Kun oma elämä ei miellytä

["Kyllästynyt"]

Että mitä tässä nyt sitten keksis.

Olen tällä hetkellä hoitovapaalla ja päivät kuluu kotosalla touhutessa. Mutta nyt olen herännyt siihen, että kodin ulkopuolella mulla ei ole oikein mitään. Ei harrastuksia, ei oikein ystäviäkään.
Paljon kuitenkin haluaisin nähdä ja kokea. Kotimaanmatkailu etenkin houkuttaisi. Mutta kuka mun kanssa matkailis. Miestä ei kiinnosta, muutenkin tuntuu että laittaa aina omat juttunsa etusijalle. Tästä(kin) ollaan vuosien mittaan puhuttu, hetkeksi tilanteeseen tulee muutos, mutta pian palaa samaan takaisin.

Vakituista työpaikkaa mulla ei ole. Mutta töitä on luvassa heti kun vain pomolle soittaisin. Nyt on alkanut tuntumaan, että se työ ei kuitenkaan innosta enää. Olen ajatellut että alkaisin opiskelemaan jotain uutta. Toisaalta hassua, viimeksi olen valmistunut uuteen ammattiin 2012. Mulla on siis kolme perustutkintoa suoritettuna.
Oonko sitten ikuinen opiskelija, jos vielä lähden uutta ammattia tavoittelemaan. Töitäkin pitäisi jossain vaiheessa tehdä..

Ja parisuhde, huh. Kuten tuolla jo sanoinkin, mies yleensä asettaa omat juttunsa etusijalle.
Rakastetaan tosiamme kyllä. Mutta en saa sitä läheisyyttä ja hellyyttä mitä kovasti kaipaisin. Hyvä seksielämä kuitenkin on, seksiä on useamman kerran viikossa.
Usein kun (yritän) puhua ongelmista tai siitä, miltä musta tuntuu, niin mies suuttuu ja nousee puolustuskannalle. Siltikin, vaikka en syytä häntä mistään.

Arjen pyörittäminenkin jää oikeastaan pelkästään mun kontolle.
Välillä ahdistaa jo ajatuskin kauppaan menemisestä ja ruoanlaittamisesta.
Ja nyt kun esikoinenkin on lomalla, niin päivät on yhtä touhottamista. Ei pientäkään rauhallista ja hiljaista hetkeä.
Kaipaisin lomaa! Vaikka hoitovapaalla olenkin.
Välillä mietin, että lähtisin viikonlopuksi jonnekin, yksin. Mutta sitten iskee se ajatus sunnuntaista jolloin pitäisi palata kotiin. Näen jo ne tiskivuoret, likapyykit kylppärissä ja yleisen kaaoksen ympäri huushollia. Siihen lopahtaa ne viikonloppuvapaa-haaveet.

Periaatteessa siis kaikki tökkii!
Jostain tätä pitäisi alkaa purkamaan, mutta mistä.

 

[astrolabe]

Oletteko keskustelleet miehenne kanssa? Jos teet kompromisseja hänen vuokseen, tulisi hänen tehdä sun suuntaan samoin. Jos lähdet reissuun, kyllä aikuisen pitäisi selvitä jotenkin omillaan kotona lasten kanssa sen aikaa. Hoitotyylit ja taloudenhoitotavat vaihtelevat ihmisestä ihmiseen, mutta sen varmasti tiedätkin.

 

["Eee"]

Sulla on 3 eri ammattia, etkö viihdy yhdessäkään niistä, etkä kotona hoitovapaalla? Jos vaikka aloittaisit korjaamisen asenteestasi!

Kun olet opiskellut, niin kuka perhettä on elättänyt? Kuka perhettä elättää nyt kun olet hoitovapaalla? Jos mies, niin kai sunkin nyt jotain pitää tehdä, eli vaikka sitten niitä kotitöitä. Et voi olettaa, että sä vain kaivat nenää ja mies tekee kaiken.

Itse lähtisin tilanteessasi töihin. Sitten kun sullakin on työt, niin miehen velvollisuus on tehdä puolet kotihommista ja molemmilla on myös oikeus yhtäläisesti omaan aikaan. Sitten voit alkaa miettiä, miten kolmella eri tutkinnollasi pääset töihin, joissa viihdyt. Ehkä sitä varten ei tarvitse opiskella kokonaan uutta tutkintoa, vaan voisit jotenkin edetä urallasi näitä ja valmiiksi opiskeltuja hyödyntäen?

