Kun lapsi ei pidä isäpuolestaan..

Ollaan asuttu seurusteltu 4 vuotta ja asuntaanki yhdessä. Minulla ennestään 9 vuotias tyttö. Ja yhteinenkin lapsi on. Jotenkin luulin että ajan kanssa alkaisi toimia mutta tyttö ei edelleenkään pidä isäpuolestaan ja kertoo mulle siitä kahden kesken. Syytä ei osaa sanoa. Mutta siis mitä tälle voi tehdä? Ei he keskenään mitään tee, eikä edes halua taida olla kummallakaan. Voiko tää vaan jatkua? Kärsiikö lapsi mein yhdessä asumisesta..?

 

Jos kahdella ihmisellä ei synkkaa keskenään (persoonat ovat pahasti ristiriidassa) niin ei sille välttämättä pysty tekemään paljoakaan.

 

Tyttö voi olla mustasukkainen, eikä välttämättä koskaan opi pitämään. Mutta tuskin hän siitä varsinaisesti kärsii, jos puitteet on kunnossa (saa huomiota ja huolenpitoa). Teette hän kuitenkin perheenä yhdessä juttuja, ettei tytär jää ulkopuolelle? Vois olla yhtä kurjaa olla vain sinun kanssasi kaksin, tai vaihtuvien miesten. Elämässä on monta puolta, eikä niitä ymmärrä kuin aikuisena, jos silloinkaan.

 

No empä usko mustasukkaisuuteen.. lapsi oli kyllä alkuun avoin eikä mitään isäpuolta vastaan.. harvoin käydään yhdessä missään, mie menen yleensä lasten kanssa. Nykyään ei lapsi edes haluaisi että mies tulee mukaan, hauskempaa kuulemma ilman.. jotenkin varautunut isäpuolen seurassa, ei taida isäpuolikaan pitää lapsesta, joskus tuntuu siltä. Jospa kanssa vaistoaisi sen?

 

Ja olet sitten päätynyt kuitenkin tekemään lapsen miehen kanssa joka ei pidä sinun lapsestasi...

... Etkä edes odota mieheltäsi yritystä tulla toimeen lapsesi kanssa?

 

Ja olet sitten päätynyt kuitenkin tekemään lapsen miehen kanssa joka ei pidä sinun lapsestasi...

... Etkä edes odota mieheltäsi yritystä tulla toimeen lapsesi kanssa?

Miksi se pitäisi laittaa miehen viaksi että tämä ei ole "ylin ystävä" lapsipuolensa kanssa? Jos luonteet ja persoonallisuudet ovat liian erilaisia, niin ei siinä hirveästi auta vaikka mies yrittäisi olla kuinka huomioiva lasta kohtaan. Sitä paitsi myös lapsi voi aktiivisesti päättää olla pitämättä jostain aikuisesta vaikka tämä aikuinen haluaisikin olla lapsen kanssa hyvissä väleissä.

 

Miksi se pitäisi laittaa miehen viaksi että tämä ei ole "ylin ystävä" lapsipuolensa kanssa? Jos luonteet ja persoonallisuudet ovat liian erilaisia, niin ei siinä hirveästi auta vaikka mies yrittäisi olla kuinka huomioiva lasta kohtaan. Sitä paitsi myös lapsi voi aktiivisesti päättää olla pitämättä jostain aikuisesta vaikka tämä aikuinen haluaisikin olla lapsen kanssa hyvissä väleissä.

Mielestäni tekstistä ei millään tavalla ilmennyt että isäpuoli olisi edes yrittänyt?!

Itse en tekisi lasta miehen kanssa joka ei tule toimeen muidenkaan lasten kanssa.

 

Mielestäni tekstistä ei millään tavalla ilmennyt että isäpuoli olisi edes yrittänyt?!

Itse en tekisi lasta miehen kanssa joka ei tule toimeen muidenkaan lasten kanssa.

Herrajjumala, ei tässä ole sun elämästä kyse, haloo!

