Kun lapsi tulee niin rakas (?) lemmikki lähtee

Kyllä lemmikkejä otetaan nykyään ihan hetken mielijohteesta ja niitä pidetään kertakäyttötavaroina, valitettavasti. Ihmiset on nykyään niin itsekkäitä ja laiskoja, ettei mitään rajaa. Mittään ei jakseta ja kaikki on niin raskasta. Sit jos joku sanoo rehellisesti ne asiat miten on eikä taputtele päähän, niin ollaan niin loukkaantuneita. Koliikkivauva pliis, oli meilläkin. Koliikki ei vaadi koiran piikille viemistä tai pois myyntiä, se ei ole mikään perussairaus joka kestää lapsen loppuelämän. Vässyköitä semmoset jotka vauvan koliikin vuoksi hylkää elukkansa kokonaan.

 

[QUOTE="hmm";29793224]

Raskausaikana tai lasta suunnitellessa ei tietenkään tulisi hankkia eläimiä. [/QUOTE]

Täh? Miksei?

Mä olen hankkinut tokaa odottaessa kissan, kolmatta odottaessa hevosen ja 3 kissaa, ja neljäs muksu oli 3kk kun meille tuli koiranpentu.

Lähtökohtaisesti olen sitä mieltä, että perheessä olevalle lemmikille tulisi antaa tilaisuus, eikä heivata heti plussan ilmaannuttua testitikkuun.

Mutta jos se homma ei toimi, niin se ei toimi. Silloin se uusi koti tai piikki, eläimestä riippuen.

 

Täh? Miksei?

Mä olen hankkinut tokaa odottaessa kissan, kolmatta odottaessa hevosen ja 3 kissaa, ja neljäs muksu oli 3kk kun meille tuli koiranpentu.

Lähtökohtaisesti olen sitä mieltä, että perheessä olevalle lemmikille tulisi antaa tilaisuus, eikä heivata heti plussan ilmaannuttua testitikkuun.

Mutta jos se homma ei toimi, niin se ei toimi. Silloin se uusi koti tai piikki, eläimestä riippuen.

Tuskimpa sinä yksiksesi vauva-aikana hoidit vähintään kolmea kissaa, hevosta ja koiraa. Monilla ihmisillä on vähäsen pienemmät tilat ja resurssit, ja yleisesti on ihan hiton huono idea hankkia perus kaupunkilaiskämppään ukon kanssa koiranpentu raskausaikana.

 

mutta jos sitä hoitoapua, tilaa, resursseja ja muita on niin voihan sitä odottaessa ostaa vaikka simpanssin ja sirkusnorsun, en tietenkään tuolla lauseella tarkoita kaikkia maailman ihmisiä ja heidän tilanteitaan, vaan yleisintä tilannetta joka suomalaisella, lasta odottavalla naisella voisi olla.

 

[QUOTE="hmm";29793439]Tuskimpa sinä yksiksesi vauva-aikana hoidit vähintään kolmea kissaa, hevosta ja koiraa. Monilla ihmisillä on vähäsen pienemmät tilat ja resurssit, ja yleisesti on ihan hiton huono idea hankkia perus kaupunkilaiskämppään ukon kanssa koiranpentu raskausaikana.[/QUOTE]

En, kun nuorimmaisen vauva-aikana hoidin kahta koiraa, neljää kissaa, paria marsua, 7 hevosta ja 10-päistä kanalaa. Neljän lapsen lisäksi. Osa näistähän oli siis olemassa jo ennen lapsia, osa oli ajautunut mulle lasten "välissä".
En toki ihan yksin, mies oli töissä matkoineen sen 10 tuntia päivässä, lopun aikaa se oli kyllä sitten lasten kanssa jonkun verran...

Olisin voinut myös perus kaupunkikämppään hankkia sen koiranpennun raskausaikana, ja vaikka kissankin vielä.
Mutta en ekaa odottaessa, silloin ei osannut arvioida, mihin rahkeet riittää.
Kolmatta odottaessa tiesi jo, että riittää ne.

En mä silti sanoisi, että raskaus-, tai vauva-aika on este harkita lemmikkiä. Mulla on ainakin niinä aikoina ollut parhaiten aikaa elukoille, kun ei töissä ole tarvinnut erikseen rampata.

Mutta ylipäätään ihmisten pitäisi mun mielestä harkita niitä lemmikkien ottamisia tosiaan sen mukaan, että vaikka kaikkea ei ennakoida voikaan, niin moni lemmikki elää enemmän kuin sen pari vuotta. Ja siinä ajassa se oma tilanne voi muuttua moneen kertaan, ja silti olisi toivottavaa että oman lemmikkinsä kykenee tilanteeseen sovittamaan.