Tsemppiä!

 

[Kyllästynyt ap]

Oletteko keskustelleet miehenne kanssa? Jos teet kompromisseja hänen vuokseen, tulisi hänen tehdä sun suuntaan samoin. Jos lähdet reissuun, kyllä aikuisen pitäisi selvitä jotenkin omillaan kotona lasten kanssa sen aikaa. Hoitotyylit ja taloudenhoitotavat vaihtelevat ihmisestä ihmiseen, mutta sen varmasti tiedätkin.

Mies selviää kyllä lasten kanssa. On oikeasti heidän kanssaan tosi hyvä
Kuopuksen kanssa käynyt vauvauinnissa ja esikoisen kanssa kiertelee huvipuistoja, kylpylöitä jne. Kotona osallistuu lastenhoitoon, on osallistunut molempien kanssa jo ihan synnäriltä asti.

Mutta tosiaan jos jäävät keskenään, on koti hetkessä kaaoksen vallassa. Ja rentouttava viikonloppu menee ihan hukkaan jos heti ovesta sisääntullessa vastassa on sekasotku ja saan alkaa heti siivoamaan.

Ollaan puhuttu miehen kanssa, ja hän on muutaman kerran ehdottanut eroa. Vaikka rakastaakin ja haluaa olla meidän kanssa. Syyksi sanoo, ettei osaa olla sellainen kuin mä haluaisin. Mielestäni en vaadi ihmeitä, hiukan apua kotihommiin ja halaus tai suukko silloin tällöin. Ja myös sinne kotimaanreissuun olisi mukava joskus päästä.

 

[astrolabe]

Ollaan puhuttu miehen kanssa, ja hän on muutaman kerran ehdottanut eroa. Vaikka rakastaakin ja haluaa olla meidän kanssa. Syyksi sanoo, ettei osaa olla sellainen kuin mä haluaisin. Mielestäni en vaadi ihmeitä, hiukan apua kotihommiin ja halaus tai suukko silloin tällöin. Ja myös sinne kotimaanreissuun olisi mukava joskus päästä.

Vaikka kuinka rakastaisi kumppaniaan, on muuttuminen liki mahdotonta. Olen kaikesta rakkaudesta miestäni kohtaan edelleen kiivas tuittupää, joka saattaa impulsiivisesti tehdä kaikenlaista hätäiltyä, samalla vain tutussa seurassa sosiaalinen ihminen, joka ei pidä monistakaan ihmisistä. Mieheni on optimistinen ja valoisa, luottava ihminen, joka pärjää seurassa kuin seurassa, rauhallinen ja kaikkea muuta kuin tuittuileva.

Niinhän sitä sanotaan, että parisuhteessa on vaihtoehtoina hyväksyä vallitseva tilanne, muuttaa itseään tai erota, mutta toisen muuttaminen ei oikein onnistu (jos ei kyllä oikein se itsensäkään muuttaminen). Olet johonkin ihastunut/rakastunut miehessäsi aikoinaan. Kaikissa meissä on vikamme.

Olisitko onnellisempi eronneena vai voisiko kodin pitää kurissa vaikka ottamalla siivoojan vaikka joka toinen viikko? Voisiko kotimaan reissuun lähteä kaverin kanssa miehen sijaan? Vastaako mies suukkoihisi, vaikkei spontaanisti niitä itse ymmärrä antaakaan?

 

[Kyllästynyt ap]

[QUOTE="Eee";30073251]Sulla on 3 eri ammattia, etkö viihdy yhdessäkään niistä, etkä kotona hoitovapaalla? Jos vaikka aloittaisit korjaamisen asenteestasi!

Kun olet opiskellut, niin kuka perhettä on elättänyt? Kuka perhettä elättää nyt kun olet hoitovapaalla? Jos mies, niin kai sunkin nyt jotain pitää tehdä, eli vaikka sitten niitä kotitöitä. Et voi olettaa, että sä vain kaivat nenää ja mies tekee kaiken.

Itse lähtisin tilanteessasi töihin. Sitten kun sullakin on työt, niin miehen velvollisuus on tehdä puolet kotihommista ja molemmilla on myös oikeus yhtäläisesti omaan aikaan. Sitten voit alkaa miettiä, miten kolmella eri tutkinnollasi pääset töihin, joissa viihdyt. Ehkä sitä varten ei tarvitse opiskella kokonaan uutta tutkintoa, vaan voisit jotenkin edetä urallasi näitä ja valmiiksi opiskeltuja hyödyntäen?

