Kun nämä yo-kirjoitukset on nyt pinnalla tällä hetkellä, niin tuli vain mieleen kuinka ittellä kävi

Scarlett O Harava

Tunnettu jäsen
17.08.2004
61 304
187
63
Mä siis en saanut ruottia läpi ekalla enkä tokallaan kerralla. Pisteet nousi kyllä koko ajan, mutta en päässy läpi. Kaikki muut kyllä kirjootettuna jo. No sitten kolmannella kerralla kävin samalla syöpähoitoja läpi ja yritin taas sitä ruottia.

Mä en olisi itte edes asiaa tajunnut, mutta lukion kanslisti keksi, että laitetaan ylioppilastutkintolautakuntaan eli ytl:ään todistus mun sairaudesta. Kun kerroin tästä lääkärille joka todistuksen teki, niin hän sanoi, että varmaan saan korkeintaan uuden yrittämiskerran. No pisteet jäivät 2 pistettä alle hyväksytyn, mutta sain silti A:n eli hyväksytyn. =) Sairastamisen takia päästivät mut läpi.

Sain painaa lakin päähäni päivä sen jälkeen, kun sädehoidot olivat loppuneet.
 
Hienosti tehty vaikeissa olosuhteissa!
Harva taitaa tietää, vai tietäneeko jo nykyään, mutta myöskin jos on lukihäiriö tai muita ongelmia voi saada esim lisä aikaa kokeeseen tai sitten niin että jos tulos on rajalla pyöristetään ylöspäin.
 
Aivan oikein! Meillä moni kirjoittaja on jossain kokeessa sairaana, flunssassa, migreenissä, vatsataudissa jne. Kehotamme aina heitä hankkimaan sairaudesta lääkärintodistuksen, koska se todellakin otetaan YTL:ssä huomioon. Mutta ei sillä suuria voiteta, tuo pari-kolme pistettä lienee se, jonka he voivat siitä hyvittää. Kyllähän sairastelu vaikuttaa suoritukseen, onhan se oikeus ja kohtuus, että se huomioidaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja myrkynlykkäys:
Mua jäi lähinnä ihmetyttämään että miten ei voi päästä ruåttin koetta läpi... ei se nyt NIIN vaikea kieli ole.

No just, joillekin vaan ne kielet voi olla tosi vaikeita ja vastaavasti pärjät esim matikassa paremmin. Ja väkisinhän on aina niitäkin jotka ei pääse läpi.
 
Siksi sinne niitä lääkärinlausuntoja voi laittaa, että huomioidaan vakavan sairauden tms vaikutus kokeisiin. Musta ei ole huijausta vai kuka voi väittää, että terve nuori ja rankoissa syöpähoidoissa oleva ovat samassa asemassa kirjoituksissa. Tuskin kukaan!
 
Alkuperäinen kirjoittaja lukion ope:
Aivan oikein! Meillä moni kirjoittaja on jossain kokeessa sairaana, flunssassa, migreenissä, vatsataudissa jne. Kehotamme aina heitä hankkimaan sairaudesta lääkärintodistuksen, koska se todellakin otetaan YTL:ssä huomioon. Mutta ei sillä suuria voiteta, tuo pari-kolme pistettä lienee se, jonka he voivat siitä hyvittää. Kyllähän sairastelu vaikuttaa suoritukseen, onhan se oikeus ja kohtuus, että se huomioidaan.

tämähän on ihan arkipäivää yo-kirjoituksissa ja aivan oikein että onkin. Ap:n tapauksessa vielä kyseessä vakavasta sairaudesta, niin aivan ymmärrettävää.
 
Alkuperäinen kirjoittaja myrkynlykkäys:
Mua jäi lähinnä ihmetyttämään että miten ei voi päästä ruåttin koetta läpi... ei se nyt NIIN vaikea kieli ole.

N. 5-6% kirjoittajista ei pääse läpi. Vaikka kaikki osaisivat sitä hyvin, niin silti tuo sama määrä saa improbaturin. Se on näitä Gaussin käyrän ihanuuksia. Jollekin se siis aina napsahtaa.

Toki samaan hengenvetoon on todettava, että esim. tänä keväänä ruotsin pääsi läpi hieman yli 90 pisteellä... Maksimihan on 299p. Ei siinä siis todellakaan paljon ruotsia tarvitse edes osata, että sen kokeen läpäisee...
 
Alkuperäinen kirjoittaja myrkynlykkäys:
Mua jäi lähinnä ihmetyttämään että miten ei voi päästä ruåttin koetta läpi... ei se nyt NIIN vaikea kieli ole.

Mä nyt en vain osaa ruottia kovin hyvin, englanti sujuu huomattavasti paremmin. Ja on muita juttuja mitä olen osannut koulussa paremmin kuin ruottia.
 
Alkuperäinen kirjoittaja lukion ope:
Toki samaan hengenvetoon on todettava, että esim. tänä keväänä ruotsin pääsi läpi hieman yli 90 pisteellä... Maksimihan on 299p. Ei siinä siis todellakaan paljon ruotsia tarvitse edes osata, että sen kokeen läpäisee...

Nimenomaan, luulisi että esim. sanastoa ja helppoja lauserakenteita pystyisi opettelemaan edes sen verran, että juuri ja juuri pääsisi läpi. Ex-poikaystäväni teki näin, kun ensin sai hylätyn. Opettelimme yhdessä jotain todella helppoja lauseita, vähän kielioppia ja sanastoa. Ja hän oli todellakin aivan uskomattoman huono ruotsin kielessä... Mutta seuraavalla yrityksellä hän pääsi läpi, mutta tiukoille se vei.

Mutta niin kuin sanoit, osalle tuo hylätty tulee aina. Mutta kolmella yrityskerralla luulisi jo onnistuvan! Tietysti eri asia, jos on sairastellut pidempään.

No mä joka kerralla paransin kyllä pisteitä, että silleen.
 
Alkuperäinen kirjoittaja runttipulla:
Sitkeä olet ollut, kun et ole luovuttanut :flower: Ei se keneltäkään ole pois jos saa pari pistettä hyvitystä siitä, että sairauden lomassa vielä ahkeroi.

Niin on se kumma jos kaksi pistettä aiheuttaa porun joillakin. Se kaksi pistettä on kuitenkin ollut mulle toisaalta pieni juttu silloin niitten hoitojen rinnalla, mutta toisaalta iso asia, että niiden ansiosta sain viimein lukion päätökseen. Sairaalassa soviteltiin hoidot niin, että ei ole kirjoituspäivinä tai vähän ennen sitä mitään hoitoja.
 
Alkuperäinen kirjoittaja myrkynlykkäys:
Mutta kolmella yrityskerralla luulisi jo onnistuvan! Tietysti eri asia, jos on sairastellut pidempään.

Sen verran vielä tuosta, että monesti abilla/kokelaalla on kaikki kurssit suoritettu siihen ekaan yrityskertaan mennessä. Korotuskerroilla useimmat lähtevät vain itseopiskelun ja -kertaamisen kautta "soitellen sotaan". Harva pystyykin sillä tavalla arvosanaansa nostamaan/hylättyä arvosanaa saamaan hyväksytyksi. Jotkut panostavat esim. yksityisopetukseen tai käyvät mahdollisuuksien mukaan kursseja uudelleen. Tällaiset sitten usein pärjäävätkin paremmin uusintakerralla.

Yhteistyössä