N
niin voimaton
Vieras
..niin mitäs sitten tehdään?
Isäsuhde on pahasti hunningolla -isän oman käytöksen ja valintojen takia. Edellisestä tapaamisesta vuosia, muu yhteydenpito erittäin satunnaista, silloin kun on yhteydessä niin lupauksia tapaamisesta .. jotka eivät ikinä kuitenkaan toteudu.
Poika on ilmoittanut psykologin tutkimuksissa, että haluaa olla mahdollisimman kaukana isästään. Ei halua tavata isäänsä, eikä puhua puhelimessa. Olen kuitenkin aina pakottanut lapsen puhelimeen isänsä kanssa silloin harvoin kun tämä sattuu soittamaan.
Psykologin tutkimuksissa selvisi, että tämä isäsuhde on vahingoittanut lasta, hän kärsii mm. huonosta itsetunnosta, syyllisyydestä ja hirvittävästä surusta koska kokee että isä on hylännyt hänet koska on niin tyhmä/tuhma jne. Exä oli hyvin väkivaltainen minua kohtaan yhdessä olomme aikana, ja on jatkanut kiusantekoaan myös eron jälkeen. Tämäkin varmasti osaltaan on vaikuttanut myös poikaan.
Ja silti sanotaan, että ellei isä ole erityisen vaarallinen lapsilleen, ei tapaamisia voi perua eikä yhteydenpitoa rajoittaa. Eli tämä lasta rikkova tilanne jatkuu niin kauan kunnes lapsi on kyllin vanha itse päättämään onko isäänsä yhteydessä vai ei?
Koko tilanne on täysin umpikuja, ei pääsyä ulos mistään niin kauan kuin isässä henki pihisee. Siihen saakka jatkuu sekä mun että etenkin lasten helvetti.