 

No jotkut sentään edes yrittävät etsiä uutta kotia lemmikille, kun sitten on niitä ihmisiä jotka vievät sen lemmikin suoraan vaan lopetettavaksi kun ei enää miellytä.: /

Ei vaan liian vähän viedään elikoita lopetettavaksi. Niitä on muutenkin liikaa ja sitten niitä ei-toivottuja vielä tyrkitään omistajalta seuraavalle, kunnes on ihan sekaisin koiraparka.
Kaikkein hulluinta on "pelastaa" kulkukoiria toisesta maasta (ja tuoda tauteja).

Meillä ei ole, ei ole ollut eikä tule olemaan lemmikkejä.
Koirista en pidä, kissan tahtoisin, mutta en sisäkissaa. Nykyinen asuinpaikka ei salli kissan päästämistä ulos. (Kissan funktio siis on pyydystää hiiriä.)

 

[QUOTE="pieras";29793486]

Meillä ei ole, ei ole ollut eikä tule olemaan lemmikkejä.
Koirista en pidä, kissan tahtoisin, mutta en sisäkissaa. Nykyinen asuinpaikka ei salli kissan päästämistä ulos. (Kissan funktio siis on pyydystää hiiriä.)[/QUOTE]

Äläkä hankikaan koskaan mitään.

 

En, kun nuorimmaisen vauva-aikana hoidin kahta koiraa, neljää kissaa, paria marsua, 7 hevosta ja 10-päistä kanalaa. Neljän lapsen lisäksi. Osa näistähän oli siis olemassa jo ennen lapsia, osa oli ajautunut mulle lasten "välissä".
En toki ihan yksin, mies oli töissä matkoineen sen 10 tuntia päivässä, lopun aikaa se oli kyllä sitten lasten kanssa jonkun verran...

Olisin voinut myös perus kaupunkikämppään hankkia sen koiranpennun raskausaikana, ja vaikka kissankin vielä.
Mutta en ekaa odottaessa, silloin ei osannut arvioida, mihin rahkeet riittää.
Kolmatta odottaessa tiesi jo, että riittää ne.

En mä silti sanoisi, että raskaus-, tai vauva-aika on este harkita lemmikkiä. Mulla on ainakin niinä aikoina ollut parhaiten aikaa elukoille, kun ei töissä ole tarvinnut erikseen rampata.

Mutta ylipäätään ihmisten pitäisi mun mielestä harkita niitä lemmikkien ottamisia tosiaan sen mukaan, että vaikka kaikkea ei ennakoida voikaan, niin moni lemmikki elää enemmän kuin sen pari vuotta. Ja siinä ajassa se oma tilanne voi muuttua moneen kertaan, ja silti olisi toivottavaa että oman lemmikkinsä kykenee tilanteeseen sovittamaan.

Tietenkin tilanne on eri, jos on jo kokemusta lapsesta ja eläimistä ja tietää VARMASTI että voimat riittävät eläimen hoitoon.

Mutta jos täyttä varmuutta ja/tai kokemusta ei ole, on minusta silti hyvin harkitsematonta hankkia varsinkaan paljoa hoitoa vaativaa eläintä (sitä koiranpentua nyt vaikka, koulutuskin voi yksilöstä riippuen olla melko aikaa vievää ja raskasta) raskausaikana tai kun lasta ollaan yrittämässä. Tälläisistä pennuista joudutaan usein sitten luopumaan nopeasti. Miksi sitä eläimen hankintaa ei voisi lykätä siihen asti, että se lapsi on saatu siihen talouteen ja ollaan nähty, mihin ne voimat ja aika riittävät.

Olemassaolevia eläimiä ei mielestäni kumminkaan pidä lasta odottaessa hävittää. Mutta ei epävarmaan tilanteeseen kannata hankkia niitä lisää.

 

Olen raskaana ja mies on todella alkanut painostaa että kissa pihalle. Minulla on kissa ollut 10 vuotta, ja puhuin siitä jo ennen yhteenmuuttoa, asia oli silloin hänelle ok. Nyt hän on alkanut huutaa ja raivota kissankarvan ja kissanhiekan takia. Eilen hän huusi mulle suoraa kurkkua että olen itsekäs kun pidän kissaa, ja että hän taas noukki aamuruuistaan 3 kissankarvaa.

