S
surullinen
Vieras
Meidän kolmella lapsella on ns. kummit, lapsia ei ole kastettu. Itse olen kummeille sanonut että ei tarvitse olla lahja-automaatteja vaan olla sitä lasta varten jos hän joskus haluaa vaikka puhua jostakin mitä ei äidille halua puhua.
No kaikki kummit on vähän sellaisia että muistavat kyllä synttärit ja joulun vaikka olenkin joka vuosi sanonut että jos kysyvät lahjatoiveita että ei mitään tai sitten jotain tosi pientä. Mutta muuten ei kysellä että mitä lapselle kuuluu tai tulla katsomaan saati pyydetä kylään heille. Ja kun itse kerron esim. uusista opituista jutuista tms. niin ei kiinnosta ei yhtään. Vastaus on tyyliin "aha" ja sitten puhutaan omista asioista. Eräskin kummi tuli katsomaan vauvaamme (jonka kummi siis ei ole) eikä koko kyläilyn aikana puhunut omalle kummilapselleen sanakaan.
Voiskohan nämä kummiudet jotenkin purkaa, ihan turhaa touhua, harmittaa jo että ollaan lapsille valittu kummit