Kun olis vahvempi ihminen...

...eikä aina näin kauhean herkkä ja kaikkien murheiden kantaja, niin olis varmaan paljon helpompi olla.Mutta kun tulee kaikenlaisia järkytyksiä ja murheita, joita ei entisiäkään ole kunnolla kerennyt käsitellä, uudet shokit vaan näköjään on aina vaan vaikeampia käsitellä ja päästä sitten niistä yli.
Nytkin käyn tuoretta järkytystä läpi, joka pitäis kaiken järjen mukaan mennä ohi ihan "nätisti" normaali ihmiseltä, mutta kun kyseessä oon minä, niin kyllä on raskas ja vaikea olla. Ihmisten ilmoilla on vaikea ja raskas olla, tuntuu että itku saattaa pillahtaa milloin vain.
Tiedän että tarviin varmaan jo apua, mutta en jaksa enää sitä itse hakea, enkä tiedä tajuaako lähipiiri millanen olo mulla on.

 

...

 

uskotaan... kukaan ei täälläkään huomaa eikä välitä

 

... siis oikeasti kukaan ei välitä minusta ... olkoon sitten niin. vaikka oonhan mä sen tienny jo kauan, nyt se vaan tuli todistettua

 

no onhan tämä kokemus keskustella ketjussa itsensä kanssa, kun kerran ketään ei kiinnosta... enpä olis uskonu että näin voi käydä.

 

No mitäs sulle pitäis kommentoida? Jotain halaushymiöitä vai?

 

no muille ainakin vähintään semmosia on tullu, mutta kai mä en tarvii sitte edes virtuaalihalauksia kenenkään mielestä... mähän sanoin jo että olkoon... pitäkää palsta vapaana meistä heikoista ihmisistä jotka joskus kenties tarttis tukeakin joltain ... edes netin kautta

 

Mutta mitä tuohon voisi sanoa? Jokainen meistä käsittelee ne elämän vastoinkäymiset ja kriisit omalla tavallaan eikä siihen ole mitään "normaalia" tapaa. Jos tuntuu ettei niistä kriiseistä omin avuin selviä kannattaa hakea keskustelu apua joltain ammattilaiselta.
Omalla asenteella on mielestäni iso vaikutus ja niitä asenteitaan voi muuttaa, kannattaa ajatella että minä selviän tästä samoin kuin olen muistakin kriiseistä selvinnyt, ei kannata jäädä siihen omaan kurjuuteen märehtimään vaan katsoa tulevaisuuteen ja miettiä mieluummin miten siitä kriisistä selviää. :hug:

 

no näin mä oon tähän asti selvinnytkin. oon tapellu itteni suosta niin monta kertaa ylös että moni ei usko, mutta nyt tais tulla se kuulusa viimenen tippa... anteeksi että edes tulin tänne valittamaan ja tukea hakemaan

 

Mutta mitä tuohon voisi sanoa? Jokainen meistä käsittelee ne elämän vastoinkäymiset ja kriisit omalla tavallaan eikä siihen ole mitään "normaalia" tapaa. Jos tuntuu ettei niistä kriiseistä omin avuin selviä kannattaa hakea keskustelu apua joltain ammattilaiselta.
Omalla asenteella on mielestäni iso vaikutus ja niitä asenteitaan voi muuttaa, kannattaa ajatella että minä selviän tästä samoin kuin olen muistakin kriiseistä selvinnyt, ei kannata jäädä siihen omaan kurjuuteen märehtimään vaan katsoa tulevaisuuteen ja miettiä mieluummin miten siitä kriisistä selviää. :hug:

Samat sanoisin ma. Ja lisäksi, että on mun ja varmaan monen muunkin vaikea kommentoida sun tilannetta, kun oot aika suurpiirteinen kertomuksessasi. Ei siitä oikein käy selville, "minkäkokoinen" kriisi on kyseessä, ja oletko kohtuuton vaiko et sen suremisessa.

 

Mutta mitä tuohon voisi sanoa? Jokainen meistä käsittelee ne elämän vastoinkäymiset ja kriisit omalla tavallaan eikä siihen ole mitään "normaalia" tapaa. Jos tuntuu ettei niistä kriiseistä omin avuin selviä kannattaa hakea keskustelu apua joltain ammattilaiselta.
Omalla asenteella on mielestäni iso vaikutus ja niitä asenteitaan voi muuttaa, kannattaa ajatella että minä selviän tästä samoin kuin olen muistakin kriiseistä selvinnyt, ei kannata jäädä siihen omaan kurjuuteen märehtimään vaan katsoa tulevaisuuteen ja miettiä mieluummin miten siitä kriisistä selviää. :hug:

Samat sanoisin ma. Ja lisäksi, että on mun ja varmaan monen muunkin vaikea kommentoida sun tilannetta, kun oot aika suurpiirteinen kertomuksessasi. Ei siitä oikein käy selville, "minkäkokoinen" kriisi on kyseessä, ja oletko kohtuuton vaiko et sen suremisessa.

riittääkö kun sanon että vaaratilanne jossa oli useita ihmisiä hengenvaarassa?