Itkin ja sanoin että haen omaa asuntoa, ja kasvatan lapsen yksin. Miehellä on työpaineita joita hän myös purkaa minuun. Rahatilanteemme on epävarma, eikä meillä ole varaa isompaan asuntoon vaikka vauva tulee. Kissa on kuulema nyt isoin ongelma, josta hän on kuulema ollut hiljaa viimeiset 3 vuotta, mutta kuulema nyt meni kuppi nurin.

Koska mies huutaa mulle niin saan stressistä aina supistuksia, koko viime yö meni taas valvoessa kun alkoi tulla kipuja. En halua luopua kissasta koska mies on niin paljon poissa kotoa ja pitää mulle seuraa. Talo on kaaos kun en jaksa siivota, raskaus väsyttää ja oli monta viikkoa pahoinvointia. Käyn myös töissä, mutta mies ei auta yhtään. Tämäkin aamu alkoi sillä kun mies alkoi jupista tiskivuoresta keittiössä. Aloin sitten hiljaa tiskaamaan kun mies joi aamukahvit.

Pelkään että saan keskenmenon koska tunnekuohuni ovat kamalia ja saan aina suppareita kun mies alkaa huutamaan ja painostamaan minua asioista.

 

Meillä oli 8-vuotias rotikka, joka ei koskaan ollut ollut tekemisissä pienten lasten kans, kun esikoista odotin. Otimme sen kun se oli 6vuotias mieheni isän kuoltua. En todellakaan aikonut ottaa riskiä miten se sopeutuis tulokkaaseen, vaikka leppoisa, kiltti ja tottelevainen olikin. Emme siis itse olleet pennusta asti sitä kouluttaneet. Saimme sen kaverillemme annettua.

Nykyisen koiramme ollaan itse pennusta asti hoitaneet ja kouluttaneet ja emme edes harkinneet siitä luopumista kun saimme lapsen.

Mielestäni on fiksua ajatella koko perheen tilannetta. Ei aina se rauhallisinkaan ja kilteinkään koira sopeudu elämään lasten kans.

 

Ap Huutelisit mieluummin siitä kun isoja ja aktiivisia koiria pakotetaan pieniin kerrostalo kämppiin. Koiria jotka on pääsääntöisesti luotu ulkoelämään, siihen että näkevät, kuulevat ja kokevat ympäristö. Joille aktiviteetti on joku paskatus puisto.

Tai niitten eläinten puolesta joita kärrätään jossain vtun käsilaukussa paikasta toiseen....

 

Ap Huutelisit mieluummin siitä kun isoja ja aktiivisia koiria pakotetaan pieniin kerrostalo kämppiin. Koiria jotka on pääsääntöisesti luotu ulkoelämään, siihen että näkevät, kuulevat ja kokevat ympäristö. Joille aktiviteetti on joku paskatus puisto.

Tai niitten eläinten puolesta joita kärrätään jossain vtun käsilaukussa paikasta toiseen....

No sinähän voit tehdä tästä oman alotukses.

 

Meillä on kaksi koiraa, joista varsinkin saksanpaimenen pitäminen lapsen tulon myötä on aiheuttanut paljon ihmettelyjä! Kun olin raskaana niin jo silloin ihmiset jopa pitivät itsestäänselvyytenä että koirista luovutaan, varsinkin isommasta joka voi olla vaaraksi lapselle. Lapsi on nyt reilun vuoden ja jos jommasta kummasta koirasta on haittaa lapselle niin se on tuo terrieri Se haluaa liiankin innokkaasti leikkiä lapsen kanssa, saksanpaimen taas suhtautuu lapseen ihan eri tavalla.

 

se on vain eläin, ihminen on tärkeämpi. eläimen voi lopettaa, ihmistä ei. siinä ero.

 

eläimen voi lopettaa, ihmistä ei.

Itseasiassa kyllä, jos on "liian" nuori (kohdussa).

 

Tai sitten heivataan vanha lemmikki pois ja hommataan uus "söpö koiravauva".

 

Mä en IKINÄ luopuisi lemmikeistäni lasten vuoksi. Se jaksaminen päätetään siinä vaiheessa kun lemmikki otetaan, kyllähän sen tietää että koiran elinikä on usein 10-18v ja siihen sitoudutaan. Jos tietää että lapsia tulee noina vuosina haluamaan, niin sitten on jaksettava jos koiran ottaa.

Ei se niin mene että ensin mietitään että otetaanko se pentu ja parin vuoden jälkeen, kusitikun ollessa punaisilla viivoilla, pääsee uudestaan päättämään että haluankos mä kuitenkaan sitä koiraa enää hoitaa.