Tsemppiä![/QUOTE]

Kaksi ammattia opiskelin heti peruskoulun jälkeen. Viimeisimmän nyt vasta pari vuotta sitten, koulutus kesti vajaan vuoden. Valmistuin laitoshuoltajaksi. Ja sitä työtä tein ennen äitiyslomalle jäämistä. Se nyt ei vaan enää huvittaisi, haluaisin tehdä jotain "isompaa".

Viihtyisin yhdessä näistä opiskelemastani ammatista, mutta koska työkokemusta ei ole, en pääse töihinkään. Olen kyllä yrittänyt, monesti!

Ja omista rahoistani, säästöt, lapsilisä ja kotihoidontuki, osallistun perheen kuluihin. Lähinnä maksan ruokaostokset.

Eikä voi olla liikaa vaadittu, että puoluso osallistuisi edes vähän niihin kotitöihin.

 

[Kyllästynyt ap]

Vaikka kuinka rakastaisi kumppaniaan, on muuttuminen liki mahdotonta. Olen kaikesta rakkaudesta miestäni kohtaan edelleen kiivas tuittupää, joka saattaa impulsiivisesti tehdä kaikenlaista hätäiltyä, samalla vain tutussa seurassa sosiaalinen ihminen, joka ei pidä monistakaan ihmisistä. Mieheni on optimistinen ja valoisa, luottava ihminen, joka pärjää seurassa kuin seurassa, rauhallinen ja kaikkea muuta kuin tuittuileva.

Niinhän sitä sanotaan, että parisuhteessa on vaihtoehtoina hyväksyä vallitseva tilanne, muuttaa itseään tai erota, mutta toisen muuttaminen ei oikein onnistu (jos ei kyllä oikein se itsensäkään muuttaminen). Olet johonkin ihastunut/rakastunut miehessäsi aikoinaan. Kaikissa meissä on vikamme.

Olisitko onnellisempi eronneena vai voisiko kodin pitää kurissa vaikka ottamalla siivoojan vaikka joka toinen viikko? Voisiko kotimaan reissuun lähteä kaverin kanssa miehen sijaan? Vastaako mies suukkoihisi, vaikkei spontaanisti niitä itse ymmärrä antaakaan?

En todellakaan olisi onnellisempi eronneena. Pelkkä ajatuskin kuristaa!

Miehessä rakastuin siihen, että hän teki kaikkensa, että sai mut omakseen.
On kiltti ja rauhallinen, ehkä hyväsydämisin ihminen jonka tiedän.

On sanonutkin, ettei osaa hempeillä. On ehkä vähän vaivautunut jos halaan tai suukotan. Mutta öisin tulee ihan iholle kiinni nukkumaan.
Näyttää rakkauttaan enemmän teoin, esim. ostamalla tiskikoneen koska inhoan tiskata käsin.

 

["Eee"]

No vuoden koulutus nyt aikuisiällä ei ole vielä paljon mitään. Aloitus kuulosti siltä kuin olisit aina mielummin opiskelemassa kuin töissä.

Siinä tapauksessa miettisin, mitä pitäisi opiskella vielä lisää, että pääsisit toimimaan siinä ammatissa, mihin sulla jo on koulutus ja viihtyisit. Ja tietty keskustelisin miehen kanssa siitä, miten opiskeleminen mahdollistetaan.

Ja kun molemmat on töissä, niin kotityöt ja omat ajat tasan!

 

[Outlet harmaana]

Onko sinulle koskaan tehty mitään ammattiin soveltuvuustestejä tms? Tai oletko tavannut ketään jonka kanssa voisitte käydä läpi kiinnostuksen kohteita ja soveltuvuuttasi joihinkin ammatteihin? Kuulostaa siltä, että opiskelut on päätetty puolestasi tms eikä alat tunnu omilta.
Mitä ne muut ammatit ovat, joita olet opiskellut? Voisiko niissä edetä, mennä vaikka opiskelemaan lisää?

 

["huomio"]

Miehessä rakastuin siihen, että hän teki kaikkensa, että sai mut omakseen.
On kiltti ja rauhallinen, ehkä hyväsydämisin ihminen jonka tiedän.

