kun menneisyys kaivelee

[Sini]

Elikkä.. en tied mitä sitä tekisi.. Asun aivan ihanan miehen kanssa, jota rakatan sydänjuuriani myöten ja meille on lapsi tulossa. En ole koskaan kenenkään kanssa ollut näin onnellinen enkä koskaan kuvitellut että mieheni kaltaisia ihmisiä on edes olemassa. Olen siis onneni kukkuloilla.
Mutta mitä teen kun menneisyys vaivaa? Siis kyseessä oma menneisyyteni, tai siis itse asiassa pelkästään exäni.
Luulin hänen olevan minulle se oikea, luulin meidän menevän naimisiin ja olevamme ikuisesti yhdessä.
Meillä on maailman ihanin lapsi, joka viettää joka toisen viikonlopun exän ja hänen avokkinsa luona, muuten asuu minun ja mieheni luona.
Erostamme on jo muutama vuosi, ja ero tui ihan minun aloitteestani, oltuani siinä suhteessa onneton jo kauan.
En kaipaa exää, enkä ikimaailmassa haluaisi hänen kanssa minkäänlaista suhdetta tms, eli haikailusta ei ole kyse.
Mutta olen NIIN katkera etten meinaa siitä näköjään yli päästä.
Haluisin tietää totuuden monestakin asiasta (sain kiinni pettämisestä useammankin kerran, mutta koskaan hän ei mitään myöntänyt vaikka about omin silmin olin todistamassa tapahtumaa).
Haluisin hänen myöntävän tehneensä virheitä ja haluisin hänen pyytävän anteeksi että satutti niin syvästi.
Minä hölmö häneen halusin uskoa ja luottaa niin paljon, että suljin silmäni hänen törttöilyistään.
Silti muistan liian selvästi kuinka valvoin itkien kun hän oli reissussa jätkien kanssa,ei ilmoitellut itsestään, ei vastannut puhelimeen ja tuli loppujen lopuksi aamulla kotiin huulipunat kauluksessa.
Muistan kuinka hän minua löi.. muutaman kerran vain, mutta ekan kerran ollessani viimeisilläni raskaana.
Muistan kuinka hän "vietti öitä putkassa", luuri kiinni ja kotiin seuraavana iltapäivänä. Hän siis ei missään tapauksessa ollut mikään riitapukari eikä osannut edes tapella. koskaan ei ollut jälkeäkään tappelusta, ei tullut syytteitä, kutsuja kuulusteluihin ym, vaikka tappeluiden takia muka-putkaan-joutui.
Muistan kuinka surullinen olin kun en saanut kavereitani ottaa meille, kun hän ei ystäviäni sietänyt.
Muistan kuinka vastahakoissti tuli käymään vanhemmillani ja muistan hänen haukkuneen ulkonäköäni jo suhteen alkuaikoina.
Muistan kuinka surullinen olin, kun ekan kerran sanoin rakastavai häntä ja hän käänsi katseensa pois sanomatta sanaakaan. Hän pystyi sen sanomaan minulla vasta lähes vuoden seurustelun jälkeen.
Muistan kuinka hänelle soitti naisia, sellaisia joista en ollut koskaan kuullutkaan.. "vanhoja kavereita pyysivät kahville tms". Yleensä viikonloppuiltaisin/öisin.
Muistan kuinka loppuvaiheessa hänellä oli aina puhelin kiinni tai äänettömällä ollessaan kotona kanssani.
Eikä hän puhunut minulle julkisilla paikoilla, hyvä jos kaupassa kävimme yhdessä, sekin hiljaisuuden vallitessa.

Muistan myös sen ihanan tunteen, kun eräänä aamuna heräsin ja päätin että TÄMÄ ON NYT TÄSSÄ!
Muistan sen tunteen, kun löysin hänelle uuden asunnon ja veimme hänen tavaransa sinne.

Suhteen päätyttyä hän oli meistä se, joka itki ja ruinas takasin. En suostunut.
Erossa oleminen tuntui hyvältä ratkaisulta.
Minä elin sinkkuelämää, samoin hän.
Minä tapasin nykyiseni, hän tapasi samoihin aikoihi uuden naisensa.
Olen niin onnellinen nykyisen mieheni kanssa, että en ymmärrä miksi nuo kaikki asiat vaivaavat mieltäni??
Nykyiseni on aivan toisenlainen kun exä, onneksi.

Minkä ihmeen takia minusta tuntuu silti, että exän kanssa on yhä edelleen tänäkin päivänä kana kynimättä ja asiat kesken??
Molemmat onnellisia nyt, miksi meneisyys vaivaa mieltäni??

Srry pitkä teksti, ja iso kiitos jos joku jaksoi lukea ja jaksaa vielä vastatakin!

 

[dosmi]

tiedän miltä susta tuntuu, mutta ajan myötä sekin tunne helpottaa. :hug: itse olisin tuon voinut kirjoittaa, ainoa että onneksi ei ex:n kanssa ollut lapsia.

