kun perheeseen syntyy lapsi

[just me]

Aloitampa tässä kertomalla omasta tilanteestani.
Minä(21) ja avomieheni(26) aloitimme seurustelun 2003 heinäkuussa ja huhtikuussa 2005 meille syntyi yhteinen lapsi. ensimmäinen kuukausi sujui kolmestaan tosi hyvin.oli ihanaa olla perhe...kunnes...
avomieheni alkoi olla pois kotoa.hän on aina (varsinkin ennen seurusteluamme) viettänyt todella railakasta elämää ja sekoillut tosi paljon.
myös seurustelumme alkoaikoina olin itsekin ""menossa mukana"" mutta lapsen tulon myötä lopetin esim. alkoholin käytön kokonaan ja minusta tuli ns.kotiäiti.
minä hoidin ja hoidan edelleen lasta kotona, pidän huolta kodista.minulle ei jää vapaa aikaa ja jos haluan mennä ulos vaikka kauppaan tai kävelemään, lapsi on aina mukana.
mies on silloin tällöin hoitanut lasta kotona hetkittäin mutta ei esimerkiksi koskaan ole ollut 3 tuntia pitempään YKSIN lapsen kanssa.minä olen joskus joutunut olemaaan puolitoista päivääkin yksin lapsen kanssa ja välillä ollut kotona tiedoton siitä missä avomieheni on, kenen kanssa liikkuu tms.
Lapsen tulon jälkeen avomieheni ja minun keskinäinen suhde on joutunut kovalle koetukselle ja mieheni on tuntenut saavansa liian vähän huomiota.
seksielämä on ns. olematonta lähinnä minun jaksamiseni takia ja muutenkin pelkkä yhdessä olo keskenään on kuihtunut lähes olemattomiin.
ehkä juuri tämän vuoksi mieheni on alkanut olla enemmän pois kotoa.
nyt uuden vuoden tienoilla mieheni lähti kotoa kaverinsa luo.seuraavana aamuna sain tietää että hän oli ollut ryyppäämässä ja ollut osallisena mm. tappelussa.
Sain järjestettyä pojan hoitoon ja lähdin etsimään avomiestäni.
sorruin itsekin juomaan ja se vain pilasi koko vuodenvaihteen.seuraavana päivänä pojan hoitaja soitti jo aikaisin aamulla että poika on haettava kotiin.
poika tuli kotiin ja avomieheni lähti taas radan päälle ja eksyi samalla reissulla uudelleen ryyppäämään.
avomieheni tuli yöllä kotiin ja aamulla kun poika alkoi kitistä sängyssä odotin että mies olisi noussut hoitamaan poikaa ja kun näin ei käynyt nousin hermostuneena itse ylös sängystä.mies heräsi samantien itsekin ja laittoi takin niskaan ja sanoi lähtevänsä koska ei jaksa katsoa pahalla päällä olemistani.
sanoin että taasko hän jättää meidän lapsen kanssa yksin ja yritin estää hänen lähtemistään.....turhaan.
minulla tuli itku ja soitin itselleni apua koska tuli sellainen olo etten jaksa enää yksin.tajusin että olen palanut kaiken jälkeen loppuun.
sosiaalityöntekijät tulivat kotiini ja veivät minut lapsen kanssa eräänlaiseen tukikotiin jossa olen nyt viimeiset 3 päivää viettänyt.
tämän ajan avomieheni on ryypännyt ja jopa käynyt nukkumassa toisen naisen kanssa(ehkä tekemässä muutakin).
minulle on annettu mahdollisuus mennä kotiin viettämään aikaa avomieheni kanssa kahdestaan, koska sellaista hetkeä me emme ole lapsen syntymän jälkeen saaneet.kahdestaan olo aika on ollut lähinnä sitä että kun olemme illalla hyvällä tuurilla saaneet pojan hoitoon ainoaan mahdolliseen hoitopaikkaan niin tämä sama hoitaja soittaa seuraavana aamuna 8.00 että poika on haettava kotiin.yhdessäoloaika menee lähinnä omien yöunien nukkumiseen.ja se ei ole sitä kahdestaan oloaikaa mitä jokainen itse parisuhteessa elävä tietää että puolisot tarvitsevat sekä ennen että jälkeen lapsen syntymän.
olisi kiva jos täällä suomen rajojen sisäpuolella olisi joku sellainen ihminen joka olisi joko itse kokenut saman tilanteen tai elää parhaillaan samassa tilanteessa.olisi myös kiva kuulla aiheeseen liittyviä kommentteja muilta.
voiko parisuhde hajota tällaisen takia vai onko joku selviytynyt tilanteesta.!!!!ottakaapa kantaa!!!!