Sinäkin olet siis niitä, jotka rakastuivat miehessä itseensä.

 

[Thilda]

Minusta on ihanaa lukea tällaisia juttuja! Enkä nyt tarkoita oikeasti tätä mitenkään loukatakseni tai vähätelläkseni.

Joskus minullakin oli elämä noin.
Mitähän sitä tekis? Liikaa valinnan varaa. Meniskö töihin vai jatkaisko hoitovapaata? Tai meniskö kouluun..? Reissaisko vähän vai käviskö vaan kirjastossa lasten kanssa? Suunnittelisko jonkun kivan reissun johonkin vai möllöttäiskö kotona, laittais vaikka pihalle kukkia..? Mikähän musta tulee isona? Opiskelisiko vielä uuden ammatin vai etsisikö vaan uuden työpaikan? Parisuhteessa menee oikeastaan suht hyvin, mieskin on mahtava isä. Täydellinen se ei kuitenkaan ole ja välillä ottaa päähän tosissaan. Vai pitäiskö kuitenkaan ottaa? Pitäiskö erota vai ei?

Paljon kysymyksiä ja paljon mahdollisuuksia valita. Sen takia sanoisin, että ihana tilanne
Itse en tajunnut ennen olla tuossa tilanteessa onnellinen ja kai se ihmisen perusluontoon kuuluukin.
En väitä ettet osaisi arvostaa mitä sinulla on tai olla kiitollinen. Osasin minäkin, mutta elämästä opin nauttimaan vasta kun olin lähellä menettää sen. Muutama vuosi täyttä helvettiä ja lapsen elämä vaakalaudalla. Katselin ihmetellen ihmisiä ja lapsia jotka osasivat kävellä ja nauttia joka päiväisestä elämästä, arjen asioista. Ihmisiä joilla on mahdollisuudet niin moniin asioihin vielä elämässä, koulutukseen tai ylipäätään kaupassa käyntiin tai ihmisten kanssa seurusteluun. Täällä kaksplussalla kävin lukemassa joitain keskusteluja esim."mistä ihmeestä löydän sopivan väriset verhot?" ihan vaan sen takia, että säilyisi käsitys siitä mitä ihmisten normaalit ongelmat ovat.

Nyt kun elämä on pikkuhiljaa alkanut tasaantumaan nautin joka hetkestä. Vielä en uskalla haaveilla koulutuksesta (haaveet jäivät kesken kun lapsi sairastui) tai muustakaan isommasta. Nautin siitä, että voin käydä kävelyllä lapseni kanssa, että näen kun hän lähtee kouluun tai ystävälleen. Rakastan pikku kinoja siitä, että saako hän värjätä hiuksensa niin kuin kaverit tai mihin hän on hukannut bussilipun. Olen niiiiin onnellinen siitä, että murehdimme vähemmän ja vähemmän isoja asioita ja tilalle on tulossa pieniä arjen murheita.

Iloisimpia murheita kaikista on sellaiset murheet ettei tiedä mitä tekisi kun on niin paljon valinnan varaa. On terveyttä ja ehkä rahaakin, mutta pikku asiat vain tiellä harmittamassa

En kirjoittanut koska halusin hurskastella tai aiheuttaa pahaa mieltä. Toivottavasti a.p. et ymmärtänyt väärin.
Toivon, että saat miehen kanssa asiat sovittua koska tokihan hänenkin kuuluu tehdä kotitöitä. Ehkä voitte sopia, että jätät pienen listan jää kaapin oveen (esim.imurointi, roskat, tiskit) kun lähdet reissuun? Tai ehkä jopa palkkaatte siivoojan (ehkä hassu ajatus, mutta ei sotkujen kannata pilata elämää)?
Muuten elämäsi vaikuttaa todella ihanalta Sinun ei tarvitse kuin keksiä mitä teet. Ja kyllähän sinä keksit, kun sen aika tulee

 

[Kyllästynyt ap]

Onko sinulle koskaan tehty mitään ammattiin soveltuvuustestejä tms? Tai oletko tavannut ketään jonka kanssa voisitte käydä läpi kiinnostuksen kohteita ja soveltuvuuttasi joihinkin ammatteihin? Kuulostaa siltä, että opiskelut on päätetty puolestasi tms eikä alat tunnu omilta.
Mitä ne muut ammatit ovat, joita olet opiskellut? Voisiko niissä edetä, mennä vaikka opiskelemaan lisää?

