Kun omat sukulaiset ahdistavat - kuinka oikein saan välimatkaa

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierasäiti
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vierasäiti

Vieras
Äiti tulee kylään. Hän on kodissani kuin kotonaan. Minulla ei ole mitään omaa. Hän moittii ja puuttuu tapaani kasvattaa lapsiani. Ahdistaa. En tee hänen mielestään mitään oikein.
Muutun jälleen pieneksi lapseksi, sivusta seuraajaksi. Voimakas tahtoinen äitini jyrää meidän perheen. Ahditaa.

Näin käy myös eräiden sukulaisten kohdalla. He tulevat meille, kotiimme arvostelemaan ja ilkeilemään (heidän huumoriaan, kenties?) Lapsuus tulee voimakkaasti mieleeni, ääneni ei enää kanna piipitän. Ahditaa.

Kuinka saan välimatkaa? Kuinka saan oman elämäni takaisin?
 
Mä olen myös ihmetellyt sitä, että miksi munkin vanhemmat kävelee kengät jalassa mun kodissani. Kun tulevat eivät tajua, että tuulikaappi on sitä varten ja sielä kenkäteline mihin kengät jätetään. Ja pois lähtiessä eka kengät jalkaan ja sit vessaan. :o Mä en lapsenakaan voinut sietää kengät jalassa kävelyä, inhosin sitä ylikaiken. Ja siivosin lapsuudenkodissani hiekkoja, jotka kantautuivat muitten kengissä sisälle. kyllä hävetti... :ashamed:
 
Alkuperäinen kirjoittaja vierasäiti:
Äiti tulee kylään. Hän on kodissani kuin kotonaan. Minulla ei ole mitään omaa. Hän moittii ja puuttuu tapaani kasvattaa lapsiani. Ahdistaa. En tee hänen mielestään mitään oikein.
Muutun jälleen pieneksi lapseksi, sivusta seuraajaksi. Voimakas tahtoinen äitini jyrää meidän perheen. Ahditaa.

Näin käy myös eräiden sukulaisten kohdalla. He tulevat meille, kotiimme arvostelemaan ja ilkeilemään (heidän huumoriaan, kenties?) Lapsuus tulee voimakkaasti mieleeni, ääneni ei enää kanna piipitän. Ahditaa.

Kuinka saan välimatkaa? Kuinka saan oman elämäni takaisin?

Älä päästä sisälle! Keksi jokin meno, ettei nyt olla kotona. Kait teillä on ovet lukossa. Ei sun tarvii omassa kodissas tollasta sietää.
Mun vanhemmat kun tulee istuvat aina viis tuntia, eivätkä tajua edes vihjaillen, et meil on iltatoimet alkamassa tai meidän lapsilla on nukkumaanmenoajat ja aamulla olis aikainen herätys. Mun äiti vaan istuu ja kattoo telkkarista sitä kanavaa mikä hänelle sopii!!!
Arvaat varmaan, otanko heitä meille usein. En jaksa, joten olen ottanut välimatkaa......käyn mieluummin heillä niin voin lähteä sieltä pois heti, kun alkaa tuntua siltä.

 
Alkuperäinen kirjoittaja vierasäiti:
Äiti tulee kylään. Hän on kodissani kuin kotonaan. Minulla ei ole mitään omaa. Hän moittii ja puuttuu tapaani kasvattaa lapsiani. Ahdistaa. En tee hänen mielestään mitään oikein.
Muutun jälleen pieneksi lapseksi, sivusta seuraajaksi. Voimakas tahtoinen äitini jyrää meidän perheen. Ahditaa.

Näin käy myös eräiden sukulaisten kohdalla. He tulevat meille, kotiimme arvostelemaan ja ilkeilemään (heidän huumoriaan, kenties?) Lapsuus tulee voimakkaasti mieleeni, ääneni ei enää kanna piipitän. Ahditaa.

Kuinka saan välimatkaa? Kuinka saan oman elämäni takaisin?