Jos on laiskuuteen taipuvainen, eikä vastuunkantokyky riitä sitoutumaan varmasti pitkäikäiseen lemmikkiin, niin sitten ottaa jonkun marsun, hiiren tai muun eläimen josta pääsee eroon muutamassa vuodessa. Tai rapsuttaa muiden lemmikkejä.
Mutta rehellisesti, suurin osa luopuu lemmikeistä sen vuoksi ettei jaksa niitä hoitaa, ei allergioiden tai "lapsen parasta ajatellen".

 

Meillä on aina ollut kissoja (maatiaisia, leikattuja ja pääosin sisäkissoja). Vanhin kissa lopetettiin sairauden takia pari vuotta sitten, se oli 18v. Vielä on kaksi vanhusta jäljellä, 16- ja 14-vuotiaat. Lapset on tottuneet pienestä asti olemaan eläinten kanssa, ei tarvinnut kissan montaa kertaa kynnellä räppästä kun lapsi oppi olemaan härnäämättä. Aikoinaan oli myös jos jonkunlaista jyrsijänhäkkiä, lapset oppi myös huolehtimaan "itse" eläimistä. Tottakai vastuu oli vanhemmilla, mutta itse ne aika hyvin hoiti rottansa ja hamsterinsa. Nyt on vanhimmalla lapsella jo omakin kissa kotonaan.

Jos kuitenkin olisi tullut todellisia ongelmia, kuten allergiaa, olisihan ne eläimet lähteneet. Missään nimessä ei eläimet olisi menneet lasten edelle.

 

[QUOTE="jep";29793086]Saman olen kokenut. Jo esikoisen raskausaikana mua kehoitettiin hankkiutumaan lemmikeistä eroon ajoissa... No edelleen meillä ne on, ja tosi rakkaita myös lapsille![/QUOTE]

Sama. Poika on vasta vajaa kaksi ja voi miten tärkeä meidän koira on hänelle! Raskausaikana sukulaiset höpötteli että ei sinua sitten kohta enää mikään koira kiinnosta ja et sinä sitten enää sitä jaksa :O Eihän se aina herkkua ole räntäsateella pakata pesuetta ulos lenkille, mutta tiesin kyllä mihin lähdin. Koira on voimakastahtoinen ja edelleen jaksamme tehdä sen kanssa töitä ja kouluttaa sitä, vaikka lapsen saimmekin.

Mutta en kritisoi ollenkaan sitä, että jotkut vaikeassa tilanteessa lemmikistä luopuvat. Näin olisi tehty myös meillä, ilman mutinoita, jos koira olisi lapselle vaaraa aiheuttanut!

 

[QUOTE="pieras";29793486]Ei vaan liian vähän viedään elikoita lopetettavaksi. Niitä on muutenkin liikaa ja sitten niitä ei-toivottuja vielä tyrkitään omistajalta seuraavalle, kunnes on ihan sekaisin koiraparka.
Kaikkein hulluinta on "pelastaa" kulkukoiria toisesta maasta (ja tuoda tauteja).

Meillä ei ole, ei ole ollut eikä tule olemaan lemmikkejä.
Koirista en pidä, kissan tahtoisin, mutta en sisäkissaa. Nykyinen asuinpaikka ei salli kissan päästämistä ulos. (Kissan funktio siis on pyydystää hiiriä.)[/QUOTE]

PUHUT TODELLAKIN ASIAA!

Ei toivottu lemmikki mielummin piikille kuin kiertoon. Tämä on vastuullisempaa. En hyväksy kierrätystä tyyliin " 11v eroahdistuksesta kärsivä koira etsii kotia lapsen tieltä" tai "4v ei sisäsiisti kissa kaipaa kotia maalta". Piikille ja siinä se. Paras palvelus minkä omistaja voi rakkaalle lemmikilleen tehdä.
Ei toivottuja elukoita on pilvin pimein saatavissa, kaikkia ei voi tai kannata pelastaa.
Tulee vaan mieleen että kun lopetuskin maksaa niin mielummin sysätään ongelma jonkun toisen niskoille...

Ja kissa on saalistaja. Lapsen syntyessä oli vanhakissa ja pentukissa. Lapsen syntymästä 2kk hankittiin kolmas kissa. Ikinä ei mitään ongelmia lapsi-kissa välillä. Vauvalla oli pinniksessä aina lämmittäjä. Tuolloin asuimme Suuressa kaupungissa josta muutimme maalle. Yksi kissoista oli tuolloin ei sisäsiisti ja toinen merkkaili (leikkaamaton kolli). Ell suositteli vapaata ulkoilua joten sitä teemme nykyään.