 

Ollaan asuttu seurusteltu 4 vuotta ja asuntaanki yhdessä. Minulla ennestään 9 vuotias tyttö. Ja yhteinenkin lapsi on. Jotenkin luulin että ajan kanssa alkaisi toimia mutta tyttö ei edelleenkään pidä isäpuolestaan ja kertoo mulle siitä kahden kesken. Syytä ei osaa sanoa. Mutta siis mitä tälle voi tehdä? Ei he keskenään mitään tee, eikä edes halua taida olla kummallakaan. Voiko tää vaan jatkua? Kärsiikö lapsi mein yhdessä asumisesta..?

Miksi lapsi sulle tuollaista kertoo, jos ei viitsi vaivautua kertomaan syytä? Pistä kakara tilille sanoistaan! Sano, ettei sinusta ole kiva kuunnella tuollaista.

 

Miksi lapsi sulle tuollaista kertoo, jos ei viitsi vaivautua kertomaan syytä? Pistä kakara tilille sanoistaan! Sano, ettei sinusta ole kiva kuunnella tuollaista.

Ei aikuinenkaan välttämättä osaa kunnolla eritellä miksei pidä jostain ihmisestä. Aika paljon vaadittua 9-vuotiaalta.

 

Ei aikuinenkaan välttämättä osaa kunnolla eritellä miksei pidä jostain ihmisestä. Aika paljon vaadittua 9-vuotiaalta.

No jaa, onhan se voimakas tunne, ettei pidä jostakin ihmisestä, jos se tunne pakottaa jankkaamaan asiaa äipälle. Että mikähän lapsella nyt on takana tässä asiassa. Kannattaa selvittää, onko kyse vain uhmasta ja vihan lietsonnasta äipän ja miehen välille.

 

Herrajjumala, ei tässä ole sun elämästä kyse, haloo!

Paha se on muiden kuin itsensä puolesta puhua :/

 

No empä usko mustasukkaisuuteen.. lapsi oli kyllä alkuun avoin eikä mitään isäpuolta vastaan.. harvoin käydään yhdessä missään, mie menen yleensä lasten kanssa. Nykyään ei lapsi edes haluaisi että mies tulee mukaan, hauskempaa kuulemma ilman.. jotenkin varautunut isäpuolen seurassa, ei taida isäpuolikaan pitää lapsesta, joskus tuntuu siltä. Jospa kanssa vaistoaisi sen?

...eli teet jaon, lapsiaikaa ja miesaikaa...
Ei ei.

Mitä töissä tehdään vastaavassa tilanteessa? Hyvillä mielin pakotetaan ryhmäytymään ja tutustumaan ja tuntemaan. Vain tuntemalla toisen ja tekemällä toisen kanssa, ja saamalla yhteisiä muistoja, vain sillein oppii pitämään toisesta.

Ja sitten kun tyttö ei tykkää pikkusisaresta, niin viet heitä eri aikaan Linnanmäelle?

Hienoa.

Sori kärjistän. Mun äiti oli samanlainen. Mutta hän olikin aika itsekeskeinen narsistinen henkilö. Hän piti huolen ettei mulla ja isäpuolella tullut mitää lähempiä välejä. Ja ai että sitä helvettiä kun sit kuitenkin tultiin läheisimmiks ja jopa sovittiin jotain asioita kysymättä äidiltä. Voi sitä raivoa!

Kyllä siinä oli äidin hyvä olla ja tuntea itsensä tärkeäksi kun kaikki tykkää vain äidistä

 

Ei kaikkien ole pakko pitää kaikista. Pääasia, että tulee toimeen niin ettei tarvitse riidellä.