Seon oikeasti niin yksinkertaista että otat sitä välimatkaa?
mitenkö saat sitä? PÄÄTTÄMÄLLÄ että TAHDOT sitä.
Kokemusta on. Itse en vastaa puhelimeen jollei huvita puhua tai jos joku tulee ovelle niin voin kertoa että olemme juuri lähdössä johonkin että joku toinen kerta.

"Jollet pidä jalanjäljistä kasvoillasi, nouse ylös lattialta."

Tsemppiä, voimia.

Voin luvata Sinulle: kun välimatkaa tulee riittävästi, ahdistus katoaa. Jos ei katoa, tiedät että välimatkaa ja etäisyyttä ei ole tarpeeksi.
 
On vaikeaa. Itse olen sellainen nyhverö, että kestän ja kestän hiljaa, enkä osaa sanoa mitään, ja yksi päivä sitten riiittää, kiitos, ja sanon kaiken suoraan ja päin naamaa ja sanon että menkää muualle, hel.vetti. ja sitten menee välit.
Olisi hyvä osata sanoa heti ja asiallisesti. Eikä padota ja padota ja padota kun kävellään päältä.
 
Mä myös jätän vastaamatta puhelimeen, kun tuntuu etten jaksa kuunnella/puhua. (Yleensä kuunnella samaa jaaritusta, kuinka katkera äitini on elämälle). Onneksi kännyt keksittiin niin näkee kuka soittaa.... ;) :D
 
Alkuperäinen kirjoittaja Marakatti:
Sano niille ihmisille suoraan et "Tää on MUN koti ja täällä määrään MINÄ ja täällä tehdään niinkuin MINÄ SANON" jne...

Mun äidille ei tehoa edes tämä.. Se on siivousneurootikko, jonka "siivoamisen" jälkeen joudun siivoamaan kahta pahemmin uudelleen.. Tämän olen sanonut noin miljuuna kertaa, mutta ei mene perille. Joten, annan olla. Hän on jo vanha ja ei meillä usein käy.
 
Alkuperäinen kirjoittaja punatukkainen:
Mä myös jätän vastaamatta puhelimeen, kun tuntuu etten jaksa kuunnella/puhua. (Yleensä kuunnella samaa jaaritusta, kuinka katkera äitini on elämälle). Onneksi kännyt keksittiin niin näkee kuka soittaa.... ;) :D

Peesi!
 
ääh. Tää on niin hankalaa. Kumpa joskus osaisin olla hieman erilainen omille lapsilleni kun he kasvavat. Ps. Lapsuudenkodistani en halunnut mitään omaan kotiini. Opiskeluaikoina oli pakko, mutta nyt olen päässyt tavarasta eroon, mutta kuinkas muistoista?
 
Alkuperäinen kirjoittaja vierasäiti:
Äiti tulee kylään. Hän on kodissani kuin kotonaan. Minulla ei ole mitään omaa. Hän moittii ja puuttuu tapaani kasvattaa lapsiani. Ahdistaa. En tee hänen mielestään mitään oikein.
Muutun jälleen pieneksi lapseksi, sivusta seuraajaksi. Voimakas tahtoinen äitini jyrää meidän perheen. Ahditaa.

Näin käy myös eräiden sukulaisten kohdalla. He tulevat meille, kotiimme arvostelemaan ja ilkeilemään (heidän huumoriaan, kenties?) Lapsuus tulee voimakkaasti mieleeni, ääneni ei enää kanna piipitän. Ahditaa.

Kuinka saan välimatkaa? Kuinka saan oman elämäni takaisin?

On vaikeeta. En ole keksinyt itsekään ratkaisua. Äiti ja anoppi kävelevät yli mennen tullen.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vierasäiti:
Äiti tulee kylään. Hän on kodissani kuin kotonaan. Minulla ei ole mitään omaa. Hän moittii ja puuttuu tapaani kasvattaa lapsiani. Ahdistaa. En tee hänen mielestään mitään oikein.
Muutun jälleen pieneksi lapseksi, sivusta seuraajaksi. Voimakas tahtoinen äitini jyrää meidän perheen. Ahditaa.