Nyt kaikki kolme kisua elämänsä kunnossa. Tuodaan hiiriä, myyriä ja käärmeitä.LAPSI RAKASTAA KISUJA. ei ALLERGIOITA.

 

Meillä kissa muutti uuteen kotiin(ja saikin hyvän kodin kun kyselen vieläkin kuulumisia) kun aloin kumeilla viidettä lasta. Vuosia meni ja hankimme uudelleen kaksi kissaa. Eka kissa oli persialainen johon kasvoi inho(kävi paskalla ja pyyhki mattoon ja sohviin paskaisen karvaperseensä) siis ne karvat oli pahinta mitä voi toivoa kun käy laatikollaan. Nyt kaksi maatiaista joilla lyhyt karva, todella siistejä ja tulevat olemaan loppuelämänsä meillä. Sen huomasin kissoissa ettei pitkäkarvaiset ihanat pallerot olekaan ulkonäöltään pakosta hyvä päätös. Saa tuomita en kuitenkaan lue enää

 

[QUOTE="TIPSU";29795028]PUHUT TODELLAKIN ASIAA!

Ei toivottu lemmikki mielummin piikille kuin kiertoon. Tämä on vastuullisempaa. En hyväksy kierrätystä tyyliin " 11v eroahdistuksesta kärsivä koira etsii kotia lapsen tieltä" tai "4v ei sisäsiisti kissa kaipaa kotia maalta". Piikille ja siinä se. Paras palvelus minkä omistaja voi rakkaalle lemmikilleen tehdä.
Ei toivottuja elukoita on pilvin pimein saatavissa, kaikkia ei voi tai kannata pelastaa.
Tulee vaan mieleen että kun lopetuskin maksaa niin mielummin sysätään ongelma jonkun toisen niskoille...

Ja kissa on saalistaja. Lapsen syntyessä oli vanhakissa ja pentukissa. Lapsen syntymästä 2kk hankittiin kolmas kissa. Ikinä ei mitään ongelmia lapsi-kissa välillä. Vauvalla oli pinniksessä aina lämmittäjä. Tuolloin asuimme Suuressa kaupungissa josta muutimme maalle. Yksi kissoista oli tuolloin ei sisäsiisti ja toinen merkkaili (leikkaamaton kolli). Ell suositteli vapaata ulkoilua joten sitä teemme nykyään.

Nyt kaikki kolme kisua elämänsä kunnossa. Tuodaan hiiriä, myyriä ja käärmeitä.LAPSI RAKASTAA KISUJA. ei ALLERGIOITA.[/QUOTE]

Minkäkin tykkäisin kun kissamme kävisi syömässä likaisia hiiriä jne.. ja sen jälkeen antaisi pusuja lapselleni. Toivottavasti madotat säännöllisesti ettei kohta lapsellakin ole matoja.

 

Meillä kissa muutti uuteen kotiin(ja saikin hyvän kodin kun kyselen vieläkin kuulumisia) kun aloin kumeilla viidettä lasta. Vuosia meni ja hankimme uudelleen kaksi kissaa. Eka kissa oli persialainen johon kasvoi inho(kävi paskalla ja pyyhki mattoon ja sohviin paskaisen karvaperseensä) siis ne karvat oli pahinta mitä voi toivoa kun käy laatikollaan. Nyt kaksi maatiaista joilla lyhyt karva, todella siistejä ja tulevat olemaan loppuelämänsä meillä. Sen huomasin kissoissa ettei pitkäkarvaiset ihanat pallerot olekaan ulkonäöltään pakosta hyvä päätös. Saa tuomita en kuitenkaan lue enää

Tuomitsen. Vaikka et sitä koskaan saisi tietääkään.

Olisi tietenkin voinut tuollaista pitkäkarvaista kissaa hankkiessa kysyä siltä kasvattajalta/toiselta omistajalta/rodun keskustelupalstalta/netin ihmeellisestä maailmasta että onko niissä pitkissä karvoissa jotain huonoja puolia?
Ja sitten on ihan myös ne sakset ja sellainen ammattiryhmä joka leikkelee eläinten karvoja, jos ei itse viitsi/jaksa/osaa.

MUTTA helpointahan se on vaan hankkiutua eroon ja ottaa tilalle parempi, laiskan valinta.