H
hermoraunio
Vieras
Siis ihan oikeesti mulla rupee päässä poksuun ton 11-vuotiaan pojan kanssa.
Se katsoo mua silmiin ja näyttää siltä kun kuuntelis ja jopa pyydettäessä toistaa mitä olen sanonut, mutta silti on aivan pihalla koko ajan.
Eilen kysyi pariin kertaan moneltako pääsen tänään töistä. Eilen myös pyysin viemään toiset ulkohousunsa pyykkiin ja etsiin toiset valmiiks esille, niin tuli aivan yllätyksenä kun illalla sanoin että veiksä ne housut pyykkiin? Aivan pihalla et jaa täh jaa mitkä housut.... Viikonloppuna oli kaveri yökylässä ja poika meni äsken siivoaan huonettaan ja pyysin laittaan vieraspatjan sinne missä se on aina ollutkin eli pojan sängyn taakse. Poika totes että ok ja tuli hetken päästä kysyyn et mihin mä tän patjan laitan? Siis argh.
Saattaa selittää suu vaahdossa omia asioitaan niin että kaikki muu menee ihan ohi. Vaikka katson lasta silmiin ja pyydän että KUUNTELE mua nyt, KUUNTELE. Sit kerron asian ja pyydän vielä toistamaan ja joo perille meni. Ja ei menny kuitenkaan.
Koulussakin on sellanen haaveilija, mutta kuuntelee kyllä ja repii hyviä numeoita kokeista ja on vähän enemmän järjissään kun kotona tuntuu että on yks seula koko kaveri.
Välillä oon ihan hermona ja tekis mieli vaan karjua et on se ny kumma kun kaikki asiat pitää kaksataa kertaa käsitellä ja herätysherätysherätys. Mutta sit sitä nielee sen turhautumisensa kuitenkin. Viikonloppuna odotti kovasti sitä kaveria meille ja kysyi varmaan neljästi perjantaina et monelta se "mikko" tulee huomena? Neljännellä kerralla sanoin, että oon nyt kolmasti vastannu tähän kysymykseen ja jos ei oo menny kolmella sanomisella perille, niin saat sitten elää ilman sitä tietoa. Mua ahdistaa kun huomaan et ei lapsi sitä tietenkään ilkeyttään tee ja on itekin välillä ihan häpeissään kun ei musita asioita. Pitäskö tässä nyt lähtee jonnekin tutkimuksiin kun kuitenkin koulu sujuu ja muisti kyllä toimii monessa asiassa, mut ei jotenkin tässä käytännön arjessa.
Neuvoja?Kohtalotovereita?
Se katsoo mua silmiin ja näyttää siltä kun kuuntelis ja jopa pyydettäessä toistaa mitä olen sanonut, mutta silti on aivan pihalla koko ajan.
Eilen kysyi pariin kertaan moneltako pääsen tänään töistä. Eilen myös pyysin viemään toiset ulkohousunsa pyykkiin ja etsiin toiset valmiiks esille, niin tuli aivan yllätyksenä kun illalla sanoin että veiksä ne housut pyykkiin? Aivan pihalla et jaa täh jaa mitkä housut.... Viikonloppuna oli kaveri yökylässä ja poika meni äsken siivoaan huonettaan ja pyysin laittaan vieraspatjan sinne missä se on aina ollutkin eli pojan sängyn taakse. Poika totes että ok ja tuli hetken päästä kysyyn et mihin mä tän patjan laitan? Siis argh.
Saattaa selittää suu vaahdossa omia asioitaan niin että kaikki muu menee ihan ohi. Vaikka katson lasta silmiin ja pyydän että KUUNTELE mua nyt, KUUNTELE. Sit kerron asian ja pyydän vielä toistamaan ja joo perille meni. Ja ei menny kuitenkaan.
Koulussakin on sellanen haaveilija, mutta kuuntelee kyllä ja repii hyviä numeoita kokeista ja on vähän enemmän järjissään kun kotona tuntuu että on yks seula koko kaveri.
Välillä oon ihan hermona ja tekis mieli vaan karjua et on se ny kumma kun kaikki asiat pitää kaksataa kertaa käsitellä ja herätysherätysherätys. Mutta sit sitä nielee sen turhautumisensa kuitenkin. Viikonloppuna odotti kovasti sitä kaveria meille ja kysyi varmaan neljästi perjantaina et monelta se "mikko" tulee huomena? Neljännellä kerralla sanoin, että oon nyt kolmasti vastannu tähän kysymykseen ja jos ei oo menny kolmella sanomisella perille, niin saat sitten elää ilman sitä tietoa. Mua ahdistaa kun huomaan et ei lapsi sitä tietenkään ilkeyttään tee ja on itekin välillä ihan häpeissään kun ei musita asioita. Pitäskö tässä nyt lähtee jonnekin tutkimuksiin kun kuitenkin koulu sujuu ja muisti kyllä toimii monessa asiassa, mut ei jotenkin tässä käytännön arjessa.
Neuvoja?Kohtalotovereita?