 

[Oona]

Parisuhde voi todella hajota tuollaiseen. Minä elin aikoinani samankaltaista elämää kahden pienen lapsen kanssa, ilman tukiverostoa. Silloinen mieheni lähti usein myös moneksi päiväksi omille menoilleen, ryyppäämään ja kenties pettämäänkin.

Minä jätin miehen, koska tunsin että voin paremmin hoitaa lapsiani, kun minun ei tarvitse huolehtia miehen menoista ja stressata itseäni miettimällä missä hän on ja milloin tulee. Pärjäsin lasten kassa todella paremmin ilman miestäni, keskityin heihin, kävin äiti-lapsi kerhoissa, ja leikkipuistoissa tavatakseni muita äitejä. Sieltä löytyi sitten vähitellen muista äideistä itselleni sellaisia kavereita, jotka joskus ottivat lapsiani hoitoon, jotta pääsin välillä yksinkin jonnekin. Tosin usein en edes halunnut ilman lapsiani olla.

Elämä tasaanui. Isä tapasi lapsia satunnaisesti, mutta ei ottanut luokseen, vaan kävi minun luonani lapsia katsomassa. Ei siis osallistunut varsinaisesti lasten hoitoon silloinkaan.

Siitä on jo kauan. Nyt olen naimisissa uuden miehen kanssa, joka rakastaa lapsiani kuin omiaan. Olemme kokonainen perhe ja hän kantaa vastuuta kanssani, vaikkei lasten isä olekaan.

 

[Ison perheen isukki]

Valitettavasti kaikilla miehillä ei ole vastuullisen isyyden vaatimaa vastuunotto- ja stressinsietokykyä.

 

[mielonen]

Suomessa sitä jaksetaan aina kauhistella joissain kulttuureissa vallitsevaa tapaa jossa vanhemmat valitsevat lapsillensa puolisot ns. järkisyiden perusteella.

Meidän kulttuurissamme sellainen ei tule kysymykseen, täällä jokaisen pitää saada sotkea oma elämänsä ja tulevaisuutensa ihan itse!

Onnittelen yllekirjoittaneita neitoja onnistuneen valintanne johdosta, teitä tuskin kukaan on PAKOTTANUT hankkimaan lasta tuollaisten miesten kanssa!?

Sitä saa mitä tilaa (ja) - elämä on!

 

[Oona]

Ja juuri tänän luin lehdestä että kaikkein väsyneimpiä ovat kolmekymppisinä äideiksi tulleet. Juuri ne jotka ovat suunnitelleet kaiken lasten hankintaa myöten valmiiksi, ja yllättyvät äitiyden raskaudesta. Myös kolmekymppiset ja vanhemmat isät ovat niin tottuneita omaan vapauteensa, ettei heistä enää ole elämän arkea pienten lastenkanssa. Parikymppisiltä se elämänmuutos luonnistuu parhaiten jos on luonnistuakseen. Onneksi miestä ei tarvita lastenhoitoon, sen voi tehdä yksinkin.

Tilastojen mukaan parhaiten jaksoivat parikymppisinä äideiksi tulleet, olivat he sitten yksin tai lasten isän kanssa yhdessä.

Minä hankin molemmat omani alle 20-vuotiaana ja arvaappa mitä... Vaikka erosin lasten isästä en koskaan ole katunut lasten hankintaa. Enpä menisi sanomaan sitä elämän sotkemiseksi.

Lasten isässä oli se yksi hyvä puoli. Hän saattoi minut raskaaksi kaksi kertaa. Kiitos siitä hänelle. Olen itse halunnut lapset ja iloinnut heistä. En alun alkaenkaan ajatellut että teen lapsia, jos en jaksaisi heistä huolta pitää, vaikka sitten yksin.

