenne tarpeet parisuhteessa eikä ainoastaan lapsenne tarpeet.
 
hei haloo, totta kait se kiukuttelee äidille. kaikki lapset kiukuttelee äidille. Mitäs jos sä yrittäisit elää enemmän siinä naisen roolissa niin mieskin sais olla mies?

Hah, joo kato kun sitä lastakin tosiaan pitää hoitaa, eikä pelkästään miestä :laugh: Itse ainakin pidin huolen siitä, ettei mies jää vaille hellyyttä ja kosketusta, mutta aina se ei vaan näköjään riitä.

Ap:n tilanteeseen tosiaan vaikea sanoa, muuttuuko tuo paremmaksi ajankaan kanssa. Jos et saa miestäsi millään tajuamaan tilannetta, niin en ehkä jäisi katsomaan. On tietty mahdollisuus, että hän alkaa ottaman enemmän vastuuta, mutta eri asia milloin, ja jaksatko tuota siihen saakka? Mun täytyy sanoa, että olen edelleenkin katkera asiasta, ja suhde ei tosiaankaan ole vielä vakaalla pohjalla, vaikka asiat ovatkin jo paremmin. Se kun tuppaa menemään niin, että kun sä olet se pääasiallinen hoitaja lapselle vauva-aikana, saat olla sitä vielä monta vuotta ja pahimmassa tapauksessa et saa lepohetkiä/omaa aikaa ja siinähän se pää leviääkin... Tuskinpa sun appivanhemmatkaan jaksaa sen isän roolia vetää kovin montaa vuotta.
 
[QUOTE="vieras";27551730]Juu, en puhu mistään täydellisestä tasajaosta. Kyllähän minä hoidan paljon enemmän vauvaa ja kotia, mies taas käy töissä. Ja minä hoidan esim. kaikki yövalvomiset. Mutta kun hoidan tällä hetkellä tosiaan lähes kaiken kotona ja vauvan suhteen... mies tulee kotiin, on 10 minuuttia illalla vauvan kanssa ja jo se väsyttää ja ärsyttää häntä. En voi hetkeksikään levähtää, hengähtää, ilman että joudun kuuntelemaan sitä jupinaa ja kaiken huipuksi minulle tulee huono omatuntokin. Ja jos lasta pitää lääkitä, minä teen sen, jos pitää tehdä jotain mikä aiheuttaa huutoa, minä teen sen. Minä puen, kylvetän, leikitän jne.

:(

Ollaan saatu aikaa kahdenkin mutta ei se arkeen ole vaikuttanut.[/QUOTE]

no eipä tuo tilanne todellakaan hyvältä kuulosta. :(. Olisiko mahdollista yhdessä nyt pysähtyä miettimään miten asioita konkreettisesti voisi muuttaa. Jos mies on vain sen 10 minuuttia päivässä lapsen kanssa, ei hän siinä ajassa kerkeä oppia hoitamaan, tyynnyttämään tai iloitsemaan lapsesta, vaan lapsi todennäköisesti tuntuu hänelle aika vieraalta. kannattaa silti muistaa, että lapsihan kasvaa koko ajan ja ajan myötä hän tulee vanhemmilleenkin tutummaksi ja luontevammaksi hoitaa.

Meillä oli esim jo ennen lapsen syntymää puhuttu sellaisia asioita kuten että mies voipi hoitaa enemmän vaipanvaihtoja (kun minä imetän) ja esim iltakylvetykset oli vauvan ja isän juttu. Ja näin tietoisesti pyrittiin antamaan tilaa miehellekkin toimia isänä. Yritin aina muistaa pitää suuni kiinni, kun ajattelin, että miten jonkun jutun voisi hoitaa kätevämmin, oli sitten kyse vaipanvaihdosta tai lapsen pukemisesta, jotta mies saisi tehdä asiat omalla tyylillään.

Ehkei ole teilläkään liian myöhäistä sopia jotain tuon kaltaista ja katsoa olisiko siitä apua pidemmällä aikavälillä? konkreettiset jutut tyyliin mies hoitaa aina iltapesut ja pukemisen ...?? Ja sitten muistat vielä osoittaa hyväksyntää ja kiitosta siitä, että mies hoitaa homman, jotta se motivoi häntä jatkossakin toimimaan niin..
 
no eipä tuo tilanne todellakaan hyvältä kuulosta. :(. Olisiko mahdollista yhdessä nyt pysähtyä miettimään miten asioita konkreettisesti voisi muuttaa. Jos mies on vain sen 10 minuuttia päivässä lapsen kanssa, ei hän siinä ajassa kerkeä oppia hoitamaan, tyynnyttämään tai iloitsemaan lapsesta, vaan lapsi todennäköisesti tuntuu hänelle aika vieraalta. kannattaa silti muistaa, että lapsihan kasvaa koko ajan ja ajan myötä hän tulee vanhemmilleenkin tutummaksi ja luontevammaksi hoitaa.