 

Mutta mitä tuohon voisi sanoa? Jokainen meistä käsittelee ne elämän vastoinkäymiset ja kriisit omalla tavallaan eikä siihen ole mitään "normaalia" tapaa. Jos tuntuu ettei niistä kriiseistä omin avuin selviä kannattaa hakea keskustelu apua joltain ammattilaiselta.
Omalla asenteella on mielestäni iso vaikutus ja niitä asenteitaan voi muuttaa, kannattaa ajatella että minä selviän tästä samoin kuin olen muistakin kriiseistä selvinnyt, ei kannata jäädä siihen omaan kurjuuteen märehtimään vaan katsoa tulevaisuuteen ja miettiä mieluummin miten siitä kriisistä selviää. :hug:

Samat sanoisin ma. Ja lisäksi, että on mun ja varmaan monen muunkin vaikea kommentoida sun tilannetta, kun oot aika suurpiirteinen kertomuksessasi. Ei siitä oikein käy selville, "minkäkokoinen" kriisi on kyseessä, ja oletko kohtuuton vaiko et sen suremisessa.

riittääkö kun sanon että vaaratilanne jossa oli useita ihmisiä hengenvaarassa?

ja vielä että lähipiirissä ollut useita kuolemantapauksia ym. menetyksiä enemmän laki sallii?

 

Ja nyt sulla on kaiken kokemasi jälkeen paukut lopussa. Olisiko kuitenkin järkevämpää ponnistaa vielä niin kauan, että saat keskustelu apua? Millainen elämäntilanne sulla on? Koetko tarvitsevasi aikalisää ja sairaslomaa? Sun kertomasi on tosiaan niin suurpiirteistä ettei siihen saa oikein tarttuma-alaa näin netin kautta. Onko sulla ystäviä? Sustahan tää nyt riippuu, että miten tahdot elämäsi viettää...jos haluat hautatua tuon kaiken alle niin voithan tehdä senkin, jos haluat voida joskus vielä paremmin ja ehkä oppia suhtautumaan asioihin rakentavammin (?) niin haet apua. *hali*

 

mä olen oppinut viimesen 2kk aikana sen, että itse on suosta noustava jos ei halua loppuelämäänsä kärsiä ja murehtia. Mulla on myös ollut vaikeata viimeset 10 vuotta...siihen mahtuu mm.( 4 lapseni syntymä, 2 lapseni 5v, tutkimukset taysissa, kehitysvamma diagnoosi pojalla ja adhd/dysfasia tytöllä tytöllä...avioero Kun lapset saivat vammais´diagnoosinsa...ukko otti ja lähti...onneksi sentään löytyi nykyinen ihana mieheni...3 lapseni vietti 1 elinvuotensa taysissa milloin minkäkin takia...raskasta on ollut ja pää on ollut hajoomispisteessä...ei auta kun jatkaa...elämää tämä vaan on ja itse teemme sen sellaiseksi kuin haluamme. Tsemppiä kuitenkin ap

 

ilmeisesti on sitten väärin olla herkkä ja tunteva ihminen. siihen johtopäätökseen mä oon tullu itekin. toivoisin olevani kovempi ihminen, etten kantaisi kaikkea mukanani niin että uuden surun kohdalla tunnetila tuntuu kertautuaan.
luonteelleni en voi mitään, asenteella mä oon tähänkin asti suosta noussut. ja varmaan nouisen nytkin, mutta nyt on näköjään taas itkun aika, ja sitä ei ihmiset täällä ja muuallakaan näytä ymmärtävän.

 

ilmeisesti on sitten väärin olla herkkä ja tunteva ihminen. siihen johtopäätökseen mä oon tullu itekin. toivoisin olevani kovempi ihminen, etten kantaisi kaikkea mukanani niin että uuden surun kohdalla tunnetila tuntuu kertautuaan.
luonteelleni en voi mitään, asenteella mä oon tähänkin asti suosta noussut. ja varmaan nouisen nytkin, mutta nyt on näköjään taas itkun aika, ja sitä ei ihmiset täällä ja muuallakaan näytä ymmärtävän.

Ei kukaan sano ettei saa olla heikko tai itkeä tai surra, vaan sitä tässä yritetään sanoa että pitkälti se on itsestäsi kiinni selviääkö vai ei.
Kun sinulla on kaksi tietä mitä voi kulkea.
Ensimmäinen: hae apua, päätä selviytyä. Ammatti apua on monenlaista, akuutissa vaiheessa kriisiapu, sen jälkeen on psykologi, psykiatri, terapeutit, perheneuvola, seurakunnan työntekijät. Sitten on se lähipiiri jolle purkaa sitä oloaan, ystävät ja perhe. Sitten tavat jotka on auttaneet sinua ennenkin, jollain se on kirjoittaminen, joku purkaa olonsa nyrkkeilysäkkiin joku jotain muuta. Kuitenkin tärkeintä on se että itse haluat selvitä ja päätät myös selvitä.
Toinen tie: jäät siihen, et yritä etkä halua selvitä vaan jäät rypemään siihen oloosi, et uskalla elää täysillä kun vastoinkäymiset pelottaa, tulee masennusta ja ahdistusta, jossain vaiheessa siitä omasta pahastaolosta ja surkeudesta tulee seuralainen joka onkin vaikea häätää. Ei kannata jäädä tuleen makaamaan.

Ei sinua kukaan morkkaa tai kiellä olemasta heikko mutta itse sinä sen päätäät miten elät ja itse sinä sieltä suosta nouset jos vain haluat. Jokainen meistä käy välillä pohjalla, jokainen meistä tarvitsee tukea ja lohtua vaikeissa tilanteissa, jokaisella tulee joskus tarve siihen olkapäähän jota vasten itkeä, ei siinä ole mitään väärää, jokainen käsittelee asiat omalla tavallaan, ei se ole kovuutta että päättää selvitä se on vain päätös joka on tehtävä.