Kuinka ihastuttavan tuttua! Hyvä ettei toi mutsi pyyhkäise sormellaan pintoja nähdäkseen kertyneen pölyn määrän. Heillä on kaikki rempallaan ja sotkuista kuin lätissä, mutta voi jehna jos minä en ole siivonnut niin....huh!
Tai jos nukun päiväunia kun se soittaa..laiskuuttahan se! Hänellä on kuitenkin täysi oikeus nukkua silloin kun haluttaa...
Joo ja parasta oli se,et näin viimeisilläni valittelin etten jaksa kantaa painavia ostoksia kaupasta, niin vastaus oli että pitää vaan jaksaa. Ja hällä on harva se päivä sama laulu, kun on eläkeläinenkin. Mutta minä en sano "Pitää vaan jaksaa". Ja nyt tuli melkeen huono omatunto oman mutsin arvostelusta. Pahus.

:(
 
oma äitini käy erittäin, erittäin harvoin kylässä, eikä todellakaan ole kuin kotonaan. muutenkin on oikein esimerkki siinä kuinka pitää osata "irrottautua" siinä vaiheessa kun kotoa pois muutetaan ja omaa perhettä aletaan perustaa........mutta toista se on anoppini..huh..tulee kyllä kuin omaan kotiinsa, kantaa millon mitäkin tavaraa jääkaappiin ja pakastimeen. kiitollinen kyllä olen, mutta vois vaikka antaa ne käteen tai laittaa pöydälle, että toin teille tällaista, laitatko ITSE kaappiin!! mieheni hänelle siitä sillon tällöin huomauttaa, mutta ei mene perille kuin hetkeksi. ja hänellä tapana sanoa erittäin rumasti ja minä tunnen häpeää enkä osaa sanoa tilanteeseen mitään, kun kuitenkin olen mieheni kanssa samaa mieltä, mutta kun vois nätimminkin sanoa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja melle:
Alkuperäinen kirjoittaja Marakatti:
Sano niille ihmisille suoraan et "Tää on MUN koti ja täällä määrään MINÄ ja täällä tehdään niinkuin MINÄ SANON" jne...

Mun äidille ei tehoa edes tämä.. Se on siivousneurootikko, jonka "siivoamisen" jälkeen joudun siivoamaan kahta pahemmin uudelleen.. Tämän olen sanonut noin miljuuna kertaa, mutta ei mene perille. Joten, annan olla. Hän on jo vanha ja ei meillä usein käy.

Piilota siivousvälineet. Kun äitisi kysyy niitä, sano, että siivosit just ja ne on nyt säilössä. Tai sano, että veit ne roskikseen, kun olivat niin huonot ja ostat sitten uudet, kun tarvitsee seuraavan kerran siivota.
 
Itselläni meni yllättäen välit poikki äitini kanssa. Oli erittäin paha mieli, mutta pidin pintani enkä alkanut (taas kerran) tinkimään omista tunteistani. Paha olo on helpottanut. Tietysti toivoisin toisenlaista asianlaitaa, mutta kun ei se minun haaveitani vastaava olisi vaikka antaisin taas kerran jyrätä itseni. Hyvinä puolina olen huomannut oman itseluottamukseni ja toimintakykyni lisääntymisen piilokritiikin ja manipuloinnin poistuttua elämästäni.

Joku päivä rakennamme äitini kanssa toivon mukaan uuden suhteen, mutta sen on tapahduttava ehdoilla, joilla kunnioitetaan myös minua.
 
Sen välimatkan ottaa aina se, joka sitä eniten tarvitsee. Itse tarvitsin aikanaan välimatkaa perheeseeni ja sukuuni noin 250 kilsaa, ja lisäksi elämänvaiheen, jolloin minua ei saanut puhelimitsekaan kiinni kuin hyvin vaikeiden toimien jälkeen. Syitä välimatkan tarpeeseen oli paljon, ja hetkeäkään en ole pesäeroa katunut.