Sain,mitä tilasin ja olen siitä onnellinen

Hyvää jatkoa sinullekin, toivottavasti valmiiksi tehdyt suunnitelmasi pitävät, eikä elämääsi tule mitään yllätyksiä, jotka romuttavat maailmasi, sillä sinä et sitä varmaan kestäisi.

 

[mielonen]

Et sitten koskaan ajatellut että olisi toinenkin tapa?

Nimittäin sellainen että oikeasti katsoisi ja VALITSISI elämänkumppanikseen sellaisen ihmisen joka ansaitsee rakkautesi, huolenpitosi ja uskollisuutesi? Kaikki miehet kun eivät kuitenkaan ole öitä läpeensä bilettäviä juoppoja jotka naivat kaikkea mikä liikkuu.

Toiset tyytyvät yksinhuoltajan rooliin, heille se riittää onneen (plus sossun avustukset).

Toiset vaan haluavat elämältään vieläkin enemmän....

 

[?]

Hei ap. Kirjoitan äkkiä. Jouduin tänään soittamaan kriisipäivystykseen josta sitten tuli kaksi ihmistä juttelemaan kotiimme. Meillä on pieni vauva ja kaksi isompaa lasta edellisestä liitostani. Mieheni kanssa olemme niin erilaisia että riitaa tulee väistämättä. Tänään se johtui taas siitä että en ole kahteen yöhön nukkunut ja mieheni ei tunnu ymmärtävän että minäkin tarvitsen unta. En ole mikään kone. Meillä ei ole mitään ongelmia alkoholin kanssa mutta miehen työ vaikuttaa niin että jos siellä menee huonosti niin sitten on ""oikeus"" kotona purkaa mielipahaa. Ja minä jos sanon että mulla on paha olla tai väsyttää niin ei mitään vaikutusta. Yritän siis sanoa että mulla ei tunnu olevan mitään oikeuksia. Vain velvollisuuksia. No. Joka tapauksessa voimia sinulle.

 

[kokemusta]

Nyt miehen, selvänä olevan, kanssa puhumaan ja pikasesti. Mitä kumpikin haluaa perhe-elämältä, lapsen ja kodin hoidon jakamisesta jne. Ei tuollaista tarvi eikä jaksa pitkään. Itse tosin kattelin noin 15 vuotta... Mutta onneksi mies alkoi muuttuun, toista kun ei voi muuttaa. Kyllä on elo muuttunut.

Sinun täytyy kertoa, että et jaksa sekstailla ja huomioida miestäsi, jos joudut yksin kantaan vastuun lapsesta ja kodista.
Miehet vaan kehittyy niin hitaasti isäksi, omanikin ois ollu kypsä isäksi vasta 35 vuotiaana. Eli 10 vuotta myöhemmin mitä tuli isäksi. Mutta elämänkoulua on tullu käytyä ja oppeja saatua. Nyt kaikki ok. Tsemppiä!!!!

 

[Oona]

Sossulta en koskaan ole saanut eroakaan. Olin sentään opiskellut tiselleni ammatin ennen lasten syntymää, niin nuori kuin olinkin. Ja vaikkei näin olisikaan, en silti katuisi, aina sitä jotenkin elämästä selviää, kunhan ei katkeroidu vaan pitää unelmistaan kiinni.

En osaa katua sitä kenet lasteni isäksi valitsin, sillä lapset ovat juuri ne laspet, jotka halusinkin. Elämä ai aina mene suunnitelmien mukaan, joskus pitää vain antaa elämän kantaa ja selviytyä, löytää onni pienistä asioista.

Toiset haluaa enemmän, toiset vielä enemmän sille ei ole rajaa. Minä tyydyn pieniin hetkiin, se riittää vallan hyvin, sillä tavoittelusta ei koskaan tule loppua jos vaatii aina enemmän.

 

[Xena]

Tuoreena äitinä sinulle lienee selvää mikä on kaikkein tärkeintä: oman lapsesi hyvinvointi. Hän voi hyvin, mikäli SINÄ voit hyvin.

