V
vaimona11v rakkaudesta
Vieras
1. Hän on hyvä tyyppi
Sen Oikean löytäminen voi olla pitkä matka. Matkan varrella eteen saattaa tulla paljonkin ihmisiä, jotka ovat niin sanotusti hyviä paperilla. Mukavia, hyvännäköisiä ja hyvin koulutettuja. Mutta onko teillä samat päämäärät elämässä, saako hän perhoset lentelemään vatsanpohjassasi? Muista, että puolison tulee olla juuri sopiva juuri sinulle, ei vain juuri sopiva ihan kenelle tahansa.
2. Olette olleet yhdessä ikuisuuden
On upeaa, että suhde kestää aikaa. Mutta mieti, miksi et ole vienyt häntä vihille jo aiemmin. Mietitkö kenties alitajuisesti, että jossain voisi olla sinulle vielä sopivampi puoliso. Älä mieti vuosia, jotka olette viettäneet yhdessä ja jotka menisivät "hukkaan", jos eroaisitte, vaan mieti tulevia vuosia. Haluatko viettää ne juuri hänen kanssaan?
3. Kaikki kaverisikin sitoutuvat
Joskus voi olla vaikeaa olla ystäväporukasta se ainoa, joka ei ole vielä naimisissa ja perustamassa perhettä. Avioliitto ei kuitenkaan ole niitä asioita, joissa kannattaa vain seurata perässä toisten esimerkkiä.
4. Haluat miellyttää vanhempiasi
Vaikka kumppanisi olisikin äitisi mieleen, et voi naida häntä vain siksi, että hän on kaikkien muiden mielestä sinulle Se Oikea.
5. Avioituminen olisi looginen askel
Vaikka sinulla olisi jo hyvä ura ja asunto plakkarissa, ei se tarkoita sitä, että sinun pitäisi astella alttarille täydentääksesi paketin. Sitoutumiselle loppuiäksi yhteen ihmiseen ei ole yhtä oikeaa aikaa elämässä.
6. Olet sen "velkaa" hänelle
Naimisiinmeno ei ole jotain, jolla voit kuitata sen, että hän on jaksanut kaikki nämä vuodet katsella baareissa hyppimistäsi tai mustasukkaisuuskohtauksiasi. Vaikka kumppanisi kokisi odottaneensa kiltisti liian monta vuotta, ei sinun kannata ottaa näin suurta askelta vain velvollisuudentunnosta.
7. Hän painostaa sinua muuttumaan
Voit olla imarreltu siitä, että kumppanisi haluaa viettää loppuelämänsä muokkaamalla sinusta parempaa ihmistä. Mieti kuitenkin, onko itsesi kehittäminen yhteinen päätöksenne, vai vain hänen. On turhaa palata koulunpenkille tai muuttaa elämäntapojaan, jos ei ole itse motivoitunut. Kelpaatko hänelle sellaisena kuin olet nyt?
8. Hän yllättää sinut kosinnalla
Yllättävän ja romanttisen kosinnan edessä voi olla vaikeaa olla vastaamatta muutoin kuin myöntävästi. Mutta jos mieleesi hiipii pieninkään epäilys siitä, haluatko naida hänet, älä suostu kosintaan vain välttääksesi kieltävästä vastauksesta kenties seuraavat kriisit ja riidat. On parempi pyytää miettimisaikaa tai lykätä suurta päivää ennen kuin hän on jo täyttä höyryä suunnittelemassa häitä.
9. Hänen perheensä on sinulle tärkeä
Vaikka hänen äitinsä kokkaisi sinut taivaaseen, isänsä jakelisi elämänviisauksia tai sisaruksensa olisivat läheisiä ystäviäsi, et jaa aviovuodetta lopun elämääsi hänen perheensä vaan vain hänen kanssaan. On tärkeämpää löytää rinnalleen juuri oikea yksilö kuin täydellinen yhteisö.
10. Teille on tulossa vauva
On hyvä muistaa, että yhteinen lapsi ei takaa toimivaa avioliittoa. Useimmiten rankat pikkulapsivuodet vain koettelevat avioliittoa. On tuskin hyväksi kenellekään - lapselle tai teille - että menisitte naimisiin vain siksi, että se olisi jotenkin sopivaa tai kätevää. Jos et todella halua viettää loppuelämääsi lapsesi isän/äidin kanssa, mieti, haluatko antaa lapsellesi kuvan avioliitosta, jossa ei ole oikeaa rakkautta. Ja mieti, haluatko riistää teiltä molemmilta mahdollisuuden ja vapauden löytää vielä joskus Se Oikea.