Lue Anja Kaurasen Ihon aika. Siinä on muistaakseni kohta, jossa Anja kuvaa tyttäriä, jotka kiukuttelevat äidilleen äidin sairas/kuolinvuoteella kaiken sen kiukun, jota ovat pitäneet sisällään ehkä 50-70 vuotta.

Ja ei lähimmilläkään, ei edes äidillä, ole oikeutta kohdella aikuista lastaan miten sattuu. Tietty kunnioitus pitäisi säilyttää.

Piika-äiti
 
Kun olen ollut työttömänä, niin hyvin menestyvät sukulaiset ovat tulleet kylään ja udelleen työnhausta ja sen sellaisesta. Menee todellakin hermot siinä vaiheessa, kun joutuu viranomaisten lisäksi selostamaan tekemisiään vielä niille kyylääjille. Todellakin haistatan pitkät seuraavalle sukulaiselle, joka tulee asiakseen kertomaan, että töissäkin pitää käydä!
 
Enpä tiedä helpottaako tämä ahdistus koskaan... kohta täytän 50 v ja äiti 80 v. Edelleen ahdistaa tapaminen (tosin jo onneksi aika harvoin 4-5 vuodessa) ja äidin soittelu pari kertaa viikossa. Koskan en ehdi soittaa hänelle koska hän soittaa niin usein minulle! Joka puhelu on vaivojen valittelua, käymisen kyselyä, joutava jaarittelu ja syyllistämistä milloin mistäkin...kun en ole sellainen kiva tyttö kuin hän haluaa. Harvoin kysyy mitä minulle tai perheelleni kuuluu ja jos kysyy ei kuuntele vastausta. Kiinnostaa vai omat asiat ja lapsenlapsetkin silloin kun ne oli pieniä ja aivopestäviä hänen mielipiteisiin kuten minäkin aikanaan. Nyt kun ovat jo lähes aikuisia kaikki kolme eivät ole enää kivoja, kuten en minäkään. Ainut lapsi eikä jaksa vanhempiaan eikä ole ole se kiltti nukketyttö joka oli pienenä. Koskaan ei ole voitu puhua mistään syvällisemmin... ei koskaan! Ei tästä koskaan saa eteisyyttä riittävästi! olen yrittänyt omien lasten kohdalle tehdä toisin ja antanut heidän elää omaa elämää ja iloinnut siitä kun he itse pitävät yhteyttä minuun kun kiireiltään ehtivät.
 
Äiti tulee kylään. Hän on kodissani kuin kotonaan. Minulla ei ole mitään omaa. Hän moittii ja puuttuu tapaani kasvattaa lapsiani. Ahdistaa. En tee hänen mielestään mitään oikein.
Muutun jälleen pieneksi lapseksi, sivusta seuraajaksi. Voimakas tahtoinen äitini jyrää meidän perheen. Ahditaa.

Näin käy myös eräiden sukulaisten kohdalla. He tulevat meille, kotiimme arvostelemaan ja ilkeilemään (heidän huumoriaan, kenties?) Lapsuus tulee voimakkaasti mieleeni, ääneni ei enää kanna piipitän. Ahditaa.

Kuinka saan välimatkaa? Kuinka saan oman elämäni takaisin?

Kuulostaa erittäin tutulle. Siksi en pidä omista sukulaisistani. Oma eno esim saattaa olla monesti niin törkeä että naljailee ja piilovittuilee jopa sairauksista, ongelmista, virheistä ja sioista mitä teen. Siitten on myös se ongelma että sairaidet ja ongelmat eivät saa pysyä yksityisinä kun puhut niistä yhdelle. Se puhuu toiselle ja kohtahan niistä tietää koko kylän koirat, kissat, hevoset ja sitä rataa. Oma mutsi kuuluu just tähän voimakas oma tahto ja mielipide. Vahvempi kuin oman lapsensa ja monesti tuppaa jyräämään niillä. Sen takia en hirveästi välitä omasta mutsistani. Jo kouluaikaan piti välillä turvauta kaverin mutsiin kun tuntu että se kuunteli. Ymmärsi, usko ja välitti enemmän kun oma mutsi.
 

Yhteistyössä