Meillä oli esim jo ennen lapsen syntymää puhuttu sellaisia asioita kuten että mies voipi hoitaa enemmän vaipanvaihtoja (kun minä imetän) ja esim iltakylvetykset oli vauvan ja isän juttu. Ja näin tietoisesti pyrittiin antamaan tilaa miehellekkin toimia isänä. Yritin aina muistaa pitää suuni kiinni, kun ajattelin, että miten jonkun jutun voisi hoitaa kätevämmin, oli sitten kyse vaipanvaihdosta tai lapsen pukemisesta, jotta mies saisi tehdä asiat omalla tyylillään.

Ehkei ole teilläkään liian myöhäistä sopia jotain tuon kaltaista ja katsoa olisiko siitä apua pidemmällä aikavälillä? konkreettiset jutut tyyliin mies hoitaa aina iltapesut ja pukemisen ...?? Ja sitten muistat vielä osoittaa hyväksyntää ja kiitosta siitä, että mies hoitaa homman, jotta se motivoi häntä jatkossakin toimimaan niin..

Koitan vielä yrittää... mutta kun se keskustelu on niin ykspuolista tällä hetkellä. Ja jos jotain sovitaan, niin se unohtuu viikossa. Yritin ehdottaakkin kerran että mies voisi hoitaa kylvetyksen, mutta ei. Ei kuulemma osaa ja multa käy kätevämmin. Sanoin että voin auttaa ja opettaa aluksi. Ei edes halunnut kokeilla.

Nyt olen pitänyt siitä kiinni että kun vauva herää aamu kuudelta, niin minä hoidan joka toisen aamun ja mies joka toisen. Kyllä se ne omat aamunsa hoitaa mutta jupinan kera....

Ja siis meillä tosiaan mies ei mene aamuisin aikaisin töihin, vaan vasta iltapäivällä niin mennään samaan aikaan nukkumaan ja herätään samaan aikaan.. toinen sit saa aina nukkua vähän pidempään kun toinen herää vauvan kanssa.
 
tietysti sä olet 100 % äiti omalle lapsellesi ja hänestä tulee huolehtia. Eikö miehesi tee mitään kotitöitäkään? osallistu teidän arjen pyöritykseen vaikka ruokaa laittamalla jne? Tilannetta on sitä vaikeampi varmaan muuttaa, mitä kauemmin se on kestänyt, eli jos olette jo ennen lapsen tuloakin eläneet niin, että sinä teet kaiken kotona niin miksi mies nyt yhtäkkiä olisikin innokas tekemään jotain.

nyt puhutaan esim keskustelujen tasosta, aikuinen käy keskusteluja eri tasoilla eli lapsi-lapsi ja lapsi-aikuinen sekä aikuinen-aikuinen. Kuvaamasi kaltainen toiminta vaikuttaa ainakin ulkopuoliselta siltä, että teillä sinä olet aikuisen roolissa (äiti) ja mies on lapsen roolissa.

Ihan niinkuin sinäkin koet tarvitsevasi sitä, että mies huolehtisi sinunkin hyvinvoinnista (hoitaisi lasta jne) niin myös mies kokee tarvitsevansa sinulta. Huomioikaa siis myös toistenne tarpeet parisuhteessa eikä ainoastaan lapsenne tarpeet.

Juu, olen kyllä tiedostanut että joskus puhun kuin lapselle, koska olen niin väsynyt sanomaan samoista asioista. Mutta tietoisesti olen yrittänyt keskustella kuin aikuinen aikuiselle aina kun minulla on jotain asiaa, saan vähän vastakaikuakin sillä välillä mutta ei päästä mihinkään pitäviin sopimuksiin tms.

Kyllä myönnän että olen aina tehnyt enemmän, koska satun vaan olemaan touhukkaampi eikä asia sinänsä haittaakkaan, mieskin kyllä välillä kokkailee ja siivoaa, mutta ei kyllä kovin oma-aloitteisesti. Ennen vauvaa toki puhuttiin että hänkin osallistuu ja vauva vaatii sitä ja tätä ja elämä muuttuu, mutta eikai se raukka tajunnut kuinka suuresti se vauva asioihin vaikuttaa ja elämää muuttaa....Ensisijaisesti siis haluaisin että hän ottaisi vastuuta meidän lapsesta enemmän.

Miehen tarpeet... noh, seksiä se ei saa aina kun haluaisi. Ikuisuuskysymys.
 

Yhteistyössä