 

[Nyynä]

siis mä luin tohon asti missä kirjoitat että löi sinua kun olit viimeisilläsi raskaana ja oli pakko jo kommentoida, ei tunnu järkevältä että kannat exääsi taakkana kokoajan. oletko käynyt terapiassa puhumassa näistä asioista? voisit sieltä saada eväitä siihen miten nämä asiat exäsi kanssa selvität, koska pakko ne on selvittää.

sukulaisnainen on vähän samankaltaisen tilanteen läpikäynyt (hän siis jo miltei 60 vuotta), tietääkseni häntä ei hänen exänsä lyönyt, ja hän on edelleen katkera kaikesta mitä exä on hänelle tehnyt tai tekemättä jättänyt. hän on kantanut kaunaa jo kohta parikymmentä vuotta. hänelläkin uusi mies (jonka kanssa ei yhteisiä lapsia) mutta silti hänellä on asiat kesken exänsä kanssa. hän on nyt alkanut käyttämään alkoholia pakokeinona koska ei enää kestä. muutamat sukulaiset ovat asiaan puuttuneet mutta hän vain vähättelee juomistaan. minusta kyse on ongelmasta jos aamuviiteen vedetään viinaa (siis arkisin) ja yhdeksältä pitää olla jo töissä :headwall: hänen mielestään ei ole.

en tarkoita sitä että sinäkin alkaisit automaattisesti alkoholin suurkuluttajaksi, tarkoitan sitä että et varmaan halua olla elämäsi loppuun asti katkera exällesi? sinulla on nyt hyvä mies ja lapsi tulossa, keskity teidän perheeseen. ne pahat jutut mitä exäsi on sinulle tehnyt, eivät koskaan unohdu eikä niitä ole pakko antaa anteeksi, mutta voit siirtää ne taka-alalle.

:hug:

 

[miukumaisa]

Kannattaa myös hyväksyä sellainen vaihtoehto, että joskus elämässä tulee vastaan hän, jonka ylitse ei koskaan pääse.
Sanon näin, sillä en ole päässyt erään henkilön yli.
Minä rakastin häntä ihan tolkuttoman paljon, en tajunnut turvata selustaani.
Tipahdin aika korkealta, kun suhde sitten päättyi, saadessani kylliksi ovimattona olemisesta.
Tavallaan, olen minäkin katkera. Vielä 10 vuoden jälkeenkin. Hän vei kaiken kauniin, johon olin uskonut..naiivi kun olin.
En todella vaihtaisi elämääni entiseen, mutta hän taitaa olla se, jonka ylitse en vain pääse.
Olemme jutelleet aikoinaan ja minä törkeästi kävelin hänen ylitseen...
Mikään asia, ei vain tuo takaisin sitä, millainen minä olin ennen niitä kaikkia tapahtumia. :|

 

[Sini]

Kiitoksia vastauksistanne.
En ole käynyt terapiassa ym juttelemassa, mtta voi tosiaan olla, että se olisi hyvä vaihtoehto.
Kai kyse on siitä, että hän satutti minua niin syvästi, niin kauan ja niin monta kertaa että se sattuu vieläkin..
Eron jälkeen meni jonkun aikaa hyvin, kunnes sairastuin masennukseen. Siihen ei koskaan mitään järkevää syytä keksitty, mutt luettuani läpi ton tekstini niin tajusin..
Eron jälkeen vaikka olin helpottunut, olin aivan tyhjä sisältä. Tuntui, että minusta ei ollut jäljell sitten yhtään mitään, pelkkä tyhjä kuori.
Masennuslääkkeet saivat minut voimaan paremmin, ja sain itseni niin jaloilleni, että tapasin nykyisen miehenikin. Siihen en aiemmin olisi pystynyt.
Nyt lääkitys on lopetettu aikoja sitten ja olen taas entiselläni, tyhjä olo on poissa.
Mutta jossain tuolla syvällä sisällä on kuitenkin vielä jäljet niistä vuosista, tyhjä kohta jota en saa täyteyttyä edes olemassa olevalla onnella. Siinä tyhjässä kohdassa on exäni, joka kaivelee ja raastaa minua sisältä eikä anna minun olla.
Kai se on niin, että täydellisen onnellinen en voi olla, ennen kun tuo aave sisältäni on poissa. Siihen auttaa varmasti vain ammattiapu.

Ringleader, iso kiitos sinulle! :hug:

 

[Nyynä]

Kiitoksia vastauksistanne.
En ole käynyt terapiassa ym juttelemassa, mtta voi tosiaan olla, että se olisi hyvä vaihtoehto.
Kai kyse on siitä, että hän satutti minua niin syvästi, niin kauan ja niin monta kertaa että se sattuu vieläkin..
Eron jälkeen meni jonkun aikaa hyvin, kunnes sairastuin masennukseen. Siihen ei koskaan mitään järkevää syytä keksitty, mutt luettuani läpi ton tekstini niin tajusin..
Eron jälkeen vaikka olin helpottunut, olin aivan tyhjä sisältä. Tuntui, että minusta ei ollut jäljell sitten yhtään mitään, pelkkä tyhjä kuori.
Masennuslääkkeet saivat minut voimaan paremmin, ja sain itseni niin jaloilleni, että tapasin nykyisen miehenikin. Siihen en aiemmin olisi pystynyt.
Nyt lääkitys on lopetettu aikoja sitten ja olen taas entiselläni, tyhjä olo on poissa.
Mutta jossain tuolla syvällä sisällä on kuitenkin vielä jäljet niistä vuosista, tyhjä kohta jota en saa täyteyttyä edes olemassa olevalla onnella. Siinä tyhjässä kohdassa on exäni, joka kaivelee ja raastaa minua sisältä eikä anna minun olla.
Kai se on niin, että täydellisen onnellinen en voi olla, ennen kun tuo aave sisältäni on poissa. Siihen auttaa varmasti vain ammattiapu.

Ringleader, iso kiitos sinulle! :hug:

:hug:

 

[Sini]

iätiäiti.. niin tuttua!