 

No en aikuista ihmistä pakota lähtemään mukaan, ja sillon kun joskus haluaa lähteä ei siinä lapselta kysytä. Eikä lapsi ole tästä hälle mitään sanonut. Lapsi on sitten jotenkin varuillaan eikä oma itsensä.. hänen seurassaan ja sitä on kamala katsoa. Onko muilla ollut tätä ongelmaa..? Tuntui et ekat vuodet oli vaan esitystä...ja tää on todellisuus..kyllä mun mielestä pitäis kaikkien toimeen tulla kun perhehän meidän pitäisi olla. Eikä et kaks ihmistä karttaa toisiaan..

 

No en aikuista ihmistä pakota lähtemään mukaan, ja sillon kun joskus haluaa lähteä ei siinä lapselta kysytä. Eikä lapsi ole tästä hälle mitään sanonut. Lapsi on sitten jotenkin varuillaan eikä oma itsensä.. hänen seurassaan ja sitä on kamala katsoa. Onko muilla ollut tätä ongelmaa..? Tuntui et ekat vuodet oli vaan esitystä...ja tää on todellisuus..kyllä mun mielestä pitäis kaikkien toimeen tulla kun perhehän meidän pitäisi olla. Eikä et kaks ihmistä karttaa toisiaan..

No entä jos lapsesi tulevaisuudessa alkaa seurustella tyypin kanssa josta sä et alkuunkaan pidä ja joka ilmiselvästi inhoaa sua. Te sitten vaan opettelette pitämään toisistanne?

Helppo sanoa kun itse on se joka tulee kaikkien kanssa toimeen.

 

No entä jos lapsesi tulevaisuudessa alkaa seurustella tyypin kanssa josta sä et alkuunkaan pidä ja joka ilmiselvästi inhoaa sua. Te sitten vaan opettelette pitämään toisistanne?

Helppo sanoa kun itse on se joka tulee kaikkien kanssa toimeen.

No siinä sitten kunnioittaisin lapsen mielipidettä ja yrittäisin tulla toimeen. Eikai siinä muukaan auttaisi ? Ja sillon lapsen puoliso varmaa haluaisi tulla anoppinsa kanssa toimeen edes kumppaninsa mieliksi. Miten toi nyt tähän liittyy kun kyse aikuisesta miehestä ja lapsesta ketkä ei vaan pidä toisistaa? Ja väkisinki se kodin ilmapiiriin vaikuttaaa..

 

No siinä sitten kunnioittaisin lapsen mielipidettä ja yrittäisin tulla toimeen. Eikai siinä muukaan auttaisi ? Ja sillon lapsen puoliso varmaa haluaisi tulla anoppinsa kanssa toimeen edes kumppaninsa mieliksi. Miten toi nyt tähän liittyy kun kyse aikuisesta miehestä ja lapsesta ketkä ei vaan pidä toisistaa? Ja väkisinki se kodin ilmapiiriin vaikuttaaa..

Tottakai vaikuttaa. Muttet sä ainakaan sille mitään mahda, jos toiset eivät pidä toisistaan.

Tai toki voit yrittää kaikkea kieroa. Tekeydyt vaikka tosi kipeäksi niin että mies ja lapsesi joutuvat puhaltamaan yhteen hiileen jotta saisivat sulle paremman olon.

 

Oletko kysynyt mieheltäsi mikä hänen puoleltaan mättää?

 

Eli joko antaa mennä näin tai sitten pakotan ne yhteisiin puuhiin..tai sitten vaan eroan jos ei mikään muutu. Kyllä mua tuo ilmapiiri vaivaa.. ja pelkään et pikkusisarus ottaa vaikutteita ettei hänkään pitäisi isosisaruksestaan kun ei isänsäkää..

 

hankala tilanne. voisittekohan vaikka ihan porukasssa pohtia asiaa

 

Eikö perheessä kaikkien pitäisi olla saman arvoisia??

 

Mun äiti löysi uuden miehen kun olin ala-asteella ja meni vuosia ennenkuin aloin sietää sitä ollenkaan. Siis vasta joskus likempänä täysi-ikäisyyttäni alettiin tulla toimeen ees jotenkuten.. Nykysin tullaan tosi hyvin juttuun sen kanssa