Lähde ainakin väliaikaisesti tuollaisesta perhe-elämän irvikuvasta. Olethan jo nytkin käytännössä yksinhuoltaja. Miehesi ei ole kypsynyt isäksi eikä ymmärrä, mitä hänellä on elämässään. Ehkä hän ymmärtää, kun olette jättäneet hänet.

Sitten - mikäli vielä haluat - voit antaa hänelle mahdollisuuden. Siis JOS vielä itse sitä haluat.

Mutta nyt: huolehdi pojastasi ja omasta hyvinvoinnistasi. Eikö sinulla ole vanhempia / sukulaisia / ystäviä, jotka ovat tukenasi? Ettei tarvitse sos.huoltoa sotkea mukaan, jos kerran itselläsi ei ole ongelmia alkon kanssa. Hyvä tietysti, että olet jostakin hakenut apua, mutta minä kääntyisin sinuna ensin lähimpien ihmisten puoleen.

Tsemppiä, olet nuori ja sinulla on aivan liian vaikeaa. Vaikutat kuitenkin järkevältä nuorelta naiselta: ota rohkeasti oman ja lapsesi elämä käsiisi ja jätä mies NYT.

Jos hänen kanssaan ei asiasta siis edes pysty keskustelemaan eikä hän ymmärrä, miten homman tulisi olla, ei hänellä ole tahtoa / kypsyyttä perhe-elämään.

 

[Kokemusta on]

Mielestäni sinun pitää nyt katsoa itse ensin peiliin. Jos sinulla on 6 kk vanha vauva, niin miten olet jo useamman kerran jättänyt vauvan yöhoitoon ja joskus lipsahtanut radalle. Miten voit ihmetellä, että hoitaja haluaa yön jälkeen vauvan takaisin äidin luokse?? HALOO? Pienen vauvan äitinä sinun pitäisi keskittyä lapsen hoitoon ja unohtaa bilettämiset ainakin seuraavaksi vuodeksi. Sen jälkeenkin hyvin havoin ja harkiten.

Ukkosi voit heittää samantien pihalle. Sehän on täys sika ja idiootti, joka ei ota mitään vastuuta perhe-elämästä. Ja kokemuksesta voin sanoa, että ei tollaiset miehet tapojansa paranna. Vielä 40 v ne sanovat, että en ole päässyt baanalle 100 vuoteen, vaikka viimeisestä kahden vuorokauden katoamisesta on alle kuukausi.

Meillä on 5v ja 4v lapset ja olemme olleet viimeisen 5,5 v aikana kokonaista 4 vuorokautta kahdestaan. Ei kyllä ole olut haluja ollut jättää lapsia useammin hoitoon. Sen lisäksi käymme erikseen pari kertaa vuodessa viihteellä niin että ennen Hesaria ollaan kotona.

Kun lapsia tekee tähän maailmaan, niin pitää ymmärtää että vastuu lapsesta on seuraavat 20 vuotta! Vauvat ei ole mitään nukkeja, jotka voi heittää romukoppaan kun ei enää huvita.

 

[Miksi?]

Aloittajalta haluaisin vain kysyä, että miksi teitte lapsen?

 

[Xena]

Yhdyn kahteen edelliseen kirjoittajaan ja ihmettelen, miksi teitte lapsen? Mutta toisaalta lapsi on nyt maailmassa ja teidän yhteinen. Hänen ei tule kärsiä kypsymättömistä vanhemmista, jotka itsekkyydessään ja lapsellisuudessaan pysty ajattelemaan lapsen parasta.

Kaikkea ei voi pistää nuoruuden piikkiin. Itselläni on 1-vuotias poika enkä IKIMAAILMASSA voisi kuvitella, että lähtisin radalle ja homma menisi överiksi. Se sopi aikaan ennen lasta. En ole käynyt yhtään missään bailaamassa lapsen synnyttyä, parilla kavereiden synttäreillä joista olen sitten tullut hyvissä ajoin kotiin ja päästänyt isovanhemmat lapsenvahdin paikalta.

Ota vastuu äläkä vaaranna lapsesi turvallisuutta. Tai tulet siitä kantamaan myöhemmin niin suurta morkkista, ettet selviä siitä ikinä.