N
nellien
Vieras
Miten sitten selitätte sen että minä ja siskoni jotka ollaan vapaan kasvatuksen tuloksia, ollaan aina oltu kiltisti koulussa,ei olla ikinä kiusattu ketään(päin vastoin ollaan menty väliin jos jotakuta ollaan kiusattu). Ei olla aiheutettu opettajille ikinä mitään päänvaivaa. Ei juotu,eikä poltettu(eikä tehä sitä vieläkään). oltiin siis kilttejä ja helppoja.
Oma lapseni on pienestä pitäen kasvatettu,oltu johdonmukaisia,on ollut säännöt ja seuraamukset,joista on pidetty kiinni, on palkittu hyvästä käytöksestä,lapsi on saanut vanhempiensa aikaa paljon. yms Mutta hän on häiriköinyt jo ekanluokan aikana lukemattomia kertoja,hän on lyönyt,potkinut,purrut,sylkenyt yms.
No tämähän ei johdu adhd:sta, eikä tietty muustakaan sellaisesta kun tältä palstalta kysytään.
Niin mikä on se tekijä mikä teki vapaan kasvatuksen tuloksista kilttejä ja sääntöjä noudattavia. Ja kasvatetusta lapsesta riiviön.
??