Ihan itse olen valinnut mitä olen opiskellut. Ja kaikista niistä tykkään.
Mutta tosiaan yksi näistä on sellainen, johon olen hakenut monesti, mutta puuttuva työkokemus häiritsee työnantajia. Ja se yksi on työajoiltaan sellainen, että en tiedä miten sen sovittaisi lapsiperhearkeen.
Tuosta laitoshuoltajan työstäkin tykkään, mutta en osaa kuvitella että tekisin sitä työtä vuosia. En ihan näe itseäni mopinvarressa eläkeikään asti.

Oma-aika on kyllä jokseenkin vähissä. Kun en käy baareissakaan saati muuten rilluttele, niin ei tule edes niistä reissuista saatua sitä omaa-aikaa.
Kampaajalla käyn kerran kuussa, siellä saan rauhassa istua

 

[Vier]

Ainakin se hoitovapaa kannattaa lopettaa pian ja keksiä muuta. Jos ei mies siivoa niin siivooja kotiin.

 

[Kyllästynyt ap]

Ainakin se hoitovapaa kannattaa lopettaa pian ja keksiä muuta.

Miksi näin? Jos ei ole tiedossa, mitä haluaisi tehdä, niin eikö ole parempi olla hoitovapaalla?

 

[lusikka]

Harmi, ettet saa itseäsi niskasta kiinni ja tee sitä, mitä nyt tarvitset. Olet ehkä passivoitunut viime vuosina ja odotat jonkun potkaisevan sinut reissuun, uuteen työpaikkaan ja kun mitään ei tapahdu, passivoidut lisää. Suurin esteesi olet sinä itse. Vankilasi on niin kauan aukeamatta, jos et suostu avaamaan sitä. Miehesi tuskin vakavissaan eroa ehdottaa,mutta ehkä jollakin tajunnan asteella ymmärtää sinun olevan omassa umpikujassasi. Hän saati muut eivät voi elää elämääsi, joten ota se pieni matka silläkin uhalla että koti on sekaisin palatessasi takaisin. Ehkä olet kotiin tullessaniin piristynyt, että tiskivuori näyttää puolet pienemmältä kuin nyt luulet?

Ja jos et muuta keksi, ota se pieni hetkesi joka päivä. Uusien tapojen omaksuminen vaatii ensi alkuun opettelua ja itsensä pakottamista-jopa oman kahvihetken.

Sinä et vaikuta tyhmältä narisijalta, vaan enemmänkin pelkäät kuunnella itseäsi ja mitä siitä seuraisi. Todennäköisesti ei mitään ihmeellistä, mutta sinä muutut ja samoin tarpeesi. Nyt vaikuttaisi olevan aika antaa tilaa muuttumiselle...

 

[Kyllästynyt ap]

Harmi, ettet saa itseäsi niskasta kiinni ja tee sitä, mitä nyt tarvitset. Olet ehkä passivoitunut viime vuosina ja odotat jonkun potkaisevan sinut reissuun, uuteen työpaikkaan ja kun mitään ei tapahdu, passivoidut lisää. Suurin esteesi olet sinä itse. Vankilasi on niin kauan aukeamatta, jos et suostu avaamaan sitä. Miehesi tuskin vakavissaan eroa ehdottaa,mutta ehkä jollakin tajunnan asteella ymmärtää sinun olevan omassa umpikujassasi. Hän saati muut eivät voi elää elämääsi, joten ota se pieni matka silläkin uhalla että koti on sekaisin palatessasi takaisin. Ehkä olet kotiin tullessaniin piristynyt, että tiskivuori näyttää puolet pienemmältä kuin nyt luulet?

Ja jos et muuta keksi, ota se pieni hetkesi joka päivä. Uusien tapojen omaksuminen vaatii ensi alkuun opettelua ja itsensä pakottamista-jopa oman kahvihetken.

Sinä et vaikuta tyhmältä narisijalta, vaan enemmänkin pelkäät kuunnella itseäsi ja mitä siitä seuraisi. Todennäköisesti ei mitään ihmeellistä, mutta sinä muutut ja samoin tarpeesi. Nyt vaikuttaisi olevan aika antaa tilaa muuttumiselle...

Miehelle eilen sanoinkin, että olen nyt jotenkin eksyksissä itseni kanssa. Ja epävarmuus on alkanut kalvamaan. Mistä lie johtuu.